Mainos

Pasi Arvonen – HPK:n uusi päävalmentaja

  • 25 458
  • 85
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
En ole ikinä halunnut potkia maassa makaavaa. Seura on kuitenkin kannattajille niin pyhä eikä seuran johtoa haluta enää lähteä morkkaamaan jo ennestään vaikeassa tilanteessa sillä siitä ei seuraisi mitään hyvää.
Morkkaamisella ja aiheellisella arvostelulla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Jopa Hämeenlinnassa pitää voida tarkastella ja kommentoida kriittisesti seurajohdon tekemiä ratkaisuja - varsinkin, jos ne osoittautuvat taloudellisessa mielessä täydellisiksi virhetikeiksi.
Hyvä jossitella tällaisilla asioilla. JOS joukkue olisikin liitänyt voitosta voittoon puoli kautta ja valmentaja sitten kupattu muualle, oltaisiin tietenkin jeesusteltu, että miksi ei puuhasteltu pidempää sopparia.
Esimerkiksi 1+1-mallinen päävalmentajasopimus on juuri tästä syystä tietyissä tilanteissa ihan kova juttu (vrt. HPK:n kesä 2001).
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Selinin lähdön oli pakko olla johdon tiedossa jo talvella, joten aikaa uuden koutsin kartottamiseen oli karkeesti puolisen vuotta; saatanan tunarit kartotti Raution ja loppu onkin historiaa...

Niin Selin itse taisi sanoa, että yllätyksenä tuli hänellekkin ja neuvottelut etenivät tyyliin perjantaina soittivat, Lauantaina sekä Sunnunutaina käytiin neuvottelut ja Maanantaina oli nimi paperissa ja oliskohan ollut Tiistai kun HPK ilmoitti että Selin ei jatka. Joka tapauksessa pointtini oli se, että nopeassa aikataulussa tehtiin ratkaisuja kesällä ja varmasti HPK:n johto teki sen minkä ajatteli olevan seuralle hyväksi. Sopimuksen pituudesta voidaan kritisoida, mutta en pidä kyllä Korpelaa ja Laukkasta iha puuhastelijoinakaan.
 

Fordél

Jäsen
En ole ikinä halunnut potkia maassa makaavaa. Seura on kuitenkin kannattajille niin pyhä eikä seuran johtoa haluta enää lähteä morkkaamaan jo ennestään vaikeassa tilanteessa sillä siitä ei seuraisi mitään hyvää.

Seura on pyhä, seuran johto ei ole pyhä. Seuran johtoa saa ja pitää kritisoida silloin kun kritiikille on perusteita. Nyt löytyy perusteita ja kenties kritiikin myötä asioista otetaan opiksi.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä nyt vituttaa olla HPK:n kannattaja. Tehdään juuri niinkuin ei pitäisi tehdä. Virheistä ei opita mitään. Sama sisäpiiri pysyy vallankahvassa. Arvonen on ollut valmennuksessa jo 8 vuotta, jos hänellä jotain mullistavaa annettavaa olisi, eiköhän sen pitäisi olla jo näkynyt kentällä.

Tällä päivämäärällä lopetan hallilla käynnin tältä kaudelta ja jatkan pelien katsomista TV:stä kun kiinnostaa, sen saa ainakin suljettua jos vituttaa...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten jo toisessa ketjussa mainitsin, tämä oli minusta paras vaihtoehto tähän tilanteeseen. Hommaa saadaan rauhoitettua kun ratkaisu on tehty. Ja rahaa jää ehkä siihen sentteriinkin...

Mistä muuten on peräisin tieto siitä, että Arvonen olisi vastannut hyökkäyksestä ja ylivoimista? Minusta näissä tiedotteissa on puhuttu nimenomaan siitä, että mies on ollut puolustuksesta vastuussa.

Toisekseen, mies on muutenkin sopiva tähän taloustilanteeseen. Seuralla ei ole rahaa ja valmentajakin on P.A.
 

Ralph

Jäsen
Tämä kausi oli tässä, jumbosija varmistui hetkessä. Tai no, tammikuun alussa Arvoselle potkut ja Viitakoski päävalmentajaksi. Aina vain paranee.

Kuka jaksaisi avata potkut-ketjun Arvoselle?
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Hyvä valinta näillä reaaliteeteilla. Arvoseen löytyy luottoa jollain oudolla fiiliksellä. Useamman vuoden saanut toimia organisaatiossa, jopa parin huippukoutsinkin kanssa, joten on pakko uskoa että jotain olisi jäänyt korvan taa.

En usko kauden olevan millään tapaa menetetty Arvosen takia. Kairakin sai hyvän alun mutta sitten alkoi kinat ja potkut ei pelillisistä syistä. HPK on jo väläytellyt pariinkin otteeseen mihin se pystyy kun jengi pelaa 60 minuuttia kurinalaisesti, enkä usko että Arvonen kusee koko hommaa Kairan tavoin.

Boikotti ohi perjantaina peliin fanishopin kautta.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jos Arvonen tosiaan on ollut vastuussa puolustuksesta, niin en voi sanoa millään muotoa, että olisi tehnyt huonoa työtä ja jos saman tekemisen meiningin saa hyökkäykseen, niin loppukausi saattaa olla hyvinkin pelastettu. Ja faneille sananen pari: Nyt päät pois perseestä, antaa Pasin yrittää ennen kuin tuomitaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tulipahan mieleeni sellainenkin äimistelyn aihe, että kun Pasi Arvonen on kerran ollut HPK:n toiminnassa mukana jo kahdeksan vuotta, "tuntee toimintatavat ja joukkueen", on saanut mahdollisuuden ammentaa valmennuksellista oppia mm. Jukka Jaloselta ja Rautakorvelta, ja seurannut viime kaudella vierestä Atun työskentelyä, miksei häntä voinut nimetä kesäkuussa suoraan ykkösvalmentajaksi jatkamaan Selinin projektia "tutun joukkueen kanssa", esimerkiksi 1+1-vuotisella päävalmentajasopimuksella. Oliko syynä Arvosen haluttomuus toimia päävalmentajana, ja jos oli, mikä muuttui neljässä kuukaudessa?

Kai Raution palkkaaminen kaksivuotisella sopimuksella päävalmentajaksi vaikuttaa joka tapauksessa viimeaikaisten tapahtumien valossa päivä päivältä omituisemmalta ja absurdimmalta ratkaisulta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuolla HPK:n sivuillakin mainitaan, että puolustuksesta mies on vastannut:

Hämeenlinnan Pallokerho - Pasi Arvonen | Valmennus

Kenen syytä se toimimaton ylivoima sitten on ollut?

Mitä tulee Arvoseen, niin joissain kuvissa mies on minun silmiini muistuttanut etäisesti muistuttanut Hannu Jortikkaa. Jo pelkästään tuolla perusteella mies ei voi olla läpeensä huono.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
. Ja faneille sananen pari: Nyt päät pois perseestä, antaa Pasin yrittää ennen kuin tuomitaan.

Juu tuntuu tosiaan vähän siltä viime aikoina, että Kerhon peräsimeen pääsee todellakin yrittämään lähes kuka vaan, kunhan on suhteet etukäteen kunnossa ja ei ota kovaa liksaa. Pääsisinköhän minäkin yrittää seuraavaksi, kun Arvosen arpa on katsottu loppuun...

Vielä kerran, köyhällä joukkueella ei tulisi olla koskaan varaa tinkiä tärkeimmästä postista eli päävalmentajasta, mielellään panostetaan koutsiin vähän enemmän ja jätetään vaikka Bruunit ja Koivistot hankkimatta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Pasi Arvonen, päävalmentaja.

Kokemusta löytyy valmentajana toimimisesta ihan tarpeeksi. Kakkosvalmentajana tosin, mutta kuitenkin. Ei voi ainakaan sanoa, että liian aikaisin pistetään päävalmentajan paikalle. Olosuhteet ei ole parhaat mahdolliset. Tai no, ei ne paljon huonommat voisi olla. Mies ei ainakaan haasteita näytä pelkäävän. Toivottavasti taitoa löytyy vähintään saman verran kuin rohkeutta.

Pasi, näytä meille epäilijöille, että sinusta on siihen!
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hirveä itku täällä melkein puolella kansasta. Roookii, tuu pelastaa meiät, byäää!!

Ei nyt tullu, jatketaan näillä. Päästiin mulkerosta, homma normalisoituu ja muutaman pelin jälkeen homma voi näyttää jo ihan hyvältä. Pelillisestihän Arvonen voi ottaa parhaat päältä viime ja tältä kaudelta ja koko porukalle ne kuviot on tuttuja. Arvonen muuten uskaltaa tulla median eteenkin, toisin kuin ehkämies, jos häntä edes on olemassa.

Pelaajisto ottaa sitten vaan isompaa roolia, jos tarvitsee ja hyvä tästä. Tässä ollaan hyvällä linjalla, sillä varma merkki ilmestyi tielleni kohta Arvosen päävalmenjuuden jälkeen: eräs kaikille meille tuttu ressukka nimimerkinsä takaa, joka on pelikiellossa, lähestyi meikäläistä YV:llä ja kehui ratkaisua katastrofaaliseksi.

PS: Paljonkos Jyrki Aho oli päävalmentanut ennen JYP:n peräsimeen siirtymistä? Siellä oli käsittääkseni silloin samankaltainen tilanne, johon seurajohto reagoi vielä nopeammin.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Aamulla oli kiva herätä, mutta nyt vituttaa. Voiko vitutukseen kuolla?

Uskomatonta paskaa toimiston puolelta. Mitään uutta joukkueeseen ei saatu, penkin takana häärii taas miehen kokoinen kysymysmerkki ja kun edelliselle maksetaan vielä palkkaa, ei ole varaa edes siihen tekijämieheen kakkosen keskelle. Saatana sentään, kaksi arpaa yhden kauden sisään, kyllähän tässä täydellisen katastrofin ainekset on taas ilmassa. Moni jo ihmetteli, miksi Arvosta ei nostettu ykköseksi jo ennen kauden alkua, jos hänellä olisi silloin ollut halua/kykyä toimia päävalmentajana?

Ihmeellistä hyväksymisen ilmapiiriä täällä muutenkin. "Annetaan näyttää kykynsä", "Katsotaan nyt loppuun asti". Samaan toiveajatteluun sorruin kesällä itsekin kun ex-pääkoutsi palkattiin, mutta nyt tuota samaa virhettä en enää tee. Kyllähän tää tulee vituiksi menemään, hävettää olla Kerhon kannattaja juuri nyt.

Hallille en tule saatana enää tällä kaudella raahautumaan. Kyllä itseään voi koneenkin äärellä kiusata, ja siitä pääsee eroonkin vain napin painalluksella.
 

J.Petke

Jäsen
Hallille en tule saatana enää tällä kaudella raahautumaan. Kyllä itseään voi koneenkin äärellä kiusata, ja siitä pääsee eroonkin vain napin painalluksella.

Miten tämä keisii olisi sinun mielestäsi pitänyt hoitaa, että vaivautuisit hallille tukemaan seuraa silloin kun se kaipaa eniten tukea? Turha sanoa, että jättää Rautio palkkaamatta tai "palkata joku parempi (kalliimpi)". Ihan vaan näin mielenkiinnosta...
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Tarvittu ja täälläkin kannatettu henkilömuutos on sitten tehty. Joukkueelle nyt työrauha ja kannustusta.

Jälkiviisaat negatiivisten asioiden märehtimiset saisivat jo jäädä, saati sitten naurettavat 'boikotoinnit'. Jos joku ei viihdy peleissä, jääköön pois, mitä sitä vielä muille mainostamaan.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihmeellistä hyväksymisen ilmapiiriä täällä muutenkin. "Annetaan näyttää kykynsä", "Katsotaan nyt loppuun asti". Samaan toiveajatteluun sorruin kesällä itsekin kun ex-pääkoutsi palkattiin, mutta nyt tuota samaa virhettä en enää tee. Kyllähän tää tulee vituiksi menemään, hävettää olla Kerhon kannattaja juuri nyt.

Hallille en tule saatana enää tällä kaudella raahautumaan. Kyllä itseään voi koneenkin äärellä kiusata, ja siitä pääsee eroonkin vain napin painalluksella.

Tämä oli odotetuin vaikkakaan ei monen mielestä paras vaihtoehto. Itsekin kannatin sitä, että seuran ulkopuolelta otetaan kokenut koutsi. Talous asettaa osaltaan ehdot valinnoille eikä tämä ole kenellekään yllätys. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä tästä ja jättää pelit tästä eteenpäin väliin jos siltä tuntuu.

Itselläni ei ole mitään syytä kääntää joukkueelle selkää vaikka valmentajavalinta ei omasta mielestäni paras mahdollinen ollutkaan. Kyllähän tuo ainainen "annetaan kaverille tilaisuus näyttää" alkaa ärsyttämään itsekutakin mutta mitä helkkaria tässä tilanteessa voi muuta todeta. Pitäiskö sanoa, että ei se kuitenkaan onnistu, ikuinen kakkonen.

Toivottavasti valmennus ja joukkue saa nyt työrauhan ja pääsee keskittymään olennaiseen. Kausi on edelleen vasta alussa ja pelin lähtiessä kulkemaan kaikki on vielä mahdollista. Tappioiden hetkellä selkäänpuukottajia tulee riittämään se on ihan selvää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ei tähän tilanteeseen johtaneet syyt ole Arvosen vika ja jos jotain pitää vastustaa niin kohdistakaa se seuranjohtoon. Peleistä pois jäämisestä kärsii eniten joukkue. Nyt jos koskaan pitäisi yleisön osoittaa tukensa joukkueelle ja auttaa näin voittojen tielle. Tästä tappioputkelle jatkoa niin kausi todellakin päättyy katastrofiin. Me kannattajat ei voida vaikuttaa joukkueen asioihin ja tapahtumiin kentällä mutta me voidaan antaa tukemme sille, että pelaajat tuntisivat, että heidän takanaan todellakin seistään.

Se on jokaisesta meistä itsestä kiinni mihin suuntaan haluamme tilanteen kehittyvän.
 

N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Tällä päivämäärällä lopetan hallilla käynnin tältä kaudelta ja jatkan pelien katsomista TV:stä kun kiinnostaa, sen saa ainakin suljettua jos vituttaa...

PELKURIT!

Oli kyllä oletettavin ratkaisu päävalmentajaksi, vaikkei tosin kyllä toivotuin. Olen sitä mieltä että Arvonen olisi pitänyt potkia samalla oven avauksella pihalle kuin Kivakin. Niinkuin edellämainittu, talous kumminkin sanelee ehdot ja näillä mennään ja allekirjoittanut käy JOKA IKISEN matsin katsomassa ihan niin kun on tehnyt edelliset 10 vuotta, menee sitten hyvin tai huonosti.
Sama porukka lähti meneen Alatalon ja Rindellin aikanakin. Jälkiviisaus on tietenkin aina paras viisaus ja seuraava on vain toiveajattelua, mutta jos hämeenlinnalainen kiekkoyleisö olis aikanaan edes jaksanut puolet väliin jättäneistään peleistä käydä kattomassa, EHKÄ meillä nyt olis huippuluokan valmentaja ja liiga tason kakkossentteri.
Pyyhkeitä edelliselle ja nykyiselle johdollekkin siitä, että mitään ei olla opittu. Se ei ole silti syy hylätä seuraansa.
Näin kumminkin rotat jättävät uppoavan laivan ja kömpivät mukaan aina, kun se ollaan juuri hinattu telakalle korjattavaksi.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen fani, mutta samalla maksava asiakas. Jos en pidä tuotteesta, en maksa siitä. Jos pelissä käynti vain vituttaa, syystä tai toisesta, niin ei sinne silloin kannata mennä. Mutta et sinä sen perusteella voi kategorisoida muita rotiksi tai glory hunterriksi. Käyn peleissä, vaikka kerho häviäisikin, mutta silti pelin pitää miellyttää, ja olla yritystä ja taistelua. Muuten käytän rahani ja vapaa-aikani muuhun piristävään ja hyvän mielen tuoviin aktiviteetteihin. Kerhon pelitkin voivat sellaista hyvinkin olla, kuten viime kausi osoitti.
 

I.Colliander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvän ja pelaavan jääkiekon ystävä.
Toivottavasti nää jakubit, hereworthit ja ralphit pysyy poissa hallilta silloinkin, kun menee hyvin. Seuran suurimpia syöpiä ovat juuri tuollaiset mukafanit.

Muistakaa, teitä ei kaivata hallilla.

Arvoselle täysi tuki, seuran johdon pitää katsoa silti peiliin. Kahden vuoden sopimus täydelle arvalle oli uskomaton ratkaisu.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Luntahan ei vielä ole maassa, joten Pate voi vetää Pullerin heinikossa ihan aluksi bravuurinsa.

"Ja kuperkeikkoja Härkätielle päin. Sitten moottoritielle päin. Ja Härkätielle päin..."
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti nää jakubit, hereworthit ja ralphit pysyy poissa hallilta silloinkin, kun menee hyvin. Seuran suurimpia syöpiä ovat juuri tuollaiset mukafanit.

Muistakaa, teitä ei kaivata hallilla.

Arvoselle täysi tuki, seuran johdon pitää katsoa silti peiliin. Kahden vuoden sopimus täydelle arvalle oli uskomaton ratkaisu.

Puhut vähän mutta paskaa. Kerhon huonoimmat fanit ovat juuri sinunkaltaisesi, jotka eivät suvaitse kuin yhdenlaista kannattamista. Jokaisella on oikeus valita tapansa. Ja näkeehän sen kausikorttien määrästä, kuinka paljon niitä ns. ainoita oikeira tosifaneja on, vähän yli 1000, joista kausarin firman kautta hankkineita / saaneita tod. näk. n. puolet. Eli n. 500 hlö kävisi hallissa, jos me mukafanit ei sinne tulla. Ei aina pääse, vastustaja ei nappaa, peli on paskaa eikä halua että pelissä vituttaa kun muutenkin elämä on rankkaa jne. Näitä syitä jokaisella on mitä milloinkin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja näkeehän sen kausikorttien määrästä, kuinka paljon niitä ns. ainoita oikeira tosifaneja on, vähän yli 1000, joista kausarin firman kautta hankkineita / saaneita tod. näk. n. puolet.
Anteeksi keskeytykseni, mutta onko pelkästään parempituloisilla mahdollisuus alkaa tosifaniksi? Eli köyhähköjä kertalipun ostajia ei lasketa, kun ne on niin pirun köyhiä, ettei niillä ole varaa ostaa edes kausaria? No niin, jatkakaa kinaanne.

Sillä aikaa minä odotan jännityksellä, miten Arvonen suoriutuu lievästi sanottuna omituisen tilanteen purkamisesta. Toivotan jannulle ja koko hänen tiimilleen onnea urakkaan.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Toivottavasti nää jakubit, hereworthit ja ralphit pysyy poissa hallilta silloinkin, kun menee hyvin. Seuran suurimpia syöpiä ovat juuri tuollaiset mukafanit.

Muistakaa, teitä ei kaivata hallilla.

Meikäläinenhän kävi surullisen kuuluisalla Kivakaudella katsomassa joka ikisen kotipelin, myös silloin kun viimeiset 12 matsia otettiin turpaan niin, että tuntui. Jumalauta, kävin jopa vierasmatkoilla tuolloin (okei, rahat menivät isännille, mutta kuitenkin). Eli turha tulla huutelemaan mistään selkäänpuukottamisesta tai vastaavasta. Olen käyttänyt HPK:n tukemiseen jo ihan riittäväst niitä euroja, mutta ne on johdon toimesta hassattu kaikennäköisiin Rautioihin ja Arvosiin. Nyt ei vaan enää jaksa, ei toista katastrofikautta näin lyhyen ajan sisään.

Ja niinhän mä sanoin, etten ole tulossakaan.

Sori OT:n jatkaminen.

Edit. Sen verran tulen vastaan, että tuosta IS:n listasta Rockyn jälkeen Arvonen oli varmaankin paras vaihtoehto. Toivottavasti joudun perumaan boikottini jossain vaiheessa ja matelemaan takaisin. Mutta toistaiseksi näillä mennään.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Jos HPK:n ehdokkaat oli IS:n mukaan Toivola, Rautakallio, Tolvanen, Arvonen ja T.Lehkonen niin vaikka liputin Rautakallion puolesta niin kyllähän Arvonen noiden muiden edelle menee helposti. Ymmärrän kyllä, että joitakin tämä valinta vituttaa varsinkin niitä jotka kävivät itseni lailla Alatalon ja Rindelin aikana kaikki matsit, mutta tämän valinnan kanssa on nyt elettävä ja omat ehtoni hallille palaamiseen oli että Rautio saa kenkää ja Vili saa C:n takaisin joten perjantaina taas hallilla. Onhan tämä jollakin perverssillä tavalla jännää nähdä mitä Arvonen saa aikaiseksi nyt kun hänellä on se viimeinen sana eli aika todistaa, että hän on muutakin kuin vain maskotti.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös