Suomi 100-teema on pääosassa kun Rauman Äijänsuolla iskevät yhteen Lukko ja Sport. Paikalla on yleisöä oletettavasti lähes 4000, sotaveteraaneja joista yksi pudottaa avauskiekon, lapsikuoro laulamassa Maamme-laulua ja kaiken huipuksi Lukko pelaa ensimmäisen erän valkosinisessä paidassa.
Syyskuussa joukkueet kohtasivat Vaasassa toisella kierroksella, ja silloin Lukko oli parempi maalein 5-3. Tuo peli muistetaan kuitenkin parhaiten Markus Kankaanperän alivoimamaalista, suoraan aloituksesta yksin läpi ja kiekko verkkoon.
Kumpikaan joukkue ei viime aikoina ole peliesityksillään omia kannattajiaan hurmannut. Lukko rypee kolmen ottelun tappioputkessa ja Sportillakin on alla kaksi peräkkäistä tappiota ja viisi tappiota kuudesta pelistä. Sportin kannattajat vaativat kiivaasti päävalmentaja Valtosen erottamista ja nyt on jo boikottiakin viritelty kannattajaryhmän toimesta kunnes Valtonen saa monoa. Jotain kärhämääkin oli ilmeisesti ollut järjestysmiesten kanssa viime tiistain kotipelissä.
Lukko puolestaan on kahdessa pelissä peräkkäin menettänyt kahden maalin johtonsa kahden maalin tappioksi, eikä peli muutenkaan ole enää niin raikasta kuin se vielä sarjan alussa oli. Muut joukkueet ilmeisesti osaavat jo lukea miten Lukkoa vastaan pitää pelata, eikä tähän ole pystytty reagoimaan takaisin. On näissä kolmessa tappiopelissä, jotka siis olivat SaiPaa, Ässiä ja KooKoota vastaan, ollut hyvääkin, ainakin SaiPa ja KooKoo olisivat olleet kotikaukalossa täysin voitettavissa.
Saas nähdä jatkuuko sama trendi tänään Sportia vastaan, kuin tappioon päättyneissä aiemmissakin kotipeleissä eli ensimmäisessä erässä Lukko hallitsee peliä mielin määrin, mutta kun maalia ei osata tehdä niin toisessa erässä peli kääntyy vierasjoukkueelle?
Kokoonpanoja ei tietenkään tähän aikaan vielä ole saatavilla, mutta Lukolta ainakin puuttuvat maalivahti Sebastian Ylönen, Arttu Ilomäki sekä tiistaina kovan lämärin käteensä saanut ja parin kuukauden sairaslomalle sen jälkeen jäänyt Ville Vahalahti. Puolustaja/sentteri Roni Sevästä odotellaan jo pikku hiljaa takaisin tositoimiin. Uusin hankinta, eilen sopimuksen tehnyt Chris VandeVelde ei tietenkään vielä pelaa.
Teemu Ramstedt sen sijaan pelasi tiistaina ensimmäisen pelinsä Lukossa ja pelasi sen varsin hyvin, ja siihen on hyvä luottaa että sama tahti jatkuu tänäänkin. Ja kun maalivahti Kaapo Kähkönen on kahta erää lukuunottamatta pelannut kaikki kauden pelit, eikä enää samalla tavalla pysty Lukkoa kannattelemaan kuin alkukaudella, niin toiveissa onkin että tänään olisi Lassi Lehtisen vuoro aloittaa ensimmäistä kertaa liigapelissä.