Nyt kun tuosta Graf Speestä tuli tuo yksi ohjelma, niin ajattelin kyseistä asiaa ja vähän muutakin jonkin verran kommentoida.
Ymmärrän kyllä että jotkut voivat Graf Speen päällikköä pitää rohkeana ja sankarina (pelastihan se paljon ihmisiä, niin omia kuin vihollisia), mutta itse pidän sitä kuitenkin osoituksena pätevyyden puuttumisesta Saksan koko laivastosta.
Ensinnäkään en näe mitään järkeä lähettää yksittäistä taistelulaivaa upottamaan rahtialuksia, kun sen saman olisi saanut aikaa sukellusveneillä paljon halvemmalla ja pienemmillä riskeillä. Tuosta ratkaisusta purjehtia Montevideoon on vaikea sanoa kun en tiedä tarkkaan tuon laivan kuntoa. Nuo kaatuneet ja haavoittuneet ei oleellisesti vaikuta laivan taistelu-/purjehtimiskuntoon, mutta muut vauriot luonnollisesti. Ensisijainen pyrkimys olisi tietysti ollut purjehtia takaisin eurooppaan ja ilmeisesti se olisi myös ollut mahdollista. Sen sijaan päällikkö kuitenkin päättää purjehtia Montevideoon ilman mitää takuita, että ne saa sinne jäädä korjauksien ajaksi ja tietäen, että ne tulee jäämään sinne saarroksiin. Onhan sen täytynyt olettaa, että taistelun jälkeen Britit tuo Montevideon edustalle lentotukialuksia ja taistelulaivoja. Varsinkin kun Langsdorff itse toivoi kahden viikon korjausaikaa. Mitä ihmettä se oikein odotti tapahtuvan tuon kahden viikon korjausajan jälkeen? Sen laiva olisi ollut kunnossa, mutta Saksasta tuskin oli tulossa vahvistuksia? Vai oliko olemassa suunnitelmia lähettää Graf Speen tueksi muita raskaita aluksia? Scharnhorst ja Gneisenau osoittautuivat kohtalaisen kovaksi kaksikoksi olisivat hyvinkin voineet tuolloin auttaa Graf Speen pois Montevideosta. Tällaisia suunnitelmia tuskin kuitenkaan oli. Todellisuus lienee ettei Saksa vielä tuolloin ollut valmis haastamaan Brittejä laivastojen osalta.
Tuon Graf Speen menettäminen heti alkuun noin tökeröllä tavalla oli paha takaisku. Toinen paha takaisku tuli vuoden päästä heti Norjan valtauksen kättelyssä kun raskas ristelijä Blücher tuli liian lähelle norjalaisten torpedoasemaa. Vaikka se tosin oli saanut pahoja osumia Norjan rannikkotykeiltä jo tätä ennen, niin noihin torpedoihin se upposi. Alue oli selvästikin tiedusteltu hyvin kun piti yrittää purjehtia kohtaan jossa rannikkotykkien lisäksi oli torpedoasemakin, ilmastahan noita ranikkotykkejä ei tietenkään kannattanut pommittaa. Tai muulla tavalla tuhota niitä, kuin purjehtimalla 1,5 kilometrin etäisyydelle niistä. Nämä kaksi tapausta jo yksin vaikutti suuresti siihen, että Hitler alkoi menettää (syystäkin) uskoansa Saksan laivaston kykyyn haastaa Brittien meriherruus tai yleensäkään siihen että niiden laivasto ylipäätään pystyy mihinkään. Lopullisesti se taisi mennä Bismarckin uppoamisen myötä.
Kolmas ja ratkaisevan paha takaisku tuli taas vuoden päästä kun Bismarck jätettiin yksin taistelemaan isoa ja raskasta brittiosastua vastaan. Saksalaisten suunnitelma tuolloin oli kuitenkin juuri oikeanlainen. Eli koota iso osasto, jolla olisi tuhottu suuri osa Brittien raskasta laivastoa. Saksan laivaston kyseiseen operaatioon piti tuolloin kuulua Bismarckin lisäksi raskas risteilijä Prinz Eugen, vielä raskaammat risteilijät Gneisenau ja Scharnhorst (jotka muuten upottivat yhdessä taistelussa yhden brittiläisen (muunnetun) lentotukialuksen ja kaksi hävittäjää) ja kaiken lisäksi vielä Bismarckin sisaralus Tirpitz. Tuolla laivastolla olisi tuhottu paljon Brittilaivastoa, mutta mönkäähän se meni heti kättelyssä. Gneisenau ja Scharnhorst kärsivät erilaisista ongelmista eivätkä päässeet mukaan operaatioon ja Tirpitz:llä oli vielä liian vähän maileja takana ja sen mukaan otosta luovuttin "sisäänajon" takia. Eli loppujen lopuksi mukana oli vain Bismarck ja Prinz Eugen. Operaatio lähti tästä huolimatta hyvin käyntiin kun ne opottivat raskaasta brittiosastosta raskaan risteilijän HMS Hood:in ja vaurioittivat tuliterää taistelulaivaa Prince of Wales:iä. Olisivat saaneet senkin upotettua, mutta päättivät luopua takaa-ajosta omien vaurioiden takia. Kaiken lisäksi Prinz Eugenin käskettiin irrottautua Bismarckista ja suunnata jonnekin turhanpäiväiseen rahtialuksien jahtaamiseen. Lopun nyt sitten arvasi, eli Britit jahtasi Bismarckia isolla laivastolla niin kauan, että saivat sen upotettua. Mikäli Bismarckilla olisi ollut tukenaan tuon alkuperäisen suunnitelman mukaiset vahvistukset niin homma olisi voinut mennä aikalailla erilailla. Mitä järkeä noita isoja aluksia on edes ylipäätään rakentaa, jos ei niitä ole tarkoitus edes yrittää suojata taisteluissa. Sama homma tapahtui myöhemmin muun muassa Scharnhorst:in upotuksessa, muut laivat irrottautuivat osastosta aikaisemmin joka johti yksin olleen Scharnhorstin upottamiseen usean raskaan vihollisristeiijän taholta.
Kyllähän saksalaiset tuon Bismarckin uppoamisen jälkeenkin kokosivat kunnon osastoa tarkoituksena saada jotain näkyvää aikaankin, mutta ei ne sitä koskaan oikeen saaneet. Ainakin vielä kesäkuussa 1942 niillä oli joku operaatio meneillään, jossa oli mukana muun muassa Tirpitz, Admiral Hipper ja Admiral Scheer. Niiden tarkoitus oli kuitenkin tuhota pohjoisen saattueita, eikä niinkään vihollisen taistelulaivoja. Tuo osastohan oli noiden johtoaluksien suhteen erittäinkin raskas Tirpitz oli tuon ajan tulivoimaisin taistelulaiva (ja siis Bismarckin sisaralus). Hiper taas oli yksi saksan kolmesta raskaasta risteilijästä (tuo Norjan rannikolla upotettu Blücher sekä aikaisemmin mainittu Prinz Eugen oli sen sisaraluksia). Scheer taas oli Graf Speen sisaralus ja siis niitä nopeita, hyvin panssaroituja ja tulivoimaisia taskutaistelulaivoja.
Saksan laivaston epäpätevyys näkyy tavallaan myös niiden suunnittelemassa laivastossa. Niillä oli huomattava määrä uutta ja raskasta "kalustoa", muttei likimainkaan tarvittavaa määrää pienempiä tukialuksia. Ensinnäkään hävittäjiä ja kevyitä risteilijöitä ei ollut tarpeeksi ja niitä harvojakaan ei osattu käyttää. Lopputuloksena on aina sama vastaus johdon epäpätevyydestä. Esimerkiksi käy vaikka Narvik-luokan hävittäjät. Ne alkoi rakennuttaa niitä vasta aivan sodan alla, joka johti siihen että ensimmäinen oli käytössä vasta loppuvuodesta -40. Ne saivat niitä jotain tusinan verran valmiiksi, mutta rakennuttaminen alkoi aivan liian myöhään ja kappalemäärä oli täysin riittämätön. Graf Spee ja Blücher oli jo upotettu ennen kuin yksikään noistä hävittäjistä oli valmis. Sitten kun niitä olisi ollut kohtuullisesti loppuvuodesta -43, niin kaikki tärkeimmät alukset joita niiden olisi pitänyt suojata oli jo upotettu. Harvinaisen hyvin suunniteltu laivaston rakennuttaminen, olkoonkin että osasyy löytyy Hitleristä kun se väkisin halusi aloittaa sodan pari vuotta liian aikaisin. Niiden laivasto olisi pari vuotta myöhemmin ollut paljon paremmin varustautunut suojaamaan noita raskaita aluksia. Kevyitä risteilijöitä Saksa ei sitten edes rakennuttanut. Kaikki niiden harvat kevyet risteilijät, oliko niitä vaivaiset kuusi kaikkiaan, oli rakennettu jo 20-luvulla, kun kaikki edellä mainitut raskaat alukset oli rakennettu 30-luvulla. Poikkeuksena ehkä ne kaksi Leipzig-luokan alusta, jotka saatettiin rakentaa aivan 30-luvun alussa. Ainakin ne muut neljä kevyttä risteilijää (Emden ja K-luokka) oli rakennettu jo 20-luvulla.
Yksi huomioitava seikka on vielä niiden soutaminen ja huopaaminen noiden lentotukialuksien kanssa. Ensin niitä ei tehdä valmiiksi silloin kun se olisi ollut taloudellisesti ja materiaalien suhteen mahdollista, ja sitten kun se edellä mainittujen seikkojen perusteella kävi jo vaikeaksi niin mitä ne tekee? Ne alkavat muokata useita muita laivoja (eikös niitä ainakin 7-8 kappaletta ollut) lentotukialuksiksi. Tämänhän ne aloitti niinkin myöhään kuin -42. Esimerkkejä on muitakin, mutta ainakin yhtä jo mainitun Prinz Eugen -sisaraluksta ne rupesivat muuntamaan tuolloin lentotukialukseksi. Ja yhden toisen keskeneräisen sisaraluksen ne muuten myi Venäjälle -39, se oli osa sitä hyökkäämättömyyssopimusta. Tuo -36 aloitettu ja melkein valmiiksi saatu Graf Zeppelin olisi kannattanut tehdä valmiiksi kun se kerta oli aloitettu. Noin muutoin Saksalle olisi tosin ollut paljon tärkeämpää rakentaa aikaisemmin ja enemmän noita kevyitä risteilijöitä tai hävittäjiä sekä sukellusveneitä.
Nyt kun tuli saksan laivastoa parjattua, niin tekisi mieli haukkua samaan syssyyn Italiankin laivasto, siinä sitä haukkumista vasta olisikin, mutta ehkä joskus toisen kerran.