Mainos

Pe 10.10.2014 HIFK - TPS

  • 9 030
  • 29

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turkulaiset tulee tänään kylään ja meillä on kalavelkoja maksamatta. Viime peli Turussa ratkesi niin v-mäisesti hölmöön pomppuun. Tänään on myös joukkueella kasvojen pesunpaikka liigassa, koska lauantaina KalPa kävi hakemassa ensimmäistä kertaa pojot Nordikselta ja tollasta temppua ei saa enää tällä kaudella tapahtua toistamiseen.

IFK:lta sivussa ilmeisesti Matti Kuparinen ja Toni Söderholm. Muuten pitäisi olla ehkä kokoonpano. Tämä ykköskierroksen varaus Nikolai Goldobin hyppää myös tänään kehiin ja harjoituksissa hän on pelannut Robert Leinon ja Juuso Puustisen kanssa.

Mitäs muuta... Zaborsky - Elkins parin odotan jatkavan siitä mihin Skellefteå pelissä jäivät. Herrat ovat ensimmäistä kertaa löytäneet toisensa ja tiistain pelissä pystyi näkemään, että nyt osataan jo vähän lukeakkin sitä toista jätkää.

Sitten mua kiinnostaa kanssa tuo TPS:n vieraspelien saldo. Muistanko ihan väärin, että heillä ei ole tullut kolmeen pisteen voittoa vieraista pitkään aikaan? Onko edes kahden pisteen voittoa? Edellisestä aikaa 1-2 vuotta?

Paha peli tulossa tänään. Toivottavasti tullaan peliin samanlaisella sykkeellä mitä Skellefteåta vastaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mitäs muuta... Zaborsky - Elkins parin odotan jatkavan siitä mihin Skellefteå pelissä jäivät. Herrat ovat ensimmäistä kertaa löytäneet toisensa ja tiistain pelissä pystyi näkemään, että nyt osataan jo vähän lukeakkin sitä toista jätkää.

Hei, älä unohda Raskia, eikös siltä tullut ne namupassit Elkinsille.

Kaikkiahan kiinnostaa Goldie, veikkauksia ilmoille tekeekö alkukauden hienoimman soolomaalin hassuttaen puolustajat kahville vai jääkö varjoon pelissä kun joku iso ja paha turkulainen on taklannut sen seinille.

_
 

SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
Pitkästä aikaa hallille. Ja tietty Goldie suurennuslasin alle. Lisäksi mielenkiinnolla katselen Raskin ja Elkinsin yhteistyötä, josko Zabokin pääsisi siihen mukaan.
Maalissa Husso kun näköjään Lankinen pelaa tänään K-Vantaan maalilla.
Ketäköhän puolustuksessa pelaa kun myös Moberg on lainattu Kivaan?

Pelissä TPS:llä ei tule olemaan mitään saumoja.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitten mua kiinnostaa kanssa tuo TPS:n vieraspelien saldo. Muistanko ihan väärin, että heillä ei ole tullut kolmeen pisteen voittoa vieraista pitkään aikaan? Onko edes kahden pisteen voittoa? Edellisestä aikaa 1-2 vuotta?

Paha peli tulossa tänään. Toivottavasti tullaan peliin samanlaisella sykkeellä mitä Skellefteåta vastaan.

No viimeisin 3.p voitto liigassa tuli kuules ihan niinkin vähän aikaa sitten kun maaliskuussa tänä vuonna, tarkalleen 8.3.2014 käytiin NÖYRYYTTÄMÄSSÄ KalPaa selvin lukemin 1-2 ja vietiin kolme kovaa kotiin, joista ei toki ollut mitään hyötyä enää kun kauden 3. viimeinen ottelu oli kyseessä, sitä edellinen oli yli vuoden takaa tammikuulta 2013 Lukkoa vastaan.

Nyt ei tällä kaudella ole vielä kolmea pojoa tai itseasiassa pistettäkään vieraista otettu, mutta TÄNÄÄN otetaan heittämällä kolme. Rantanen iskee hatullisen ja IFK:lle näytetään oikein kunnolla, että ne pomppumaalitkin ansaitaan! ;-) Hauskaa peliä kaikille, kyllä IFK on mun lempivastustaja nykyliigasta, ei siitä pääse mihinkään. Toivotaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jännityksellä ootellaan, millaiset ketjut Suikkis arpoo tänään niin pystyy niihin sitten kommentoimaan jotain.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Ketäköhän puolustuksessa pelaa kun myös Moberg on lainattu Kivaan?

Pelissä TPS:llä ei tule olemaan mitään saumoja.

Ei ole ja sama ketä teillä on puolustuksessa, kun meillä on keltanokka Järvinen maalissa. Vaikka pelasikin CL-matsin hyvin, niin onhan tuo Nordis nyt paha paikka kelle tahansa tulla tekemään Liigadebyytti.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPSn vieraspelaaminen on tosiaan ollut niin heikkoa jo pidemmän aikaa että siitä on tullut jo käsite. Viime kaudella TPS onnistui viemään täydet pinnat vieraista vain kerran kun Liigan 58. kierros toi "lottovoiton" jumbofinaalissa KalPaa vastaan lukemin 1-2. Kahden pinnan kanssa kotiin palattiin neljästi.

HIFK-TPS ottelut viime kaudella 10.10 4-0 ja 8.2 5-3.

Vaikka katastrofaalinen vieraspelaaminen ja hyvässä vireessä oleva HIFK perjantai-iltana ei nostata toiveita, on Tepsin pelaaminen parantunut pikkuhiljaa ja joukkue on pystynyt taistelulla kääntämään tiukat (koti)ottelut voitoiksi. CHLssä TPS pystyi tiistaina kaapimaan täyden vieraspotin Linköpingiltä, joka tosin oli jo varmistanut jatkopaikkansa, eikä siten omannut panosta otteluun. Raporttien mukaan Tepsin peli-ilme siinäkin matsissa oli hyvä.

Suurimmat mielenkiinnon kohteet ottelussa ovat tietenkin HIFKin uusi tulokas, jonka ympärillä odotukset ja hype ovat ehkä olleet liiankin kovat, huomioiden että kyseessä on vasta 19v kaveri, joka varattiin mm. K. Kapasen jälkeen, ei sillä että se kaikkea kertoisi mutta kun muutakaan vertailukohtaa ei itsellä ole ks. pelaajaan.

Tepsistä huomio kannattaa kiinnittää Mikko Rantaseen, jota on kauden alun loukkaantumisen jälkeen ajettu pienellä peliajalla sisään jengiin ja esim. YV-aikaa ei paljoa ole vielä saanut, otteet ovat silti koko ajan parantuneet ja vastuu kasvamaan päin. Olisiko tänään kauden ensimmäisen maalin aika?

Maalivahtiosasto on myös mielenkiintoinen, Tepsillä Lassila on pelannut kaikki liigaottelut, tänä viikonloppu voisi olettaa Järvisen aloittavan toisen pelin, mutta kumman? HIFKillä vähän sama tilanne. Tepsillä veikkaan maalissa olevan tänään Lassilan, joka on ollut pääasiassa erinomainen, mutta muutama heikompi peli parilla helpolla maalilla löytyy myös.

Mielenkiintoinen matsi tulossa ja vaikka vieraspelaaminen on ollut todellista tervaa, parantuneiden otteiden myötä pieni usko on siihen että tänään pystytään kolmesta pinnasta taistelemaan.
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
TPS idag:

#32 Lauri Tukonen - #60 Tero Koskiranta - #19 Ryan Lasch
#70 Radek Smolenak - #17 Tadas Kumeliauskas - #51 Mikko Rantanen
#29 Matias Sointu - #27 Marko Virtala - #84 Ilkka Pikkarainen
#56 Rasmus Kulmala - #18 Julius Vähätalo - #10 Otto Karvinen


#54 Mikko Lehtonen - #67 Simon Gysbers
#87 Jakub Nakladal - #47 Matias Pulli
#20 Niklas Friman - #16 Steven Seigo
#26 Miro Keskitalo

#31 Kristian Järvinen
(#35 Teemu Lassila)
 

McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights
Ramstedt poissa kokoonpanosta, Goldobin oletettavasti 2.ketjun toinen laituri.

IFK tänä iltana:

1. kenttä
#67Záborský - #91 Elkins - #88 Rask
#56 Taipalus - #8 Grillfors

2. kenttä
#62 Leino - #71 Puustinen
#44 Honkaheimo - #43 Teppo

3. kenttä
#19 Blomqvist - #39 Luttinen - #21 Partanen
#18 Auvitu - #40 Nyqvist

4. kenttä
#14 Lamberg - #80 Nykopp - #28Ikonen
#47 Salmi

Maalivahdit
#34 Husso
(#42 Ore)

Lähde: liiga.fi
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noniin, nyt on TPS:n ketjutkin esillä, upeita otteita tiistaina esittänyt Järvinen pääsee (ekaa kertaa tällä kaudella liigassa?) aloittamaan maalilla ja mielestäni kaikki ketjut näyttävät nyt hyviltä. Ykkösketjuun on kiva saada Tukonen takaisin ja nyt jos koskaan pitäisi sen myös onnistua ja Smolenak pelaa taas Kumen ja Rantasen kanssa, joten josko niilläkin alkaisi pikkuhiljaa yhteispeli oikeasti toimia, Kume ja Rantanen tuossa ketjussa väläytellyt enemmän. Virtala - Sointu pari palautettu ja kylkeen Ilkka Pikkarainen pienempien tueksi, joten tuokin vaikuttaa ihan hyvältä. Nelosketjussa "junnut" + Karvinen, Jotenkin jokainen ketju vaikuttaa nyt hyvältä, samoin kuin pakkiparit joissa kokeneempi ja vanhempi pelaa joka parissa nuoremman kanssa.

Nyt on vaan sellanen fiilis, että tänään Rantanen saa ansaitun onnistumisen tuosta kovasta duunista mitä on tehnyt joka pelissä. Seurantaan siis se ja vastustajalta erikoisseurantaan tää tuore hankinta Goldobin.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS:n kokoonpano näyttää nyt niin tasapainoiselta ja hyvältä, että tänään tulee varma kolmen pisteen voitto ilman pienintäkään epäilystä. Alla vielä makea voitto HIFK:sta, joka tuo lisäboostia psyykkeeseen.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
TPS:n pakisto näyttää edelleen niin karmealta, että voiton ottaminen Hesasta vaatii ihmeen. Vaikka kuinka sitä toivonkin, niin ei tule. Hifkin vahvuus on hyökkäys ja se on vahva, siltikin että on poissa pari sentteriä. Toivotaan silti tasaista ja hyvää matsia joka menee jatkoajalle!

Seuraa: Goldobin, Tukonen, Rantanen, Seigo ja Zaborsky.

Tulosveikkaus optimistisena: 3-3 ja 4-3 VL kisan jälkeen.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS:n pakisto näyttää edelleen niin karmealta, että voiton ottaminen Hesasta vaatii ihmeen.

Joka pakkiparissa on yksi kokeneempi/tasaisempi puolustaja sekä parina nuorempi.

Päästetyissä maaleissa TPS on liigan keskitasoa, päästäen 23 maalia. Esimerkiksi Liigan huonoin, Sport, on päästänyt 39 maalia. CHL-lohkossaan TPS:n maaliero on +9. En näe puolustuspelaamista ongelmaksi. Sen sijaan maaleja pitää tulla enemmän tällaisella kalustolla ja rohkeutta, rentoutta sekä palavaa halua vieraspeleihin -> valmennus.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan niin paljoa ei näyttäisi olevan tänään paikkoja vapaana, kun muutamissa edellisissä peleissä. Varmaan sinne 6700-7000 hujakoille päästään.
 

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Tällä hetkellä käy matka kohti Nordista, ensimmäistä kertaa koskaan. Toivon mukaan halli ja tunnelma täyttävät odotukset. Itse pelistä toivon kauden ensimmäistä vierasvoittoa luonnollisesti (pl. CHL). Lopputulokseksi veikkaan 2-4. Rantanen tekee kaksi, Smolenak ja Seigo yhdet byyrit.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Tällä hetkellä käy matka kohti Nordista, ensimmäistä kertaa koskaan. Toivon mukaan halli ja tunnelma täyttävät odotukset.
Toivottavasti et ole mitään järisyttävän suuria odotuksia rakennellut. Tunnelma Helsingin jäähallissa on nykyään surkea ja mielestäni suurin syy on se, että HIFK pelaa nykyään samanlaista hajutonta, mautonta ja väritöntä jääkiekkoa kuin kaikki muutkin liigajoukkueet. Alkaisi jo playoffsit. Varmaan vasta siellä saan itsekin suuren tunteenpalon syttymään.

Ottelusta: Suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti HIFK-debyyttinsä tekevään superlupaus Nikolai Goldobiniin. Lähdetään siitä että HIFK on osunut todelliseen kultasuoneen ja kundi heittää heti pari häkkiä.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Joka pakkiparissa on yksi kokeneempi/tasaisempi puolustaja sekä parina nuorempi.

Päästetyissä maaleissa TPS on liigan keskitasoa, päästäen 23 maalia. Esimerkiksi Liigan huonoin, Sport, on päästänyt 39 maalia. CHL-lohkossaan TPS:n maaliero on +9. En näe puolustuspelaamista ongelmaksi. Sen sijaan maaleja pitää tulla enemmän tällaisella kalustolla ja rohkeutta, rentoutta sekä palavaa halua vieraspeleihin -> valmennus.

Multa on jäänyt Tappara ja CHL peli välitse, peli on siis parantunut roimasti niistä ajoista kun olen viimeksi matsin nähnyt.. Tilastojen valossa tosiaan ei näytä niin toivottomalta, mutta HIFKin hyökkäyksen edessä vieraissa on kyllä todella kova paikka. Mulle on vaan jäänyt mieleen Frimanin ja Pullin karkeat virheet.. Näiden kahden ollessa jäällä, omassa päässä saa aina pelätä. No, toivottavasti tänään jatkuis hyvät otteet!
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Ihan viihdyttävä matsi. Järviseen ja ylivoimaan tää kyllä kaatui. Mutta vieraspeliksi ihan lupaavan näköistä menoa.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ihan viihdyttävä matsi. Järviseen ja ylivoimaan tää kyllä kaatui. Mutta vieraspeliksi ihan lupaavan näköistä menoa.
Juu ei kyllä tällä ilmeellä kestä kauaa että alkaa vierasvoittoja tulla. Esim meidän ykkönen Tukosella toimi hyvin, sekä jälleen kasattu kolmonen. Yveelle kyllä isoa miinusta tänään. Jostain syystä ei edes tappio harmita, nämä kaksi peliä HIFK:in kanssa vaan ovat olleet niin mukavaa seurattavaa tällä kaudella, ei sytytä muut vastustajat ollenkaan samaan malliin, HIFK:illä hieno ja mielenkiintoinen joukkue!!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Järvisen päästämä 4. maali oli kyllä läppä, kaveri lähtee aavistamaan tilannetta ja jättää etukulman täysin auki. Ei ole kovin vaikea laittaa limppua rysään ja tämän koomailun jälkeen saikin siirtyä vaihtopenkin puolelle.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Järvisen päästämä 4. maali oli kyllä läppä, kaveri lähtee aavistamaan tilannetta ja jättää etukulman täysin auki. Ei ole kovin vaikea laittaa limppua rysään ja tämän koomailun jälkeen saikin siirtyä vaihtopenkin puolelle.

Taisi kasetti pettää kun oli tuli kaksi omiin aika nopealla tahdilla. Noh, eka peli liigassa. Kai se siitä paranee
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Taisi kasetti pettää kun oli tuli kaksi omiin aika nopealla tahdilla. Noh, eka peli liigassa. Kai se siitä paranee

Jep, niinhän siinä pääsi käymään, koska Ikosen maalikin meni suht helposti, vaikka hyvä/tarkka veto olikin. Luulin, että oli pelannut jo aiemmin. Mutta lisää treeniä vain ja matseja alle, nämä opettavat.
 

karhjoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers
TPS:n Karvinen ei varmaan kauhean kauan ringissä pysy noilla otteillaan? Kolme kakkosta nelosen laidalta?
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
TPS:n Karvinen ei varmaan kauhean kauan ringissä pysy noilla otteillaan? Kolme kakkosta nelosen laidalta?

Kyllä uskon että pysyy, tätä ennen neljä kakkosta 9 peliin. Taisi mennä lataus vähän yli tänään, hyvä ollut nelosen laidalla, raastaa haastaa ja taklaa puhtaasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös