Mainos

Pe 12.3.2021 Ässät - Lukko

  • 5 760
  • 63
Perjantai. Pori. Satakunnan paikallinen. Pori vastaan Rauma. Ässät vastaan Lukko. Pikkuveli vastaan Isoveli.

Kalenterin päivämäärä näyttää 12.3. Tismalleen vuosi sitten samaan päivämäärään pelattiin Liigakauden 2019-20 viimeinen ottelukierros. Silloin Ässät hävisivät Isomäessä 3-4 rankkareilla TPS:lle. Kun taas Lukon viikon aikana Oulun kautta menestyksekkäästi puksuttanut kultajuna oli antanut hurjan myrskyvaroituksen Kuopiossa KalPalle lukemin 2-4. Raumalaiset olivat vastuttamattomasti menossa menojaan mestaruuteen. Kalenterivuoden 2020 parhaalle ja ylivoimaiselle joukkueelle ei löytynyt pysäyttäjää. Kunnes perjantaina 13.3.2020 monessa porilaisessa kotitaloudessa nostettiin kädet ilmaan. Joku olisi voinut luulla, että Porissa juhlittiin silloin mestaruutta, mutta ei. Heidän mestaruusjuhlilta näyttäneet juhlat koskivat liigakauden päättymistä. Heille selvisi silloin, että he saavat vielä odottaa sitä pahinta painajaista ainakin vuoden. Lukon mestaruutta. Se, että Porissa jopa pelätään näin paljon Lukon menestystä kertookin paljon. Silti porilaiset ovat viimeisimmän kerran ihmeen kaupalla 2013 juhlineet mestaruutta, kun taas Lukon mestaruudesta on jo vierähtänyt tovi.

Porin Ässien kausi on ollut kaksijakoinen ja ehkä odotuksiin ei olla vastattu. Joukkue roikkuu yllättävästi jopa pudotuspelipaikan ulkopuolella. Joukkueen peli on ailahdellut laidasta laitaan ja joukkueen pääkäskijä Ari-Pekka Selin ei ole saanut ulosmitattua kaikkea potentiaalia porilaisryhmästä. Porilaisten riveistä nostan esille positiivisena hienot hankinnat kuten Nicolai Meyer, Sebastian Wännström, Linus Söderström sekä joukkueessa jo viime kaudella pelannut Johan Stenqvist.

Raumalaisten dynastian alun uskottiin ennen kauden alkua olevan mennyttä. Raumalaisryhmä on näyttänyt Sebastian Repomaisen hymyn vihaajille ja epäilijöille. Tamperelainen joukkue nimeltä Ilves roikkui alkukaudella vielä raumalaisten peesissä kuin Johannes Klaebo Alexander Bolshunovin takana 50km hiihdossa, mutta... kun Ilveksen NHL-lainat lähtivät niin raumalaiset pistivät kaasun pohjaan ja näyttivät menevän menojaan vilkuttaen mennessään. Koko Liigaa seuraava kansa järkyttyi kun raumalaisten suunnalta kuului todella ikäviä uutisia. Pekka Virta oli altistunut koronalle ja myöhemmin ilmeisesti saanut koronavirustartunnan. Nyt Virta on ollut pitkään poissa raumalaisten penkin takaa. Tämä takaisku on näkynyt Lukon pelissä ja tekemisessä varmastikkin, mutta joukkue on pystynyt raapimaan siltikin pisteitä ja voittoja sillä tahdilla, että runkosarjan ykköstila on pysynyt näpeissä.

Perjantaina on odotettavissa kuuma kamppailu. Lukko pelaa perjantaita ennen tänään Mikkelissä ja huomenna Kuopiossa. Ässät puolestaan saa harjoitella perjantaita varten rauhassa.

Tässä muutama mietintä perjantaille.

Kolme edellistä derbyä ovat päättyneet rumiin lukemiin.

Raumalaiset antoivat 2020 helmikuussa todella ruman oppitunnin Porissa Ässille, kun se murskasi ja suorastaan nöyryytti pikkuveljeään lukemin 1-7. Tämän kauden ensimäisessä paikallisessa mitään ei näemmä oltu opittu, kun raumalaiset menivät jo avauserässä menojaan voittaen Ässät lukemin 1-6. Raumalla nähtiin lokakuussa sellaiset murskajaiset, että Cmorelle oli tullut pelin jälkeen palauteviestien tulva, kun moni oli ihmetellyt, että miksi ammattilaisjoukkue ja amatöörijoukkue oli laitettu pelaamaan vastakkain. Lukemat olivat Raumalla järkyttävät 9-1.

Raumlaisten maha täyn? Porilaisil iskum paik?

Porilaisten tottakai tarvitsevat näitä pisteitä enemmän. Runkosarja alkaa lähenemään loppuaan ja Sport haluaa myös päästä kokemaan Liigan playoffit. Ässät haluavat saada pinnat raumalaisilta hinnalla millä hyvänsä. Raumalaiset ovat koko kauden olleet sarjan kärkikahinoissa ja johto on vielä ihan turvallisen tuntuinen. Maha saattaa olla täynnä, mutta mahtuuko mahaan vielä yksi päänahka, joka on varsin maukas?

Söderström vs Lehtinen, Press vs Stenqvist, Audette vs Wännström.

Avainpelaajien rooli perjantaina on suuri. Uskoisin, että maalivahdit perjantaille ovat tuossa väliotsikossa mainitut. Jatkoajan keskustelupalstalla on nähty kovaa väittelyä siitä kumpi satakuntalaisten ruotsalaispakeista on parempi. Jatkoajalle tehtiin jopa äänestys, jonka tuloksista vaikuttaisi, että Press on monen mielestä Stenqvistiä edellä ja niinhän se tilastojen valossa on. Hyökkääjäpuolella voidaan ottaa vertailuun Lukon puolelta derbyissä tehokkaana kunnostautunut pistepörssin kärkinimi Daniel Audette sekä Ässien kova maalitykki Sebastian Wännström. Hän ei ole onnistunut derbyissä vielä maalia tekemään, mutta perjantaina nälkää varmasti riittää.

LOPULLINEN ENNAKKO PERJANTAILLE BY PISTELINKO87:

Tähän kahden mestarisuosikin kamppailuun lähdetään kutkuttavista asetelmista. En usko, että kolmen edellisen derbyn rökitystä nähdään ainakaan raumalaisten puolesta. Lukko pelaa ennen derbyä kaksi peliä vieraissa ja saa yhden lepopäivän, kun taas Ässät saavat levätä koko viikon. Raumalaiset ovat haastavassa asemassa, kun Pekka Virta puuttuu penkin takaa ja tunne voi ottaa derbyssä vallan. Uskon, että Ässät voittaa lukemin 4-2. Ässillä on enemmän panosta ja nälkää kuin raumalaisilla ja heillä tuskin on paljoa hävittävää, kun katselee viime otteluita ja kolmea viimeistä derbyä. Ässät siis vie Lingon mielestä perjantain derbyn nimiinsä ja eiköhän Wännström avaa maalitilinsäkkin vihdoinkin derbyissä.

Toivotan tässä vaiheessa molemmille joukkueille onnea derbyyn ja kevään koitoksiin. Ystävällisin terveisin sekä raumalaisten, että porilaisten rakastama nimimerkki Pistelinko87 :)
 
Raumalaisilla tänään viimeinen koitos ennen perjantain derbyä. Eilen Mikkelissä Jukurit tippui kyydistä jo toisen erän alussa, kun Raumam pojat menivät menojaan. Tänään vastus kovenee, kun KalPa asettuu meidän pojille vastukseksi.
 

Marlboro

Jäsen
Lukko -2.5 tulee olemaan naurettavan helppoa rahaa.
 

dorka

Jäsen
Lukko -2.5 tulee olemaan naurettavan helppoa rahaa.

Tää on taivaan tosi. Kirjoittelin samanlaista jo tuonne vedonlyöntivihjeiden puolelle.


Kerrointa en osaa vielä sanoa, mutta perjantaina kannattaa valita Lukko lapulle. Tasoitusta voi laittaa kikkelin mitan mukaan, mutta ehdottaisin lähtötasoksi sellaista -3,5. Panokseksi kannattaa asettaa kaikki maallinen omaisuus mitä hallussanne on. Sen jälkeen vielä vaimon rahat.

Mahdollisesti voit vielä kiertää kaupungin paikallispankit läpi ja hakea lisärahoitusta niin paljon kuin irtoaa. Pankinjohtajan utelut takuusta voitte sivuttaa täysin. Ainoa murheenkryyni on siinä, että onko itse holvissa tarpeeksi tilaa sille valtavalle määrää käteistä mitä tulette takaisin tallettamaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nyt vasta kiinnitin huomiota, että Lukko tosiaan tulee otteluun lähes suoraan pitkältä Itä-Suomen turneelta. Tänään kun lähtevät pelin jälkeen Kuopiosta ajamaan kotiin, niin ovat Raumalla arviolta 05-06 aikaan huomenaamulla, ja huominen lienee sitten ihan taatusti puhdas lepopäivä. Ässät taas tulee otteluun tämä pelitahti huomioiden häkellyttävän pitkältä viiden päivän tauolta.. onko se sitten hyvä vai huono asia, nii-in..

Muutoin en lähde sanomaan paikallispelien lähihistoriasta ja sen asettamista lähtökohdista enää mitään, koska en edes keksi mitä siitä ei olisi sanottu. Ehkä kommenttina vain, että paikka olisi padalla ottaa tästä pelistä kunnon adrenaliinipiikki pakaraan runkosarjan loppua silmällä pitäen..

Sellaiset lähtökohdat. Kaikille kenkää jos Ässien jalka ei liiku suhteellisen kerkeästi!!
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukon peli kuosissa, siltä puuttuu enää... pudotuspeliasennne. Ässiltä puuttuu enää..... kaikki. Eli perkeleellinen vääntö vaan päälle ja jälleen pakkovoitto. Stna kun kevään pelit vaatii pelkkkä voittoja. No, sehän tietääkin sitten mestaruutta.
Kova peli jälleen tulossa, toivottavasti pysyy siistinä. Joku systeemi pitää Ässien keksiä hyökkäämiseensä, puolustus saatu jotenkuten toimimaan.
 
Ja näinhän siinä käy, että Raumalaisryhmä saapuu perjantaina Poriin kahden ottelun voittoputkessa, kun KalPa jää tällä kertaa meidän poikien jalkoihin lukemin 1-3. Ässät siis saapuu perjantain otteluun kahdeksan ottelun tappioputkessa.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Lukko voi tarjota Ässille viikonloppun todellisia tyrmäystippoja, murskaamalla huomenna Ässät ja häviämällä la Sportille.
Ässät pääsee koittamaan tappioputken katkasemista tuorein jaloin hyvin treenanneena, Lukko tulee suoraan Itä-Suomen kiertueelta bussijaloilla peliin.
Lukon vire on ollut nousujohteinen ja ajoittain peli on näyttänyt samalta kun syksyllä. Jos huomenna vire on kohdallaan jatkaa Lukko pisteiden kanssa matkaa Porista Vaasaan.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kertoimet tällä hetkellä:

4,20 - 3,95 - 1,75

Nyt vasta kiinnitin huomiota, että Lukko tosiaan tulee otteluun lähes suoraan pitkältä Itä-Suomen turneelta. Tänään kun lähtevät pelin jälkeen Kuopiosta ajamaan kotiin, niin ovat Raumalla arviolta 05-06 aikaan huomenaamulla, ja huominen lienee sitten ihan taatusti puhdas lepopäivä. Ässät taas tulee otteluun tämä pelitahti huomioiden häkellyttävän pitkältä viiden päivän tauolta.. onko se sitten hyvä vai huono asia, nii-in..

Yleensä nämä menevät niin, että se joukkue, joka on juuri pelannut, on alussa raikkaammalla jalalla liikenteessä, mutta loppua kohden vauhti hiipuu. Vastaavasti jos on useampi lepopäivä alla, ottelun alussa voi olla vähän hakemista pelitemmossa, mutta loppua kohden alkaa vauhti löytyä.

Eli Lukko menee 1. erässä 3-0 -johtoon ja lopulta Ässät tulee tasoihin ja mennään jatkoille, minkä jälkeen antikliimaksina aina yhtä väsynyt voittomaalikisa, vieläpä ilman yleisöä.
 

Häirikkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Martin Berger, Antti Hammarberg
Annon lupauksen edellisen pelin tapaan että viiden maalin tappion kohdalla loppuu seuraaminen.
Ässät kokenut melkoista muodonmuutosta viime näkemän, lukko ei. Mitä toivoa tämä antaa? Eipä mitään. Sösselssön torjuu sen 40 kertaa ja hävitään silti.
Kaikki toivo siihen että Seniili antaa hyvien pelaajien pelata, ja saa ne pelaamaan. Ja Virran veikot lähtisi takki auki peliin. Lataus voi näistäkin peleistä jäädä vajaaksi kunnei yleisöä ole.
Ässien voitto olis se että reppana-atte tasaisi vuoden takaisen näytelmän puntit ja pistää jonkun rämehomon ruumisauton asiakkaaksi. Tahdon taistelua näiden kahden välille.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässät kokenut melkoista muodonmuutosta viime näkemän, lukko ei. Mitä toivoa tämä antaa? Eipä mitään. Sösselssön torjuu sen 40 kertaa ja hävitään silti.

Tähän liittyen laitetaan nyt vielä myös otteluketjuun se, mitä laitoin tuonne meidän oman osion puolelle. Viimeisen paikallispelin jälkeen noin neljä kuukautta sitten Ässissä on vaihtunut ainakin 13 pelaajaa (lukema on siis tosiaan ainakin), lähteneiden ja tulijoiden ralli on ollut sellainen, että Ässien pukukoppiin on kuulemma vaihdettu saluunan ovet. Kun katsotaan sitä edellisen 14.11 ottelun Ässien kokoonpanoa, niin siinä on vain kahdeksan pelaajaa jotka ilmeisen 100% varmasti ovat kentällä myös huomenna (yhdeksän jos Kivenmäki palaa huomenna). Jopa kaikki muut saattavat siis olla eri kavereita kuin viimeksi..

Noh, merkittävällä osalla joukkueesta ei ainakaan ole sen kummempaa painolastia edellisistä paikallispeleistä. Mutta niin tai näin, ensimmäinen askel joka Ässien on huomenna otettava on se, että palautetaan paikallispelien tilanne ja balanssi takaisin oikeaksi ja normaaliksi. Eli siis vaikka hävittäisiinkin, niin tappio on sitten 2-3 eikä mitään 1-7, tämä on ensimmäinen askel joka Ässiltä huomenna vaaditaan..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jopa hellyttävää minkälaisella lapsenuskolla raumalaiset ovat lähdössä pudotuspeleihin. Onko nyt menossa #uskon-, #toivon- vai #tahdon-vuosi?

Toisaalta poikkeusolot ovat kyllä pedanneet pöytää raumalle kun yleisöä ei saa halleihin ottaa, fiilis puuttuu ja koko touhu tuntuu vain pitkältä harjoitusotteluiden sarjalta. Harjoitusotteluissahan lugum-boja ova ennenki pärjänneet.

Tähän otteluun ei oikein odotuksia ole. Läpsytellään nyt pois alta että saadaan seuroille TV-rahat maksuun.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jopa hellyttävää minkälaisella lapsenuskolla raumalaiset ovat lähdössä pudotuspeleihin. Onko nyt menossa #uskon-, #toivon- vai #tahdon-vuosi?


#rakastan olisi jatkumoa, toki #tahdon viittaa siihen myös. Häshtäg-jutut ovat vähän teinimäisiä.

Putket katkeaa. Uholla kohti parempaa. "Huh huh", kuten euroviisussamme sanotaan.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tajusin vasta, että on ensimmäinen Satakunnan derby, joka pelataan ilman yleisöä. Onhan tämä vähän masentavaa ja harmi pelaajienkin kannalta, kun ei ole vastaavanlaista tunnetta hallissa.
 

Bay

Jäsen
Kokoonpanoja nopeasti vilkaisemalla voisi kuvitella tasaistakin peliä, todellisuus on sitten jotain muuta. Ässien peli on koko talven ollut niin paskaa että cmorenkin sai lopettaa jo ajoissa. Sen takia ei tämänpäiväistä turpasaunaakaan tarvi sen enempää seurailla, liigapörssin takia toivotaan Lehtiselle nollapeliä. Sörsseli torjuu mitä pystyy ja muu Ässälauma juoksee ympäri kenttää. Huomisessa pelissä torjuu varmasti joku muu Sörsselin uuvuttua tämän illan suippotulituksessa. Kunhan vaan ei loukkaantuisi..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät tarvitsee tänään pisteitä keinolla millä hyvänsä. A) katkaistakseen pitkän tappioputken B) saadakseen uskottavuutta palautettua lyömällä Ässiä aikaisemmin tällä kaudella nöyryyttäneen Lukon c) hyydyttääkseen Lukko-fanien (ja toki Repon) ottelun jälkeiset hymyilyt
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kokoonpanoja nopeasti vilkaisemalla voisi kuvitella tasaistakin peliä, todellisuus on sitten jotain muuta. Ässien peli on koko talven ollut niin paskaa että cmorenkin sai lopettaa jo ajoissa. Sen takia ei tämänpäiväistä turpasaunaakaan tarvi sen enempää seurailla, liigapörssin takia toivotaan Lehtiselle nollapeliä. Sörsseli torjuu mitä pystyy ja muu Ässälauma juoksee ympäri kenttää. Huomisessa pelissä torjuu varmasti joku muu Sörsselin uuvuttua tämän illan suippotulituksessa. Kunhan vaan ei loukkaantuisi..
Onhan tuo tosiaan ollut sen luokan paskaa, että itselläkin oli suunnitelmissa lopettaa Cmoren tilaus. Kuitenkin sen verran löytyi uteliaisuutta nähdä Sakken ja Tiivolan paluu ja sen muutokset peliin, että vielä en oo tilausta perunut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tajusin vasta, että on ensimmäinen Satakunnan derby, joka pelataan ilman yleisöä. Onhan tämä vähän masentavaa ja harmi pelaajienkin kannalta, kun ei ole vastaavanlaista tunnetta hallissa.
No hei, mut tähän voitte sit tarttua pelin jälkeen. Kätevä tekosyy sille, että taas otitte turpaan nii maan perhanaasti.

Päivän operaatio tottelee koodinimeä Paluu normijärjestykseen. Siinä järjestyksessä ketut vikisee ja Pata vie.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
@Pistelinko87 : Hieno otteluennakko. Tulee ihan entisajat mieleen.

Karmaiseva nähdä joidenkin patojen menevän koronakauden taakse jälleen kerran. Mitäpä sitä tosi "ässäkannattaja" muuta tekisi, kuin ottaa henkiseksi suojaksi maailmanlaajuisen kulkutaudin, jotta oma taaperrus ja Lukon menestys ei harmittaisi niin paljon.

Onneksi mukana on myös paljon asiallisia Ässäkannattajia.

Täysin arvaamaton peli tänään. Otteluennakossa kaikki tarpeellinen on jo sanottu. Erikoistilanteet ja maalivahtipeli ovat avainasemassa. Porilaisten apinanraivo vs. Lukon kysymysmerkillä oleva pelisysteemi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät tänään:
Meyer-Ikonen-Wännström
Lindsten-Niemi-Salminen
Killinen-Hirvonen-Rattie
Juhola-Kivelä-Mäkinen

Järvinen-Stenqvist
Morrow-Vainio
Kotkansalo-Matinpalo
Varttinen

Söderström
Tolvanen

Kylläpä harmittaa kun Lukon kaataja Tiivola on sivussa. Kuka oiskaan voinut aavistaa, että palaaminen 10 päivän päästä korontartunnasta ei välttämättä ollutkaan hyvä juttu.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Kylläpä harmittaa kun Lukon kaataja Tiivola on sivussa. Kuka oiskaan voinut aavistaa, että palaaminen 10 päivän päästä korontartunnasta ei välttämättä ollutkaan hyvä juttu.
Tämä harmittaa ihan oikeasti. Niitä harvoja pelaajia, jotka edes vähän tuovat vanhaa paikallispelihenkeä takaisin. Vaikka onkin rodultaan puolisukeltaja ja toinen puoli on silkkaa Hollywoodia, niin värikkyyttä tarvitaan.

Paranemisia Tiivolalle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tämä harmittaa ihan oikeasti. Niitä harvoja pelaajia, jotka edes vähän tuovat vanhaa paikallispelihenkeä takaisin.

Onneksi kentällä ovat tänään Sika-Mäkinen ja Hagulinen, ehkä tässä saadaan jotain pientä sanailua ja tökkimistä aikaiseksi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös