Olipas katkera tappio, etenkin kun se voittomaali tuli noin pelin lopussa, mutta ei Lukko huonosti pelannut. HIFK nyt vaan oli tuon verran parempi, mutta paikkansa oli Lukollakin.
Alku oli juuri sellainen kuin se Lukon kotipeleissä viime aikoina on ollut eli alta minuutin vastustajalla oli tekopaikka, tällä kertaa Raskin läpiajo pysähtyi Lehtisen hyvään torjuntaan. Ja Lukko otti ohjat Quinceyn jäähyn aikana ja järjesti oikein hyvän ylivoimapyörityksen, ilman tulosta toki.
HIFK meni johtoon Sakari Salmisen järjestämällä maalilla. Lyytinen sen tosin teki mutta Salminen sen mestaroi, ja pahasti Lehtinen oli siinä tilanteessa maskissa.
Ensimmäinen erä mentiin lopulta HIFKin lievässä komennossa, mutta toinen erä vastaavasti oli Lukon hallintaa. Kolme kertaa HIFK jäähyili erän aikana, kerran jopa niin että Lukko pääsi kahden miehen ylivoimalle yli puolentoista minuutin ajaksi. Ja tämä kahden miehen ylivoiman tappakinen oli yksi HIFKin voiton avaimista.
Oli se merkillinen juttu että kaksikko Danforth-DeFazio ei pelannut sekuntiakaan tästä kahden miehen ylivoimasta. Kerran kaksikko tuli kaukaloon, mutta siihen kohtaan Virta otti aikalisän ja jostain kumman syystä jatkoi Keräsellä ja Ilomäellä ylivoimaa. Sen kolmannen HIFKin jäähyn aikana Danforth ja DeFazio pääsivät sitten jäälle ja heti järjestivätkin erän parhaan maalintekopaikan. Harmillisesti DeFazio laukoi avopaikasta yli, vai torjuiko Engren sen?
Kolmas erä toi sitten sen kaivatun Lukon tasoituksen. Yli erän puolivälin sitäkin saatiin odotella ja hyvät maalivahdit kummassakin päädyssä olivat siihen asti kaikki yritykset tässä erässä nollanneet, mutta tälle ei enää Engrenkään mitään voinut. Eetu Koivistoinen laukoi, kiekko tuli jonkun pompun kautta maalille vapaana olleelle Keräselle joka ilmasta taisi napauttaa tasoituksen. Lukko menetti Vili Sopasen joka estämisjäähyssään loukkasi jalkansa, ja aika pahalta se kieltämättä näytti. Tuskin ainakaan huomenna pelaa Ässiä vastaan.
Jos oli Lehtinen maskissa kun HIFK ensimmäisen maalinsa teki, niin ei hän toisessakaan maalissa nähnyt yhtään kiekkoa. Quincey toimitti kiekon viivalta maalille ja sieltä se Erosen ohjaamana meni verkkoon. 1.11 jäi peliaikaa jäljelle, mutta kyllä Lukko siinäkin ajassa vielä yhden oikein hyvän tasoituspaikan rakensi, ja Engren kesti senkin.
Lukosta parhaiten esille nousivat tänään maalivahti Lassi Lehtinen, puolustaja Ville Heinola sekä hyökkääjät Janne Keränen ja Eetu Koivistoinen.
Homma jatkuu huomenna Porissa Ässiä vastaan. Laskeskelin itekseni alkuviikolla että tämän viikon kolmesta pelistä on kuusi pinnaa vähintään otettava, onneksi Lukko otti yllätysvoiton tiistaina Jyväskylästä niin vielä ollaan tavoitteessa kiinni. Huomenna ei tosiaan kelpaa mikään muu kuin kolme pistettä mutta ei sekään helppo nakki ole.