Mainos

Paras elokuva 2000-luvulla?

  • 5 311
  • 52

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Paljon on hyviä leffoja tehty, mutta yhä useammin nykyään tulee vähän pettynyt olo, kun katsoo DVD:n tai käy leffateatterissa.

Viimeisin mukaansa temmannut leffa oli Big Fish ja City of God oli loistavan rosoinen.

Ison tuotannon leffoista Kill Bill oli taideteos siinä missä Lords of the Ringsitkin ja hyvää viihdettä. Ei pettymyksiä ainakaan.

Kuitenkin The Matrix (taitaa olla vuodelta -99) on tehnyt suurimman vaikutuksen ensiesityksessään. Ennenkin olen tainnut kehua, mutta kukaan kaveri ei paljastanut juonesta mitään ennen kuin menin itse sitä katsomaan, ja se fiilis olla aivan hukassa, että "mitä ihmettä!" oli mahatava. Loistavaa tarinankerrontaa ja hullun jännityksessä pitämistä. Se on jäänyt leffana parhaiten mieleen fiiliksen ansiosta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Jakke Huuliparta
LOTR-saaga painii omassa sarjassaan mutta perässä ei kovin kaukana tulee Sen to Chihiro no kamikakushi, suomeksi Henkien kätkemä. Kyseinen leffa avasi minulle uuden maailman ja aloin haalia käsiini enemmänkin Hayao Miyazakin leffoja.
Agreed! Henkien Kätkemä on aivan uskomattoman hieno elokuva, jossa on mietitty jokaista yksityiskohtaa. Jättää useimmat Disney-leffat taakseen mennen tullen.

Ehdottomasti yksi 2000-luvun parhaita elokuvia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tahraton mieli, Lost In Translation ja Amelie kuuluvat ainakin ihan kärkikaartiin. Memento on tosi hyvä, mutta en ole ainakaan vielä jaksanut katsoa sitä riittävän montaa kertaa, että se olisi auennut. Kill Billit on hyviä (varokaa naisia, jotka ovat juuri nähneet Kill Bill 1:n. Yksi puri minulta melkein kielen poikki, kun leikki Uma Thurmania). Suomalaisista elokuvista ainoa maininnan arvoinen on Joki. Miracle On Ice on hyvä ja aidon tuntuinen lätkäleffa.

And The winner is: "Tahraton mieli"
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka viime aikoina olenkin keskittynyt entistä enemmän vanhoihin elokuviin on myös 2000-luvulla tehty monia erinomaisia leffoja kuten Eternal sunshine of the spotless mind, Gladiator, Ja paholainen loi naisen, Lilja 4-ever, Master and Commander, Memento, 3-Iron, Viisi vuodenaikaa, Perikato ja Requiem for a dream. Voittajaksi nostaisin kuitenkin mahtavan koreasta peräisin olevan leffan Oldboy.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Paha... Donnie Darko, Henkien kätkemää tai Amelie. Riippuu olotilasta.
 

arttuo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Pakko itse vielä lisätä muutama elokuva tähän lisäksi. En oo varma onko Avain pakoon elokuva tullut 2000-luvulla mutta se minuun vaikutuksen juonenkäänteillään. Avain pakoon elokuvassa ei ole omalaatuinen juoni(mies joutuu syyttömänä vankilaan jne...) mutta silti se on hyvä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Russell Crowelta tulee mieleen heti kolme kovaa ehdokasta: Gladiaattori, Kaunis mieli ja Master and Commander. The Insider on vielä näkemättä, tosin se ei tähän sarjaan -99 valmistuneena kuulukaan. Pianisti on myös hieno elokuva, kuten on Finding Neverland, Super Size Me ja moni moni muu. En kyllä osaa nimetä vain ja ainoastaan yhtä, koska eri aiheita käsittelevät leffat vaikuttavat niin eri tavoin. Eniten pidän tositapahtumiin perustuvista tai niitä sivuavista draamoista, Kill Bill-tyyppiset tappamisen taidetta kuvaavat elokuvat tai kauhu eivät oikein sytytä. Hyvät sota- ja toimintaelokuvat ovat sitten asia erikseen, niiitäkin on joskus eteen tullut.

Sormusten Herroihin otan sen verran kantaa, että mielestäni ykkösosa oli trilogian paras. Teos on ehkä arvioitava kokonaisuutena, mutta itselleni jäi vaikuttavimmat muistot juuri avausosasta, tosin Kahde Tornin Helmin syvänteen taistelu oli myös hieno kokemus. Satua tai ei, mielestäni TSH on hieno kokonaisuus elokuvana, vaikken sitä aivan kärkeen omalla listallani laitakaan. Saman sarjan elokuvista minuun vaikutti enemmän X-Menit lähinnä lapsuuden muistojen vuoksi, aivan kuten Roccollakin. On vain niin hienoa nähdä valkokankaalla sankareita, joita omalla mielikuvituksellaan herätteli parikymmentä vuotta sitten henkiin omissa leikeissään. Elokuvina nämä supersankaritarinat ovat pidemmän päälle melkoista huttua, mutta loistavia elämyksiä ne voivat tuottaa, kun antaa tilaa lapselle sisällään.

Summa summarum: En osaa nimetä yhtä elokuvaa parhaaksi, vaan annan itselleni luvan nauttia eri tyylilajeista tilanteen ja tarpeen mukaan, oli kyseessä sitten dokumentti, komedia, draama tai toiminta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti arttuo
Pakko itse vielä lisätä muutama elokuva tähän lisäksi. En oo varma onko Avain pakoon elokuva tullut 2000-luvulla mutta se minuun vaikutuksen juonenkäänteillään. Avain pakoon elokuvassa ei ole omalaatuinen juoni(mies joutuu syyttömänä vankilaan jne...) mutta silti se on hyvä.

Hyvä elokuva tosiaankin, mutta elokuva on vuodelta 1994.


Tässä ketjussa on tullut esille muutamia leffoja, jotka ovat ehdottomasti omalla katselulistallani. Ainakin Eternal sunshine of spotless mind, Training Day, Big Fish, Perikato ja Station Agent pitäisi nähdä. Lisäksi ketjun ulkopuolelta haluan nähdä Hotelli Ruandan, Los Amores Perrosin ja Before Sunset'n (osa nimistä englanniksi ja osa Suomeksi, kun ei muista).
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Tykki
Ei ehkä pitäisi taas mennä tähän, mutta...

Joo, ei kannata.

Saduilla tarkoitan maahisia, haltijoita, käkkäräpäisiä Pasi Rautiaisen näköisiä kääpiöitä, velhoja, lohikäärmeitä, ratsastavia kasvottomia viittamiehiä ja jousella ampuvia homo-ikoneita.

Mutta makunsa kullakin. Tähän ei tosiaan kannata mennä.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ensimmäisinä tulevat mieleen Tahraton mieli, LOTR, Lost in Translation, Adaptation, Gladiaattori sekä kotimaisista Pahat Pojat. Animaatioista parhaita ovat Finding Nemo sekä Ice Age. Shrekit on vielä näkemättä.

Kaikki taisivatkin olla jo aikaisemmin mainittuja. Station agent oli kaikessa tylsyydessään ihan hauska. Big Fish oli myös aika viihdyttävä "hyvä fiilis" -leffa. City of god oli hyvä, mutta ei mielestäni mitenkään uskomattoman hyvä.

Paras? Aika mahdotonta sanoa. LOTR-trilogia varmaankin, jos nyt on pakko joku valita.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti V-man
Animaatioista parhaita ovat Finding Nemo sekä Ice Age. Shrekit on vielä näkemättä.
Shrekit olivat kyllä loistavia. Harmikseni olen nähnyt ensimmäisen osan vain suomeksi dubattuna, kakkosessa Puss in Boots Antonio Banderaksen ääänellä on yksi parhaita hahmoja animaatioissa koskaan. Missään. Ikinä.
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei epäilystäkään etteikö se olisi Taru Sormusten Herrasta trilogia. Muita hyviä elokuvia 2000-luvulta on mm. Kaunis Mieli ja Gladiaattori joka kuitenkin saattoi ilmestyä jo aikaisemmin.
 

Rocco

Jäsen
Lisää suosikkeja edellisten lisäksi. Aiemmin mainitsin jo

Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Snatch
X2
Shaun of the dead

Apinoiden Planeetta oli hieno klippi. Vaikka alkuperäistä ei voita juuri koskaan uusittu versio, tämä pääsee lähelle. Marky Mark tekee hyvän roolin ja pelkkä puvustus ja apinoiden maskeeraus on loistoluokkaa.

The Ring on kauhuleffojen osalta erinomainen. Ei tämäkään ole aito vaan jenkkiversio, mutta tässä on onnistuttu tekemään hyytävän hyvää työtä.

Miracle tietysti kiekkoihmisenä herättää paljon tunteita. Jenkkien tyyliin tästäkin on vedetty aikamoinen patriotismi-tarina, mutta mikäs siinä. Uskomaton saavutus yliopistopojilta.

Team America on tottakai mainittava. Olen tämän nähnyt vain netistä ladattuna, joten täyttä arviota ei voi antaa, mutta nauratti kyllä aika tavalla...
 
Jo mainituista Lord of the Rings -trilogia, Kill Billit, Memento, Big Fish, Lost in Traslation ja Mies joka ei ollut siellä ovat loistavia.

Muita kovia Sideways, The Others, Mulholland Drive ja The Machinist.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Mielestäni paras tämän vuosituhannen teos on Perikato. Kertakaikkisen upea elokuva. Superlatiivit loppuvat kesken tämän elokuvan kohdalla.

Bubbling under:
- 25th hour
- Big fish
- The Majestic
- Man who wasn´t there
- Kahlekuningas
- Requiem for a dream
- Snatch
- Signs
- Amelie
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ketjun otsikkoon vastaus, toivottavasti vasta tulossa.

Tällä hetkellä eniten 2000 luvun tuotoksista on säväyttänyt, taistelutoverit. Ei varsinaisesti leffa, mutta eipä lotritkaan ole vain yksi leffa.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Viestin lähetti Marek#3
David Galen elämä
Tämä mestariteos pääsi aikaisemmasta listasta unohtumaan.
Kun näitä listattuja elokuvia katsoo, huomaa kyllä että nykyiseen ylisuureen leffatarjontaan mahtuu paljon helmiä joukkoon.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Onhan sitä jokunen tällä vuosituhannella tehty leffa tullut katsottua - ei kuitenkaan kuin pieni osa kehutuista ja merkittävistä leffoista.

Jos otanta on pieni niin ongelmia aiheuttaa myös se, että eri tyylilajien elokuvia on likimain toivottoman vaikea vertailla keskenään - toisinaan Audition (taisi olla tämän vuosituhannen leffoja) kolahtaa todella hyvin, kun taas toisella hetkellä Gladiator mahtipontisena historiallisena spektaakkelina tuntuu vähintäänkin tavoittelevan täydellisyyttä - eri asia onkin sitten saavuttaako se sen täydellisyyden.

Täällä on mainittu jo lukemattomia hyviä leffoja - kuten Unelmien sielunmessu, mikä on ehdottomasti eräs tämän vuosituhannen parhaista elokuvista - ellei jopa paras näkemäni leffa. Hyvin korkealle sijoittuu myös rosoinen ja lohduton kuvaun nuoresta Liljasta, Lukas Moodyssonin "Lilja 4-ever" on suositeltava nuorisokuvaus lähialueiltamme ja samalla sukellus prostituution ja nais(teini)kaupan ikäviin puoliin.

Lord of The Rings saaga on myös hyvin vaikuttava, joskin leffaversiot tuntuivat tyngiltä verrattuna sitten ee-versioihin, niissä moni asia tuli käytyä läpi perusteellisemmin, jopa niin paljon perusteellisemmin, että hetkittäin tuntui siltä kuin katsoisi tyystin eri leffaa. Komea eeppinen taru kuitenkin.

Kill Bill vol. 1 oli erinomainen mielestäni, siihen verrattuna taso vol. 2:een laski melkoisesti - näin on asia ikäväkseni todettava.

Otantani on kuitenkin niin pieni etten lähtisi julistamaan parasta tämän vuosituhannen filmiä, erinomaisia on kuitenkin jokunen tullut nähtyä - yllä niitä luettelinkin jo. Toivottavasti se todellinen helmi on vielä näkemättä, sellainen leffa jonka katsoo uudelleen ja uudelleen loppumattoman monta kertaa.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös