Pe 12.9.2008 Sport-Jukurit

  • 7 408
  • 44

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Urheilukanavan suorassa lähetyksessä päästään Mestis-kausi avaamaan Sportin osalta Jukureita vastaan. Perjantai tuntuu tässä vaiheessa oikein sopivalta päivältä, vastustajasta puhumattakaan. Viime kevään puolivälierätappio oli katkera paikka, varsinkin kun Sportilla oli 2-1-tilanteessa ratkaisun paikka kotipelissään.

Mikkelissä on pikkuhiljaa kauden edetessä kasattu joukkuetta siinä missä pääkilpailijat kiinnittivät pääosan tulevan kauden pelaajistaan jo keväällä. Eikä siinä mitään, molemmat tyylit näyttävät toimivan. Kokoonpanoissa ei suurta eroa ole puoleen eikä toiseen, alkusyksyn kiinnitykset tosin vahvistivat mikkeliläisten sentterikalustoa tuntuvasti ja tällä osastolla on sarvipäillä ehkä jopa etua.
Laitureissa taas Sportilla on heittää tuollaisia ennakolta ~20 maalin miehiä lähes joka kentälliseen, joten jos pelinrakentelu natsaa niin perinteisesti vierasjoukkueen maaliverkkojen pitäisi Vaasassa heilua.

Puolustuspään pitäisi ennakolta olla Sportin vahvin osa-alue, eilisestä murskatappiosta TuTolle huolimatta. Pari kautta Jukureissa pelannut Lauri Kinos puuttuu todennäköisesti vielä tästä pelistä, mutta tullee pikapuoliin ottamaan paikkansa pakistossa.
Vastustajan puolella pelaa kaksikin viime kaudella Vaasassa pelannutta pakkia, eli Besch ja Kautto. Kauton kausi Vaasassa oli pienoinen pettymys, eikä Beschkään varsinaisesti häikäissyt. Mielenkiintoista seurata miten kaksikko pärjää tällä kaudella Jukureissa.

Molaripuolella Jukurit sai vanhan vahtinsa takaisin, kun Reunanen palasi hopeamitalistina Kajaanin Hokista. Ja jotta pelaajaliikenne menisi mahdollisimman ristiin, niin Sportin kauden ykkösvahdiksi hankittu Jaakko Suomalainen on juottanut karvasta kalkkia Sportille myös Jukuripaidassa. Syytä olisi onnistua nyt myös toisinpäin.

Todellinen spektaakkeli siis odotettavissa, ehkä ainoastaan KooKoo-peli kauden avaukseksi olisi oletettavasti ollut kiinnostavampi mutta tämäkin on makuasia. Veikkaan että normivaasalaiselle katsojalle, joka ei kesän kilpavarustelua ole liiemmin seurannut, on Jukurit se pahin kilpakumppani.
Kausikorttimyynti on ollut vilkasta kesän aikana, ja ennakkoonkin on ilmeisesti jo lippuja jonkin verran varattu vaikka matsiin on vielä lähes viikko aikaa. Joten sopinee odottaa +3000:n yleisömäärää televisioinnista huolimatta.
Onhan tätä taas odotettu.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onhan tätä taas odotettu.

On todella.

Jukurit joutuu heti antamaan Sportille hieman "tasoitusta", kun Kory Baker kärsii viime kauden päätteeksi saamansa pelikiellon Mestis-avauksessa. Kuka sitten ottaa Bakerin paikan Iivo Hokkasen vierellä ykkösketjussa, on vielä ainakin mulle täysi kysymysmerkki. Olisiko J-M Makkonen se pelaaja?

Edit. Tuomarikolmikko: Päätuomari Jaakko Männikkö, linjalla Timo Malinen ja Juho Ristimäki
 
Viimeksi muokattu:

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tappelu alkakoon

Paskamaisen kesän jälkeen on taasen hienoa alkaa värisemään alkavan kauden mittelöihin oikeista pisteistä, voitoista ja kaiketi jokunen tappiokin tällä matkalla vastaan tulee. Kausi alkaa kyllä hienolla tavalla Vaasasta ja yksi sarjan ehdoton ennakkosuosikki vastassa. Muistissa on viime kauden monet eri tapahtumat tätä sarvipääjoukkuetta vastaan. Jukurit on vastustaja, joka sytyttää seuran ja herättää viimesimmätkin kiinnostumaan Vaasassa ja Pohojanmaalla taasen kiekosta. Tilauksessa ei ole Sportin osalta kuin vain ja ainoastaan voitto tästä avauspelistä - näin on kauden alettava Vaasassa. Pieniä kysymysmerkkejä ittelleni on kyllä jäänyt hyökkäysvitjojen kokoonpanot ja miten ne elävät vielä tässä kohden kautta. Tämä on ottelu missä myös Suomalaisen on voitettava kollega toisesta päästä. Nyt on sen tason osoittamisen paikka. Taas kerran tarjotaan Vaasalaiselle kiekkoyleisölle mahdollisuutta olla suunnannäyttäjänä Divarin katsomokulttuurista sekä monelle liiganperusjanarifanille opiksi miten omaa seuraa rakastetaan ja vastustajaa vihataan. Go on Sport - Go on Red Army!!
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hiljasta on...

Kovin on hiljanen vielä tämä ketju vaikka sotaa alkaa jo huomenna. Sportin osalta on jo varmaa, että torjuntavastuun huomisessa pelissä saa odotetusti ykkösmono Suomalainen ja kovien siirtohuhujen keskellä oleva Collins taitanee istua viltissä ja sehän ei ulkomaalaisstatuksella olevalle pelaajalle ei ole meriitti. Näyttää olevan varmaa, että juippi saa lähteä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kovin on hiljanen vielä tämä ketju vaikka sotaa alkaa jo huomenna

Taitaa olla vaan niin odottava tunnelma. Ei viitsi paljon analysoida suuntaan eikä toiseen ennen peliä, ettei ainakaan joudu katumaan sanomisiaan. Ehkä sitten sen jälkeen on enemmän sanottavaa. Kova startti. Kohdataan heti yksi päähaastajista. Nyt se taso joutuu tenttiin, kun pelataan ensimmäistä kertaa pisteistä ja toista Mestis-joukkuetta vastaan kesäisen liigatourneen jälkeen.

Kaikkien pitää nostaa tasoaan voiton eteen.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Taitaa olla vaan niin odottava tunnelma. Ei viitsi paljon analysoida suuntaan eikä toiseen ennen peliä, ettei ainakaan joudu katumaan sanomisiaan. Ehkä sitten sen jälkeen on enemmän sanottavaa. Kova startti.
Sehän nyt on varma, että ei täällä pahemmin Jukurifaneja näy, mutta tulevat tänne ottelun jälkeen räksyttämään, jos sattuvat vahingossa voittamaan.

Aika suuri tasonnosto täytyy tehdä, jos Sport meinaa tästä kolme pinnaa viedä. Jotenkin skeptinen olo näin kauden alla. Tän kauden piti olla "The kausi", mutta meillä on taas kriisi ulkkareiden kanssa. En jaksa uskoa, että peli alkaisi sarjassakaan kulkea sen paremmin mitä harkkapeleissä..
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Sport tulee perinteisesti ensimmäisen erän alkuun kovalla rytinällä. Myös Makkonen suunnittelee agressiivista alkua ja pyrkii kuulemma pariin nopeaan maaliin jotka hiljentää kotiyleisön. Näiden perusteella ei ole vaikea arvata että ensimmäinen jäähy tullee jo muutaman kymmenen sekunnin jälkeen jommalle kummalle.

Jos Collins aloittaa 13:na hyökkääjänä niin nelosketju on sitten vissiin tuo Kivimäki-Takala-Pahkala. Ei mikään jarruketju tämäkään.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sehän nyt on varma, että ei täällä pahemmin Jukurifaneja näy, mutta tulevat tänne ottelun jälkeen räksyttämään, jos sattuvat vahingossa voittamaan.

Johan oli viisasti sanottu.

Ja vahinkohan se Jukureiden voitto Sportista todellakin olisi. Näitä vahinkoja on viime vuosina tullut yllättävän paljon. Mistähän se johtuu?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Jos Collins aloittaa 13:na hyökkääjänä niin nelosketju on sitten vissiin tuo Kivimäki-Takala-Pahkala. Ei mikään jarruketju tämäkään.

Onko Pahkala tervehtynyt puujalastaan? Jos ei, voi nelonen olla muodossa Kivimäki-Takala-Kiviniemi. Jos Pahkala on kunnossa, voi Jallu viedä Kivimäen paikan. Toisaalta Hietaharjukin pelasi hyvin sen Löven-pelin.

Neloseen on paljon mahdollisuuksia tällä hetkellä. Takala lienee ainut, jonka paikka on ns. naulattu. Ja on Tylynkin, jos on kunnossa.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tästä se lähtee. Kieltämättä aikamoinen kutina on päällä tästä kohtaamisesta. Vaasasta on kuitenkin Jukureilla kohtuullisen hyvät muistot. Siellä on varmistettu mestaruus ja sieltä on usein viety pinnat. Monet jukuripelaajat kehuvat hallin tunnelmaa, joka sytyttää myös vierasjoukkuueen.

Tälle kaudelle on kuitenkin jälleen uudet joukkueet ja asetelmista on vaikeampi sanoa sen suurempia tässä vaiheessa. Ainakin paperilla Sport näyttää hieman vahvemmalta suhteessa Jukureihin kuin viime kaudella. Molemmilla oli ailahtelevia otteita harkkapeleissä, joten nekään eivät tämän illan voimasuhteista kerro juuri mitään.

Jukureilta puuttuu siis Baker pelikiellon vuoksi, mutta muutoin lienee paras kokoonpano jäällä. Mikäli Jukurit saa hurmoksen päälle heti alkuun ja pääsee johtoasemassa ekalle erätauolle, niin pisteiden keruu Mikkelin suuntaan on hyvinkin mahdollista. Toisaalta Sport lienee sisuuntunut Turun reissusta, eikä halua näyttää samanlaista "osaamista" kotiyleisön edessä ja alku voi olla kotijoukkueen juhlaa.

Niin tai näin. Sport lähtee suosikkina, mutta Jukurit on vaarallinen haastaja, jonka kotijoukkue varmasti tietää. En lähde veikkaamaan tulosta, mutta tuskin tästä maalijuhlaa tulee.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Onko Pahkala tervehtynyt puujalastaan? Jos ei, voi nelonen olla muodossa Kivimäki-Takala-Kiviniemi. Jos Pahkala on kunnossa, voi Jallu viedä Kivimäen paikan. Toisaalta Hietaharjukin pelasi hyvin sen Löven-pelin.
Paperi-Pohjalaisessa on kokoonpano Sportin osalta, ja siinä nelonen on juuri tuo Kivimäki-Takala-Pahkala, muut ketjut TuTo-matsin mukaiset. Harvemminhan Tami on noita kokoonpanoja päivää aikaisemmin ilmoittanut, mutta eilen on ilmeisesti ollut aika iso pressitilaisuus ja kun kauden avauksesta on kyse niin tällä kertaa näin.

edit. ellei tuo sitten ole Pohjalaisen omaa spekulaatiota, otsikkona oli kyllä yksiselitteisesti "Sport tänään".
 
Viimeksi muokattu:

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
edit. ellei tuo sitten ole Pohjalaisen omaa spekulaatiota, otsikkona oli kyllä yksiselitteisesti "Sport tänään".

OK. On muuten aunarista, että eivät saa noita juttuja täsmälleen samanlaisina internettiin. Voitko skannata, laittaa esille ja ilmoittaa täällä urlin.? Kiitos.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
OK. On muuten aunarista, että eivät saa noita juttuja täsmälleen samanlaisina internettiin. Voitko skannata, laittaa esille ja ilmoittaa täällä urlin.? Kiitos.
En ole mikään tietoliikenneinsinööri.




..liitteenä voin toki laittaa
 

Liitteet

  • ketjut0001.JPG
    ketjut0001.JPG
    73,3 KB · kertaa luettu: 478

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit tänään:

1. kenttä Jormakka-Hokkanen-Mäkinen
Kautto-Besch

2. Kenttä Makkonen-Asplund-Lindholm
Leppänen-Kallioinen

3. kenttä Kettunen-Jaakkola-Lehtonen
Santala-Hyvärinen

4. kenttä Miasnikov-Piispanen-Laitinen
7. pakki Metso 13. hyök. Leinonen

Ari Reunanen maalilla.

Kalle Mäkinen on noussut ykköskenttään Bakerin poissaollessa. Syy tähän lienee ollut halu pitää kakkonen ja kolmonen samana kuin harkkapeleissä.

13. hyökkääjänä A-junnu Tomi Leinonen.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukurit tänään:

Kalle Mäkinen on noussut ykköskenttään Bakerin poissaollessa. Syy tähän lienee ollut halu pitää kakkonen ja kolmonen samana kuin harkkapeleissä.

13. hyökkääjänä oma junnu Tomi Leinonen.

Tomi Leinonen ei ole oma junnu, vaan tuolta KJT:n myllystä.

Mäkisen hyvät harkkapelit saivat näin palkinnon ja ykkönen kutsui, näinköhän "Pikkukakkonen" avaa tänään maalitilinsä mestiksessä ja vetäisee tuuletukset, jotka muistetaan?

Teemu Metsolla on tänään 100:s Mestis-peli pleijarit mukaan laskettuna ja myös maalitili avaamatta, joten muutama rajapyykki rikki, eiks je??

Huikeaa vääntöä luvassa ja eipä Jukurit olisi voinut parempaa avausta toivoa, sillä vastassa suuria tunteita herättävä Sport ja TV-kamerat.

Sivussa siis pelikiellossa oleva Baker ja loukkaantunut Komulainen (lonkka).
 
Viimeksi muokattu:

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Sivussa siis pelikiellossa oleva Baker ja loukkaantunut Komulainen (lonkka).
Onko tietoa kuinka kauan Komulainen mahtaa olla sivussa? Jukuripuolustus nimittäin tarvitsee rutkasti kokoa ja voimaa ja Komulainen sitä toisi.

Mäkinen nostettu ykköseen Bakerin ollessa poissa, mielenkiintoinen kokeilu kieltämättä. Kalle tulee luultavasti kiusaamaan sportpuolustusta nopeudellaan ja hyvä olisi jos vielä maalinkin onnistuisi värkkäämään.

Sport lähtee selvänä ennakkosuosikkina illan peliin, mutta Jukurit on useasti altavastaajan asemasta voittoon noussut. Lopputulosta en lähde veikkailemaan, mutta mitään maalijuhlaa tuskin tulee.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Onko Pahkala tervehtynyt puujalastaan?

Veti jo pari päivää sitten, ku nuori orava reeneissä. Harjoitteli muuten erittäin mielenkiintoista kuviota Tyly. En ole koskaan aiemmin nähnyt kenenkään harjoittelevan korkeata mailaa maalin edessä. No pojat veteli reeneissä maalille roikkuja ja Tyly hakkas niitä metrin, puolentoista korkeudesta sisään. Aika koominen näky. Onkohan Tami nähnyt jonkun Avery-videon, vai mikähän helvetti tässäkin oli taas pointti. Mikään minuutin sekoilusessio toi ei ollut, vaan jätkät oikeen komennettiin varta vasten tota reenaan. Hyvät ja selkeen kuviot meillä on illan peliin. :) Jukurit tulee siis kaatumaan tuhanteen korkeamaila maaliin.... Jos ei muuta keksitä.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Viimeisten tietojen mukaan Collins ei pelaa lainkaan, koska 13. hyökkääjä on Hietaharju...
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jaahas..Muutamia ajatuksia illan "jännitysnäytelmästä" sinikeltaisten lasien läpi TV:n välityksellä katsottuna:

Sport vei avauksen täysin ansaitusti, mutta ehkä yllättävän "pienin" lukemin. Sillä vaasalaiset olivat kyllä kokonaisuudessaan pari potkua edellä.

Jukureilla riittää tämän jälkeen petrattavaa jokaisella alueella. Yhden Bakerin poissaolo ei ainakaan saa näin paljon näkyä joukkueen otteissa. Ensimmäisessä erässä jotenkin pysyttiin vielä Sportin kyydissä, mutta 2 seuraavaa erää olikin jo surkuhupaisaa surffailua ja roiskimista. Jukureiden hyökkäyksiin lähdöt täytyy Makkosen ensimmäisenä laittaa kuntoon. Tänään se ei onnistunut alkuunkaan, ja kusessa oltiin jatkuvasti kun Sport ehti ahnaasti karvaamaan kiekollista puolustajaa.

Fyysisellä puolellakaan ei pystytty haastamaan lainkaan. Joukkue näytti lähinnä Mikki-Hiiriltä vastustajaan verrattuna. Ei vaan yksinkertaisesti riitä että yritetään, vaan jossain vaiheessa on näitäkin pakko voittaa.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eiköhän Jukurit tuosta vielä paranna kauden mittaan. Toki onhan siellä Lehtosen jäljiltä aika iso aukko täytettävänä eikä tänään kukaan edes yrittänyt nousta siihen ruutuun. Samoin puolustus vaikuttaa aika kädettömältä, mutta turha yhden pelin perusteella liikaa arvostella.

Sport oli tänään aika paljon parempi eikä Jukurit ollut lähelläkään voittoa. Sportillakin on parannettavaa vaikka ihan ok peli oli. Johtoasemassakin Sport pelasi hyvin.

Suomalainen pelasi hyvin, ei mitään ihmeellistä vaan ihan perussuoritus ja nollapeli tilille. A-junnu Kivimäki jatkaa ennakkoluulottomasti, jalkakynä ja pakista ohi heittämällä. Nikoskelainenkin oli jo parempi kuin treenipeleissä ja varmasti parantaa tuostakin vielä.

Tuloksellisesti loistava alku sarjaan. Pelillisesti vielä parannettavaa niinkuin tässä vaiheessa yleensä onkin.
 

Olppy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No niin peli ohi..Punaviini pullon aikaisun verran sulateltua ottelua kotona, täytyy sanoa että Sportilta hyvä jäätävä alku tälle kaudelle. Ei päästetty ensimmäisen kympin jälkeen Jukuri pelaajia maalipaikoille. En sitten tiedä oliko se enemmän Jukurien huonoutta vai Sportin hyvyyttä. Sportti pelas kyllä varmasti ja teki tarvittavat osumat. Oli ilo katsoa peliä kun se toimi. Myös hyökkääjät puolusti tunnollisesti ja lähtivät alas auttamaan pakkeja jos kiekko menetettiin.
Pelaajista esiin pitää nostaa Suomalainen. Nollapelion aina nollapeli. Muutama tärkeä koppi pelin alussa. Ykkönen teki duunia ja paikkoja oli muttei vain uponnu tänään. Parasta oli kakkosen peli tai sanotaanko tehokkainta. Junnut pelashemmetin hyvin. Summa Summarum..Kyllä meillä onkin laadukas leveä jengi tälle kaudelle. Kokonaisuutena joukkue pelas yhtenäisesti Tuosta kun parantaa niin hjuva!
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sport vei avauksen täysin ansaitusti, mutta ehkä yllättävän "pienin" lukemin. Sillä vaasalaiset olivat kyllä kokonaisuudessaan pari potkua edellä.

1. erä oli hienoa kiekkoa, mutta sitten Jukurit vaan yksinkertaisesti tiputettiin kyydistä. Spårttilaisilla luistelu kulki uskomattomalla voimalla ympäri kenttää ja Jukureille ei annettu hetken rauhaa. Jukureiden hyökkäykset olivat taasen lähinnä surkuhupaisia, niin ylivoimainen Spårt oli.
Tämän pelin perusteella on hienoa, että kohtaamme sarjassa vain neljä kertaa. Jukurit tekevät kuitenkin Mestishistoriansa piste-ennätyksen, eli vain neljä tappiota, kun taas Spårt vetää sarjan läpi puhtaasti.
Onnea Vaasa, Hyvä Jukurit!
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Loistava alku joukkueelta. Hieno kannustus paikalla olleilta. Peukku alas ainakin viidellesadalle, jotka jättivät jostain syystä tänään olla hallille tulematta. Sport olisi tällä pelillä ansainnut ehdottomasti paljon isomman katsomon! Sportilla loistava luistelu läpi pelin ja lukuisia maalintekotilanteita saatiin luotua läpi pelin. Karvauspeli oli ihailtavaa ja varsin sen yhden jukurttien ylivoiman aikana päällekäyminen oli hivelevää. Jos maalivahtimme pitää nollan on se aina mainitsemisen arvoinen asia. Kerta kaikkiaan hyvä alku. Toivottavasti keskiviikkona Kotkaan matkaa vähintään pariautollista Southernia...
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Johan oli. Jukurit ei pystynyt luomaan edes yhtä todellista maalipaikkaa, joka kyllä kertoo Sportin ylivoimaisuudesta. Ensimmäinen erä oli hieman tasaisempi, mutta kaksi seuraavaa oli täysin Sportin hallintaa ja yllättävän pienet lukemat. Tosin Sport pyrki pitämään sen johtonsa, joten tämän kanssa ollaan edistytty.

Yleisömäärä pieni pettymys, mutta tämä selittynee TV-matsilla.
 

Olppy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Yleisömäärä pieni pettymys, mutta tämä selittynee TV-matsilla.

Noh voipi olla ihmiset on vielä myös mökeillään...

Sitä piti kirjoittamani vielä että jotenkin tuntui että Tamminen on vaihtanut hieman joukkueen pelityyliä. Nyt ei karvattu/hyökätty niin yltiöpäisesti vaan pelattiin omanpään kautta ja sumputettiin keskeltä. Uskon että Jukurit oletti että sportpainaa päälle ihan sikana. Siis nyt painetta olikin mutta se tapahtui niin vauhdikkaasti ja järkevästi alempaa ettei Jukurit päässyt oikein edes omalta alueelta pois. Noh toivotaan että tämä oli vasta alkusoittoa hyvälle kaudelle..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös