Mainos

Palstan yhteiset pelaaja-arviot 2023–2024: Yhteenveto

  • 4 957
  • 21

Kauden 24-25 projektiin muutos?

  • Mennään entisellä systeemillä

    Ääniä: 33 73,3%
  • Otetaan oman suosikkijoukkueen arviot mukaan laskuihin

    Ääniä: 12 26,7%

  • Äänestäjiä
    45

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Projektina on nyt ollut arvioida liigan valmennukset, jokainen maalivahtitandemi, seuroista kahdeksan puolustajaa, sekä 14 hyökkääjää. Kiitoksia kaikille, jotka osallistuitte osaltanne tähän projektiin. Valmennuksille saatiin 32 arviota. Maalivahtien arviominen kiinnosti selkeästi eniten palstalla ja arvioitsijoita kertyi peräti 45 kappaletta. Kuten odotettua hyökkäys ja puolustus eivät keränneet näin paljoa arvioitsijoita, mutta kuitenkin puolustuksille arvioita kertyi 20 ja hyökkäyksille 16 kappaletta. Arvioitsijoiden ison määrän kautta yksittäisen arvioitsijan painoarvo jäi myöskin pieneksi.

Heille jotka eivät projektiin ole osallistuneet tiedoksi: arvosteluasteikko oli 0 - 10, jossa ohjeistuksen mukaan 10 olisi jopa liian hyvä liigaan, 5 - 6 keskiverto liigapelaaja ja 0 pelaaja, jonka ei ikinä pitäisi todellakaan pelata liigaa. Omien suosikkijoukkueiden pelaajien arvosanat jätettiin pois laskuista, jolloin kaikkien pelaajien keskiarvo koostuu vain muiden seurojen kannattajien näkökulmasta.

Alan tässä julkaisemaan erilaisia top-listoja, sekä yleistä materiaalia. Tarkoituksena saada kaikki julkaistua ennen kauden avauskiekon putoamista jäähän. Koitan keretä tekemään top-listojen ja yleisten materiaalien taulukot ennen tiistaita. Itsellä alkoi tässä alkusyksystä opiskelut, joten varmaksi en pysty sanomaan milloin listoja, sekä muuta materiaalia tippuu, mutta heti kun on valmista julkaistavaa sitä tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
VALMENNUS

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn valmennukset.

Arvosanansa tosiaan antoi 32 vastaajaa, joka on todella mukava määrä. Kaikkien valmennusten keskiarvo oli 6,07. Kärjestä löytyy Pelicans, pohjalta Saipa ja lähimpänä keskivertoa ovat Jyp, sekä Kärpät (riippuen verrataanko keskiarvoon vai sijoitukseen).

Alla olevassa taulukossa keskiarvo, pienin annettu arvosana, suurin annettu arvosana ja lopussa luku, joka otetaan huomioon kokonaistaulukkoa tehdessä.

KaMinMax2x kokonaistaulukkoon
1PELICANS (Niemelä + muut)8,938-1017,86
2ILVES (Pennanen + muut)8,5771017,14
3TAPPARA (Grönborg + muut)8,3661016,72
4KOOKOO (Salo + muut)7,756915,5
5TPS (Miettinen + muut)7,1948+14,38
6HIFK (Peltonen + muut)6,595813,18
7JUKURIT (Jokinen + muut)6,464812,92
8JYP (Rautakorpi + muut)6,214812,42
9KÄRPÄT (Marjamäki + muut)6,094812,18
10LUKKO (Lämsä + muut)5,5647,511,12
11HPK (Lehtonen + muut)4,2227-8,44
12KALPA (Karjalainen + muut)4,17368,34
13SPORT (Dufva + muut)4,0526,58,1
14ÄSSÄT (Härkälä + muut)3,84267,68
15SAIPA (Hämäläinen + muut)3,140,55,56,28
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
MAALIVAHDIT

Tänä vuonna saimme maalivahdeille arvioita huikeat 45 kappaletta. Kaikkien maalivahtien keskiarvo oli 6,16. Keskiarvon suuruuteen vaikutti tietysti se, että jokaisesta joukkueesta arvioitiin vain ykkös- ja kakkosmaalivahti. Keskiarvon mukaan liigan keskiverto maalivahti on Sportin Miroslav Svoboda (6,15).

TOP 15 maalivahdit
sijanimiseurakaminmax
1Niklas RubinÄSSÄT8,677,510-
2Juho OlkinuoraPELICANS8,657-10
3Christian HeljankoTAPPARA8,53710-
4Veini VehviläinenJYP8,44710
5Roope TaponenHIFK7,8679
6Juha JatkolaKALPA7,6768,5
7Daniel LebedeffLUKKO6,995,58+
8Nick MalikKOOKOO6,885,58
9Jonas GunnarssonILVES6,66-7,5
10Jasper PatrikainenPELICANS6,4957,5
11Oskari SetänenKOOKOO6,4458
12Eetu LaurikainenJYP6,415,57,5
13Sami RajaniemiHPK6,34´7+
14Niclas WesterholmKÄRPÄT6,253,57,5
15Miroslav SvobodaSPORT6,153+7+
Arvioiden mukaan liigan paras maalivahti löytyy Porista. Pelicans, JYP, sekä KooKoo saivat listalle sekä ykkös- , että kakkosmaalivahtinsa. Taasen TPS:än, SaiPan tai Jukureiden maalivahteja ei listalta lainkaan löydy.

Huonoimmat ykkösvahdit
sijaseuranimika
14KÄRPÄTNiclas Westerholm6,25
15SPORTMiroslav Svoboda6,15
16TPSFilip Lindberg6,04
17SAIPAJan Lukas5,96
23JUKURITMarkus Ruusu5,05
Huomataan, että kolmea seuraa lukuun ottamatta jokaisen seuran ykkösmaalivahti löytyy palstan arvioiden mukaan liigan 15 parhaan maalivahdin joukosta.

Kakkosvahdit
sijaseuranimika
10PELICANSJasper Patrikainen6,49
11KOOKOOOskari Setänen6,44
12JYPEetu Laurikainen6,41
18ILVESJakub Malek5,91
19LUKKOSamuel Harvey5,78
20HIFKTomi Karhunen5,51
21SPORTRasmus Reijola5,23
22KÄRPÄTNiklas Kokko5,1
24ÄSSÄTKarolus Kaarlehto5,09
25KALPAStefanos Lekkas5,04
26TAPPARAVilho Heikkinen4,82
27SAIPAKari Piiroinen4,75
28HPKJuho Markkanen4,14
29JUKURITRasmus Korhonen4,09
30TPSEetu Anttila4,07

Tasaisimmat tandemit
sijaseuranimikanimikaerotus
1KOOKOONick Malik6,88-Oskari Setänen6,44-0,44
2ILVESJonas Gunnarsson6,6-Jakub Malek5,91-0,69
3SPORTMiroslav Svoboda6,15-Rasmus Reijola5,23-0,92

Epätasaisimmat tandemit
1TAPPARAChristian Heljanko8,53-Vilho Heikkinen4,82-3,71
2ÄSSÄTNiklas Rubin8,67-Karolus Kaarlehto5,09-3,58
3KALPAJuha Jatkola7,67-Stefanos Lekkas5,04-2,63

Maalivahtitandemit
Ykkösmaalivahdeille on annettu tässä taulukossa enemmän painoarvoa, jotta saadaan yhteistuloksiin, sekä kokonaistaulukkoon selvempiä eroja maalivahtienkin osalta. Osiltaan myös siksi, että oletusarvoisesti ykkösmaalivahti tulee pelaamaan suuren osan joukkueen otteluista, jolloin merkitys joukkueen menestykseenkin kasvaa.
sijaseuranimika (2x)-nimika-yhteistulos
1PELICANSJuho Olkinuora8,65-Jasper Patrikainen6,49-23,79
2JYPVeini Vehviläinen8,44-Eetu Laurikainen6,41-23,29
3ÄSSÄTNiklas Rubin8,67-Karolus Kaarlehto5,09-22,43
4TAPPARAChristian Heljanko8,53-Vilho Heikkinen4,82-21,88
5HIFKRoope Taponen7,86-Tomi Karhunen5,51-21,23
6KALPAJuha Jatkola7,67-Stefanos Lekkas5,04-20,38
7KOOKOONick Malik6,88-Oskari Setänen6,44-20,2
8LUKKODaniel Lebedeff6,99-Samuel Harvey5,78-19,76
9ILVESJonas Gunnarsson6,6-Jakub Malek5,91-19,11
10KÄRPÄTNiclas Westerholm6,25-Niklas Kokko5,1-17,6
11SPORTMiroslav Svoboda6,15-Rasmus Reijola5,23-17,53
12HPKSami Rajaniemi6,3-Juho Markkanen4,14-16,74
13SAIPAJan Lukas5,96-Kari Piiroinen4,75-16,67
14TPSFilip Lindberg6,04-Eetu Anttila4,07-16,15
15JUKURITMarkus Ruusu5,05-Rasmus Korhonen4,09-14,19

Huomiona voidaan sanoa se, että ilman Leinosen (ka 4,16) loukkaantumista ja Laurikaisen (ka 6,41) paluuta Jyp olisi kokonaistaulukosta löytynyt sijalta kuusi. Huomataan myös ettei palstalaisilta herunut paljoa luottoa Jukureiden maalivahtitandemille, joka jäi selvästi heikoimmaksi arvioissa.
 
Viimeksi muokattu:

ball1n

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MAALIVAHDIT

Tänä vuonna saimme maalivahdeille arvioita huikeat 45 kappaletta. Kaikkien maalivahtien keskiarvo oli 6,16. Keskiarvon suuruuteen vaikutti tietysti se, että jokaisesta joukkueesta arvioitiin vain ykkös- ja kakkosmaalivahti. Keskiarvon mukaan liigan keskiverto maalivahti on Sportin Miroslav Svoboda (6,15).

TOP 15 maalivahdit
sijanimiseurakaminmax
1Niklas RubinÄSSÄT8,677,510-
2Juho OlkinuoraPELICANS8,657-10
3Christian HeljankoTAPPARA8,53710-
4Veini VehviläinenJYP8,44710
5Niilo HalonenHIFK7,8679
6

Eipä mitään vakavaa mutta #5 Niilo Halonen -> Taponen
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hienonnäköistä arvosanaa kyllä pukkaa.

Palstan massa ei petä, yksittäisiin koomailijoihin verrattuna. Joku reilut 30 kun äänensä antaa, niin painoarvo koomailijallakin on vain 3%.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Kiitos @Nakkimuki , mielenkiintoista luettavaa nämä tilastot.

Palstan totuus löytyy tästä. Parhaat valittu.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Puolustus

Seuraavaksi käsittelyyn puolustajat. Arvioitsijoita puolustajille löytyi kaksikymmentä kappaletta. Tämän ansiosta yksittäisen arvioitsijan merkitys ei ollut keskiarvoon suuri. Kaikkien puolustajien keskiarvo oli 5,62. Tämän mukaan HIFK:n Kasper Kotkansalo (5,58) on lähimpänä liigan keskiverto puolustajaa.Osalle uusimmista hankinnoista ei saatu ihan kaikilta enää arvosanoja, mutta mennään niillä mitä on.

TOP 20 puolustajat
NimiSeuraKaMinMax
1Sami NikuJYP9,268+10
2Valtteri KemiläinenTAPPARA8,99810
3Les LancasterILVES8,89810-
4Otto LeskinenTAPPARA8,88810
5Petteri LindbohmHIFK8,85810
6Jacob StenqvistLUKKO8,4679,5
7Niklas FrimanILVES8,3889+
8Miika KoivistoKÄRPÄT8,2669+
9Teemu EronenJYP7,9869,5
10Jarkko ParikkaILVES7,896,59+
11Ilari MelartHIFK7,8579+
12Veli-Matti VittasmäkiTAPPARA7,8269
13Dominik MasinILVES7,7779
14Petteri NikkiläHPK7,7369-
15Arttu PelliILVES7,7169
16Michal JordanPELICANS7,63010
17Atte OhtamaaKÄRPÄT7,6169
18Lasse LappalainenKALPA7,5868,5
19Tarmo ReunanenLUKKO7,5468,5
20Filip KrálPELICANS7,4668,5
Kahdenkymmenen palstan mielestä parhaan puolustajan joukkoon oman pelaajansa sai yhdeksän joukkuetta. Jukurit, KooKoo, SaiPa, Sport, TPS ja Ässät eivät saaneet omia pelaajiaan lainkaan tälle listalle.

Seurojen “ykköspakit”
SijaNimiSeuraKa
1Sami NikuJYP9,26
2Valtteri KemiläinenTAPPARA8,99
3Les LancasterILVES8,89
4Petteri LindbohmHIFK8,85
5Jacob StenqvistLUKKO8,46
6Miika KoivistoKÄRPÄT8,26
7Petteri NikkiläHPK7,73
8Michal JordanPELICANS7,63
9Lasse LappalainenKALPA7,58
10Oliver LauridsenTPS7,28
11Charles-Edouard D`AstousKOOKOO7,09
12Oliver Joakim-LarsenJUKURIT6,87
13Reece ScarlettSPORT6,78
14Libor ZabranskyÄSSÄT6,5
15Nuutti ViitasaloSAIPA6,19
Huomiona voidaan todeta seurojen “ykköspakeista” 8/15 olevan ulkomailta.

Top 15 pakkiparit
SijaSeuraNimiKaNimiKaYht
1TAPPARA (1)Valtteri Kemiläinen8,99-Otto Leskinen8,88-17,87
2ILVES (1)Les Lancaster8,89-Niklas Friman8,38-17,27
3JYP (1)Sami Niku9,26-Teemu Eronen7,98-17,24
4HIFK (1)Petteri Lindbohm8,85-Ilari Melart7,85-16,7
5LUKKO (1)Jacob Stenqvist8,46-Tarmo Reunanen7,54-16
6KÄRPÄT (1)Miika Koivisto8,26-Atte Ohtamaa7,61-15,87
7ILVES (2)Jarkko Parikka7,89-Dominik Masin7,77-15,66
8PELICANS (1)Michal Jordan7,63-Filip Král7,46-15,09
9HPK (1)Petteri Nikkilä7,73-Juuso Hietanen7,33-15,06
10KALPA (1)Lasse Lappalainen7,58-Colby Sissons7,21-14,79
11TPS (1)Oliver Lauridsen7,28-Emil Johansson7,1-14,38
12TAPPARA (2)Veli-Matti Vittasmäki7,82-Joni Tuulola6,44-14,26
13KÄRPÄT (2)Victor Berglund7,24-Tommi Kivistö6,61-13,85
14JUKURIT (1)Oliver Joakim Larsen6,87-Linus Nässen6,78-13,65
15ILVES (3)Arttu Pelli7,71-Otto Latvala5,75-13,46

“Ykkösparit”
1TAPPARAValtteri Kemiläinen8,99-Otto Leskinen8,88-17,87
2ILVESLes Lancaster8,89-Niklas Friman8,38-17,27
3JYPSami Niku9,26-Teemu Eronen7,98-17,24
4HIFKPetteri Lindbohm8,85-Ilari Melart7,85-16,7
5LUKKOJacob Stenqvist8,46-Tarmo Reunanen7,54-16
6KÄRPÄTMiika Koivisto8,26-Atte Ohtamaa7,61-15,87
7PELICANSMichal Jordan7,63-Filip Král7,46-15,09
8HPKPetteri Nikkilä7,73-Juuso Hietanen7,33-15,06
9KALPALasse Lappalainen7,58-Colby Sissons7,21-14,79
10TPSOliver Lauridsen7,28-Emil Johansson7,1-14,38
11JUKURITOliver Joakim Larsen6,87-Linus Nässen6,78-13,65
12KOOKOOCharles-Edouard D´Astous7,09-Joonas Lehtivuori6,18-13,27
13SPORTReece Scarlett6,78-Carl-Johan Lerby6,13-12,91
14ÄSSÄTLibor Zabransky6,5-Aleksi Heimosalmi6,14-12,64
15SAIPANuutti Viitasalo6,19-Greg Moro5,43-11,62

“Kakkosparit”
1ILVESJarkko Parikka7,77-Dominik Masin7,71-15,48
2TAPPARAVeli-Matti Vittasmäki7,82-Joni Tuulola6,44-14,26
3KÄRPÄTVictor Berglund7,24-Tommi Kivistö6,61-13,85
4JYPJuuso Vainio7,33-Tobias Winberg6,03-13,36
5TPSNiklas Arell6,63-Casimir Jürgens6,4-13,03
6HIFKTony Sund6,55-Johan Motin6,01-12,56
7LUKKONiclas Almari6,44-Josh Brook5,79-12,23
8JUKURITNiclas Lundgren6,05-Lucas Nordsäter5,51-11,56
9PELICANSToni Utunen6,29-Mikko Niemelä5,21-11,5
10KOOKOOEero Teräväinen5,78-Juho Rautanen5,4-11,18
11KALPAJesper Mattila5,83-Filip Westerlund5,34-11,17
12ÄSSÄTMartin Lefebvre5,85-Rami Määttä5,18-11,03
13HPKPetteri Nurmi5,56-Rony Ahonen5,14-10,7
14SPORTTheodor Johnsson5,08-Juho Tommila4,8-9,88
15SAIPAAleksi Anttalainen5,35-Santeri Airola4,48-9,83

“Kolmosparit”

1ILVESArttu Pelli7,71-Otto Latvala5,75-13,46
2HIFKLuke Martin5,92-Kasper Kotkansalo5,58-11,5
3TAPPARAOskari Manninen6,41-Mattias Bäckman4,76-11,17
4LUKKOSamuli Piipponen5,78-Mathew Abt5,25-11,03
5TPSRuben Rafkin5,92-Roni Sevänen4,99-10,91
6KÄRPÄTMartin Jandus5,92-Joel Olkkonen4,93-10,85
7JYPNicholas Welsh5,73-Eetu Peltola4,83-10,56
8KALPAHugo Gallet5,28-Aleksi Elorinne5,12-10,4
9ÄSSÄTJoona Riekkinen5,16-Tuomas Salmela5,15-10,31
10PELICANSPetteri Riihinen5,07-Kasper Puutio5,03-10,1
11KOOKOOAri Gröndahl5,16-Miska Kukkonen4,9-10,06
12HPKOssi Ikonen5,03-Miro Karjalainen4,25-9,28
13JUKURITNiklas Peltomäki4,56-Lucas Engebåten4,55-9,11
14SPORTValtteri Hietanen4,61-Atro Leppänen4,25-8,86
15SAIPAOndrej Trejbal4,46-Matias Rajaniemi4,39-8,85

“Nelosparit”

1ÄSSÄTAleksi Matinmikko5,11-Valtteri Viirret4,74-9,85
2HIFKOtto Salin5,22-Aron Kiviharju3,85-9,07
3PELICANSViktor Persson4,64-Saku Salminen4,24-8,88
4ILVESJoni Jurmo5,43-Karri Aho3,29-8,72
5JYPAleksi Malinen4-Miks Tumanovs3,85-7,85
6SAIPAElmeri Laakso3,93-Hugo Rikkilä3,79-7,72
7TPSJimi Suomi4,24-Sisu-Petteri Lehtonen3,43-7,67
8TAPPARAKasper Kulonummi3,97-Jesper Ahlroth3,24-7,21
9LUKKOKalle Ervasti4,28-Onni Korkka2,79-7,07
10KALPASaku Salmela4,42-Ville Ruotsalainen2,63-7,05
11SPORTAatu Aarnio3,51-Bine Masic3,14-6,65
12HPKJulius Reini3,87-Mikael Tapio2,73-6,6
13KÄRPÄTArttu Paaso4,02-Emil Pieniniemi2,46-6,48
14JUKURITHannes Häkkilä3,55-Niilo Romppanen2,28-5,83
15KOOKOOVäinö Liikonen3,13-Veeti Väisänen2,45-5,58

Pari huomiota mitä voidaan yllä olevista tilastoista sanoa. Ilveksen kolmospari olisi neljässä seurassa jopa ykkösparina. Ässien kohdalla huomataan puolustuksesta puuttuvan se terävin kärki. Seuran puolustus on kuitenkin selkeästi tasaisin kaikista, sillä ykkös- ja kasipakin ero on vain 1,76 yksikköä. KalPan kohdalla en ottanut näihin mukaan Anton Karlssonia (5,34), sillä hän näyttää olevan sen kuusi kuukautta sivussa peleistä. Jos hänet oltaisiin laskettu mukaan olisi KalPan sijoitukset nousseet listoilla (“kolmospari” 8 - 7 ja “nelospari” 10 - 2).

Pakistot
1ILVES55,11
2TAPPARA50,51
3HIFK49,83
4JYP49,01
5KÄRPÄT47,05
6LUKKO46,33
7TPS45,99
8PELICANS45,57
9ÄSSÄT43,83
10KALPA43,41
11HPK41,64
12JUKURIT40,15
13KOOKOO40,09
14SPORT38,3
15SAIPA38,02
(KalPa Karlssonin kanssa 46,12 ja sija 10 - 7)
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Pelicansin ykköspakin Jordánin keskiarvosanassa häiritsee vähän se että tämä yksi taavetti päätti antaa hänelle arvosanaksi 0 täysin muista kuin pelitaidollisista syistä, mikä tietysti laskee lopullista keskiarvoa tuntuvasti. Mutta nää on näitä.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Pelicansin ykköspakin Jordánin keskiarvosanassa häiritsee vähän se että tämä yksi taavetti päätti antaa hänelle arvosanaksi 0 täysin muista kuin pelitaidollisista syistä, mikä tietysti laskee lopullista keskiarvoa tuntuvasti. Mutta nää on näitä.
Joo tää oli asia minkä kanssa painin mitä teen. Päädyin lopulta ottamaan mukaan arvioihin. Tässä Jordánin tilastoja, jos kyseinen arvio jätetään pois laskuista.
- Ka: 8,07.
- Tällöin Jordán nousisi top 20 listalla sijalle 9.
- Ykköspakkilistalla sijalle 7
- Pelicanssin ykköspakkipari pysyisi top 15 listalla samalla sijalla
- Kuten myös ykkösparien mittelössä
- Yhteistilanteessa Pelicans nousisi TPS:n ohi sijalle 7 pistein 46,01
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Hyökkäys

Nyt päästään sitten käsittelemään hyökkäykset. Hyökkääjille saatiin 16 arvioitsijaa, joka on hyvä määrä, kun homma arvioimisessa oli todella suuri. Kaikkien hyökkääjien keskiarvo oli 5,64. Tämän mukaan lähimpänä kaikista hyökkääjistä keskiarvoa on Ässien Will Graber (5,63). Uusimmille hankinnoillekin saatiin hyvin arvioita.

Top 30 hyökkääjät
1PELICANSRyan Lasch9,14
2HIFKJori Lehterä9,11
3TAPPARAAnton Levtchi8,95
4HIFKKristian Vesalainen8,55
5ILVESEemeli Suomi8,5
6KALPAJaakko Rissanen8,33
7KÄRPÄTTeemu Turunen8,32
8JYPJerry Turkulainen8,28
9TAPPARAVeli-Matti Savinainen8,25
10TPSPetrus Palmu8,18
11TPSMarkus Nurmi8,16
12TAPPARACarter Camper8,11
13HIFKJulius Nättinen7,9
14HIFKIiro Pakarinen7,88
15SPORTAxel Holmström7,83
16ILVESOula Palve7,83
17ILVESJoona Ikonen7,81
18HIFKEetu Koivistoinen7,82
19JYPReid Gardiner7,73
20LUKKOPonthus Westerholm7,72
21LUKKOJulius Mattila7,68
22KALPAAapeli Räsänen7,61
23KÄRPÄTTrevor Mingoia7,65
24KOOKOOVille Leskinen7,63
25KÄRPÄTJoonas Kemppainen7,63
26SPORTSimon Hjalmarsson7,62
27LUKKOPathrik Westerholm7,62
28TAPPARAHeikki Liedes7,39
29KÄRPÄTVille Koivunen7,32
30PELICANSAatu Jämsen7,31

Seurojen ykköshyökkääjät

1PELICANSRyan Lasch9,14
2HIFKJori Lehterä9,11
3TAPPARAAnton Levtchi8,95
4ILVESEemeli Suomi8,5
5KALPAJaakko Rissanen8,33
6KÄRPÄTTeemu Turunen8,32
7JYPJerry Turkulainen8,28
8TPSPetrus Palmu8,18
9SPORTAxel Holmström7,83
10LUKKOPonthus Westerholm7,72
11KOOKOOVille Leskinen7,63
12JUKURITPatrik Puistola7,02
13ÄSSÄTMarcus Davidsson6,98
14SAIPAAdam Helewka6,77
15HPKDanick Martel6,64

Top 20 ketjut
1HIFK (1)Jori Lehterä9,11-Kristian Vesalainen8,55-Julius Nättinen7,9-25,56
2TAPPARA (1)Anton Levtchi8,95-Veli-Matti Savinainen8,25-Carter Camper8,11-25,31
3ILVES (1)Eemeli Suomi8,5-Oula Palve7,83-Joona Ikonen7,81-24,14
4PELICANS (1)Ryan Lasch9,14-Aatu Jämsen7,31-Patrick Carlsson7,19-23,64
5KÄRPÄT (1)Teemu Turunen8,32-Trevor Mingoia7,65-Joonas Kemppainen7,63-23,6
6TPS (1)Petrus Palmu8,18-Markus Nurmi8,16-Linus Fröberg6,84-23,18
7LUKKO (1)Ponthus Westerholm7,72-Julius Mattila7,68-Pathrik Westerholm7,62-23,02
8JYP (1)Jerry Turkulainen8,28-Reid Gardiner7,73-Juuso Puustinen6,8-22,81
9HIFK (2)Iiro Pakarinen7,88-Eetu Koivistoinen7,82-Juha Jääskä7,06-22,76
10SPORT (1)Axel Holmström7,83-Simon Hjalmarsson7,62-Jens Lööke7,23-22,68
11KALPA (1)Jaakko Rissanen8,33-Aapeli Räsänen7,61-Tuomas Kiiskinen6,63-22,57
12TAPPARA (2)Heikki Liedes7,38-Kristian Tanus7,18-Nick Baptiste7,08-21,64
13ILVES (2)Ville Meskanen7,21-Simon Stransky7,21-Matias Mäntykivi7,04-21,46
14KOOKOO (1)Ville Leskinen7,63-Linus Andersson6,9-Arttu Ilomäki6,8-21,33
15KÄRPÄT (2)Ville Koivunen7,32-Julius Junttila6,88-Peter Tiivola6,63-20,83
16JUKURIT (1)Patrik Puistola7,02-Pekka Jormakka6,7-Eetu Huuhtanen6,61-20,33
17LUKKO (2)Sebastian Repo7,2-Brayden Burke6,63-Linus Nyman6,47-20,3
18HIFK (3)Leo Komarov6,96-Joonas Rask6,67-Joni Ikonen6,63-20,26
19JYP (2)Braden Christoffer6,75-Robert Rooba6,59-Severi Lahtinen6,44-19,78
20PELICANS (2)Elias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29
Kolme seuraa ei saanut yhtäkään hyökkäysketjuaan listalle. Näiden ykkösketjut löytyisivät sijoilta Ässät 22, HPK 24 ja SaiPa 25.

“Ykkösketjut”

1HIFKJori Lehterä9,11-Kristian Vesalainen8,55-Julius Nättinen7,9-25,56
2TAPPARAAnton Levtchi8,95-Veli-Matti Savinainen8,25-Carter Camper8,11-25,31
3ILVESEemeli Suomi8,5-Oula Palve7,83-Joona Ikonen7,81-24,14
4PELICANSRyan Lasch9,14-Aatu Jämsen7,31-Patrick Carlsson7,19-23,64
5KÄRPÄTTeemu Turunen8,32-Trevor Mingoia7,65-Joonas Kemppainen7,63-23,6
6TPSPetrus Palmu8,18-Markus Nurmi8,16-Linus Fröberg6,84-23,18
7LUKKOPonthus Westerholm7,72-Julius Mattila7,68-Pathrik Westerholm7,62-23,02
8JYPJerry Turkulainen8,28-Reid Gardiner7,73-Juuso Puustinen6,8-22,81
9SPORTAxel Holmström7,83-Simon Hjalmarsson7,62-Jens Lööke7,23-22,68
10KALPAJaakko Rissanen8,33-Aapeli Räsänen7,61-Tuomas Kiiskinen6,63-22,57
11KOOKOOVille Leskinen7,63-Linus Andersson6,9-Arttu Ilomäki6,8-21,33
12JUKURITPatrik Puistola7,02-Pekka Jormakka6,7-Eetu Huuhtanen6,61-20,33
13ÄSSÄTMarcus Davidsson6,98-Jesse Joensuu6,23-Lenni Hämeenaho6,02-19,23
14HPKDanick Martel6,64-Teemu Rautiainen6,35-Markus Nenonen6,19-19,18
15SAIPAAdam Helewka6,77-Jonne Tammela6,27-Valtteri Ojantakanen6,12-19,16

“Kakkosketjut”

1HIFKIiro Pakarinen7,88-Eetu Koivistoinen7,82-Juha Jääskä7,06-22,76
2TAPPARAHeikki Liedes7,38-Kristian Tanus7,18-Nick Baptiste7,08-21,64
3ILVESVille Meskanen7,21-Simon Stransky7,21-Matias Mäntykivi7,04-21,46
4KÄRPÄTVille Koivunen7,32-Julius Junttila6,88-Peter Tiivola6,63-20,83
5LUKKOSebastian Repo7,2-Brayden Burke6,63-Linus Nyman6,47-20,3
6JYPBraden Christoffer6,75-Robert Rooba6,59-Severi Lahtinen6,44-19,78
7PELICANSElias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29
8KOOKOOOtto Paajanen6,6-Axel Ottosson6,48-Radek Koblizek6,12-19,2
9KALPAJuuso Mäenpää6,27-Oliver Kapanen6,23-Aleksi Klemetti5,91-18,41
10TPSAidan Dudas5,98-Aarne Intonen5,95-Aarne Talvitie5,89-17,82
11ÄSSÄTJonatan Davidsson5,96-Jan-Mikael Järvinen5,94-Roope Talaja5,92-17,82
12SAIPAAntoine Morand5,95-Antti Kalapudas5,95-Otto Kivenmäki5,8-17,7
13JUKURITMichael Kovarcik6-Miikka Pitkänen5,83-Ondrej Kovarcik5,78-17,61
14SPORTSebastian Stålberg6,2-Johan Sundström6,18-Kalle Miketinac5,08-17,46
15HPKEetu Tuulola5,75-Aleksi Mustonen5,67-Antti Pihlström5,27-16,69

“Kolmosketjut”

1HIFKLeo Komarov6,96-Joonas Rask6,67-Joni Ikonen6,63-20,26
2TAPPARAOtto Rauhala6,48-Petteri Puhakka6,46-Nick Halloran6,34-19,28
3KÄRPÄTJoose Antonen6,63-Connor Bunnaman6,23-Kasper Björkqvist5,85-18,71
4ILVESPetr Kodytek6,9-Juuso Könönen5,93-Santeri Virtanen5,46-18,29
5LUKKOJustin Fontaine6-Tuukka Tieksola5,97-Henri Ikonen5,52-17,49
6PELICANSMiika Roine6,17-Jonas Enlund5,39-Sakke Hämäläinen5,37-16,93
7ÄSSÄTWill Graber5,63-Eemil Erholtz5,56-Kasperi Ojantakanen5,4-16,59
8KOOKOOEmil Molin6,06-Ben Tardiff5,15-Teemu Engberg4,9-16,11
9SAIPAMiska Siikonen5,5-Joonas Oden5,22-Niklas Appelgren4,98-15,7
10JUKURITOtto Mäkinen5,36-Jarkko Immonen5,28-Oskars Batna4,94-15,58
11JYPGiorgia Estephan6,36-Mikko Petman4,67-Aaro Vidgren4,55-15,58
12TPSJuhani Jasu5,59-Topias Haapanen5,11-Viljami Marjala4,61-15,31
13KALPAKasper Simontaival5,48-Matyas Kantner5,16-Jaakko Lantta4,34-14,98
14SPORTErik Brown4,88-Carl Mattsson4,85-Erik Riska4,5-14,23
15HPKVeikko Loimaranta4,64-Jere Henriksson4,45-Artturi Toivola4,34-13,43

“Nelosketjut”

1KÄRPÄTMarko Anttila5,62-Carl Jakobsson5,3-Arttu Hyry5,27-16,19
2ILVESJani Nyman5,45-Jeremy Gregoire5,23-Samuli Ratinen5,07-15,75
3TAPPARAOtto Somppi5,7-Philip Granath5,02-Jan Muzik4,34-15,06
4HIFKTeemu Tallberg5,13-Leevi Teissala5,03-Miro Väänänen4,5-14,66
5PELICANSAleks Haatanen4,69-Lenni Killinen4,62-Leevi Tukiainen4,56-13,87
6JUKURITJesper Piitulainen4,92-Konsta Helenius4,78-Markus Oden4,16-13,86
7LUKKOJami Krannila5,02-Harri Kainulainen4,92-Niklas Ylitalo3,78-13,72
8ÄSSÄTDylan Fabre5,08-Lassi Vanhatalo4,33-Feetu Knihti4,17-13,58
9SAIPAValtteri Lipiäinen4,63-Ville Vainikainen4,5-Roni Karvinen4,38-13,51
10TPSKalle Väisänen4,54-Jasper Lindsten4,34-Jere Jokinen4,14-13,02
11SPORTMiro Nalli4,27-Lari Heikkinen4,2-Anton Stråka4,18-12,65
12KOOKOOToni Suuronen4,68-Leevi Aaltonen4,18-Olli Korhonen3,66-12,52
13JYPPatrik Siikanen4,36-Jere Lassila4,27-Rasmus Heljanko3,84-12,47
14KALPABenjamin Korhonen4,28-Sami Tavernier4-Konsta Kapanen3,94-12,22
15HPKMiro Ruokonen4,2-Joel Janatuinen3,97-Sami Päivärinta3,81-11,98

“Lisähyökkääjät”

1ILVESEetu Päkkilä4,86-Samu Bau3,29-8,15
2HIFKAleksanteri Kaskimäki4,13-Micke-Max Åsten4,02-8,15
3JUKURITDaniel Mäkiaho3,98-Samuel Salonen3,98-7,96
4PELICANSKonsta Hirvonen4,39-Jesse Kiiskinen3,54-7,93
5TAPPARATopi Rönni4,05-Oskari Luoto3,3-7,35
6KALPAElias Koponen3,86-Severi Immonen3,47-7,33
7KÄRPÄTJulius Hermonen4,03-Aleksi Antti-Roiko3,2-7,23
8LUKKOKim Nieminen3,65-Oliver Suni3,42-7,07
9ÄSSÄTKalle Myllymaa3,6-Jami Virtanen3,42-7,02
10TPSVili Munkki3,91-Aaron Hakala3,02-6,93
11SPORTViljami Nieminen3,57-Jure Povse3,2-6,77
12JYPMikko Perttu3,33-Santeri Koskela3,28-6,61
13KOOKOOJesse Nurmi3,36-Matic Török3,25-6,61
14HPKHeikki Huttunen3,66-Valtteri Savolainen2,58-6,24
15SAIPAOtto Hokkanen3,27-Rasmus Ruusunen1,63-4,9
Huomiona voidaan sanoa ainakin se, että Hifk:n ja Tapparan “kolmosketjut” menisivät osassa joukkueista ykkösketjunakin.

Hyökkääjistöt

1HIFK25,5622,7620,2614,668,15-91,39
2TAPPARA25,3121,6419,2815,067,35-88,64
3ILVES24,1421,4618,2915,758,15-87,79
4KÄRPÄT23,620,8318,7116,197,23-86,56
5PELICANS23,6419,2916,9313,877,93-81,66
6LUKKO23,0220,317,4913,727,07-81,6
7JYP22,8119,7815,5812,476,61-77,25
8TPS23,1817,8215,3113,026,93-76,26
9KOOKOO21,3319,216,1112,526,61-75,77
10KALPA22,5718,4114,9812,227,33-75,51
11JUKURIT20,3317,6115,5813,867,96-75,34
12ÄSSÄT19,2317,8216,5913,587,02-74,24
13SPORT22,6817,4613,4312,656,23-72,45
14SAIPA19,1617,715,713,514,9-70,97
15HPK19,1816,6914,2311,986,24-68,32
Ilman Leo Komarovia, jonka pitkästä loukkaantumisesta on kuulunut huhuja, tulisi Hifk tippumaan yhteistilastossa suurinpiirtein Ilveksen kanssa samoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Nyt alla näette sarjataulukon, kun kaikki arvot on laskettu yhteen. Tarjolla siis palstalaisten arvioiden perusteella tehty taulukko, joten sen on oltava absoluuttinen totuus ;)
1ILVES87,7955,1119,1117,14-179,15
2TAPPARA88,6450,5121,8816,72-177,75
3HIFK91,3949,8321,2313,18-175,63
4PELICANS81,6645,5723,7917,86-168,88
5KÄRPÄT86,5647,0517,612,18-163,39
6JYP77,2549,0123,2912,42-161,97
7LUKKO81,646,3319,7611,12-158,81
8TPS76,2645,9916,1514,38-152,78
9KOOKOO75,7740,0920,0215,5-151,38
10ÄSSÄT74,2443,8322,437,68-148,18
11KALPA75,5143,4120,388,34-147,64
12JUKURIT75,3440,1514,1912,92-142,6
13SPORT72,4538,317,538,1-136,38
14HPK68,3241,6416,748,44-135,14
15SAIPA70,9738,0216,676,28-131,94
 
20PELICANS (2)Topias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29

7PELICANSTopias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29

Huomasin että sulle sattui pikku virhe. Topias Vilenin kohdalla kuuluis varmaan lukea Elias Vilen :) Topias on puolustaja ja siirtyi Ämerikkaan.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Loppuun vielä erilaisia listauksia, joita perinteisisti kaivataan.
Top 20 pelaajat
1JYPSami NikuD9,26
2PELICANSRyan LaschF9,14
3HIFKJori LehteräF9,11
4TAPPARAValtteri KemiläinenD8,99
5TAPPARAAnton LevtchiF8,95
6ILVESLes LancasterD8,89
7TAPPARAOtto LeskinenD8,88
8HIFKPetteri LindbohmD8,85
9ÄSSÄTNiklas RubinG8,67
10PELICANSJuho OlkinuoraG8,65
11HIFKKristian VesalainenF8,55
12TAPPARAChristian HeljankoG8,53
13ILVESEemeli SuomiF8,5
14LUKKOJacob StenqvistD8,46
15JYPVeini VehviläinenG8,44
16ILVESNiklas FrimanD8,38
17KALPAJaakko RissanenF8,33
18KÄRPÄTTeemu TurunenF8,32
19JYPJerry TurkulainenF8,28
20KÄRPÄTMiika KoivistoD8,26
Top 20 suomalaiset
1JYPSami NikuD9,26
2HIFKJori LehteräF9,11
3TAPPARAValtteri KemiläinenD8,99
4TAPPARAAnton LevtchiF8,95
5TAPPARAOtto LeskinenD8,88
6HIFKPetteri LindhohmD8,85
7PELICANSJuho OlkinuoraG8,65
8HIFKKristian VesalainenF8,55
9TAPPARAChristian HeljankoG8,53
10ILVESEemeli SuomiF8,5
11JYPVeini VehviläinenG8,44
12ILVESNiklas FrimanD8,38
13KALPAJaakko RissanenF8,33
14KÄRPÄTTeemu TurunenF8,32
15JYPJerry TurkulainenF8,28
16KÄRPÄTMiika KoivistoD8,26
17TAPPARAVeli-Matti SavinainenF8,26
18TPSPetrus PalmuF8,18
19TPSMarkus NurmiF8,16
20JYPTeemu EronenD7,98

Top 20 ulkomaalaiset
1PELICANSRyan LaschUSAF9,14
2ILVESLes LancasterUSAD8,89
3ÄSSÄTNiklas RubinSWEG8,67
4LUKKOJacob StenqvistSWED8,46
5TAPPARACarter CamperUSAF8,11
6SPORTAxel HolmströmSWEF7,83
7ILVESDominik MasinCZED7,77
8JYPReid GardinerCANF7,73
9LUKKOPonthus WesterholmSWEF7,72
10KÄRPÄTTrevor MingoiaUSAF7,65
11PELICANSMichal JordánCZED7,63
12SPORTSimon HjalmarssonSWEF7,62
13LUKKOPathrik WesterholmSWEF7,62
14PELICANSFilip KralCZED7,46
15TPSOliver LauridsenDEND7,28
16KÄRPÄTVictor BerglundSWED7,24
17SPORTJens LöökeSWEF7,23
18ILVESSimon StránskýCZEF7,23
19KALPAColby SissonsCAND7,21
20PELICANSPatrick CarlssonSWEF7,19

Top 15 u21
1KÄRPÄTVille KoivunenF7,32
2JUKURITNiko HuuhtanenF6,61
3KALPAOliver KapanenF6,23
4ÄSSÄTAleksi HeimosalmiD6,14
5ÄSSÄTLenni HämeenahoF6,02
6ILVESJani NymanF5,45
7HIFKOtto SalinD5,22
8KÄRPÄTNiklas KokkoG5,1
9SPORTTheodor JohnssonD5,08
10JUKURITKonsta HeleniusF4,78
11ÄSSÄTValtteri ViirretD4,74
12TPSViljami MarjalaF4,61
13TPSKalle VäisänenF4,54
14LUKKOKalle ErvastiD4,28
15JYPJere LassilaF4,27

Viimeiseksi paras pelaaja jokaiselta ikävuodelta (pelaajien iät otettu 9.9)
41vJUKURITJarkko Immonen5,28
38vHPKJuuso Hietanen7,33
37vTAPPARAVeli-Matti Savinainen8,25
36vPELICANSRyan Lasch9,14
35vHIFKJori Lehterä9,11
34vHIFKIlari Melart7,85
33vKALPAJaakko Rissanen8,33
32vPELICANSJussi Olkinuora8,65
31vTAPPARAValtteri Kemiläinen8,99
30vILVESNiklas Friman8,38
29vHIFKPetteri Lindbohm8,85
28vILVESLes Lancaster8,89
27vTAPPARAAnton Levtchi8,95
26vJYPSami Niku9,26
25vLUKKOJacob Stenqvist8,46
24vHIFKKristian Vesalainen8,55
23vPELICANSFilip Král7,46
22vHIFKRoope Taponen7,86
21vPELICANSAatu Jämsen7,31
20vKALPAJuha Jatkola7,67
19vILVESJani Nyman5,45
18vÄSSÄTLenni Hämeenaho6,02
17vJUKURITKonsta Helenius4,78
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Huomasin että sulle sattui pikku virhe. Topias Vilenin kohdalla kuuluis varmaan lukea Elias Vilen :) Topias on puolustaja ja siirtyi Ämerikkaan.
Näköjään noi veljekset on aina pahoja, kun tulee herkästi laitettua väärä nimi.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt alla näette sarjataulukon, kun kaikki arvot on laskettu yhteen. Tarjolla siis palstalaisten arvioiden perusteella tehty taulukko, joten sen on oltava absoluuttinen totuus ;)
1ILVES87,7955,1119,1117,14-179,15
2TAPPARA88,6450,5121,8816,72-177,75
3HIFK91,3949,8321,2313,18-175,63
4PELICANS81,6645,5723,7917,86-168,88
5KÄRPÄT86,5647,0517,612,18-163,39
6JYP77,2549,0123,2912,42-161,97
7LUKKO81,646,3319,7611,12-158,81
8TPS76,2645,9916,1514,38-152,78
9KOOKOO75,7740,0920,0215,5-151,38
10ÄSSÄT74,2443,8322,437,68-148,18
11KALPA75,5143,4120,388,34-147,64
12JUKURIT75,3440,1514,1912,92-142,6
13SPORT72,4538,317,538,1-136,38
14HPK68,3241,6416,748,44-135,14
15SAIPA70,9738,0216,676,28-131,94
Eipä tuohon ole valittamista. Aikalailla noin se on omasta mielestäkin. Tuota top3 voi pyöritellä miten päin haluaa.

Hienoa duunia ja mielenkiintoista katsoa näitä.
 
PorinPoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyökkäys

Nyt päästään sitten käsittelemään hyökkäykset. Hyökkääjille saatiin 16 arvioitsijaa, joka on hyvä määrä, kun homma arvioimisessa oli todella suuri. Kaikkien hyökkääjien keskiarvo oli 5,64. Tämän mukaan lähimpänä kaikista hyökkääjistä keskiarvoa on Ässien Will Graber (5,63). Uusimmille hankinnoillekin saatiin hyvin arvioita.

Top 30 hyökkääjät
1PELICANSRyan Lasch9,14
2HIFKJori Lehterä9,11
3TAPPARAAnton Levtchi8,95
4HIFKKristian Vesalainen8,55
5ILVESEemeli Suomi8,5
6KALPAJaakko Rissanen8,33
7KÄRPÄTTeemu Turunen8,32
8JYPJerry Turkulainen8,28
9TAPPARAVeli-Matti Savinainen8,25
10TPSPetrus Palmu8,18
11TPSMarkus Nurmi8,16
12TAPPARACarter Camper8,11
13HIFKJulius Nättinen7,9
14HIFKIiro Pakarinen7,88
15SPORTAxel Holmström7,83
16ILVESOula Palve7,83
17ILVESJoona Ikonen7,81
18HIFKEetu Koivistoinen7,82
19JYPReid Gardiner7,73
20LUKKOPonthus Westerholm7,72
21LUKKOJulius Mattila7,68
22KALPAAapeli Räsänen7,61
23KÄRPÄTTrevor Mingoia7,65
24KOOKOOVille Leskinen7,63
25KÄRPÄTJoonas Kemppainen7,63
26SPORTSimon Hjalmarsson7,62
27LUKKOPathrik Westerholm7,62
28TAPPARAHeikki Liedes7,39
29KÄRPÄTVille Koivunen7,32
30PELICANSAatu Jämsen7,31

Seurojen ykköshyökkääjät

1PELICANSRyan Lasch9,14
2HIFKJori Lehterä9,11
3TAPPARAAnton Levtchi8,95
4ILVESEemeli Suomi8,5
5KALPAJaakko Rissanen8,33
6KÄRPÄTTeemu Turunen8,32
7JYPJerry Turkulainen8,28
8TPSPetrus Palmu8,18
9SPORTAxel Holmström7,83
10LUKKOPonthus Westerholm7,72
11KOOKOOVille Leskinen7,63
12JUKURITPatrik Puistola7,02
13ÄSSÄTMarcus Davidsson6,98
14SAIPAAdam Helewka6,77
15HPKDanick Martel6,64

Top 20 ketjut
1HIFK (1)Jori Lehterä9,11-Kristian Vesalainen8,55-Julius Nättinen7,9-25,56
2TAPPARA (1)Anton Levtchi8,95-Veli-Matti Savinainen8,25-Carter Camper8,11-25,31
3ILVES (1)Eemeli Suomi8,5-Oula Palve7,83-Joona Ikonen7,81-24,14
4PELICANS (1)Ryan Lasch9,14-Aatu Jämsen7,31-Patrick Carlsson7,19-23,64
5KÄRPÄT (1)Teemu Turunen8,32-Trevor Mingoia7,65-Joonas Kemppainen7,63-23,6
6TPS (1)Petrus Palmu8,18-Markus Nurmi8,16-Linus Fröberg6,84-23,18
7LUKKO (1)Ponthus Westerholm7,72-Julius Mattila7,68-Pathrik Westerholm7,62-23,02
8JYP (1)Jerry Turkulainen8,28-Reid Gardiner7,73-Juuso Puustinen6,8-22,81
9HIFK (2)Iiro Pakarinen7,88-Eetu Koivistoinen7,82-Juha Jääskä7,06-22,76
10SPORT (1)Axel Holmström7,83-Simon Hjalmarsson7,62-Jens Lööke7,23-22,68
11KALPA (1)Jaakko Rissanen8,33-Aapeli Räsänen7,61-Tuomas Kiiskinen6,63-22,57
12TAPPARA (2)Heikki Liedes7,38-Kristian Tanus7,18-Nick Baptiste7,08-21,64
13ILVES (2)Ville Meskanen7,21-Simon Stransky7,21-Matias Mäntykivi7,04-21,46
14KOOKOO (1)Ville Leskinen7,63-Linus Andersson6,9-Arttu Ilomäki6,8-21,33
15KÄRPÄT (2)Ville Koivunen7,32-Julius Junttila6,88-Peter Tiivola6,63-20,83
16JUKURIT (1)Patrik Puistola7,02-Pekka Jormakka6,7-Eetu Huuhtanen6,61-20,33
17LUKKO (2)Sebastian Repo7,2-Brayden Burke6,63-Linus Nyman6,47-20,3
18HIFK (3)Leo Komarov6,96-Joonas Rask6,67-Joni Ikonen6,63-20,26
19JYP (2)Braden Christoffer6,75-Robert Rooba6,59-Severi Lahtinen6,44-19,78
20PELICANS (2)Elias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29
Kolme seuraa ei saanut yhtäkään hyökkäysketjuaan listalle. Näiden ykkösketjut löytyisivät sijoilta Ässät 22, HPK 24 ja SaiPa 25.

“Ykkösketjut”

1HIFKJori Lehterä9,11-Kristian Vesalainen8,55-Julius Nättinen7,9-25,56
2TAPPARAAnton Levtchi8,95-Veli-Matti Savinainen8,25-Carter Camper8,11-25,31
3ILVESEemeli Suomi8,5-Oula Palve7,83-Joona Ikonen7,81-24,14
4PELICANSRyan Lasch9,14-Aatu Jämsen7,31-Patrick Carlsson7,19-23,64
5KÄRPÄTTeemu Turunen8,32-Trevor Mingoia7,65-Joonas Kemppainen7,63-23,6
6TPSPetrus Palmu8,18-Markus Nurmi8,16-Linus Fröberg6,84-23,18
7LUKKOPonthus Westerholm7,72-Julius Mattila7,68-Pathrik Westerholm7,62-23,02
8JYPJerry Turkulainen8,28-Reid Gardiner7,73-Juuso Puustinen6,8-22,81
9SPORTAxel Holmström7,83-Simon Hjalmarsson7,62-Jens Lööke7,23-22,68
10KALPAJaakko Rissanen8,33-Aapeli Räsänen7,61-Tuomas Kiiskinen6,63-22,57
11KOOKOOVille Leskinen7,63-Linus Andersson6,9-Arttu Ilomäki6,8-21,33
12JUKURITPatrik Puistola7,02-Pekka Jormakka6,7-Eetu Huuhtanen6,61-20,33
13ÄSSÄTMarcus Davidsson6,98-Jesse Joensuu6,23-Lenni Hämeenaho6,02-19,23
14HPKDanick Martel6,64-Teemu Rautiainen6,35-Markus Nenonen6,19-19,18
15SAIPAAdam Helewka6,77-Jonne Tammela6,27-Valtteri Ojantakanen6,12-19,16

“Kakkosketjut”

1HIFKIiro Pakarinen7,88-Eetu Koivistoinen7,82-Juha Jääskä7,06-22,76
2TAPPARAHeikki Liedes7,38-Kristian Tanus7,18-Nick Baptiste7,08-21,64
3ILVESVille Meskanen7,21-Simon Stransky7,21-Matias Mäntykivi7,04-21,46
4KÄRPÄTVille Koivunen7,32-Julius Junttila6,88-Peter Tiivola6,63-20,83
5LUKKOSebastian Repo7,2-Brayden Burke6,63-Linus Nyman6,47-20,3
6JYPBraden Christoffer6,75-Robert Rooba6,59-Severi Lahtinen6,44-19,78
7PELICANSElias Vilen6,65-Lars Bryggman6,35-Lubos Horky6,29-19,29
8KOOKOOOtto Paajanen6,6-Axel Ottosson6,48-Radek Koblizek6,12-19,2
9KALPAJuuso Mäenpää6,27-Oliver Kapanen6,23-Aleksi Klemetti5,91-18,41
10TPSAidan Dudas5,98-Aarne Intonen5,95-Aarne Talvitie5,89-17,82
11ÄSSÄTJonatan Davidsson5,96-Jan-Mikael Järvinen5,94-Roope Talaja5,92-17,82
12SAIPAAntoine Morand5,95-Antti Kalapudas5,95-Otto Kivenmäki5,8-17,7
13JUKURITMichael Kovarcik6-Miikka Pitkänen5,83-Ondrej Kovarcik5,78-17,61
14SPORTSebastian Stålberg6,2-Johan Sundström6,18-Kalle Miketinac5,08-17,46
15HPKEetu Tuulola5,75-Aleksi Mustonen5,67-Antti Pihlström5,27-16,69

“Kolmosketjut”

1HIFKLeo Komarov6,96-Joonas Rask6,67-Joni Ikonen6,63-20,26
2TAPPARAOtto Rauhala6,48-Petteri Puhakka6,46-Nick Halloran6,34-19,28
3KÄRPÄTJoose Antonen6,63-Connor Bunnaman6,23-Kasper Björkqvist5,85-18,71
4ILVESPetr Kodytek6,9-Juuso Könönen5,93-Santeri Virtanen5,46-18,29
5LUKKOJustin Fontaine6-Tuukka Tieksola5,97-Henri Ikonen5,52-17,49
6PELICANSMiika Roine6,17-Jonas Enlund5,39-Sakke Hämäläinen5,37-16,93
7ÄSSÄTWill Graber5,63-Eemil Erholtz5,56-Kasperi Ojantakanen5,4-16,59
8KOOKOOEmil Molin6,06-Ben Tardiff5,15-Teemu Engberg4,9-16,11
9SAIPAMiska Siikonen5,5-Joonas Oden5,22-Niklas Appelgren4,98-15,7
10JUKURITOtto Mäkinen5,36-Jarkko Immonen5,28-Oskars Batna4,94-15,58
11JYPGiorgia Estephan6,36-Mikko Petman4,67-Aaro Vidgren4,55-15,58
12TPSJuhani Jasu5,59-Topias Haapanen5,11-Viljami Marjala4,61-15,31
13KALPAKasper Simontaival5,48-Matyas Kantner5,16-Jaakko Lantta4,34-14,98
14SPORTErik Brown4,88-Carl Mattsson4,85-Erik Riska4,5-14,23
15HPKVeikko Loimaranta4,64-Jere Henriksson4,45-Artturi Toivola4,34-13,43

“Nelosketjut”

1KÄRPÄTMarko Anttila5,62-Carl Jakobsson5,3-Arttu Hyry5,27-16,19
2ILVESJani Nyman5,45-Jeremy Gregoire5,23-Samuli Ratinen5,07-15,75
3TAPPARAOtto Somppi5,7-Philip Granath5,02-Jan Muzik4,34-15,06
4HIFKTeemu Tallberg5,13-Leevi Teissala5,03-Miro Väänänen4,5-14,66
5PELICANSAleks Haatanen4,69-Lenni Killinen4,62-Leevi Tukiainen4,56-13,87
6JUKURITJesper Piitulainen4,92-Konsta Helenius4,78-Markus Oden4,16-13,86
7LUKKOJami Krannila5,02-Harri Kainulainen4,92-Niklas Ylitalo3,78-13,72
8ÄSSÄTDylan Fabre5,08-Lassi Vanhatalo4,33-Feetu Knihti4,17-13,58
9SAIPAValtteri Lipiäinen4,63-Ville Vainikainen4,5-Roni Karvinen4,38-13,51
10TPSKalle Väisänen4,54-Jasper Lindsten4,34-Jere Jokinen4,14-13,02
11SPORTMiro Nalli4,27-Lari Heikkinen4,2-Anton Stråka4,18-12,65
12KOOKOOToni Suuronen4,68-Leevi Aaltonen4,18-Olli Korhonen3,66-12,52
13JYPPatrik Siikanen4,36-Jere Lassila4,27-Rasmus Heljanko3,84-12,47
14KALPABenjamin Korhonen4,28-Sami Tavernier4-Konsta Kapanen3,94-12,22
15HPKMiro Ruokonen4,2-Joel Janatuinen3,97-Sami Päivärinta3,81-11,98

“Lisähyökkääjät”

1ILVESEetu Päkkilä4,86-Samu Bau3,29-8,15
2HIFKAleksanteri Kaskimäki4,13-Micke-Max Åsten4,02-8,15
3JUKURITDaniel Mäkiaho3,98-Samuel Salonen3,98-7,96
4PELICANSKonsta Hirvonen4,39-Jesse Kiiskinen3,54-7,93
5TAPPARATopi Rönni4,05-Oskari Luoto3,3-7,35
6KALPAElias Koponen3,86-Severi Immonen3,47-7,33
7KÄRPÄTJulius Hermonen4,03-Aleksi Antti-Roiko3,2-7,23
8LUKKOKim Nieminen3,65-Oliver Suni3,42-7,07
9ÄSSÄTKalle Myllymaa3,6-Jami Virtanen3,42-7,02
10TPSVili Munkki3,91-Aaron Hakala3,02-6,93
11SPORTViljami Nieminen3,57-Jure Povse3,2-6,77
12JYPMikko Perttu3,33-Santeri Koskela3,28-6,61
13KOOKOOJesse Nurmi3,36-Matic Török3,25-6,61
14HPKHeikki Huttunen3,66-Valtteri Savolainen2,58-6,24
15SAIPAOtto Hokkanen3,27-Rasmus Ruusunen1,63-4,9
Huomiona voidaan sanoa ainakin se, että Hifk:n ja Tapparan “kolmosketjut” menisivät osassa joukkueista ykkösketjunakin.

Hyökkääjistöt

1HIFK25,5622,7620,2614,668,15-91,39
2TAPPARA25,3121,6419,2815,067,35-88,64
3ILVES24,1421,4618,2915,758,15-87,79
4KÄRPÄT23,620,8318,7116,197,23-86,56
5PELICANS23,6419,2916,9313,877,93-81,66
6LUKKO23,0220,317,4913,727,07-81,6
7JYP22,8119,7815,5812,476,61-77,25
8TPS23,1817,8215,3113,026,93-76,26
9KOOKOO21,3319,216,1112,526,61-75,77
10KALPA22,5718,4114,9812,227,33-75,51
11JUKURIT20,3317,6115,5813,867,96-75,34
12ÄSSÄT19,2317,8216,5913,587,02-74,24
13SPORT22,6817,4613,4312,656,23-72,45
14SAIPA19,1617,715,713,514,9-70,97
15HPK19,1816,6914,2311,986,24-68,32
Ilman Leo Komarovia, jonka pitkästä loukkaantumisesta on kuulunut huhuja, tulisi Hifk tippumaan yhteistilastossa suurinpiirtein Ilveksen kanssa samoihin.
Pakko sanoa että en ois osannut odottaa Jesse Joensuun olevan toiseksi paras ässähyökkääjä :D
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä kun kausi on jo näin pitkällä, niin voisi vähän katsoa, että kuinka hyvin nämä arviot osuivat. Suoritan omalta osalta vertauksen KooKoosta, mutta olisi mukava lukea jos muistakin joukkueista tulisi vastaavia!

****

Valmennus

Olli Salo sai neljänneksi korkeimman arvosanan 7,75. Tämä oli pahasti yläkanttiin. Kyllähän taakse kuuluukin jäädä potkut saaneita tai muuten epäonnistuneita valmentajia, mutta moni muu kuuluisi Salon edelle ja arvosana on ihan liian kova.

Salo saattaa olla oikeinkin hyvä valmentaja, mutta joko hän ei ole seurajoukkueen sarjavalmentajaksi sopiva, tai sitten homma ei vaan ole täällä Kouvolassa toiminut. Isossa kuvassa samat ongelmat ovat säilyneet nyt jo toista kautta putkeen, eikä mitään pelillisiä ongelmia ole saatu korjattua. Aina on vaan selityksenä "huono valmistautuminen" tai jotain muuta liirumlaarumia.

Maalivahdit

keskiarvooma arvio
Nick Malik6,887
Oskari Setänen6,447-

Tuossa siis kaikkien vastaajien keskiarvo ja seuraavassa sarakkeessa se arvosana, minkä olisin itse ennen kauden alkua antanut. Malik oli rankattu kaikista maalivahdeista sijalle 8. ja Setänen sijalle 11. Olivat minun omissa rankkauksissani sijan tai pari alempana, olin vaan näköjään antanut maalivahdeille vähän paremmalla skaalalla pisteitä kuin useimmat muut.

Arvioissa kumpikaan ei ollut selkeä ykkösvahti, mutta molemmat olivat joko luotettavia tai potentiaalisia vaihtoehtoja. Todellisuudessa Malik ei ole ollut missään nimessä top-kymppi -kamaa, ei edes ykkösvahtitasoa. Hänen kautensa on ollut täynnä epävarmuutta. Setänen on ollut KooKoon ykkösvahti, mutta ei hänkään missään nimessä varsinainen pudotuspeleihin menevän joukkueen ykkösvahti.

Setäsen arvosana ehkä aika lailla kohdillaan, sen sijaan Malikilla arvosana oli liian hyvä tämän kauden otteisiinsa.

Puolustajat

keskiarvooma arvio
Charles-Edouard D´Astous7,097
Joonas Lehtivuori6,186
Eero Teräväinen5,786
Juho Rautanen5,40
Ari Gröndahl5,165
Miska Kukkonen4,90
Väinö Liikonen3,134
Veeti Väisänen2,454

Keskiarvot vastasivat varsin hyvin omaa käsitystäni. Ja arviot osuivat myös aika mallikkaasti kohdilleen.

Isoiten mönkään taisi mennä D'Astousin arvosana. Hänen eka kautensa Suomessa oli kaksijakoinen, mutta keväällä nähdyn perusteella uskalsi odottaa jo hyvää, mutta ei näin hyvää! Tuolla seiskan arvosanalla D'Astous ei olisi mahtunut minkään kärkijengin ykköspariin. Todellisuudessa on kuitenkin ollut liigan peliaikakunkku ja taistelee pakkien pistepörssin voitostakin. Pelaamisensa on ollut muutenkin mallikasta. Arvosana olisi pitänyt olla jossain kasin paikkeilla.

Lehtivuori ja Teräväinen ovat varmaankin aika lailla oikein. Sellaisia kelpo pelaajia kakkospakkipariin. Itse odottelin tosin, että Teräväinen ottaisi taas pikku askeleen eteenpäin, mutta eipä näin käynyt.

Rautanen, Gröndahl ja Kukkonen arvioitiin sellaisiksi pelaajiksi, joiden pitäisi liigassa kamppailla 6. tai 7. pakin tontista. Kahdella ensin mainitulla odotuksia nosti ehkäpä liiankin hyvä edelliskausi, mutta kyllä tuo totuus on se, että kaikki ovat kelvanneet tällä kaudella pelaavaan kokoonpanoon vain nipin napin jos niinkään. Pikkaisen alle vitosen pelaajaksi laittaisin nyt heidät kaikki.

Jämäkaksikosta Liikosella ei ole riittänyt vielä taso liigaan, joten on jäänyt reserviin ihan ansaitustikin. Sen sijaan vasta 17-vuotias Väisänen on lunastanut ihan ansaitusti paikan pelaavassa kokoonpanossa. Nuoret tulokkaat ovat aina vaikeita arvioitavia, mutta ensi kauden arvioijille tiedoksi, että hänet voi lukea jo ainakin lähelle sarjan keskivertopuolustajan tasoa.

Hyökkääjät

keskiarvooma arvio
Ville Leskinen7,638
Linus Andersson6,90
Arttu Ilomäki6,808
Otto Paajanen6,60
Axel Ottosson6,48
Radek Koblizek6,127
Emil Molin6,06
Ben Tardiff5,156-
Teemu Engberg4,904-
Toni Suuronen4,685-
Leevi Aaltonen4,18
Olli Korhonen3,66
Jesse Nurmi3,364
Matic Török3,253
Samuel Valkeejärvi-3

Hyökkääjien osalta kaksi isompaa virhearviota (jotka tosin yhteenvedossa sitten kumoavat toisensa), muuten vain pienempää hienosäätöä.

Ensimmäinen iso virharvio sattui heti Leskisen kohdalla. Häntä pidettiin ainoana ykköskenttätason hyökkääjänä KooKoossa. Itsellänikin oli kovat odotukset, kun on kuitenkin ollut maajoukkuetasoa ja pelannut aiemmin piste/peli-tahdilla. Vaikea tietty sanoa, mikä olisi ollut taso, jos olisi ollut terveenä, mutta ihan fiaskohankintahan tämä oli. Ei ole ollut mikään tähti edes niissä harvoissa peleissä mitkä on pelannut.

Sen sijaan Ben Tardif yllätti kaikki toiseen suuntaan. Tällaiset ECHL-pelaajat ovat aina arpoja ja vaikeita arvioitavia, mutta KooKoolle sattui nyt löytymään hyvä kaveri. Hänet arvioitiin tuollaiseksi kolmos-nelosketjun pelaajaksi, mutta olisi oikeasti monissa joukkueissa ihan kärkipelaajia. Arvosana pitäisi olla varmaankin jossain kasin paikkeilla.

Linus Andersson ja Arttu Ilomäki arvioitiin ns. hyvän kakkoskenttätason pelaajiksi. Anderssonin kautta ovat sotkeneet loukkaantumiset, eikä ole ollut ihan tuota tasoa. Ilomäelläkin oli alkukaudesta terveyshuolia, mutta on iskenyt melkein pinnan per peli. Hänen arvosanansa pitäisi varmaan olla jossain tuon keskiarvon (6,8) ja minun optimisten arvioni (8,0) välissä.

Otto Paajasen ja Alex Ottosonin arvioitiin olevan ok-tason pelaajia kakkoskenttään. Mulla oli molemmista kovemmat odotukset kuin muilla palstalaisilla. Ottoson on ollut ihan ok, tekee yli 30 pinnaa ja oikea arvosana olisi varmaan jossain seiskan tietämillä. Sen sijaan kokenut Paajanen ei ole ollut tehokas, mutta ei myöskään mikään joukkueen luotettava johtohahmo. Ei ole ollut ns. kakkoskenttätasoa tällä kaudella ja arvosana pitäisi olla jossain kutosen paikkeilla.

Radek Koblizek ja Emil Molin arvioitiin tasoltaan jonnekin kakkos/kolmoskentä tuntumaan. Molemmille heillekin olisin laittanut pikkaisen paremmat arvosanat. Koblizek on vastannut odotuksiini: pelaa parasta liigakauttaan ja olisi ansainnut paremman arvosanan kuin keskiarvo 6,12. Molin on ollut loukkaantuneena, mutta eipä hänellä olisi ollut annettavaakin kärkiketjuihin. Hänen osaltaan tuon keskiarvo 6,06 ei ole ainakaan liian hyvä.

Pienemmän roolin pelaajista Engberg sai parhaan arvosanan ja onkin matkalla piste-ennätykseensä. Suuronen on puolestaan ollut sivussa koko kauden. Kolme maalia tehneelle tuhnu-Aaltoselle nelosella alkava arvosana on taasen ihan liikaa. Muut sitten tosiaan tuollaisia rotaation ja reservin pelaajia, kuten arvioitiinkin.

****

Kokonaisuutena sanoisin, että arviot ainakin KooKoon osalta ovat menneet oikein jopa hämmästyttävän hyvin. Ulkomaalaiset tai muut sellaiset, jotka eivät ole aiemmin pelanneet liigassa tuppaavat olemaan ymmärrettävästi ne hankalimmat arvioitavat.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Jatketaas tässä @Everton viitoittamalla tiellä ja suoritetaan omalta vertauksen Ässistä.

Valmennus
Härkälä sai ennen kauden alkua arvosanaksi 3,84 sijoittuen neljänneksitoista jättäen taakseen vain Hämäläisen. Nyt voidaan meidän porilaisten onneksi sanoa, että tämä meni alakanttiin. Erityisesti alkusyksyllä Härkälää kehuttiin Ässien kulkiessa voittoputkessa. Härkälän suurimmat ongelmat ovat näkyneet liiankin riskittömässä peluutuksessa, sekä ylivoimapelissä.

Maalivahdit
KeskiarvoOma arvio
Niklas Rubin8,679
Karolus Kaarlehto5,095+

Rubin oli rankattu kaikista maalivahdeista sijalle 1 ja Kaarlehto sijalle 24. Kaksikkona olivat sijalla 3. Rubin on listalla aivan oikealla paikallaan ja tälläkin kaudella esitellyt maagisia otteita ässämaalilla. Hän antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa ja onkin suurin yksittäinen syy, että Ässät löytyy tällä hetkellä sijalta yhdeksän. Ehkä nämä näytöt saavat Rubinin mahtumaan Jatkoajan toimituksenkin listauksessa top 5 sijoille ensi kaudella. Kaarlehdosta on hyvin vaikea sanoa, sillä on pelannut niin vähän tällä kaudella. Alkukaudesta ihan hyviä esityksiä pelaamissaan otteluissa, mutta nyt pelatuissa otteluissa pelaamattomuus näkynyt. Tähän nähden arviot hänestäkin mielestäni suht osuvat, ehkä hieman alakanttiin.

Puolustus
KeskiarvoOma arvio
Libor Zabransky6,56
Aleksi Heimosalmi6,146+
Martin Lefebvre5,856
Rami Määttä5,185,5
Joona Riekkinen 5,166
Tuomas Salmela5,155
Aleksi Matinmikko5,114+
Valtteri Viirret4,745+
Arviot osuneet iha kohtalaisesti Ässien puolustajille. Omasta vinkkelistä hiukan kuitenkin osan kohdalla alakanttiin. Ennen kautta Ässien puolustusta pidettiin selkeästi liigan tasaisimpana ja se löytyi sijalta yhdeksän. Puolustus on kuitenkin yhdessä Rubinin kanssa ollut erityisesti alaspäin hyvä ollen liigassa toiseksi vähiten maaleja päästänyt joukkue.

Eniten alakanttiin ovat menneet Martin Lefebvren ja Aleksi Matinmikon arvioinnit. Lefebvre tuli Norjasta, jonka ajateltiin olevan arpa. Hän on kuitenkin ollut Ässien puolustuksessa isoimmassa roolissa ja kantanut kultakypärääkin, sekä löytyy puolustajienpistepörssin top10. Mestiksen viime kauden tähdet Matinmikko ja Sportin Leppänen kumpikin arvioitiin aika alakanttiin, kun mietittiin riittääkö lento liigaan. Matinmikko on näyttänyt kuuluvansa liigaan ja voidaan sanoa vihdoin lyöneen liigatasolla läpi. Pelaa Lefebvren ohella isoimpia minuutteja Ässissä.

Heimosalmen ja melkein Zabranskyn voidaan sanoa arvioitaneen yläkanttiin. Heimosalmi ei ole päässyt viime kauden vireeseen ja on joutunutkin seiskapakinrooliin kaikkien ollessa kunnossa. Zabransky on taasen ollut tasainen, muttei kuitenkaan Ässien ykköspakki. Omassa päässä erityisesti haparointia kiekon kanssa.

Ässien peruspakit Määttä, Salmela ja Riekkinen ovat kaikki mielestäni arvoitu ihan hyvin. Ehkä osan kohdalla voisi arvosana olla nykyisellään lähempänä 5,5 - 6, kuin 5.

Viirretin kohdalla arvio hyvän viime kauden jälkeen lienee ollut yläkanttiin. Tällä kaudella ei ole juurikaan liigassa mahtunut pelaamaan ja onkin hakenut vastuuta mestiksen puolelta.

Hyökkäys
KeskiarvoOma arvio
Marcus Davidsson6,987
Jesse Joensuu6,236
Lenni Hämeenaho6,026
Jonathan Davidsson5,966+
Jan-Mikael Järvinen5,946
Roope Talaja5,926-
Will Graber5,635,5
Eemil Erholtz5,566
Kasperi Ojantakanen5,45+
Dylan Fabre5,084,5
Lassi Vanhatalo4,334
Feetu Knihti4,174
Kalle Myllymaa3,63
Jami Virtanen3,424
Hyökkäystä pidettiin jo ennen kautta aika tasapaksuna ja voidaan sitä sen sanoa olleenkin. Erityisesti maalinteko on tuottanut Ässille vaikeuksia.

Jos lähdetään floppilinjalle niin voidaan sanoa Marcus Davidssonin arvion olleen reilusti yläkanttiin. Toisaalta nyt vähitellen on näyttänyt, että veljekset saavat koneensa käyntiin. Jonathanin arvio 5,96 on mielestäni paremmin pitänyt kutinsa, vaikka sekin hiuka yläkanttiin syksyn esityksillä. Kolmantena voidaan sanoa Roope Talaja, joka on ollut kuin varjo itsestään syksyllä olleen pienen loukkaantumisen jälkeen.

Jesse Joensuun arviosta on vaikea sanoa. Omassa roolissaan on ollut vähintään tuon arvosanan arvoinen tälläkin kaudella, mutta jos kyseessä olisi joku muu pelaaja arvosana olisi reippaasti yläkanttiin.

Sen sijaan koko ykkösketjun Hämeenaho, Järvinen, Erholtz arviot ovat olleet alakanttiin. Hämeenaho on jatkanut ihastuttamistaan ja erityisesti syksyllä oli yksi sarjan parhaista maalintekijöistä. Järvinen on näyttänyt vanhaa proffaa ja Erholtz noussut Eht-tason pelaajaksi.

Graber arvioitu hiukan myös yläkanttiin. Alivoimalla on ollut tärkeä palanen, mutta erityisesti maalit loistaneet poissaolollaan. Sen sijaan Dylan Fabre on yllättänyt kaikki. Ranskan liigasta napattu hyökkääjä oli kaikille arvatenkin täysi arpa, mutta onneksi voittava sellainen.

Perushyökkääjien Ojantakanen, Vanhatalo, Knihti, Virtanen arviot osuneet kaikki ihan hyvin kohteisiinsa. Ojantakaseen ehkä heistä eniten olleet turhan suuret odotukset. Myllymaa sen sijaan lähti jo syksyllä muualle, kun Porista ei roolia löytynyt
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Tuleva kausikin alkaa vähitellen lähestymään. Olenkin siis alkanut valmistelemaan myös tätä konseptia ensi kautta varten. Ideana päästä arvioimaan maalivahteja, sekä valmennuksia pitsiturnausviikolla. Mielessäni on pari ideaa, johon kaipaisi kommenttia/mielipiteitä. Jatketaanko samalla tavalla, että oman suosikkijoukkueen pelaajia ei oteta arvioissa huomioon? Tällöin kaikki pelaajat saisivat yhtä paljon arvoita. Näihin liittyen olisin ottamassa mukaan viime kaudesta oppineena tyylin, että jokaisen pelaajan arvioista otetaan mäkihyppytyyliin paras ja heikoin pois.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Ketjun alkuun lisätty äänestys ensi kauden projektia koskien
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös