Mainos

Patrick Davis KalPassa

  • 8 837
  • 28

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tästä miehestä noussee kauden aikana paljon keskustelua, joten avataan hänelle oma ketju. Patrick "Pate" Davis pelannut Liigaa aiemmin SaiPassa, jossa kaudella 13-14 hän teki peräti 22 maalia ja 13 syöttöpistettä. Edelliskaudella Oulun Kärpissä tahti oli pelitavallisista syistä paljon heikompaa, tuloksena vain 15 pinnaa runkosarjassa 50 otteluun, ja pudotuspeleissä Pate joutuikin jopa poppariosastolle.

Ajattelen(kuten luultavasti kaikki muutkin tekevät) Davisia high risk, high reward -tason hankintana. Toisaalta jenkillä on runsaasti potentiaalia, josta tuo SaiPa-kausi kertoi, mutta toisaalta Kärpissä homma sakkasi pelitapaan eikä Kuopiossa kys. ongelma ainakaan helpotu.

No, annetaan Davisin näyttää osaamisensa!
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Hyvä avaus. Toden totta miehessä on potentiaalia niinkuin koko joukkueessa muutenkin. Ketkä sitten onnistuu ketkä ei jää nähtäväksi.
Davikseltä sitä kuitenkin odotetaan muita enemmän. Mies kun on hankittu lähtökohtaisesti top6 pelaajaksi. Silloin pitäisi myös tulosta tehdä.
Miehessä on se hyvä puoli, että voi pelata niin laidassa kuin keskelläkin. Tämän hetken sentterikkö kun on Rissanen Ruohomaa Sebok ja Kinnunen. Toki myös Harjama voi keskellä pelata. Laidalla mies aika varmaan aloittaa ja juuri Ruohomaan rinnalla. Saapa nähdä kuka kolmas ketjuun istutetaan. (Blomqvist?) Laidalla olisi syytä myös onnistua. Lähtökohtaisesti top laiturit kun ovat Keränen Mankinen ja Davis. Neljäs kärkilaituri tulee olemaan sitten joku.

Itsellä jotenkin kova luotto kuitenkin mieheen. On suhkot kookaskin. Maalille ajoja ja Ruohomaa laittaa lättyä lapaan ja siitä sisään. Oiskohan hän käytettävissä myös YVllä maskimiehenä/maalinedessä? Mikään vanha kaverihan Davis ei vielä ole mutta kuuluu silti osaltaan myös kategoriaan kokemus ja voittamisen kulttuuri. Tätä tulevan kauden KalPassa kun ei paljon ole. Katsoin viime kauden aloitustilastoja niin pisti silmään miehestä myös tämä seikka. Viime kaudella reilu 200 aloitusta prosentin ollessa 61%. Myös tehotilasto oli sekä SaiPa että Kärpät kausilla +9. Viime kaudella kun kaikilla KalPa senttereillä oli aloitusprosentti alle 50%. Siis Rissasella Ruohomaalla ja Voutilaisella jotka eniten aloittivat. Tähän voisi siis olla tulossa hyvä parannus ja ilmeisesti myös omiinpäin pelaa hyvin. Oispa ukko jo kunnossa ja esiintyisi Savon Sanomat turnauksessa niin saisi vähän pohjia alle ja tietoutta miten nykyään menee
 
H

Hidas_ja_kankea

Patrick Davis sai riittävästi mahdollisuuksia Kärpissä ja kokeiltiin eri rooleissa. Ei sopeutunut joukkueen pelitapaan ja pidän oikeastaan saman asian konkretisoitumista KalPan pelisysteemissä (kärsivällinen kiekonhallinta) hyvinkin mahdollisena.

Työmoraalilta pidän hyvänä, vaikka jonkin verran turhautumisjäähyja otti. Aloituksissa ja puolustuspelissä onnistui ja muistaakseni ei tasakentällisillä juurikaan maaleja omiin mennyt.

Voisi sopia puolustavaan kentälliseen hyvin, mutta olette ilmeisesti laittamassa 1-2 kentällisiin.

Sopimus oli KalPalle edullinen, kun joutui pohjoisempana alelaariin.
 
Davis vaikuttaa todellakin olevan erinomainen aloittaja ainakin sillä pienellä otannalla, kun olen nähnyt hänen pelaavan sentterinä. Silmiinpistävää viime kaudella Kärpissä oli myöskin, että useat herran aloitusvoitot olivat mallia 100-0. Ei siis mitään nyhjäyksiä, joista laitahyökkääjä kaivaa voitetun aloituksen keskushyökkääjälle. Muutenkin Davis tuntui saavan jotain tolkkua pelaamiseensa vasta, kun hänet sijoitettiin keskelle. Turhauttava pelaaja sinällään, että kaikki työkalut löytyy mutta ei sitä työkalupakkia. SaiPassa toimi paremmin laidalla, Kärpissä keskellä, saa nähdä mihin Davis päätyy KalPassa.
 

HokiHero

Jäsen
Davis ei missään nimessä ole mikään varma tapaus. Kuitenkin tietyllä tapaa pidän hankinnasta kovasti, koska se edustaa kaikkea sitä mitä KalPasta on puuttunut. Kokoa, suoraviivaisuutta ja maalintekotaitoa. Maalinteko on hyvin vahvasti itseluottamuslaji ja Kärpät ei varmasti missään nimessä ole se helpoin paikka loistaa, koska siellä on Davisin taidoilla lähes mahdoton erottua joukosta ja olla se ykköstykki, koska rosteri on niin laadukas ja laaja. Toivon, että KalPassa on tietyllä tapaa paineettomampaa pelata ja tuntea olevansa se joukkueen tärkeä tukipilari ja se voi tehdä hyvää.

Odotan ennen kaikkea että Davisista löytyisi tulevalle kaudelle hyötyä ylivoimaan eli laadukkaita laukauksia maalille asti ja irtopalat sisään. Siinä olisi jo menneisiin kausiin nähden kehitystä ja osittain Birnerin jättämää aukkoa paikattu. Ylivoima on pääpiirteittäin ollut sellaista nyhjäämistä, että vihdoin sinne saattaa tällä kaudella löytyä myös niitä suoraviivaisia räkämaalien tekijöitä ja Lukka jonka vuoksi kiekkoa sinne maalin eteen voi eksyä.
 
Davisin trendi kääntyi aika nopeasti
Patrick "Pate" Davis pelannut Liigaa aiemmin SaiPassa, jossa kaudella 13-14 hän teki peräti 22 maalia ja 13 syöttöpistettä. Edelliskaudella Oulun Kärpissä tahti oli pelitavallisista syistä paljon heikompaa, tuloksena vain 15 pinnaa runkosarjassa 50 otteluun, ja pudotuspeleissä Pate joutuikin jopa poppariosastolle.

Aika nopeasti vaihtui Davisin markkina-arvo kun ennen Kärppä-siirtoa miestä huhuttiin mm. KHL- Jokereihin ja vielä vuonna 2013 nyt 28- vuotias Davis edusti Moskovan CSKA:ta.

Eivät kai ne taidot sentään tuossa ajassa katoa parhaassa iässä olevalta pelaajalta? Se on selvää ettei tästä ole Euroopan ehdottomiin kärkiseuroihin (yrityksiä on jo pari takana), mutta pienemmissä ympyröissä Davis voi kuulua joukkueen luottopelaajiin.

Kannattaa samalla muistaa että kilpailutilanne on ihan toinen kun Kärpissä jossa Davisia oli varaa - monessakin mielessä - istuttaa penkillä.
 

Burracuda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, KalPa & Burakovsky
CHL-peli Trineciä vastaan ei ainakaan herättänyt itsellä mitään riemun kiljahduksia, kun Davisin pelaamista seurasi. Pekka Virran pelityylin totuttelu taitaa viedä hetken.
 

Uncle Ben

Jäsen
Nyt olis reilu kolmannes runkosarjasta pelattu, mitäs mieltä täällä ollaan Patrick Davisin otteista tähän mennessä? Liigan tilastot kertovat, että Davis on pelannut 20 ottelua ja tehnyt niissä pisteet 6+2. Noilla pisteillä ollaan KalPan neljänneksi paras pistemies ja toiseksi paras maalintekijä. Plusmiinustilasto on neljä pykälää plussalla ja se taas on KalPan toiseksi paras noteeraus heti Mikko Jokelan jälkeen. Peliaikaa Davisille on kertynyt 17:38, joka on hyökkääjistä neljänneksi eniten, enemmän ovat pelanneet Keränen, Mankinen ja Ruohomaa.

Itse suhtauduin aikanaan Davisin hankintaan hiukan epäillen, siihen nähden hän on pelannut minusta ihan hyvin. Työmoraali on hyvä, eivätkä nuo tilastotkaan kovin huonoja ole. Pisteillähän ei KalPassa varsinaisesti kukaan pääse juhlimaan.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Putki kulkee hyvin!
Alkaa vähitellen pääsemään nurkista maalintekosektoriin. Tähän tietysti vaikuttaa pirusti ketjukaverit ja hyökkäyksen rytmi. Vielä toivoisin kiekkoa Davisin lapaan vauhtiin josta pääsisi haastamaan todenteolla pakkeja jäähyn toivossa jos ei muuta.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Hienoa, että Davis on KalPassa onnistunut. Kärpissä tykkäsin hänen asenteestaan, mutta Marjamäen pelitapa ja kova kilpailu pelipaikoista ei tainnut oikein sopia hänelle. Onneksi asiat nyt rullaavat. Tsemppiä Patrickille!
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvä nosto, Davisin menoa on tullut ihmeteltyä viime aikoina. Mielestäni mikään ei ole ihan hirveästi muuttunut alkukaudesta, jolloin Davisia oltiin jo tyrmäämässä yhden kauden ihmeeksi. Nyt kun maaleja on alkanut tulla, kaikki näyttää taas hyvältä.

Muutamia huomioita Davisin pelaamisesta:

- uskomattoman liukas noin isoksi pelaajaksi, todella usein voittaa kiekollisena luistelukilvat ja löytää tyhjää tilaa
- ajaa kiitettävän rohkeasti maalille kiekollisena
- kiekonkäsittelytaito yllättävän heikkoa. Menettää usein todella helponnäköisesti kiekon tai jopa suorastaan 'karkuuttaa' sen. Kiekonkäsittely vähän hätäisen oloista, mikä myös estää täysin hyödyntämästä liikettään ja röyhkeyttää kiekollisena, kun kiekko ei tule matkassa.
- kiekottomana aavistuksen passiivinen (vähän sellaista kasperikapasmaista pelin ulkopuolella surffailua, kun ei osu ajoitukset kohdalleen), tuolla luistelunopeudella ja tekniikalla voisi olla paljon aktiivisempi (jos kestävyys riittää?)
- pelinlukutaito ei kiekollisena eikä kiekottomana kovin hääviä, kiekollisena menee monesti vähän junnilamaisesti läpät silmillä. Yllä kaipailtiin enemmän kiekkoa lapaan täydessä vauhdissa, mutta se on kovin vaikea tehtävä muille pelaajille Davisin itse ollessa huono ajoittamaan liikettään.
- työmoraali hyvä, siitä osoituksena mm. alivoimavastuu
- piristävän erilainen pelaaja

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä varsin tyytyväinen Davisiin. Tosin yllämainituista puutteista johtuen tyytyväisyys nojaa aika pitkälti siihen, että maaleja tulee. Jos niitä ei tule, näkyvimmäksi osaksi nousee puutteet pelinluvussa ja kiekon hallinnassa ja voi päätyä sylkykupiksikin.

Ajattelin heikohkosti menneen Kärppä-kauden olleen huonoa tuuria, ehkä ison palkkapussin myötä tullutta moraalin rapistumista tai jotain muuta satunnaista ja korjattavissa olevaa, mutta nyt pelaajaa enemmän seuranneena on helppo ymmärtää miksi Oulussa ei hirveän hyvin mennyt. Tietämättä millaiset kustannukset KalPalla Davisista on niin uskallan silti sanoa, että KalPa otti valtavan riskin tässä hankinnassa. Noilla puutteilla KalPassa pelaaminen voisi olla todella tuskaista, onneksi nyt on onnistumisia tullut ja ne toivottavasti ruokkivat lisää onnistumisia.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Aika samoilla mietteillä kuin yllä olevat. Alkukaudellakin mies kuskasi näyttävästi kiekkoa ylös mutta oli maalipaikoissa tehoton. Nyt tuntuu olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi molemmissa tekemisissään. Esimerkiksi nuo viime pelin suhkot jäätävät viimeistelyt kun katsoo uudelleen olivat hienoa tekemistä!

On parantanut peliään kuin sika juoksuaan ja välillä näyttääkin, että myös Davis juoksee luistimet jalassa. Yllättävän nopea kokoisekseen ja liuku on hienoa katseltavaa. Kiekollinen taito vain on kuten Zorbakin mainitsi melko puutteellista. Kadottaa tai hukkaa kiekon melko helpoissakin paikoissa. Tuolla varrella olisi myös kiekon suojaaminen mahdollista ja kun tämän mies osaisi niin voisi olla vieläkin tuhoisampaa jälki. Härskimäinen kiekonsuojaus ja tuon tason luistelu olisi melkoista myrkkyä

Propsit annettava myös siitä, että nyt mies uskaltaa myös painaa maalinedustalle ja mennä sinne hakattavaksi. Aika helpolla on aina ketarallaan, mutta sekin on edes jotain, että ukko sinne sota-alueelle kuitenkin viilättää. Toisinkuin moni muu tässä joukkueessa. Myös YVllä näkyy olevan maalinedessä ja välillä hakeutuu neliön keskelle vetopaikalle. Kerrankin älytään oikeanlaista miestä tässäkin tontilla YVllä peluuttaa. Maaleja on alkanut tulemaan kuin liukuhihnalta ja toivotaan, että tämä vauhti pysyisi myös tällä saralla.

Kovimmat puutteet onkin Zorba jo hyvin merkille laittanut. Kiekollinen pelaaminen on muuten hyvää, mutta kiekko hukkuu kuin tyhjästä lavasta. Luulisi nyt olevan suhkot helppo tätä myös kuskata mutta liekkö sitten vauhtia liikaa. Myös kiekollinen peli on välillä aika koomisen näköistä. Kun kiekko ukon lavasta katoaa niin nostetaan selkä suoraksi ja maila ylös siten, että pidetään molemmilla käsillä kiinni. Liutuaan alaspäin ja katsellaan vähän taustalta tilannetta. Naurattaa kun tietää että mies on kentällä ja "sieltähän se taas samalla tavalla tulee". Asennetta kun miehellä kuitenkin on ja uskaltaa myös mennä vetojen eteen niin eise niin iso homma olisi takakarvaustakin käyttää. Liekkö sitten tosiaan Kasperi-maisesti panostaa enemmän siihen hyökkäyspeliin ja jättää luisteluvoimaa enemmän sinne. Kassu tosin usein takakarvasi myös namin pois kun vauhti siihen riitti. Se riittikö kiinnostus on sitten asia erikseen.

Kaikenkaikkiaan tyytyväinen voi Daviksen pelin kehitykseen olla. Vaikka puutteita on niin tuo todella hyvin kiekkoa ylös ja uskaltaa ajaa maalille. Myös maalintekotehokkuus on löytynyt sillä paikko on ollut alkukaudestakin yllinkyllin. Ehkäpä se SaiPassa tehty +20 maalia ei ollutkaan vain suonenvetokausi. Pakko tykätä miehen otteista etenkin kun on kiekossa kiinni. Muuten aikalailla pelin ulkopuolella surffausta mutta suotakoot jos tätä pistetahtia jatkaa. Jospa se työmoraali ajaisi tässä myöhemmin myös siihen takakarvaukseen eikä mies tulisi perässä molemmat kädet mailasta kiinni pitäen kun muut menee täysillä alaspäin. Sama näkyy myös kiekottomassa pelissä, eikä pyydä mailall syöttöä vaan saa sen enemmänkin ehkä aina "vahingossa". Sitten kun kiekko miehelle eksyy niin voi odottaa melkeimpä mitä vaan. Näyttävää kuletusta, upeaa syöttökuviota, kulmarallia tai sitten helppoa kiekonmenetystä. Yhtäkaikki vaisun alkukauden jälkeen on hienoa, että mies meidän rosterista löytyy!
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
11peliin 7+1 +5 vai +6 2 voittomaalia. Alkaa päästä jyvälle vai ? Huhhu
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En nyt nopealla etsinnällä löytänyt, mutta mielestäni joku täällä oli jo ehdotellut Davisille jatkoa tässä vaiheessa.

Tässäpä palstan "kimmoille" gallupin paikka:

a) viimeisen n. 10 pelin huumassa mottipäistä(tm) tarjousta ensi vuodelle jo nyt
b) odotellaan rauhassa ainakin tipattoman yli, jolloin riskeerataan että tekee sopparin johonkin muualle
c) ihan kivasti mennyt, mutta ei käyttöä ensi kaudella, kun palkka oletettavasti nousee

Auttakaa urheilutoimenjohtajaa hädässä!
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En nyt nopealla etsinnällä löytänyt, mutta mielestäni joku täällä oli jo ehdotellut Davisille jatkoa tässä vaiheessa.

Tässäpä palstan "kimmoille" gallupin paikka:

a) viimeisen n. 10 pelin huumassa mottipäistä(tm) tarjousta ensi vuodelle jo nyt
b) odotellaan rauhassa ainakin tipattoman yli, jolloin riskeerataan että tekee sopparin johonkin muualle
c) ihan kivasti mennyt, mutta ei käyttöä ensi kaudella, kun palkka oletettavasti nousee

Auttakaa urheilutoimenjohtajaa hädässä!
Tässä vaiheessa tarjous 120 000€ / kausi ja 2 vuoden soppari. Se on sit Davisista kiinni jääkö katselemaan onko rahkeita parempaankin. Selvästi KalPassa 1.-2. ketjun parhaimmistoa, joten tuollaisella palkalla pitäis mies siihen rooliin saada.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En nyt nopealla etsinnällä löytänyt, mutta mielestäni joku täällä oli jo ehdotellut Davisille jatkoa tässä vaiheessa.

Tässäpä palstan "kimmoille" gallupin paikka:

a) viimeisen n. 10 pelin huumassa mottipäistä(tm) tarjousta ensi vuodelle jo nyt
b) odotellaan rauhassa ainakin tipattoman yli, jolloin riskeerataan että tekee sopparin johonkin muualle
c) ihan kivasti mennyt, mutta ei käyttöä ensi kaudella, kun palkka oletettavasti nousee

Auttakaa urheilutoimenjohtajaa hädässä!
Toivotaan että Kimmo on malttanut mielensä. Lisäksi uskotaan että Davisin vuoristorata löytää vielä sen toivotumman ääripään ennen kesälomia.
Kukahan meidän huimasta sentteriköstä löytäisi ketsuppipullon avausmekanismin tai edes ohjeet avataan tästä. Turhautumisen elkeitä sen verran että näinköhän päävalmentajan kuuluisan tappelukiellon yli kävellään.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Toivotaan että Kimmo on malttanut mielensä. Lisäksi uskotaan että Davisin vuoristorata löytää vielä sen toivotumman ääripään ennen kesälomia.
Kukahan meidän huimasta sentteriköstä löytäisi ketsuppipullon avausmekanismin tai edes ohjeet avataan tästä. Turhautumisen elkeitä sen verran että näinköhän päävalmentajan kuuluisan tappelukiellon yli kävellään.
Mutasella ainakin kiehu tänää jo aikalailla. Oishan tuolla joku voinut koittaa joukkuetta herätellä vuan eei meillä semmosia. Eiköhän Samikin ollut tuohon munattomaan neppailuun hermostunut. Luulin jo parin pelin jälkeen että siitä ois päästy eroon.

Ja no kuten viime peliö ennen sanoin niin kyllä tuo Davis edelleen vituttaa. Välillä aina nuita maagisia iltoja sit 20peliä vaa liihottaa eessuntaassun
 

Uncle Ben

Jäsen
Patrick Davis siis palaa tulevaksi kaudeksi Lappeenrantaan. Varmaan järkevä liike. Davisin kausi KalPassa oli minun ennakko-odotuksiin nähden tyydyttävä. Luistin liikkui hyvin, eikä työmoraalissa ollut minusta valittamista. Kiekollinen peli ei välttämättä ole kovin häikäisevää ja tietysti jos tuloksentekoroolia hänelle kaavailtiin, niin sitä tulosta olisi sitten saanut tulla vähän enemmän. Minusta hän kuitenkin sopeutui kohtalaisesti myös KalPan pelisysteemeihin, eikä flopannut niin kuin pahimmissa skenaarioissa olisi voinut ajatella.

En tiedä paljonko mies KalPalle kustansi, mutta luultavasti tehoihin nähden oli kuitenkin kallis pelaaja. Mutta kuten sanottua, yrityksen puutteesta en häntä moittisi. Ei muuta kuin hyvää jatkoa uralle ja parempaa menestystä SaiPan paidassa!
 

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tuo Davisin vierailu pettymyksen puolelle jäi. Vähän aikaa näytti jo sille, että nyt alkaa lähteä, mutta eipä lähtenytkään. Sattui vain pikkuriikkinen suonenveto. Taisi Davis olla kuitenkin suoravivaisemman pelitavan mies. Aika usein toistui kuvio, että mies mennä kaahotti kiekon kanssa yksinään hyökkäysalueelle muun porukan vielä pyöriessä omassa päässä. Siellä hyökkäyspäässä ei sitten ollutkaan ketään, kenelle syöttää ja homma päättyi kiekonmenetykseen tai viimeistely oli luokatonta.
 

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tajua, miten Davis pystyi SaiPassa tekemään ne reilut parikymmentä maalia. KalPassa mies ei laukonut koskaan, vaan yritti aina kuljettaa kiekon maaliin.
 

Wolves

Jäsen
En tajua, miten Davis pystyi SaiPassa tekemään ne reilut parikymmentä maalia. KalPassa mies ei laukonut koskaan, vaan yritti aina kuljettaa kiekon maaliin.

Syy-yhteys löytyy ihan suoraan joukkueiden pelitavasta ja Davisin sopivuudesta tai sopimattomuudesta siihen. Siksi puoli jääkiekkoilevaa Suomea ihmettelikin Davisin siirtymistä KalPaan.
 

HokiHero

Jäsen
Syy-yhteys löytyy ihan suoraan joukkueiden pelitavasta ja Davisin sopivuudesta tai sopimattomuudesta siihen. Siksi puoli jääkiekkoilevaa Suomea ihmettelikin Davisin siirtymistä KalPaan.
Tämähän se suurin tekijä on, mutta ei kai KalPassakaan ole läpiajosta tai ykkössektorista kielletty laukomaan. Mies koittaa samaa lirutusta varmaan 20 kertaa kauden aikana kun taas en muista yhtäkään suoraan syötöstä laukausta koko kaudelta, joka kuitenkin on kiistatta tehokkain tapa tehdä maaleja. Muistikin voi pätkiä.

No eiköhän ensi kaudella KalPaa vastaan tykitä pari lämäriä ja läpiajoa yläpeltiin niin pidän suuni kiinni :D

Asenne miehellä on pääosin esimerkillinen joten kunnon floppia hänestä on vaikea saada.
 

Wolves

Jäsen
Tämähän se suurin tekijä on, mutta ei kai KalPassakaan ole läpiajosta tai ykkössektorista kielletty laukomaan.

En ole nähnyt Pekka Virran pelikirjaa, mutta en varmaksi sanoisi.

Se nimittäin selittäisi jonkun verran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös