Paras kotimainen kirja/kirjailija?

[kovalev]

Jostain tiedostamattomasta syystä luen itse kovin harvoin ulkolaista kirjallisuutta, joten ajattelin suosia suomalaista myös tämän ketjun puitteissa. Toki mikään ei estä mainitsemasta myös ulkolaisia suosikkeja, mutta yritetäänkös pitäytyä vain yhdessä valinnassa, eikä tyyliin top-10?

Omat valintani siis.
Paras kotimainen kirjailija; Mika Waltari.

Perustelut - En pidä Waltaria "taiteellisesti" parhaana kirjailijana, mutta hänen tuotantonsa laajuus ja monipuolisuus, historian, kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemuksensa haki vertaistaan. Mielestäni Waltari oli Nobel-kirjailija.

Paras kotimainen romaani; Tuntematon Sotilas (Väinö Linna).

Perustelut tylsään valintaan - Nimenomaan yksittäisistä romaaneista (ei trilogioita) "Tuntematon" on vain se täydellinen paketti. Henkilöhahmot ovat aitoja ja inhimillisiä. Linnalla oli maaginen kyky joskus hyvinkin niukalla kuvauksella luoda aitoja, vahvoja persoonia. Tällä tarkoitan nimenomaan monia Linnan romaanien sivuhenkilöitä.
Romaanin aihe on tietysti tunteisiin vetoava. Olisi ollut kyllä mielenkiintoista päästä lukemaan kirja ennen elokuvaa. Minkälaisiksi henkilöt olisivat silloin muodostuneet omassa mielessä?

 

[TML]

Vares toimii aina hyvin.

Jari Tervo on hyvä myös.

 

[ms.qvist]

Mukava huomata, että palstalla on kirjallisuuden ystäviäkin - no, vakavasti ottaen, kyllähän tällaiseen joukkoon mahtuu harrastajia alalta kuin alalta.

Luen tällä hetkellä varsin paljon tietokirjallisuutta mutta toisinaan tulee tartuttua kaunokirjallisuuteenkin, ja jos suomalaisista on kyse niin oikeastaan joukko on varsin suppea - sisältäen nykyään pääasiassa kaksi nimeä joista kumpainenkin on mainittu avausviestissä.

Ehdoton suosikkini on Mika Waltari, aivan kuten kovalev, minäkin pidän häntä ehdottomasti nobel-tason kirjailijana. Hän olisi ehdottomasti ansainnut kirjallisuuden Nobelin. Laisinkaan Sillanpäätä, Kiveä tai muita väheksymättä pidän Waltaria ehdottomasti parhaimpana suomalaisena kirjailijana.

Oma suosikkini Waltarin tuotannosta on Sinuhe egyptiläinen, se on itseasiassa mielestäni eräs parhaimmista romaaneista jonka olen koskaan lukenut - ei häviä laisinkaan vaikkapa Dostojevskin tuotannolle. Waltarin tuotannosta Sinuhen jälkeen nostaisin esille vaikkapa Mikael Karvajalan sen seuraajan Mikael Hakimin - kumpainenkin loistavia teoksia. Ehdottomia huippuja suomalaisessa tuotannossa.

Mika Waltarin jälkeen, huomattavan matkan päässä, tulee sitten Väinö Linna - hänen tuotannosta nostan esille Tuntemattoman sotilaan, joskin täytyy tunnustaa, että pidin (pidän) paljon myös Sotaromaanista eli sensuroimattomasta versiosta Tuntemattomasta.

Muu suomalainen kirjallisuus ei sitten minulta saa kovinkaan kummoisia arvosanoja, joukkoon mahtuu muutamia poikkeuksiakin mutta nekään eivät yllä Waltarin tai edes Linnan tasolle. Täytyy tunnustaa etten ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi Aleksis Kivi on nostettu jalustalle. Seitsemän veljestä nyt ei minusta kovinkaan kummoinen tekele ole - ei iskenyt minuun vaikka kuinka olen koettanut löytää siitä kirjallisia hienouksia. Örisevää joukkoa...

vlad.

edit: Ketju olisi varmasti ansainnut paikkansa muuallakin kuin Kierrätyskeskuksessa. Uskoisin, että asiallista keskustelua tulee pelkkien luettelojen oheen.

 

[kristian]

Oma suosikkini:

Paavo Haavikko: Kansakunnan Linja

Hieman erilainen lähestymistapa Suomen lähihistoriaan.

 

[Mortal]

Olen lukenut melkoisen otannan Suomalaisten kirjailijoiden tekstejä ja omat suosikkini ovat Väinö Linna ja Kalle Päätalo.

Linnan "Täällä pohjantähden alla" trilogia on paras kotimainen kirjasarja.

Myös Jari Tervon kaksijakoinen tuotanto on maininnan arvoista. Taidan kuulua vähemmistöön pitäessäni sekä vanhoista "juoppotoilailuista" että nykyisistä historiaan sidotuista tarinoista.

Sotakirjailijoista Niilo Lauttamuksen kirjat ovat erinomaisia ja lukuisat yksittäiset sotaromaanit hienoa luettavaa. Laitetaan nyt esimerkiksi legendaarinen Erkki Palolammen : Kollaa kestää.

Dekkarikirjailijoista luen aktiivisesti Wexi Korhosen,Jarkko Sipilän ja Seppo Jokisen teokset. Kaikki ovat mukavan erilaisia kirjoittajia keskenään ja pääsääntöisesti kirjoittavat hyviä kirjoja.

Klassikoista Päätalon ja Linnan lisäksi olen lukenut Kiantoa ja Huovista. Kaikki ovat olleet hyviä valintoja.

Mika Waltari on valitettavasti ollut itselleni "ylittämätön kynnys" ja syystä tai toisesta muut kirjat ovat aina ajeneet edelle.

Ilkka Remeksen koko tuotannon olen lukenut uusinta lukuunottamatta ja valitettavasti tuntuu siltä, että parhaat kirjat syntyivät jo alkuvaiheessa. Tosin eivät nämä uusimmatkaan missään tapauksessa huonoja ole.

 

[kovalev]

Myös Jari Tervon kaksijakoinen tuotanto on maininnan arvoista. Taidan kuulua vähemmistöön pitäessäni sekä vanhoista "juoppotoilailuista" että nykyisistä historiaan sidotuista tarinoista.

Varsinkin Myyrä on kertakaikkisen loistava romaani, mutta myös Ohrana on oikein viihdyttävä. Troikan hommaan heti, kun sen käytettynä kohtuuhintaan löydän.
Tervon ongelmaksi näkisin ehkä paikoin liiallisenkin kikkailun sanankäytössä. Liika sukkeluus joka virkkeessä voi vesittää itse asian.
Tervon Rovaniemi-romaaneihin en ole tutustunut, ja tuskin tulen tutustumaankaan.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Paras kirjailija olisi tietysti Uusis, jos hän haluaisi. Paras taitaa kuitenkin olla se jolla on kaunein käsiala.

Itselleni suurimman vaikutuksen ovat tehneet omilla alueillaan Mika Waltari, Veikko Huovinen, Paavo Haavikko ja Väinö Linna.

Waltarin huikea monipuolisuus ja kielenkäytön ainutlaatuinen hallinta olivat omassa sarjassaan, ovat vieläkin. Veikko Huovisen ihmisläheisessä humorismissa on jotakin syvältä koskettavaa, joka kestää vuosikymmenten vaihtumiset.

Nykykirjailijoista markkinalähtöinen ja ahkera Ilkka Remes on syytä nostaa esiin oman sarjansa kovana ammattilaisena. Dekkaristina Remes kamppailee tasapäisesti minkä tahansa maailmalla menestyneen tiiliskivisuoltajan rinnalla. Suomesta löytyy muutama muukin kelpo jännityskirjailija, mutta Remes on heistä ehdoton ykkönen. Kiistatta mestareiden liigan miehiä.

Vielä pikku propsit Jari Tervolle, joka on viime aikoina työntänyt markkinoille suht mukavaa lähistoriaproosaa, sekä Kalle Päätalolle suunnilleen miljoonasta sivusta Iijoki-luettavaa.

 

[Evil]

Waltari-fani täällä myös. Mulle Sinuhe ei ole kuitenkaan se kovin, vaan etruskieepos Turms, kuolematon ja roomalaisromaani Ihmiskunnan viholliset iskevät vielä lujempaa.

Veikko Huovinen on humoristisarjan ykkönen, vaikkei miestä pelkäksi humoristiksi voi kategorisoidakaan. Huoviselta on turha yrittääkään mainita yhtä tai muutamaa parasta; koko tuotanto on luettu ja (pääpiirteissään) erinomaiseksi havaittu.

Sitten vielä sarjassamme "surullisia taiteilijakohtaloita": Timo K. Mukka. Hieno kirjailija joka lähti liian varhain. Maa on syntinen laulu, Tabu...


Niin: Tervon (ajattelevan miehen artopaasilinna) paras on Pohjan Hovi ja Hotakaisen taasen Syntisäkki. Hillittömiä kirjoja.

 

[Tiityy]

Waltari on kyllä hyvä, hänen teksteistään huomaa, mitä on ammattimaisuus hyvässä mielessä. Teoksista huomaa, kuinka Suuren Illuusionin palo on muuttunut Ihmiskunnan vihollisien kirkkaaseen, vähän alakuloiseen kertomiseen. Yhteistä kuitenkin on kirjoittamisen korkea taso. Jopa niin korkea, että esim. Ihmiskunnan viholliset, on ainakin minulle niin vaikea luettava, että vasta kolmannella kerralla pääsin "sisälle" sen mailmaan. Eli selkeästi liian viisas kaveri minulle :).

Yllätysvetona voisin mainita, että jos unohdetaan aihepiiri, niin Kaari Utrion kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja myös ilmeisen hyvin taustoitettuja.

 

[Ramchester]

Mika Waltari on ehdottomasti Suomen paras kirjailija ja Sinuhe egyptiläinen on yksi maailman parhaista kirjoista mitä koskaan on kirjoitettu.

 

[Kummeli]

Reijo Mäki ja Vares -kirjat uppoaa aina.. Nyt olen lukenut pari kirjaa Seppo Jokiselta. Dekkarikirjoja myös hän kirjoittelee.

 

[Kanto kaskessa]

Minusta kotimainen kirjallisuus on kauttaaltaan erittäin tasokasta aina Aleksis Kivestä lähtien. Selvästi suurin osa lukemastani on lähtöisin kotimaisen kirjailijan pääkopasta. Kieli tietysti ja samanlainen taajuustaso ovat aina auttaneet pääsemään syvälle nimenomaan kotimaan kirjallisuuteen.

Vanhoista klassikoista kolahtaa eniten Sillanpää, Linna ja Haanpää. Sillanpää on maaseudun ja ihmisluonnon kuvaajana mestari. Linna puolestaan on melkein kronikoitsija ja kansantieteilijä. Varsinkin "Täällä Pohjantähden alla"-teos on avannut meikäläiselle oivaltavasti Suomen historiaa. Pentti Haanpäätä puolestaan pidän kriittisenä älykkönä ja yhteiskunnallisen tilan valottajana. Joku "Noitaympyrä" voisi olla aivan hyvin kansainvälinen klassikko profeetallisuudessaan.

Vähän tuoreemmista klassikoista Huovinen on mainio satiirikko. Veijo Meren tyylistä pidän myös kovasti. Hänellä on aika nurinkurinen tapa kuvata ihmisten käytöstä, ja koko maailma alkaa näyttää absurdilta. Hannu Salama on hieman toisen tyylinen pohjattomassa pessimismissään. "Minä, Olli ja Orvokki"-kirjan ihmiskuva on synkkä ja oikeastaan "Siinä näkijä, missä tekijä" on vieläkin tummempaa luettavaa ihmisen raadollisuudesta.

Nykykirjallisuudessa pidän eniten äijäikirjailijoista tyyliin Hotakainen, Raittila, Matti Mäkelä ja Juha Seppälä. Varsinkin Juha Seppälä on monesti lyönyt suorastaan lekalla päähän. Hän taitaa olla kaikkein konstailemattomin ja rankin kirjailija, joka Suomessa on koskaan ollut. No, ainakin Salama pääsee lähelle. Näen Seppälän toisaalta yhteiskunnallisena mutta myös henkilökohtaisena kirjailijana. Hän sanoo vähäsanaisesti ja -eleisesti mutta samalla todella paljon ja oivaltavasti.

 

[hannes_ko]

Paras suomalainen kirjailija: Veikko Huovinen

Paras mölläri: Kalle Päätalon Iijoki-sarja.

 

[Palstalegenda]

Melkoisen samoilla linjoilla täälläkin. Waltari sai myös minut vakuuttumaan siitä, että hän on paras suomalaiskirjailija ja todellakin Nobel-tasoa jos joku. Vasta viime vuonna luin ensi kerran Waltaria ja ensimmäisen viiden sivun aikana ja tajusin millaisesta suuresta mestarista on kyse. Kaikista kirjoistahan tosin näkee viimeistään viiden sivun kuluessa, millainen kirjailija on kyseessä.

Tuntematon sotilas toki on suorastaan institutionaalinen teos.

Päätaloa lukiessani tulee erityisen rentoutunut olo.

Veikko Huovinen on korvaamaton korpifilosofi. Etenkin Veitikka nauratti kovin.

Yhden vielä tässä ketjussa mainitsemattoman haluan nostaa esiin. Juhani Peltonen on sanankäytössään huikea. Hänen kirjojensa siniset miehet ja Puolan maaperällä aiottu Suomen maasota Belgiaa vastaan ovat huikean mielikuvitusrikasta settiä. Minusta Juhani Peltonen muistetaan liiaksi Elmostaan. Ja Elmokin muistetaan liiaksi urheiluistaan! Juhani Peltonen on minusta Suomen slaavilaisin kirjailija kautta aikain. Aliarvostettu mestari.

 

[Jotva]

Kehutte Päätaloa ja Waltaria samassa virkkeessä? Okei, aika laaja-alaista on maku kirjallisuuden suhteen monella.

Mutta lukekaas kokeeksi Volter Kilven vauhdikas romaani Alastalon salissa, sehän on kirjallisuuspiireissä oikeasti arvostettu yhdeksi parhaista. Tapahtumat etenevät nopeammin kuin Jokerien hyökkäyksiin lähtö, mutta taiteellisesti varmasti hienoa.

 

[Mortal]

Tosikkona hyökkään puolustamaan heti Päätaloa.

Kiistaton fakta on, että Päätalo on ihmiskuvaajana,työnkuvaajana ja luonnon kuvaajana tallentanut kappaleen ko hävinnyttä Suomea. Aikas hyvä on miehen pakko kirjailijana olla mikäli onnistuu koukuttamaan useissa ikäluokissa ihmisiä lukemaan 26 500-600 sivuista romaania.

Ja jos ei halua laveaa kerrontaa lukea, niin Päätalon Koillismaa-sarja on ilmiömäisen taitavasti kirjoitettu tiivistetympi ajankuva Päätalon synnyinmaisemilta.

 

[-RVL-]

Siitä asti kun olen lukea osannut, olen lukenut Reino Lehväslaihon kirjoja. Mielestäni hänen kirjansa ovat aika samanlaisia, kuulostaa ehkä huonolta, mutta kaikki ovat olleet sellaisia, että on tehnyt lukea kaikki kerralla kannesta kanteen.

Löytyy kuitenkin myös useita muita todella hyviä kirjailijoita tai sellaisia, jotka ovat mieleeni. Harvalta vaan olen löytänyt useaa hyvää kirjaa.

Mainitaan pari: Pentti H Tikkanen, Niilo Lauttamus, Väinö Linna, Arto Paasilinna, "Ilkka Remes".

 

[Mortal]

Siitä asti kun olen lukea osannut, olen lukenut Reino Lehväslaihon kirjoja. Mielestäni hänen kirjansa ovat aika samanlaisia, kuulostaa ehkä huonolta, mutta kaikki ovat olleet sellaisia, että on tehnyt lukea kaikki kerralla kannesta kanteen.

Pakko kai se on myöntää, että tässä oli hyvin kuvattu Lehväslaihon hyvyys ja huonous. Kirjat ovat hyvin samankaltaisia, mutta myös koukuttavia.

Tosin ainakin "Syväri murtuu" rikkoo kaavan kertomalla lähinnä rintaman murtumisesta ja epätoivoisesta vetäytymistaistelusta.

Pentti H. Tikkasen kirjoista saa paljon todellisemman kuvan kaukopartiotoiminnasta sillä hän pohjaa faktoihin ja osa hänen kirjoistaan on dokumentaristisia.

 

[Mac^]

Minuun uppoaa paljon paremmin nämä "helposti tajuttavat" kuin jotkut kuin vaikka... öö no... otetaan esimerkiksi vaikka Sillanpää (tai esimerkiksi kirja nimeltä Punainen viiva). En vain jaksa käsittää, mikä noista sen tapaisista kirjoista tekee muka hyvän.

Siispä valintana Remes - kirjana vaikka tämä Pahan perimä. Vei kyllä mukanaan. Ihan lempikirjailijani ihan kaikista maailman kirjailijoista. Onneksi on varmaan puolet tuotannosta vielä lukemattakin, joten vielä saa lukea lisää mukaansatempaavia dekkareita.

Tuntematon sotilas kohoaa luonnollisesti korkealle minun asteikollani ehdottomasti.

 

[hanu]

En minä osaa nimetä parasta suomalaista kirjaa. Klassikoista on kuitenkin mainitsematta yksi ehdottomista suosikeistani, eli Viidan Moreeni. Myös Kalevala on hieno kirja, vaikealukuinen aluksi, mutta sen lukeminen kannattaa kyllä. Seitsemän veljestä ja Tuntematon pitää myös lukea vähintään parin vuoden välein.

Waltarit ahmin läpi joskus lukioiässä, uusintalukuyritykset eivät ole oikein napanneet. Jotenkin vaikkapa Sinuhen naiskuva aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Tosin Palmut tarttuvat käteen aina välillä.

Kevyemmästä päästä ehdoton suosikkini on Marton Taiga, alias sitä sun tätä, monilla salanimillä -40 - -50-luvuilla kioskikirjallisuutta kirjoittanut jamppa, jonka valtavassa tuotannossa on seassa todellisia helmiä. Mustan lipun ritarit muistan myös jostain -70-luvun alusta loistavana kuunnelmasarjana radiosta. Teoksia on vaan vaikea löytää mistään, ainakaan järkevään hintaan. Kirjojen hintatasosta päätelleen herraa diggaa joku muukin.

t. hanu

 

[Ramchester]

Tuli vielä mieleen G. A. Wallin, jota nyt ei välttämättä minään kirjailijan voida pitää. Hänen tutkimusmatkoistaan tehty kirja Tutkimusmatkoilla arabien parissa on kuitenkin pakkoluettava, jos on vähänkään pitänyt Waltarin Sinuhesta.

 

[Evil]

Jotenkin vaikkapa Sinuhen naiskuva aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Tuhansien vuosien takaisessa Egyptissä ei nuo tasa-arvoasiat olleet vielä niin tapetilla kuin nykyisin.

 

[Uleåborgir]

Paras mölläri: Kalle Päätalon Iijoki-sarja.

Voe taivahan Jumala, että tuo hannes jaksaa ryppeytyä noitten lorukirijain kanssa.

Ja jos tuosta setistä vielä poimitaan parhaista mölläreistä parhaat, niin vetäisisin hyllystä Kunnan jauhot tai Nuorikkoa näyttämässä. Pölhökanto Iijoen törmässä on myös vaikuttava; kirja jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa. Siinähän Kalle Päätalo kertoo kirjoittavansa lukijoilleen yleisön pyynnöstä vielä kirjailijauransa vaiheet ja aikalaistensa kohtalot. Tämä siitä huolimatta, että Päätalolla oli Pölhökantoa kirjoittaessaan parantumaton keuhkosyöpä, johon hän menehtyi 20.11.2000. Keuhkosyövän hän sai todennäköisesti rakennusmestarikaudellaan hengittämästään asbestipölystä.

En kuitenkaan arvosta Päätaloa kovin korkealle kaunokirjallisessa taidossa. Työn kuvaajana hän on toki mestarillinen, mutta miinusta tulee jankkaavasta tyylistä ja etenkin jatkosotaa käsittelevä kyrpyri-kausi Iijoki-sarjassa tahtoo olla jo aika vaativaa Päätalon kannattajillekin.

Sodanjälkeistä Iijoki-sarjaa en suosittele ensitutustumiseksi missään tapauksessa kenellekään. Päätaloon tottuminen vaatii siedätyshoitoa. Ehkä kannattaa aloittaa "irtoromaanilla" kuten Viimeinen savotta, joka kertoo metsätyömies Vikke Nilon lohduttomasta viimeisestä syksystä. Siinä tottuu jonkin verran Päätalon kerrontaan ja tarinakin on mielenkiintoinen. Päätalon esikoinen, 50-lukulaisen rakennustyömaan raadollisesta arjesta kertova Ihmisiä telineillä on myös kokeilemisen arvoinen.

Ykköspalkinnon sarjoissa paras kirjailija ja paras kirja saa Väinö Linna ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Se on mielestäni parasta minun lukemaani kotimaista kirjallisuutta. Suomalaisen kirjallisuuden pyhä kolminaisuus kertoo Koskelan Jussin kautta ison palan suomalaista historiaa. Etenkin vapaussota avautuu ihan omalla ja karmealla tavallaan trilogiassa.

Monet pitävät Linnaa "demarina" ja "punikkikirjailijana", eikä siten ideologisesti sovellu kaikille. On monia sellaisia, jotka pitävät roskakirjallisuuden suoltajia kuten Vuorista tai osin myös Tervoa tai Remestä paljon parempina kirjailijoina. Useimmat heistä eivät ole koskaan juuri muunlaiseen kotimaiseen proosaan tutustuneetkaan. Tälläkin palstalla on varmast tuollaisia hyvinkin tuotteliaita puusilmiä.

Kaikkein rakkain romaani on Tuntematon sotilas. Siitä sain ensikosketuksen aikoinani kotimaiseen "nykykirjallisuuteen" ja olen elänyt tavallaan läpi sen kaksi eri kertaa: ennen armeijaa ja armeijan jälkeen. Armeijan käyneelle se avautuu aivan uudestaan. Olen lukenut Tuntemattoman muistaakseni 15 kertaa. Isäni on lukenut sen 47 kertaa. Pojot siitä isukille.

Huovisen Veksin Havukka-Ahon ajattelija nousee korkealle, samoin Hannu Salaman Juhannustanssit. Suomussalmen jättiläinen Kianto kirjoitti salasatiireja ja Haanpää paljon hyvää, mutta sekaan mahtuu myös paskaa. Juhani Ahon Rautatie on huvittava kuvaus. Kukahan kirjoittaisi samanlaisen nykytekeleen, jonka nimi on Ikea?

Otavan Mitä Missä Milloin -sarja on myös upea.

 

[hannes_ko]

Ja jos tuosta setistä vielä poimitaan parhaista mölläreistä parhaat, niin vetäisisin hyllystä Kunnan jauhot tai Nuorikkoa näyttämässä.

Kunnan jauhot on suosikkini tuotannosta. Tuo pitäisi olla pakollisena kaikille Big Brtoher -kisaajille.

Työn kuvaajana hän on toki mestarillinen, mutta miinusta tulee jankkaavasta tyylistä ja etenkin jatkosotaa käsittelevä kyrpyri-kausi Iijoki-sarjassa tahtoo olla jo aika vaativaa Päätalon kannattajillekin.

Olen tästä ennenkin maininnut, mutta se alkukirjojen sankari muuttui sarkapuvussa todella inhottavaksi, ja noita sinänsä hirveän mielenkiintoisia sota-ajan kuvauksia on hankala lukea. Harmittaa niin, kun hyvä mies on pilalla.

Kun sota loppuu, niin loppuu myös minun Iijoki-sarjani. Luin muistaakseni kaksi ensimmäistä Tampere-kirjaa, mutta jokin tökki. Ehkä pitäisi itse kasvaa metsäläisesti city-mieheksi. Korvesta tempaistu Kalle vaan ei ollut Kalle.

 

[Uleåborgir]

Kunnan jauhot on suosikkini tuotannosta. Tuo pitäisi olla pakollisena kaikille Big Brtoher -kisaajille.

Jep, kyllä sitä tulee itsekin mietittyä joskus kurdikiekkoa naamaan hieroessa, että eipä ole tämän elintarvikkeen hankkimiseen tarvinnut hankkia Oulun kaupungin herroilta katkerasti kyynelehtien kerjättyä jauholappua.