Avataan nyt sentään otteluketju Mestiksen kärkitaistolle, luulisi kiinnostavan.
KooKoo ja Jukurit iskevät tänään yhteen vasta toisen kerran runkosarjassa tällä kaudella. Ensimmäinen koitos Mikkelissä päättyi voittolaukauksien jälkeen Jukurien 1-0 voittoon. Mestiksen "maaottelutauon" jälkeen kotijoukkue KooKoo kävi hakemassa pisteet Turusta TUTO:n kustannuksella 3-4 voitolla, Jukurien tauko päättyi 4-2 tappioon KeuPa HT:n vieraana.
KooKoon kokoonpano pysyy kutakuinkin samana keskiviikosta, nopeasti katsottuna vain maalivahti vaihtuu Freddy Cloutieriin. A.Heikkinen ja M.Koivisto ovat edelleen saikulla. Koivisto todennäköisesti pidempään. Jukurit saa kokoonpanoon takaisin kultakuuppa Guttigin ja maalille Quemenerin.
Tilastollisena erikoisuutena illan otteluun nostan sen, että KooKoon maaliporssin kärkinimi Lippojoki on paukuttanut viivasta yhtä monta maalia, kuin Hiltusen Timppa Jukuri-paidassa. Molemmilla on 9 maalia kasassa. Tänäänkin on odotettavissa suoraa ja epäsuoraa tulta viivasta, KooKoo oli TUTO:a vastaan suorastaan dominoiva hyökkäyspään maalineduspelissä, miten Jukuri-puolustus tänään kestää? Yleisömäärä lienee yli 2000 katsojaa, +2500 olisi hyvä.
Kuumat perunat:
Kuinka monta maalia KooKoon puolustajat tekevät tänään?
Alistaako Timo Hiltunen taas Kouvolaa?
Toimiiko Pennasen pelikirja vai iskeekö mökötys?
Saadaanko ketjuun yli 10 vastausta, lähteekö Mikkeli mukaan kirjoitustalkoisiin?
Kokoonpanot illan otteluun tilastopalvelusta:
http://www.tilastopalvelu.fi/ih/index.php?option=com_content&view=article&id=8&gid=1066
Otteluennakko KooKoo:n netistä:
http://www.kookoo.fi/fi/ajankohtaista/body0=3249
Ja Jukurien vastaava, sieltä Jukurien nettisivuilta:
http://www.jukurit.fi/fi/page/3?newsitem=324

Viimeksi muokattu: