Paranemisterveiset Saku Koivulle

  • Viestiketjun aloittaja Flonaldo
  • Alkaa
  • 13 102
  • 161
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
IFK
Tsemppiä Saku!!!

Olen pienestä pitäen ollut paitsi IFK:n, myös Habsien kannattaja, joten varsinkin viime vuodet olen suomalaisista NHL-pelaajista seurannut eniten sinun urasi etenemistä.

Viimeistään Tepsin mestaruuskaudella -95 teit taitosi selväksi suomalaiselle kiekkokansalle, ja viimeiseksi niitiksi läpimurtokautesi päälle johdatit Suomen unohtumattomaan maailmanmestaruuteen keväällä -95. Tupu-Hupu-Lupu -ketju muistetaan suomalaisen kiekkohistorian lehdillä ikuisesti, ja valinta turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi oli itsestäänselvyys. Myöskin toisessa suomalaisen kiekkohistorian mielestäni yhdessä merkittävimmistä kiekkosaavutuksissa, Naganon pronsissa, sinulla oli korvaamaton rooli. Osoitit olevasi kiistaton kippari, ja tahkosit hurjat pisteet. Eivätkä ansiosi tuoreimmissakaan MM-kisoissa tule helpolla uhohtumaan. Uraasi on kuitenkin aina vainonnut selittämätön epäonni, lähes jokaisen NHL-kauden on ainakin osittain pilannut loukkaantuminen.

Keskiviikkoiltana kuulemani uutinen vakavalta näyttävästä sairastumisesta oli aikamoisen yllättävä isku. Lohtua tuo se, että kuuluisista urheilijoista ainakin Super-Mario Lemieux ja pyöräilylegenda Lance Armstrong ovat pystyneet voittamaan mahdollisesti sairastamasi taudin. Olen aivan varma, että sinulta löytyy taistelutahtoa heidän laillaan, ja osaat realistisena persoonana kohdata vaikean tilanteen oikealla tavalla mahdollisen alkujärkytyksen jälkeenkin.

Paranemistasi toivoo kasitykseni mukaan koko Suomi, ainakin sen perusteella mitä olen nettikeskusteluista lukenut. Urasi jatkuminen on tällä hetkellä sivuseikka, nyt taistellaan hieman eri asioista kuin jääkiekkokaukalossa.

Taistele Saku!
 
Viimeksi muokattu:

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Kohtuuttoman kivinen on polku sinun kohdallasi. Elämäsi kovimman ottelun voittaminen vaatii paljon, mutta on varmasti sen arvoista.

Taistele Saku!

Sisua Sinulle ja läheisillesi!
 
Viimeksi muokattu:

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sakulle tsemppiä ja voimia!!
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Miten yhdellä ihmisellä voi olla näin paljon epäonnea? Nyt tuli vielä tälläinen vakavempi juttu. Olet selvinnyt muistakin vaivoista ennenkin ja ei Suomen Leijonaa tämäkään kaada.

Tsemppiä!
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei muuta kuin yritä pitää mieli positiivisena ja sama taisteluasenne kuin kaukalossakin koko ajan esillä. Edessäsi on elämäsi suurin ja tärkein taistelu, mutta positiivisella ajattelulla ja suomalaisella sisulla pystyt voittamaan tämänkin vastustajasi. Kun selviät taistelusta voittajana olet entistä vahvempi ihminen. Koko Suomen kansa ja kaikki jääkiekkotoverisi Pohjois-Amerikassa ovat hengessä mukana. Miljoonien ihmisten henkinen tuki kaataisi tarvittaessa vaikka vuoria, joten miksei siis myös yhtä sairautta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taistele!
 

Rooster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS (pesiksessä KPL)
Olin torstai-illan uutispimennossa ja vasta eilen luin Helsingin Sanomista tästä mahdollisesta syövästä. En ollut uskoa silmiäni. Sitä vain ei koskaan tule ajatelleeksi, että nuori ja hyväkuntoinen henkilö, varsinkin joku julkkis, voisi sairastua tuollaiseen tautiin. Myös minä tahdon lähettää osanottoni ja toivon, että Saku selviää tästä. Vaikka Sakun peliura tähän loppuisikin, niin pääasia on, että hänen elämänsä jatkuisi.

Valtavasti tsemppiä Sakulle!
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Parane Saku!

Uskomaton epäonni Suomessa legendaarista #11:sta on seurannut koko uransa ajan, mutta tämä on jo liikaa. Tuollaista ei toivoisi kenellekään sattuvan. Ei muuta kuin valtava tsemppi päälle ja voitto vakavasta sairaudesta!

Myös perheelle kaikki mahdollinen tuki. Omasta kokemuksesta voin sanoa että on kamalaa katsella kun joku perheen jäsenistä sairastaa. Todella epävarmat neljä vuotta eivät olleet helppoa aikaa minullekaan. Kun se vielä loppui ikävimmällä mahdollisella tavalla oli tyhjä olo jonkun aikaa. Tuollainen laittaa asiat aivan uuteen järjestykseen.
 

Toukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Colorado Avalanche
Saku, nyt on aika taistella ja voittaa suurin matsi sun elämässäs, kyllä sulta voimia siihen löytyy aivan varmasti! Parane pian!
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
always look on the bright side of life

:confused:
 

JanJ

Jäsen
Ketju sulkeutuu nyt ja
tuloste lähtee Sakulle Montrealiin.
Kiitoksia kaikille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös