Pe 15.1.2010 Jokerit-Kärpät

  • 35 194
  • 188

Boozer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät hallitsi näennäisesti jonkinverran peliä, mutta ei kuitenkaan oikeasti tuntunut missään vaiheessa vakuuttavalta. Jotenkin surkeaa on, että joukkueella näyttää olevan vain yksi taktiikka ja sen nimi on Rosa. Mies tuntui olevan kentällä ylivoimalla, alivoimalla ja tasavoimalla, ilmeisesti koko pelin ajan. Vai onko se vain se kypärä?

Hah, aivan loistavasti onnistuit kiteyttämään Kärppien taktiikan tällä kaudella.

Radiosta nähtynä Kärpät pelasi kuitenkin ihan kelpo pelin. Täytyy muistaa, että Kärpillä oli torstaina tiukka vääntö SaiPan kanssa ja nyt oli vieraskentällä vastassa kovassa iskussa oleva Jokerit. Ilmeisesti saappaat jalassa siellä silti kaaduttiin. Iso miinus kuitenkin Kärpille jälleen ylivoimapelistä. Syystä tai toisesta se ei yksinkertaisesti toimi tällä hetkellä ollenkaan (ainakaan siis tulloksellisesti). Taas on Viuhkolaa ikävä.

Kuuselan taklaus oli mielestäni erinomainen ja täysin sääntöjenmukainen. Turha siinä on Mälkiää filmistä syyttää, kyllä varmaan sattuu tuollainen. Ulosajo oli naurettava eli voisi sanoa, että liigan linja ainakin pitää. En oikein tiedä tuosta Normion ja Riksmanin tilanteesta, että kumpi siinä oli se syyllinen. Mielestäni normiolle voisi kuitenkin antaa vaikka ihan vaan varalta ainakin viiden ottelun pelikiellon.

Ai niin. Hamekangasta Brembergille!! Ei tiputtanu matsissa hanskoja kertaakaan, vaikka oli 60 minuuttia aikaa! Saatanan ämmä!!!

Niin, ja Hjallis oli ostanu tuomarit!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Oman näkemykseni mukaan ainakin tuo Juuson ulosajo on täysin oikeutettu.
Ei kai tässä olekaan kyseenalaistettu hetkeäkään ulosajon oikeutusta, vaan näitä tissiposkien "Riksman on ämmä"-kommenttien oikeutusta tilanteessa jossa hän lähtee puolustamaan itseään. Itsestäänselväähän on että nämä kyseisten kommenttien viljelijät kyllä löytävät hädissään vaikka mitä tekosyitä fiksuudesta tuomarien estelemiseen sille, että nämä pahimmat rotat kärppäleiristä eivät vastaa puhelimeen. Antaa hyvä kuvan Lapin lestadiolaisäijäkulttuurista nämä kommentit.
 

JonKorn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,NUFC, Alan Shearer, John Rambo
Antaa hyvä kuvan Lapin lestadiolaisäijäkulttuurista nämä kommentit.

Heh... Pisti nyt kyllä vähän naurattamaan. Pitääkö se uskonto jo sotkea jääkiekkoonkin? Tuskin sillä hirveää merkitystä on minkä uskontokunnan edustajia missäkin joukkueessa pelaa vai vaikuttaako se jo jonkun "ämmämäisyyteen".
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Tänään Eteläpääty näytti, että ääntä löytyy, Kauden paras meininki ja varmasti tunnelma välittyi muihinkin katsomoihin asti.
Oletko oikeasti tätä mieltä? Toki siellä päädyssä oli tavallista enemmän väkeä ja hetkittäin ääntä lähti paljon, mutta kunnollista jatkuvuutta emme ainakaan toiseen päähän asti havainneet. Sehän oli juuri se, miksi kehuin sen edellisen, lokakuun pelin meininkiä eteläpäädyssä. Tuolloin kannustus oli jatkuvaa, ei lopahtanut pelin ollessa Jokereille hankalassa vaiheessa, reagoiden silti pelitilanteisiin. Eilen se pääty vähän tuli ja meni. Kannustukseen ja katsomokulttuuriin pätee mielestäni sama kuin seksiin: ei se riitä että on kulmakunnan isoin pippeli, kyllä sitä täytyy myös osata käyttää.

Ihan mielenkiinnosta kyselen, että paljonko kärppäfaneista about oli etää ja minkä verran oulusta tulleita?
Pelkästään EtäKärpät oli paikalla. Meitäkin oli aika vähän, viime viikonlopun juhlat söivät hieman osallistumisintoa. Toki Oulusta on voinut olla satunnaismatkailijoita muissa katsomoissa.
 

Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Ei tässä liigassa saa taklata kovaa kyllä sen kaikki tietää. Noita maalivahtien pyörimisiä on nähty myös ennenkin, joten ei mitään uutta sillä saralla.
Silti oli katsomossakin hyvä meininki molemmissa päissä. Kärppä kannattajistakin osa jopa jäi katsomoon loppuun asti istumaan hiljaa ja osa talutettiin järkkäreiden toimesta ulos.
 

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta entäs tämä Pellejen ns. "me ollaan kovia jätkiä osasto."

Tapaus 1: Pelitilanteen mukaisesti Kuusela häiritsi Joroisten Lehmää asianmukaisella pienellä töötillä. No tämähän ei sovi Trullierille ja tämä piripäähän heittää hanskat tiskiin ja lähtee hakemaan Korpikaria valssiin. No Oskari ei ole tanssimiehiä, varsinkaan siinä vaiheessa, kun vastustajan pelitaidoton ulkomaanapu tulee kuola suusta valuen kysymään, että "tu juu vanna ko". Eikä tainnut Kauppisen nättipoikakaan tykätä tilanteesta.
No, yritti polvitaklata sääntöjen vastaisesti vastustajan joukkueen parasta pelaajaa ja kun tulee kutsu myllyyn, pakenee pikkuriikkinen Kristian Kuusela karkuun. Yrität teloa vastustajan pelaajaa tarkoituksen mukaisesti etkä uskalla lähteä myllyyn ottamaan vastuuta? Kuusela on munaton rotta.

Tapaus 2: No taas tämä saatanan Kuusela taklaa ja tällä kertaa kiekosta jokerisakaroita laskevaa Heikki/Simo-Heikki&Simo Mälkiää. Ei sinänsä Heikkisimon vika, mutta kun pakitat perse pystössä kohti kulmaa ja vastustaja tulee taklaamaan, niin se saattaa sattua. Onneksi Heikkisimo pystyi itse kävelemään pukukoppiin, siinä vaiheessa kun tuomarin silmä harhautui ja Kuusela oli heitetty ulos puhtaasta taklauksesta.
SM-liiga on SM-liiga. Liigan linjan mukaan selvä ryntäys, ja kun vastustaja "loukkaantuu" niin tulee ulosajo. Tällä kertaa Kuusela onnistui vahingoittamisyrityksessään erinomaisesti. Varmaan hyvin nukkuu yönsä kun sai telottua narripelaajan pukukoppiin. Lähti itse kuin ohjus kuin tuli ulosajo. Ei oikein uskallusta ole Näädällä... (ylläri pylläri)

Tapaus 3: Tää on kaikista paras. Kolme tähteä???????Karppisen imuroinnin jälkeen saanut, erikoisten päästettyjen maalien erikoismies vetää Normion luistelulinjoille ja mailojen kolahtamisen jälkeen syöksyy lyömään Normiota kilvellä takariavoon. Toki Juusto kerran kuoli maalin ympäristöön. Huvittavaa oli se, että ensimmäisenä sirkusta oli ilman kinttaita puolustamassa pelle nimeltä Jani Riitta.
Maalin takana Normio kamppaa Riksmanin ja varmaan tuossa vauhdissa kun kaveri kampittaa mailallaan niin kaatuu? Täällä Näädät valittavat itku kurkussa että Juuso filmasi! Nousi samantien pystyyn kuittaamaan kampitusta. Muutama lyönti kilvellä ja ulosajo! Mitä ihmettä? Kenttäpelaajat saavat kyllä lyödä vapaasti useita kertoja ilman mitään rangaistusta, mutta kun maalivahti tulee pari kertaa "tökkäämään" niin lentää ulos! Ihan pelleilyä. Mutta, tämä on edelleen SM-liiga. Normio 2min kampitus, Riksman 2min väkivaltaisuus.


Yhteenvetona ei voi muuta sanoa, että kyllä Jokerit on niiin alhainen joukkue ja varsinkin sen kannattajat Masculinen, C.Orrin, Gagsin & Antzan johdolla.
Samat sanat sinne. Jääkoneenkuljettaja, ei ilmeisesti pysty koskaan ajattelemaan neutraalilla tavalla? Pikkunäädälle oli ilmeisesti vain liikaa, kun iso ja paha Narrilauma "kyykytti" sympaattisia oululaisia josta kaikki tykkäävät. Vielä tuomarit suosivat Narreja niin ettei veri meinannut kiertää. Täytyy lisätä vielä tähän kastiin tämä Tex Willer.

Arvon eteläpääty, onko vanhempanne opettaneet että sisällä ei saa sotkea?
Jumalauta 2-3 kertaa taisi kenttäkuuluttajakin huudella, että ei tavaraa jäälle. Ja joka kerta sitä paskaa tuli eteläpäädystä.
Onhan tuo todellista fanikulttuuria, mutta silti!
Oikein mielessäni toivoin, että olisi teidän Ruåttin ihme vaikka luistellut johonkin kolikkoon tjsp. ja vetänyt oikein huolella itsensä sairaslomalle...
Todellista kulttuuria näytti eteläpäädyn yläpuolella olevassa aitiossa oleva Näätäfani, (Ihan Mika Strömbergin näköinen muuten) joka huuteli ja osoitteli jatkuvasti alapuolelle päin. Kuuluu mitä ilmeisemmin sarjaamme "Kärppien tosifanit, jotka eivät ole mukana menestyksen takia"

Eteläpääty voitti tänään kannustamisessa kuitenkin GH -päädyn 6-2.

Noniin, tästähän se illan päättävä "kevennys" sitten tulikin.

Tuomaritoiminta oli oikeasti niin paskaa, että ihan ymmärrettävää että paskaa lensi kentälle. Oikeasti käsittämätöntä ymmärtää että vuodesta toiseen aina Näätien puolella ollaan. Aivan kaksi eri linjaa (estämiset, kiinnipitämiset, koukkaamiset) Voidaan todeta että jos oltaisiin saatu tasapuoliset ja neutraalit tuomarit, teillä ei olisi ollut mitään asiaa voittoon. Mutta onneksi tässä maailmassa on sentään jotain oikeudenmukaisuutta, ette saaneet yhtään ylivoimamaalia. Ainoa maalinne tulikin sitten käsittämättömän tuurimunkkipullan ansiosta.

Onneksi Näätienfanitoiminta on maan parasta. Kaikki on täydellistä. Ilkeät Narrikannattajat pilaavat kaiken. Ei teillä itse varmaan löydy yhtään sitä räkänokkaosastoa? Tuohon tekstiin voisin vielä tarkemmin tarttua, mutta enpä viitsi itselleni pelikieltoa hankkia. En "alennu" tämän "postimiehen" "tasolle."
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Youtube-videota kolmannen erän tilanteista.

Kuva puhukoon puolestaan (Leppäsellä herkkä käsi nousemaan). Jatkakaa.


Ylivoima ei toimi, mutta positiivista sentään että alivoima toimii. Viime aikoina maaleja mennyt lähinnä vain kun se ensimmäinen oman pään aloitus on hävitty.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Maalin takana Normio kamppaa Riksmanin ja varmaan tuossa vauhdissa kun kaveri kampittaa mailallaan niin kaatuu? Täällä Näädät valittavat itku kurkussa että Juuso filmasi! Nousi samantien pystyyn kuittaamaan kampitusta. Muutama lyönti kilvellä ja ulosajo! Mitä ihmettä? Kenttäpelaajat saavat kyllä lyödä vapaasti useita kertoja ilman mitään rangaistusta, mutta kun maalivahti tulee pari kertaa "tökkäämään" niin lentää ulos! Ihan pelleilyä. Mutta, tämä on edelleen SM-liiga. Normio 2min kampitus, Riksman 2min väkivaltaisuus.

Joko olet sokea tai tyhmä, katsoppa vaikka tuota juutuubin videota, missä vaiheessa tämä kamppaus tapahtuu? Tampereella on komediateatterissa mun muistaakseni muutama paikka vapanaa tulevaan Pyllähdys-näytelmään, oiva uran jatke huonopolviselle Riksmanille.
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Hei paikalla olleet, pelasiko Mälkiä vaihtoakaan tuon töötin jälkeen? Tuskin, kun taisi ainakin aivotärähdys tulla, mutta Simohan on taistelija...
 

Scream

Jäsen
Olisipa mukava nähdä toisesta kulmasta esim. päädyn puolelta tuo Riksman-Normio törmäys. Riksman heittää tosiaan sellaiset voltit tuossa, että jos osuma on todellinen eikä molarin jurkka niin kyllä tuosta saa jo nenää käydä hieman nyrkillä hieromassa. Jos osuma on tosiaan vain mailaan kuten selostaja heittää niin ei helvetti mitä pelleilyä Riksmanilta.

-S.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Loistavaa viihdettä! Jortsun Jokerit ei kumartele ja se on perkeleen hienoa! Kiviä taskuun porot ja paitaa pois katsomossa, senhän te osaatte toisin kun hanskojen pudottamisen. ;)

Näillä mennään ja Rullierille jatkopahvi! Kiitos Masa.
 
Ja miksi tuollaisen highlight-taklauksen jälkeen pitäisi yleensäkään tapella. Suomessa kun kerran tai pari kaudessa nähdään näitä puhtaita big hittejä niin täällä jatkoajassa alkaa monilla keulimaan ja menee homma ihan överiksi. Miksi tuon puhtaan taklauksen jälkeen pitää tapella? Joku saa esittää pitävää argumenttia siitä. Otan mielelläni vastaan. Ben-Amor toki saa yrittää pelotella, mutta ei tuo taklaus velvoita ketään tappelemaan. Joku olisi ehkä voinut yrittää ottaa Kuuselaa puhtaasti ja kovempaa myöhemmin pelissä, jos vaan oltaisi pelattu jääkiekkosäännöillä ja Kuusela olisi jäänyt tilanteesta ilman jäähyä.

Olen täysin samaa mieltä. Täältä häviää lopulta kaikki kunnon taklaukset jos tiedetään, että jos vedät kunnon niitin niin heti tulee joku valopää nyrkit pystyssä haastamaan. Peukut Kuuselalle tästä, näitä liiga nimenomaan tarvitsee. Oikea tapa kostaa on vetää kunnon niitti seuraavassa vaihdossa takaisin, ei nyrkeillä. Nyrkeillähän kostetaan vain silloin jos ei itse pysty parempaan. Onko näin että narreilta ei löydy sitten taklausvoimaa tarpeeksi, kun pitää nyrkeillä kostaa puhtaat niitit ?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Youtube-videota kolmannen erän tilanteista.

Nyt vasta videon nähneenä niin ei saatana mitä pelleilyä Riksmanilta. _ _ _ _. O&O.

Muuten ketjun lukeminen kutkuttaa mukavasti. Kivasti on vaihteeksi tunnetta taas mukana ja on jaksanut lukea koko ketjun läpi. Toivottavasti näistä ei jaeta mitään turhia pelikieltoja, kuten ei toivottavasti Kuuselallekaan kivasta töötistä. Näitä lisää.

Kevät näyttää siis olevan kovasti tuloillaan. Jatketaan geimejä sitten keväämmällä Raksilan turpasaunassa.
 
Viimeksi muokattu:

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen täysin samaa mieltä. Täältä häviää lopulta kaikki kunnon taklaukset jos tiedetään, että jos vedät kunnon niitin niin heti tulee joku valopää nyrkit pystyssä haastamaan. Peukut Kuuselalle tästä, näitä liiga nimenomaan tarvitsee. Oikea tapa kostaa on vetää kunnon niitti seuraavassa vaihdossa takaisin, ei nyrkeillä. Nyrkeillähän kostetaan vain silloin jos ei itse pysty parempaan. Onko näin että narreilta ei löydy sitten taklausvoimaa tarpeeksi, kun pitää nyrkeillä kostaa puhtaat niitit ?
Taklaus oli hieno, ei sille mitään voi. Ja varmaan moni muukin pakki olisi jäänyt jyrän alle, sen verta hyvin Kuusela pääsi ajamaan "puun takaa". Mälkiä toimi tuossa tilanteessa kuin kuka tahansa pakki otti kiekon koitti kääntyä ja varmaan olisi laittanut kiekkoa eteenpäin, mutta juuri kun oli nostanut pään ylös jäästä niin jysähtää pommi. Eipä siinä mitään voi.

Kun tuomari nostaa kätensä ja Ben Amourikaan ei välttämättä ollut parhaalla paikalla nähdäkseen oliko taklaus puhdas vaiko ei ja toisaalta ei väliä vaikka näkikin. Mutta kuitenkin kun tuomari nostaa kätensä ylös jäähyn merkiksi silloin pelaaja ajattelee "stana, taklaa päähän" tjsp. Niin Ben Amouri toimi juuri niin kuin hänen roolinsa edellyttää ja ei silloin kysellä toista tansiin vaan se haetaan vaikka väkisin. Tästä tilanteesta syyttäisin eniten tuomaria. (vauhdin osalta en ota kantaa, muistan Jokeri pelaajien saaneen muuten puhtaista taklauksista aikanaan OR:iä kun vauhtia oli liikaa).

Ja mielestäni Normion tilanne oikeutettu, jos muistan oikein että maalivahdin koskemuuteen on tehty tiukennuksia ja muistaakseni tuo maalin takana oleva kentän osakin lasketaan jollain tapaa tähän MV:n suojapaikkaan (saa tarkentaa)? Vaikka olisikin vain osunut mailaan, kun maalivahti ei sitä mailaa niin äkkiä saa siirrettyä käsiinsä takaisin kiekon purun jälkeen kuin pelaaja, niin maalivahdin koskemuutta tuossa loukattiin, vaikka ei kuitenkaan törkeästi.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainoa mies joka tuosta tilanteesta saa puhtaaat paperit on nimenomaan Ben-Amor. Ei tuossa lähdetä kotiin katsomaan Nelosen maalikoosteesta oliko puhdas vai ei, vaan toimitaan heti tilanteen vaatimalla tavalla. Onneksi meillä on nykyään hali-helen tilalla Semir ja Rullier, jotka oikeasti hoitavat nämä hommat.

Ja en nyt tuon tilanteen perusteella lähtisi arvioimaan joukkueiden taklausvoimaa. Oli varmasti pelin komein pommi, mutta myös Kärppien ainoa koko pelissä. Jokereilta ajoittain epätyypillisen paljon taklauksia.
 

naapuri

Jäsen
Niin, mikäs sen parempi tapa puolustaa itseään, kun lähteä tilanteen jälkeen kaverin perään ja tintata takaraivoon/niskaan kilvellä. Oppiipahan nyt olemaan sielä maalin takana sitten kun kerrankin osui. Olisihan se nyt ihan perseestä, jos maalivahti saisi olla kentän joka osassa sellainen iso möhkäle joka pitää kiertää kaukaa ja erittäin varoen. Nehän vois kohta vaikka lähteä jo hyökkäyksiin mukaan (jos ei olis sitä punaviivasääntöä (vai onkohan se just sen takia ettei ne lähe)).

Kuuselan ulosajo täysin naurettava. Tässä sen taas näkee kun jokaisesta kovasta taklauksesta menee tuomaristolla aivan täysin pasmat sekaisin, ja pitää joku syy ulosajolle arpoa.

Ja täällä monet fanit vaativat Kuuselalta tappelua Ben-Amorin kanssa tuon tilanteen jälkeen. Hei miettikää nyt ihan oikeesti. Joku _Kuusela_ tappelemassa Ben-Amoria vastaan. Ihan älytön jo ajatuksen tasolla, saati sitten käytännössä.

Ja miksi tuollaisen highlight-taklauksen jälkeen pitäisi yleensäkään tapella. Suomessa kun kerran tai pari kaudessa nähdään näitä puhtaita big hittejä niin täällä jatkoajassa alkaa monilla keulimaan ja menee homma ihan överiksi. Miksi tuon puhtaan taklauksen jälkeen pitää tapella? Joku saa esittää pitävää argumenttia siitä. Otan mielelläni vastaan. Ben-Amor toki saa yrittää pelotella, mutta ei tuo taklaus velvoita ketään tappelemaan. Joku olisi ehkä voinut yrittää ottaa Kuuselaa puhtaasti ja kovempaa myöhemmin pelissä, jos vaan oltaisi pelattu jääkiekkosäännöillä ja Kuusela olisi jäänyt tilanteesta ilman jäähyä.

Tuosta voi tarkastaa NHL:n kauden 2008-2009 top10 taklaukset: http://www.youtube.com/watch?v=WTMpoQ44VjA

Siellä vedetään Malkinia, Greenia, ym. tähtipelaajia, mutta ne on vaan puhtaita taklauksia, ja kaikki tietää sen faneja myöten. Tää jatkoajassa tappeluiden perään hinkuminen ja älytön keuliminen kertoo vaan siitä, miten jääkiekko on faneja myöten läpimätä suomessa.

Jääkiekon säännöissä sanotaan, että ollessaan maalialueen ulkopuolella maalivahti on rinnastettavissa kenttäpelaajaan. Toisin sanoen kassaria saisi periaatteessa ajella niinkuin kenttäpelaajiakin. Tässä kohtaa mukaan tulee se paljon väittelyä aiheuttava harmaa alue: veskariin ei kosketa. Se vain on niin. Ei niin lue missään sääntökirjoissa tai virallisissa julkaisuissa. Tämä on sitä koodistoa josta ihmisillä, jotka eivät ole koskaan pelanneet kiekkoa, ei välttämättä ole mitään hajua. Voisi hyvin niputtaa myös tuon Kuuselan taklauksen samaan kasaan. Tuollaisen jälkeen nyt vaan pitää mennä muistuttamaan vastustajaa ettei noin toimita. Ei sitäkään lue missään opuksissa, se vain on niin. Vaikeaa, ellei jopa mahdotontahan näitä eilisen kaltaisia torikokoukksia on perustella jos vain nojaa sääntöihin. Tuossa linkittämässäsi videossa oli hienoja osumia. Siitä oli vain leikattu kaikki taklauksen jälkeen syntyneet tappelut pois. Muun muassa Schenn sai hyvinkin pian tanssia kun ajeli Malkinin, vaikka osuma ei edes ollut kovin kova. Juu, eihän Mälkiä ole ihan rinnastettavissa Malkiniin mutta periaate on silti sama.

Tämä on tosiaan aihe joka aiheuttaa parran pärinää paljonkin. Syynä on varmasti juuri nämä asiat joita ei ole painettu kirjojen sivuille, vaan jotka ovat kirjoittamattomia sääntöjä. Silloin jokainen tekee omat valintansa kuinka toimia missäkin tilanteessa. Ehkäpä juuri tällaisina hetkinä esiin nousee ns. hanskauskulttuuri. Jossainpäin ne lapaset putoavat kovasta taklauksesta ja toisaalla jäädään kaivelemään nenää. Jokereissa ne hanskat putoavat.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olen täysin samaa mieltä. Täältä häviää lopulta kaikki kunnon taklaukset jos tiedetään, että jos vedät kunnon niitin niin heti tulee joku valopää nyrkit pystyssä haastamaan. Peukut Kuuselalle tästä, näitä liiga nimenomaan tarvitsee. Oikea tapa kostaa on vetää kunnon niitti seuraavassa vaihdossa takaisin, ei nyrkeillä. Nyrkeillähän kostetaan vain silloin jos ei itse pysty parempaan. Onko näin että narreilta ei löydy sitten taklausvoimaa tarpeeksi, kun pitää nyrkeillä kostaa puhtaat niitit ?

Minä taas olen sitä mieltä että takaisin maksattamisen suhteen on ihan sama oliko taklaus puhdas vai ei. Kuuselan taklaus oli suhteellisen puhdas, tosin sitä vauhtia oli liikaa kuten jäähyn syykin "ryntäys" kertoo. Takaisin maksatetaan silloin jos vastustaja satuttaa pahasti kuten Mälkiälle tuossa kävi ja Simo jouduttiin taluttamaan jäältä pois. Ben Amor teki työnsä miettimättä ja lähti noutamaan Kuuselaa, yli-innokkaat linjurit vain pilasi tuon kun tulivat Kuuselan suojakilveksi. Kuusela veti jo aikasemminkin pelissä hieman kyseenalaisen taklauksen yrityksen jossa Hentunen kuitenkin kerkesi väistämään. Myös Jani Rita toimi hienosti kun Normio ajeli Riksmania, Ritan hanskatkin tippui nopeasti ja Rita kävi Normion päälle. Hyvää toimintaa ja reagointia, joukkuetoveria ei jätetä ja niitä ollaan valmiita puolustamaan.

Jos Normio ei muka osunut Riksmaniin niin miksihän Juuso hermostui niin paljon että lähti takomaan vielä kilvellä Normiota? Juuso halusi vähän aikasemmin suihkuun?

Pelillisestihän tämä oli tunnerikas ja kova vääntö, vaikka ajoittain peli olikin molemmin puolin aika puuroa ja syötöt ei menneet omille. Brembergin 1-0 maali oli hieno oivallus Hentuselta joka hämäsi Tarkin ulos maalista valelaukauksella ja syötti sitten avopaikan Linkanille jolla oli helppo työ viimeistellä maali. Rita teki voittomaalin maalinedus hässäkästä ja liekeissä oleva Hauhtonen iski todella tärkeän 3-1 maalin tarkalla kudilla. Hauhtonen on parantanut peliään tuossa Brembergin ja Hentusen välissä todella paljon ja vedän sanani takaisin ja tunnustan olleeni väärässä. Hauhtonen sopii sittenkin tuohon keskelle ja Hauhtosen panos ketjulle on myös ihan merkittävä. Hyvä Janne. Pirnes sen sijaan ei ole ainakaan vielä löytänyt aivan Ritan ja Lahden kanssa sitä parasta yhteispeliä, tosin uskon sen kyllä vielä löytyvän. Eilen tosin Pirnes ketjuineeen pelasi kaikki vaihdot pääsääntöisesti Rosan ketjua vastaan siksi pieni vaisuus hyökkäyssuuntaan olikin ymmärrettävää.
 
Viimeksi muokattu:

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taisi tulla eilen laitettua tekstiä hieman tunnehöyryissä. Juuri kotiutunut matsista ja kun itse ottelussa oli paljon tunnetta mukana, niin tarttuihan se yleisöönkin. Hyvä ottelu kuitenkin kaikin puolin ja nyt muutaman videotarkastuksen jälkeen Kuuselan taklaus Mälkiään näytti olleen puhdas, Simo vain huonosti sijoittunut. Ben-Amor toki ihan oikein tuli opettamaan Kuuselaa. Riksmanin tilanne taas .No vaikea sanoa, mutta ei se nyt kampiltakaan näytä, mutta en usko, että ihan täyttä filmiäkään olisi, kun kaveri kimpaantui ihan toden teolla.

Tunnelma ottelussa ylipäänsä oli hyvällä tasolla eteläpäädyssä ja varmaan kärppienkin puolella, mutta sieltä en hirveästi mitään kuullut, kun sen verta lähellä oltiin eteläpäätyä.

Tälläisiä otteluita soisi tulevan enemmän. On se hienoa, kun ottelu herättää paljon keskustelua ja ihmiset on tunteella mukana. Näin sen pitäisi aina olla!
 

Maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Slavia Praha
Leipää ja sirkushuveja

Olipahan peli. Leipää ja sirkushuveja perjantai-iltaan.

Tuomarit epäonnistuivat varsin pahasti, osittain heitä voisi illan ”isoista” tapahtumista syyttää. Peli lähti luisumaan liialliseen tunteiluun, kun pienet törkeydet jäivät pelin ensimmäisellä puoliskolla viheltämättä.
Tai sitten vihellettiin väärin, kuten vaikkapa Jani Ridan saama kiinnipitämisjäähy. Rita työnsi puhtaasti kylki kyljessä karkuun päässeen Kärpän. Miksei sitten samantein rankkaria jos kerta hyökkääjä kaatuu läpiajossa? Ja hetken päästä toisessa päässä Tarkki ties missä ja tyhjän maalin edessä Jokerihyökkääjä väännetään nurin ennen kuin maalin takaa edes syöttö lähti? Selvä estäminen eikä mikään kiekon tavoittelu.

Sitten se polvitaklaus, josta Rullier ja Hasardi-Marko jäähylle… Toisaalta hyvä, koska heidän alivoimapeli on ahdistavaa seurattavaa. Rullier oli tänäänkin, kuten Espoossakin, koko ajan painottoman puolen kulmassa mainoksia ihailemassa ja suuri ja jykevä Kauppinen sai yksin yrittää juosta maalin edustan ja kiekollisen kulman väliä. Rullier on huonontunut koko ajan, enkä ymmärrä jatkopahvia ollenkaan.
Toisaalta – osa syy täytyy olla peluutuksessakin, Kalteva näet sortui samaan seikkailuun edellä mainitun pakkiparin istuessa jäähyaitoissa. Kärpille tarjottiin oikein tarjottimella maalineduspaikkoja.

Mälkiä-Kuusela tapauksessa Kuuselalla oli mielestäni hieman turhan paljon vauhtia. Siihen yhdistettynä juuri Mälkiän lavasta irtoava syöttö, jota nuori kaveri harmillisesti seurasi, eikä katsellutkaan ylös. Vielä kun kyse oli kulmasta, oli asentokin hieman eri kuin avojäällä. Sinänsä puhdas, laidan suuntainen taklaus, mutta kulmatilanne + Mälkiän asento ja katse + hieman liikaa vauhtia = ulosajo. Ja Ben-Amorilta mielestäni hyväksyttävä reaktio epäselvään tilanteeseen, jossa oma kaveri makaa laidan vieressä loukkaantuneena. Tilanteen jälkeen pelin jatkuminen tasakentällisin oli tuomareilta hyvin tehty.

Pelissä oli pari hetkeä, jolloin Kärpät olisivat voineet taistelun voitokseen kääntää. Ensinnäkin Kärppien ensimmäinen maali oli niin puhtaasti Riksmanin moka kuin olla voi. Seuraavassa vaihdossa Riksman haparoi edelleen ja Jokereiden peli oli muutenkin väkinäistä. Odotin Jortikalta aikalisää, mutta sen sijaan Kärpät sai ylivoiman Jokeripelaajien tunteiden käydessä kuumana. Tämä tilanne olisi pitänyt Kärppien kannalta päättyä muuhun kuin Ridan maaliin.

Toinen omituisuus oli Jokereiden 3-1 maali. Ihmeellistä alivoimaa Kärpiltä. Hentunen laukoo maalin edessä vapaana olevaa Hauhtosta jaloille, Hauhtonen ohjaa eteensä kimmahtaneen kiekon kulmaan Brembergille, Bremberg jatkaa sen Hentuselle. Hentunen laukoo maalin edessä vapaana seisovaa Hauhtosta jaloille, Hauhtonen jatkaa…. Niin… Tätä ainakin kolme-neljä kertaa ja mitä tekee Kärppien puolustus? Niin, ei mitään. Yllättäen tuolloinen av päätyy vastustajan maaliin.

Case-Riksmanista vielä. Filmaahan se monesti, mutta tuollainen hermojen menetys oli uutta. Eli kai siinä jotain tapahtuikin. Normio ei ainakaan edes yrittänyt väistää, vaan päinvastoin otti maalin taakse tullessaan kunnon vauhdin. Riksmanille kolme tähteä ja sopiva päätös perjantaiselle viihdepläjäykselle. Itseäni ainakin nauratti pelin jälkeen. Hilpeää oli.

-Maila
 

Dogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuossa linkittämässäsi videossa oli hienoja osumia. Siitä oli vain leikattu kaikki taklauksen jälkeen syntyneet tappelut pois. Muun muassa Schenn sai hyvinkin pian tanssia kun ajeli Malkinin, vaikka osuma ei edes ollut kovin kova. Juu, eihän Mälkiä ole ihan rinnastettavissa Malkiniin mutta periaate on silti sama.

Hyvin pitkälti olen kanssasi samoilla linjoilla. Samaa mieltä myös siitä, että puhtaistakin taklauksista usein syntyy nahistelua, eikä se ole väärin. Lähinnä se tässä ihmetyttää, kun porukka vaatii Kuuselaa tappelemaan Ben-Amorin kanssa. Monta kertaa Selänne on tapellut taklauksensa jälkeen? Entä Ovechkin? Ovechkin jopa pääsikin tiputtamaan hanskansa ehkä n. 50:nen likaisen taklauksensa jälkeen, mutta Bradley hoiti homman hänen puolestaan. Ovechkin-Downie -casen jälkeen onkin paljon puhuttu siitä, mitä jos Ovechkin olisi loukkaantunut tapellessaan vastustajan neloskentän jyrää vastaan. Ei todellakaan olisi ollut sen arvoista. Väki tulee hallille katsomaan maalintekijältä maaleja ja ehkä taklauksia, mutta ei tappeluita. Jos joku Sihvosen Kari tai joku muu rouhija olisi taklannut tuolla tavalla, homma olisi täysin eri. Kuuselaa olisi ehkä voinut käydä kopauttamassa pohkeille tai hieromassa hanskalla naamaa, mutta ei lähteä nyrkin pystyssä ja hullun kiilto silmissä hakkaamaan paskoja pihalle kaverista. Toki tämäkin Kuusela-Ovechkin vertaus on sinällänsä ihan naurettava, mutta idea on jokseenkin sama.

Tämä on tosiaan aihe joka aiheuttaa parran pärinää paljonkin. Syynä on varmasti juuri nämä asiat joita ei ole painettu kirjojen sivuille, vaan jotka ovat kirjoittamattomia sääntöjä. Silloin jokainen tekee omat valintansa kuinka toimia missäkin tilanteessa. Ehkäpä juuri tällaisina hetkinä esiin nousee ns. hanskauskulttuuri. Jossainpäin ne lapaset putoavat kovasta taklauksesta ja toisaalla jäädään kaivelemään nenää. Jokereissa ne hanskat putoavat.

Tässä tilanteessa tarvittaisiin tuomareita pitämään sääntökirjan mukaista linjaa. Miksi heittää Normio ulos, kun on törmännyt Riksmanin mailaan maalin takana. Mielestäni tämä on se ihan ensimmäinen asia. Sitten kun Normio tulee ensi kerran jäälle, joku voi lähteä näpyttelemään käsille ja muistuttelemaan. Näistä vaan on turha haikailla meidän mimmiliigassa.
 
Minä taas olen sitä mieltä että takaisin maksattamisen suhteen on ihan sama oliko taklaus puhdas vai ei. Kuuselan taklaus oli suhteellisen puhdas, tosin sitä vauhtia oli liikaa kuten jäähyn syykin "ryntäys" kertoo. Takaisin maksatetaan silloin jos vastustaja satuttaa pahasti kuten Mälkiälle tuossa kävi ja Simo jouduttiin taluttamaan jäältä pois. Ben Amor teki työnsä miettimättä ja lähti noutamaan Kuuselaa, yli-innokkaat linjurit vain pilasi tuon kun tulivat Kuuselan suojakilveksi.

No joo, takaisin pitää aina maksaakin, mutta nyrkit ei kuulu kiekkoon vieläkään. Ymmärrän toki tunteiden kuumenemisen ja spontaanin tappelun, sitä sattuu, mutta en silti arvosta sitä. Aikanaan pelatessani, kostot kyllä pääsäntöisesti hoidettiin niittaamalla kaveri seuraavassa vaihdossa. Tappelut tuli sitten spontaanisti ja ei siellä selkeätä roolia ollut kuka tappeli, niin kuin nää BenAmorit yms valopäät. Ehkä peleissä ei sen takia olekaan enää yhtä kovia otteita kuin ennen, kun nykyään katsomossakin itketään jos joku taklaa liian lujaa ja kun ei osata taklata yhtä lujaa niin sitten katsotaan että nyrkit on ihan oikeutettu tapa kostaa, kiesus sentään. Voipi olla että tuomarilinjakin on muuttunut neitimäiseksi tällaisten valittajien takia. Täälläkin valitetaan näistä kukkahattutädeistä mutta kyllä tällä palstalla suurimmat tädit taitaa olla.

Kuten sanoin niin nyrkkeily ei vieläkään kuulu kiekkoon, vai oliko tää äskettäinen KHL-matsi joka keskeytettiin tappeluiden takia jonkun mielestä hyvä matsi?
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Todellista kulttuuria näytti eteläpäädyn yläpuolella olevassa aitiossa oleva Näätäfani, (Ihan Mika Strömbergin näköinen muuten) joka huuteli ja osoitteli jatkuvasti alapuolelle päin. Kuuluu mitä ilmeisemmin sarjaamme "Kärppien tosifanit, jotka eivät ole mukana menestyksen takia"

Eteläpääty voitti tänään kannustamisessa kuitenkin GH -päädyn 6-2.

Ööö, miten tuo joku yksittäinen fani jossain aitiossa tähän nyt liittyi?
Teidän "osoittelu" on siis pahempaa kun teikäläisten paskan nakkeleminen jäälle?
Ja kyllä, eteläpääty voitti kyllä Kärppäfanit kannustamisessa, sitä ei ole kukaan kieltänytkään. Toki se kotietu on aina kotietu kannustamisessakin :)

Onneksi sitä ei kukaan voi kieltää, etteikö Kärppäfanit olisi "voittaneet" narrifaneja USEASTI jaffa-areenalla. Oulussa taasen ei käsittääkseni koskaan jokerifanit ole saaneet oikein "mitään aikaiseksi" :P

Noniin, tästähän se illan päättävä "kevennys" sitten tulikin.

Tuomaritoiminta oli oikeasti niin paskaa, että ihan ymmärrettävää että paskaa lensi kentälle. Oikeasti käsittämätöntä ymmärtää että vuodesta toiseen aina Näätien puolella ollaan. Aivan kaksi eri linjaa (estämiset, kiinnipitämiset, koukkaamiset) Voidaan todeta että jos oltaisiin saatu tasapuoliset ja neutraalit tuomarit, teillä ei olisi ollut mitään asiaa voittoon. Mutta onneksi tässä maailmassa on sentään jotain oikeudenmukaisuutta, ette saaneet yhtään ylivoimamaalia. Ainoa maalinne tulikin sitten käsittämättömän tuurimunkkipullan ansiosta.

Jaa että jos tuomarit ovat paskoja, niin se oikeuttaa sen paskan heittämisen jäälle... Okei, aina oppii vanhakin uutta, laitetaan korvan taakse jotta muistan ensi kerralla.
Ja tuomarien "puolueellisuudesta" on turha taas mun kommentoida mitään, vieläkään. Eiköhän nuo ei-jokeri/kärppäfanit ole jo siitäkin tarpeeksi kommentoineet jollakin tapaa puolueettomasti.

Onneksi Näätienfanitoiminta on maan parasta. Kaikki on täydellistä. Ilkeät Narrikannattajat pilaavat kaiken. Ei teillä itse varmaan löydy yhtään sitä räkänokkaosastoa? Tuohon tekstiin voisin vielä tarkemmin tarttua, mutta enpä viitsi itselleni pelikieltoa hankkia. En "alennu" tämän "postimiehen" "tasolle."

Ja kuka taas on sanonut että Näätäfanien toiminta on maan parasta ja täydellistä?
Minähän vain totesin, että mitä asiaa sillä 20-30 porukalla matsin jälkeen oikein oli? Et vastannut kysymykseen :)
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No joo, takaisin pitää aina maksaakin, mutta nyrkit ei kuulu kiekkoon vieläkään. Ymmärrän toki tunteiden kuumenemisen ja spontaanin tappelun, sitä sattuu, mutta en silti arvosta sitä. Aikanaan pelatessani, kostot kyllä pääsäntöisesti hoidettiin niittaamalla kaveri seuraavassa vaihdossa. Tappelut tuli sitten spontaanisti ja ei siellä selkeätä roolia ollut kuka tappeli, niin kuin nää BenAmorit yms valopäät. Ehkä peleissä ei sen takia olekaan enää yhtä kovia otteita kuin ennen, kun nykyään katsomossakin itketään jos joku taklaa liian lujaa ja kun ei osata taklata yhtä lujaa niin sitten katsotaan että nyrkit on ihan oikeutettu tapa kostaa, kiesus sentään. Voipi olla että tuomarilinjakin on muuttunut neitimäiseksi tällaisten valittajien takia. Täälläkin valitetaan näistä kukkahattutädeistä mutta kyllä tällä palstalla suurimmat tädit taitaa olla.

Mihin kukkahattutäteihin viittaat?

En minä ainakaan ole Kuuselan taklausta sen suuremmin tuominnut, puuntakaa kova niitti ja Mälkiä otti lukua kun ei kerennyt valmistautumaan ollenkaan kun ei ollut hereillä ja huomannut että taklaaja on tulossa päälle. Kuuselakin veti taklauksensa muuten puhtaasti mutta tuli liian kovalla vauhdilla ja sai siitä ryntäysjäähyn. Sen lisäksi Kuusela myös tietoisesti tiesi satuttavansa kun näki ettei Mälkiä näe tulevaa taklausta vaan pääsee vetämään ns puun takaa niitin. Ben Amor oli tuon tapauksen sattuessa kentällä lähin Jokeripelaaja ja Ben Amor oli menossa ihan spontaanisti puolustamaan jäässä makaavaa Mälkiää ja maksattamaan Kuuselalle hintaa tuosta loukkaannuttamisesta. Samoin toimi Jani Rita kun Riksmania ajettiin, Ben Amor sattuu olemaan tappelija mutta Rita ei sitä todellakaan ole, molemmat vain sattuivat myös olemaan ne tilanteiden lähimmät Jokeripelaajat. Ja tunteiden käydessä kuumina ne nyrkit nyt on sattuneet heilumaan jääkiekkokaukalossa. Tappelut kuuluvat osaksi jääkiekkoa - kysy vaikka lajin syntymaasta.

Minä haluan nähdä ennen kaikkea taidokasta ja vauhdikasta peliä, enkä ole mikään tappeluja ihannoiva kiekkofani mutta en kiellä etteikö nämä kuumat pelit sytytä niin katsomossa kuin kentälläkin.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tapaus 1: Pelitilanteen mukaisesti Kuusela häiritsi Joroisten Lehmää asianmukaisella pienellä töötillä. No tämähän ei sovi Trullierille ja tämä piripäähän heittää hanskat tiskiin ja lähtee hakemaan Korpikaria valssiin. No Oskari ei ole tanssimiehiä, varsinkaan siinä vaiheessa, kun vastustajan pelitaidoton ulkomaanapu tulee kuola suusta valuen kysymään, että "tu juu vanna ko". Eikä tainnut Kauppisen nättipoikakaan tykätä tilanteesta.

Kuka tää Trullier on, joku sun itsekeksimä mukahauska nimitys Rullierilleko? Itse en nähnyt, että olisi kuola valunut vaikka katsomossa olinkin, sulla taisi olla hallissa hyvät paikat? Rohkenen myös epäillä, että olisi kysynyt noilla sanoilla Korpikaria tanssiin. Tuskin Rullier käyttää oululaista rallienglantia siihen että Korpikari ymmärtää mistä on kyse. Kauppisen ulkonäöstä en sano sitä enkä tätä, mieskauneus kun minua ei kiinnosta.

Tapaus 3: Tää on kaikista paras. Kolme tähteä???????Karppisen imuroinnin jälkeen saanut, erikoisten päästettyjen maalien erikoismies vetää Normion luistelulinjoille ja mailojen kolahtamisen jälkeen syöksyy lyömään Normiota kilvellä takariavoon. Toki Juusto kerran kuoli maalin ympäristöön. Huvittavaa oli se, että ensimmäisenä sirkusta oli ilman kinttaita puolustamassa pelle nimeltä Jani Riitta.

Edelleen on sulla ollut hyvät paikat hallilta, kun näit tämänkin tilanteen näin hyvin. Kuka on Jani Riitta, joku sun itsekeksimä, mukahauska nimitys Jani Ritallekko? Mitä huvittavaa siinä on, että puolustaa oman joukkueen jäsentä? Ehkäpä se sinulle on vieras käsite.

Yhteenvetona ei voi muuta sanoa, että kyllä Jokerit on niiin alhainen joukkue ja varsinkin sen kannattajat Masculinen, C.Orrin, Gagsin & Antzan johdolla.

Lue oma kirjoittamasi teksti ja tule sitten kertomaan kuka on alhainen ja kuka ei. Vai onko kuolaava piripää Trullier, Kauppisen nättipoika, pelle nimeltä Jani Riitta, Joroisten lehmä ym. käyttämäsi nimitykset käsityksesi asianmukaisesti ja ei-alhaisesta kirjoittelusta?

Kiitos nimimerkkini mainitsemisesta kirjoituksessasi, olen hyvin otettu, että olet niistä provosoitunut.

Hienoa, että tunnetta riittää! Jokerit-Kärpät rivalry on tullut jäädäkseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös