Jep, osuuteni Suomen armeijassa on suoritettu, ja elämä jatkuu jälleen.
JYPin kannattajana joukkueeni sopimustilanne tietysti kiinnostaa. Vähän aikaa sitten JYPin internet-sivuilla julkaistiin 14 pelaajan sopimukset, tässäpä ne:
Tero Leinonen
Mika Lehto
Jyri Marttinen
Angel Nikolov
Pekka Poikolainen
Petri Virolainen
Miika Huczkowski
Tuomo Kortelainen
Harri Sillgren
Antti Virtanen
Tuukka Liimatainen
Jaakko Viljanen
Jouni Kulonen
Tuomas Mikkonen
Janne Hauhtonen
Mielenkiintoiseksi sopimustilanteen tekee se, että puolet joukkueesta on kasassa, ja monella runkopelaajalla on sopimus.
Puolustus näyttää hyvältä, siihen pitää tosin tulla ainakin yksi runkopelaaja vielä lisää. Tähän ehdottaisinkin paluumuuttaja vaihtoehtoja, joita ovat Miska Kangasniemi, Jan Latvala ja Kalle Koskinen. Lisäksi yksi puolustaja Mestiksestä olisi hyvä lisä joukkueeseen, esimerkkinä Jukureiden Ville Hyrkäs. Ulkomaalaisvaihtoehtoja on niin paljon, etten lähde edes veikkaamaan ketään, mutta ei ole vaikea arvata, että jos vahvistus otetaan, hän tulee Tshekistä.
Hyökkäyksessä on kotimaisten runko kasassa. Noihin lisäksi vielä Pihlman ja Ahonen, niin puuttuvat enää ulkomaalaiset. Tonin ja Chlubnan sopimuksia JYP-fanit varmasti odottelevat vesi kielellä. Toivottavasti Hassinen & Holtari onnistuvat pitämään miehet Jyväskylässä, sen verran kovista pelimiehistä on kyse.
JYPillä ei moneen vuoteen ole ollut selkeää ykkössentteriä. Nyt sellainen olisi tarjolla Itävallan suunnalta. Joni Lius kiekkoilee siis Itävallan sarjassa, enkä todellakaan usko hänen siellä loppu-uraansa tuhlaavan. Ehdottomasti JYPin kannattaa yrittää kaikkensa saadakseen Liuksen, hänkin on vielä muutaman vuoden maajoukkuetason sentteri, ja lisäksi vielä JYPin kasvatteja.
Tämä on siis meikäläisen mielipide JYPin tämän hetken tilanteesta. Tonin ja Chlubnan sopimukset saisi jo julkistaa, jos ne ovat valmiit...Muut Jyppi-fanit, laittakaa tekin oma arvionne tilanteesta ja ensi kaudesta.
Olen palannut, kiitos!

Viimeksi muokattu: