Palloseuran maalivahdit 2024–2025

  • 76 782
  • 625

Tony Clifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, K-67

Mitäs turkkarissa tarinoidaan?
- Moisanen myöntää että reisille on mennyt, uskoo vielä leipovansa yhdestä tai useammasta liigatason veskarin
- Veini on viihtynyt ja haluaa jatkaa, kehuu Moisasta
- Leppäsyrjä pohtii uskaltaako TPS olla jatkamatta Veinin lappua kun kaksi muuta eivät ole pelanneet pitkään aikaan
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun puolesta Veini jatkakoon meillä. Eipä Valista eikä myös Werneristäkään ole ykköstorjujaksi meille.

Eipä ole kyllä Veinistäkään. Tuntuu olevan käyrä viime otteluissa vieläkin jyrkemmin alaspäin. Tämä on juuri sitä kunnianhimon puutetta: "ei se sen paskempi ole kuin muutkaan, tänne vaan". Joskus aikoinaan hankittavien pelaajien piti olla edes jonkinlainen vahvistus tai lisäarvo joukkueelle.

Kaksi imuria on jo omasta takaa ja kolmatta ei tarvita. Veinin kannattaa alkaa seuraavaa osoitetta tähyilemään vaikka Suomi-sarjasta.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voisivat Veini ja Werner vuorotella ja jos jompikumpi sattuu torjumaan vaikka 0 pelin noin voi pelata seuraavassakin. TuTolla on tarvetta veskalle varsinkin jos Vuorio nyt alkaa tekemään noita Liiga stuntteja joten Vali vain sinne
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
- Moisanen myöntää että reisille on mennyt, uskoo vielä leipovansa yhdestä tai useammasta liigatason veskarin
- Veini on viihtynyt ja haluaa jatkaa, kehuu Moisasta
- Leppäsyrjä pohtii uskaltaako TPS olla jatkamatta Veinin lappua kun kaksi muuta eivät ole pelanneet pitkään aikaan
Tilanne siis pahin mahdollinen Veini pelannut kaikki, ja taso ei vakuuttanut yhtään. Vali käynyt Kanadassa, eikä pelannut pitkään aikaan, ja Werner näyttää Isokokoiselta puulaaki veskalta.
Veinin hankinta näytti tilastojen valossa arvolta. Löytyi vielä liigasta tilastojen perusteella huonompi maalivahti kuin Vali ja Werner.
 
-jj 73-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veini ja Werner pitää laittaa molemmat pihalle, ja myös Moisanen samalla oven avauksella. Otetaan vaikka Lindberg takaisin loppukaudeksi. Silläkin riskillä, että loukkaantuu. Vali voi avata loppukauden luulkkua, sen sentään saanee kiinni.

Ja ensi kaudeksi tarvitaan kaksi uutta maalivahtia.
 
Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
- Moisanen myöntää että reisille on mennyt, uskoo vielä leipovansa yhdestä tai useammasta liigatason veskarin
- Veini on viihtynyt ja haluaa jatkaa, kehuu Moisasta
- Leppäsyrjä pohtii uskaltaako TPS olla jatkamatta Veinin lappua kun kaksi muuta eivät ole pelanneet pitkään aikaan
Eli ei niin huonoa tilannetta, että tepsissä ei saataisi sitä vielä huonommaksi..

No ei vaan, mutta onhan tää tilanne aivan kamala. Veini varmaan mielellään jääkin, koska seuraavaa sopparia saa hakea jostain Slovakiasta näillä näytöillä.

Ei tällä pitäisi olla mitään realistista mahdollisuutta jatkosoppariin, ellei seurassa päättäjät ole humalassa.
 
ÅBO

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä ole kyllä Veinistäkään. Tuntuu olevan käyrä viime otteluissa vieläkin jyrkemmin alaspäin. Tämä on juuri sitä kunnianhimon puutetta: "ei se sen paskempi ole kuin muutkaan, tänne vaan". Joskus aikoinaan hankittavien pelaajien piti olla edes jonkinlainen vahvistus tai lisäarvo joukkueelle.

Kaksi imuria on jo omasta takaa ja kolmatta ei tarvita. Veinin kannattaa alkaa seuraavaa osoitetta tähyilemään vaikka Suomi-sarjasta.
Veini ja Werner valjakolla rohkeasti vaan kauden loppuun saakka. Ei meille ole tämän parempaakaan tarjolla. Valin paikka voisi olla Mestiksessä. Saisi siellä enemmän vastuuta, mikä on tärkeä asia hänelle.
 
Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joukkue luottaa Veiniin maalivahdeista eniten. Siinä se yksinkertainen syy. Ps. Näitkö sen videon, missä junnut julkaisi joukkueelle pelaavan kokoonpanon ja pelaava maalivahti (Veini) julkaistiin? Joukkue antoi voimakkaat suosionosoitukset.
Luottaa niin paljon, että ei päätti ottaa tänään kollektiivisesti vähän kevyemmin?

No joo, taitaa Veinin prossat tepsin paidassa alkaa kohta jo 7. No tänään oli ehkä 4 ja 5 maalit hieman halpoja (paketista läpi), mutta kuten on tässä aiemminkin nähty muidenkin maalivahtien osalta niin eihän ton joukkueen takana kukaan esiinny +90 prosenteilla.

Yksinkertaisesta puolustetaan joukkueena kurittomasti ja aivan katastrofaalisia aivopieruja/henkilökohtaisia virheitä tulee ihan liukuhihnalta ja vastustaja rokottaa niistä kyllä kovalla prosentilla tällä kaudella.

On tää kyllä surkeeta menoa, ei voi mitään!
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Liiga-joukkueiden maalivahtien torjumat maalit maaliodottamaan nähden:

SaiPa +11,79
K-Espoo +7,78
Ässät +6,88
Ilves +6,15
HIFK +5,52
KalPa +5,46
KooKoo +4,19
Sport -0,45
Tappara -0,63
Pelicans -2,36
HPK -4,81
Lukko -5,50
Kärpät -9,49
JYP -12,71
Jukurit -13,03
TPS -16,83
 
Eikös Veinillä ollut kaudelta xGAE tilasto 14,53 Wernerillä joku 8 ja Valilla about 3.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan turhaa maksaa Veinille, pihalle vaan, mielummin vaikka kiekkoämpäri sinne maalin eteen pelin ajaksi.
Meidän 2 metrinen kiekkoämpäri istuu luukkua availemassa. En tajua Moisasen ajatuksen kulkua kun näki jo viime perjantaina että Veinillä ei kulje.
Oliko pätkäsopparissa joku pykälä että saa pelata kaikki pelit?
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kun vertasi eilisessä ottelussa Eetu Randelinin ja Veini Vehviläisen otteita, niin yksi suuri ero oli jo siinä, ettei Randelinilta tullut reboundeja kun taas Vehviläiseltä tuli näitä lähes joka torjuntaan. Samoin Vehviläisen liike maalilla oli koko ottelun ajan äärettömän epävarman ja itseluottamuksensa menettäneen pelaajan työskentelyä. Ei siis mitään mahdollisuutta, että näin sekaisin pelissään olevaa maalivahtia kannattaisi täällä pitää enää päivääkään.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mites muuten, loppuuko se Veinin soppari heti perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 00.01 kun päivä on 11.1 vai joudutaanko vielä yksi peli katsomaan kaveria, koska Moisanen ei ole ketään muuta maaliin laittamassa
 
20320 Åbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse luulen, että Vali aloittaa maalilla lauantaina. Tuskin Mose kuitenkaan Valin suhteen on vielä luovuttanut, toisin kun Wernerin.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse luulen, että Vali aloittaa maalilla lauantaina. Tuskin Mose kuitenkaan Valin suhteen on vielä luovuttanut, toisin kun Wernerin.
Eihän se puheiden mukaan ollut Wernerinkään suhteen luovuttanut, jostain syystä ei vaan anna pelata. Olisiko sitten siellä kuitenkin jotain loukkaantumista?
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mosella varmaa soppari jo muualle. Eikö se saa laittaa hanskat narikkaa nykyisessä pestissä.

Mutta vakavasti puhuen niin mun mielestä Valissa on kolmikosta eniten annettavaa ja Valilla voisin mennä loppukauden. Varmasti kämmejä tapahtuu, kun ei ole tähti ja nuori kaveri, mutta tulevaisuutta ajatellen niin siinä nään eniten potentiaalia jatkaa TPSn paidassa ja ylipäätään nousevan ihan vartenotettavaksi liigatason vahdiksi. Mutta ei se katsomossa tai penkillä kehity.

sit jos homma ei ennen siirtoa lähe oikeasti kulkemaan ja karsinnat näyttää todennäköisiltä niin joku kokenut hyvä maalivahti loppukauden sopparilla pelastamaan uppoava laiva.
 
Toisaalta jos Valin löisi nyt aivan kylmänä seuraavaan vaikka 15 peliin uuniin niin tulos voisi olla aivan karmaisevaa ton viisikon takana. Toki tota viime peliä kammottavampaa yleisilmettä tuskin enää voisi tulla, mutta ei se kovin hyvää tekisi Valille loppu-uraa ajatellen.

Parasta Valille olisi nyt ottaa ainakin hetkeksi kokonaan Tepsistä irti ja mennä Mestikseen torjumaan kiekkoja ja hakemaan kokemusta isosta pelimäärästä sekä tasaisuudesta illasta toiseen.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä mitä ihmettä Wernerille on tapahtunut kun Pitsissä vielä näytti ihan kovalta veskarilta, jopa Raumalaiset kaverini totesivat että nyt on saatu Turkuun maalivahti joka saa kiinni jotakin.

Moisasen opit? Vai mitä ihmettä. Ja ihan Ok statseilla SHL:ssä operoinut.
 
JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Kun vertasi eilisessä ottelussa Eetu Randelinin ja Veini Vehviläisen otteita, niin yksi suuri ero oli jo siinä, ettei Randelinilta tullut reboundeja kun taas Vehviläiseltä tuli näitä lähes joka torjuntaan.
Johtu siitä että Tepsiläiset veteli syliin, vastustaja patjoihi, tai maaliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös