OIisiko penkkarireissulla :-) ????Missä on Ukko-Pekka? onko loukkaantunut kun ei ole vähään aikaan ollut liigakokoonpanossa eikä Lempäälässä
Missä on Ukko-Pekka? onko loukkaantunut kun ei ole vähään aikaan ollut liigakokoonpanossa eikä Lempäälässä
Minulla viimeisin tieto on, että UPL on loukkaantuneena.Missä on Ukko-Pekka? onko loukkaantunut kun ei ole vähään aikaan ollut liigakokoonpanossa eikä Lempäälässä
Selkeästi haettu kokoa kokoonpanoon kun vastassa IFK. Toivottavasti auttaa, koska viimeksi IFK vei fyysisyydessä 100-0.Mielenkiintoista, että Leino on merkattu keskelle ja Viitaluoma laidalle. Siellä on siis kenttänä Viitaluoma-Leino-Kainulainen. Lahti siirtyy Tuulolan ja Palven rinnalle, Ruokonen Sillanpään ja Keräsen rinnalle. Pakistosta putoaa Laavainen. Niemeläinen ja Friman on pari, samoin Karjalainen ja Almari. Turtiainen 13. hyökkääjä.
No huhuttuhan tätä on jo pitkään. Voisi tietysti jopa kuvitella, että Kerho ensin kertoisi Palven siirtyvän muualle, mutta kai näitä näinkin voidaan hoitaa.Tps julkaisee tänään klo 18 kahden uuden pelaajan nimet. Tps-osiossa paukutellaan jo henkseleitä siitä, että Oula Palve olisi toinen näistä pelaajista eli siirtyisi jo nyt loppukaudeksi. Onko Hämeenlinnan suunnalla tästä mitään tietoa?
Huhhuh. Melko vahva huhu: Palve/TPS, Vesalainen/Tsärpät, Larmi/Sveitsi ja Keränen pakannut myös.No huhuttuhan tätä on jo pitkään. Voisi tietysti jopa kuvitella, että Kerho ensin kertoisi Palven siirtyvän muualle, mutta kai näitä näinkin voidaan hoitaa.
Lukko haki Kiekkoareenan mukaan alaketjujen tekijää niin jotenkin tuli heti mieleen, että joko Keränen tai Sillanpää siirtyy sinne.Huhhuh. Melko vahva huhu: Palve/TPS, Vesalainen/Tsärpät, Larmi/Sveitsi ja Keränen pakannut myös.
Keränen/Lukko? Larmista ei ilmeisesti voida luopua, sillä Karjalainen Saksassa ja UPL loukkaantuneena.Lukko haki Kiekkoareenan mukaan alaketjujen tekijää niin jotenkin tuli heti mieleen, että joko Keränen tai Sillanpää siirtyy sinne.
Edit.
Ja siinä mielessä Larmin vuokraaminen palvelisi Kerhoa pidemmällä tähtäimellä hyvin. Saadaan rahaa ja Luukkosta saadaan peluutettua ja testattua kunnolla.
Huhhuh. Melko vahva huhu: Palve/TPS, Vesalainen/Tsärpät, Larmi/Sveitsi ja Keränen pakannut myös.
Eli HPK veti töpselin seinästä vaikka saumoja on vieläkin. Olisivat nyt edes katsoneet tuon yhden kierroksen ennen rajaa, koska viisi pistettä ja neljä kierrosta on HPK:lle vielä mahdollista. Aika reppanan kuvan jättää tämä HPK:sta.
Ai toissakaudella, kun Manninen, Polak ja Jasu lähti?Viimeks mentiin samalla taktiikalla Ilveksen ohi.
Ei kai se sitä välttämättä tarkoita. Voihan se olla että TPS maksoi jonkinlaisen buy-outin kerralla eikä liisannut Palvea.Eli kun HPK purki Palven sopimuksen, ainoa rahallinen hyöty on, ettei hänen loppukauden palkkaansa tarvitse maksaa? Voi tätä rahan kilinää ja kolinaa.
Viimeks mentiin samalla taktiikalla Ilveksen ohi.
Ei kai se sitä välttämättä tarkoita. Voihan se olla että TPS maksoi jonkinlaisen buy-outin kerralla eikä liisannut Palvea.
Tuo sopimuksen purku kuulostaa karulta. Todella toivon että tässä olisi @Jinsui mainitsema TPS buyout jotta jotain rahaa sentään olisi saatu.