Mainos

Pe 13.10.2017 HPK - Sport

  • 2 977
  • 17

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Perjantai 13. päivä edessä ja tunnelmat sen mukaiset ainakin meillä oranssipaidoilla. HPK tulee tähän otteluun todella tukalassa 6 pelin tappioputkessa ja tämä olisi nyt jo pakko saada poikki. Viime viikon loppu oli erityisen ankea, kun ensin Ilves rokotti perjantaina 8 sekuntia ennen loppua voittomaalin Tampereella ja sitten vielä KooKoo tuli lauantaina ja ryöväsi pisteet tylysti mukaansa Hämeenlinnasta.

Kerholaisittain usko lepää nyt siinä, että viime viikolla alkanut pelitapauudistus kantaa lähitulevaisuudessa hedelmää ja saa alkukauden alisuorittajat nostamaan tasoansa. Nyt on saatu melkein viikko harjoitella rauhassa, joten katsotaan miltä näyttää. Joukkueessa on alkukaudesta ollut ihan liikaa statisteja tärkeillä paikoilla, jotta siellä pelkillä pelaajavaihdoksilla saataisiin isoa muutosta aikaan. Ei niitä vahvistuksia joukkueeseen tässä viikon tauon aikana ole ilmestynyt, eli näillä mennään.

Sporthan on sinänsä ihan mielenkiintoinen joukkue täältä katsottuna. Ville Viitaluoma ei jätä yhtään Kerhon kannattajaa kylmäksi ja Joni Tuulolan läpimurtoa on täällä seurattu alkukaudella kyynel silmäkulmassa. Tuulolahan on nyt tehnyt tällä kaudella yhtä paljon pisteitä kuin koko Kerhon pakisto yhteensä. Pakko tästä on kuitenkin olla ihan hyvillään, että Joni löysi hyvän paikan, missä ottaa seuraava askel uralla. Edellä mainittujen lisäksi sieltä löytyy vahvaa Kerhotaustaa myös Mika Järviseltä ja Markus Kankaanperältä, sekä viime kaudella oranssipaidassa esiintyneeltä Oskari Manniselta. Rasmus Rinnekin meidän juniorimyllyssä pyörineitä.

Mielenkiintoinen seikka löytyy myös siitä, että HPK-legendan Marko Tuulolan pojat pelaa ensimmäistä kertaa sarjapelissä vastakkain tässä ottelussa.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voitte olla HPK-kannattajat huoletta, huomenna tappioputkenne katkeaa. Sport on varma lääke näissä tilanteissa, jos vastustaja ei ole voittanut pitkään aikaan tai jollain pelaajalla on kauden maalitili vielä avaamatta.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport on voittanut Kerhon vain kahdesti kolmessa kaudessa ja kun siellä on vielä tuo tappioputkikin päällä, niin lähtökohdat eivät ole Sportin kannalta kovin lupaavat. Sentään nuo pari voittoa ovat vieraista, joten pieni mahdollisuus voittoon on olemassa, mutta paras pitää odotukset vain alhaisina. Veikkaan 5-3 kotivoittoa, josta viimeinen tyhjiin. Kerho tekee yhden yv:llä ja Sport tekee luonnollisesti nolla, vaikka saa viisi yv-tilaisuutta.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Voitte olla HPK-kannattajat huoletta, huomenna tappioputkenne katkeaa. Sport on varma lääke näissä tilanteissa, jos vastustaja ei ole voittanut pitkään aikaan tai jollain pelaajalla on kauden maalitili vielä avaamatta.

Tänään on uusi peli, mutta Sport oli keskiviikkona Lappeenrannassa erittäin hyvä, eikä se johtunut pelkästään SaiPan huonoudesta. Michael Parks on erittäin onnistunut ja vaarallinen haku, vaikka aikaisemmin olenkin näitä hiivaliigan miehiä morkannut. Samoin Joni Tuulola loisti erinomaisuudellaan. Jos nämä kaksi onnistuvat, niin Sport vie.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Eivätköhän ex-kerholaiset Viitaluoma, Manninen ja Tuulola niittaa maalin mieheen molemmat ja tuo jo riittää Sportin voittoon. Kerho kun tuskin saa enempää kuin yhden maalin aikaiseksi. 1-3 siis, saattaa mennä myös 1-4.
 
Bullseye

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Huvittava saldo kyllä Sportilla HPK:ta vastaan. Itse muistin vain yhden voiton, mutta MrMac löysi jostain toisenkin.

Tänään Tuulola saisi jatkaa Pitsin otteitaan ja veivailla kypärätempun. Järälle tehot 1+0, maali tyhjiin lopussa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kiviranta-Viitaluoma-Parks
Manninen-Tuulola

Körkkö-Komulainen-Vauhkonen
Salo-Gröndahl

Ainali-Tikka-Kalapudas
Sund-Nevalainen

E.Riska-F.Riska-Laine
Saukko

Järvinen
Rinne

Nenonen ilmeisesti edelleen loukkaantuneena ja toivottavasti Povo olisi vain huilivuorossa. Järvinen palaa odotetusti maaliin. Mitäpä tuosta kokoonpanosta sanoisi, toivotaan että ykkönen kannattelee tänäänkin.
 
t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT

Taisin nähdä Nessun aamupäivällä auton ratissa Vaasassa, joten taitaa olla selvästi loukkaantunut, kun ei ole edes kiertueella mukana.
 
Ralph

Jäsen
Jos nämä kaksi onnistuvat, niin Sport vie.
Kovat on pelaajat, jos kaksin pystyvät ratkaisemaan pelit, kunhan peli sujuu.

Huvittava saldo kyllä Sportilla HPK:ta vastaan. Itse muistin vain yhden voiton, mutta MrMac löysi jostain toisenkin.
Sekä kausien 2014-15 että 2015-16 viimeiset kohtaamiset Hämeenlinnassa voitti Sport.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Lainataan tänne tuolta Kerhon puolelta:

Kerho tänään:

Lahti - Leino - Tuulola
Lehtivuori - Lindgren

Innala - Palve - Kainulainen
Friman - Porseland

Vesalainen - Paajanen - Turunen
Nikkilä - Laavainen

Turtiainen - Keränen - Ruokonen
Almari

Larmi
Karjalainen
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hetkinen. Onkohan mulla näössä vikaa, vai jotain muuta erikoista pääkopassa, mutta puuttuuko tuosta Kerhon kokoonpanosta oikeasti Mikko Lehtosen nimi?
 
Ralph

Jäsen
Hetkinen. Onkohan mulla näössä vikaa, vai jotain muuta erikoista pääkopassa, mutta puuttuuko tuosta Kerhon kokoonpanosta oikeasti Mikko Lehtosen nimi?
Toinen mitä puuttuu, onko kultakypärän ja parhaan hyökkääjän laiturit. Tai no, on sinne nimetty kaksi junnua sähläämään. Yritetäänkö Palven mielenkiinto tappaa vai miksei hänelle voi tarjota apuja laidoille, kun kaveri on kuitenkin tikissä.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Hetkinen. Onkohan mulla näössä vikaa, vai jotain muuta erikoista pääkopassa, mutta puuttuuko tuosta Kerhon kokoonpanosta oikeasti Mikko Lehtosen nimi?
Niin, ja puuttuu sieltä Backmanikin. Eli joku on käynyt täällä lukemassa palstaa ja nyt reagoidaan meidän viesteihin.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toinen mitä puuttuu, onko kultakypärän ja parhaan hyökkääjän laiturit. Tai no, on sinne nimetty kaksi junnua sähläämään. Yritetäänkö Palven mielenkiinto tappaa vai miksei hänelle voi tarjota apuja laidoille, kun kaveri on kuitenkin tikissä.

En kyllä itsekään ymmärrä, miksi tuota Palvea ei voisi pistää Lahden (kun nyt muistetaan, miten viime kaudella meni) ja viime ajat aikas pirun lupaavasti pelanneen Tuulolan kanssa. Leino sitten junnujen kanssa ja ylivoimille aloituksia kiskomaan.

No, Pendo päättää.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Huvittava saldo kyllä Sportilla HPK:ta vastaan. Itse muistin vain yhden voiton, mutta MrMac löysi jostain toisenkin.

Onhan se huvittavaa, että Sport on nuo kaksi voittoa saanut, mutta Kerholla ei ollut niissä peleissä mitään panosta. Sellaset pelit nyt voi päättyä vähän miten sattuu.

Niin, ja puuttuu sieltä Backmanikin.

Backman on kuulemma sairastellut. Lehtonen on toivottavasti jossain kaukana jo.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ei se Kerhon esitys suuria riemunkiljahduksia tarjonnut, mutta kuitenkin ihan hyvällä taisteluilmeellä lopulta katkesi tuo viheliäinen tappioputki. Kerho oli varsinkin pari viimeistä erää hallitsevampi, mutta Sport sai siellä pari "varmaa" maalipaikkaa, jotka onneksi tällä kertaa mokasi. Olisi voinut peli mennä toisinkin, jos noista toinen edes olisi mennyt sisään.

Henkisesti erittäin tärkeä voitto Kerholle
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voitte olla HPK-kannattajat huoletta, huomenna tappioputkenne katkeaa. Sport on varma lääke näissä tilanteissa, jos vastustaja ei ole voittanut pitkään aikaan tai jollain pelaajalla on kauden maalitili vielä avaamatta.
Molemmat oikein. Kerho voitti ja tämä ruotsalainen pakki teki ensimmäisen maalinsa.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
"Me mennään kohti pohjaa tahdissa, lyö tuhat sydäntä..." SaiPaa ja HPK:ta vastaan upea yksi piste kasassa. Tästä on hyvä jatkaa JYP:piä ja kaksi kertaa Tapparaa vastaan. Eteenpäin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös