Palkka vai työn mielekkyys sekä rahan arvo sinulle?

[Ruutiveijari]

Kumpaa arvostatte enemmän? Oletteko valmiita sietämään pitkää työpäivää pomon läpsiessä perseelle, jos palkka on hyvä vai pitää työn olla mielekästä, mutta palkalla ei niin väliä? Miten yleensäkin koet rahan itsellesi, määrääkö se elämäsi kaikkia tavotteita vai riittääkö että sitä on tarpeeksi välttämättömyyksiin?

Olen viime aikoina pohtinut itse mitä arvostan ja mihin haluan elämääni ohjata. En ole koskaan nähnyt rahalle mitään itseisarvoa, en ole ymmärtänyt joidenkin ihmisten kokemaa iloa rahan pelkästä omistamisesta. Ei minulla sitä koskaan ole paljoa ollutkaan, useimmiten juuri tarpeeksi. Ne vähät ylimääräiset rahat mitä käsiini ovat kulkeutuneet olen lähinnä luovuttanut eteenpäin. Kotimme elektroniikka on vanhaa, mutta toimivaa. Asumme vuokralla pienessä, mutta mukavassa asunnossa mukavalla sijainnilla. En ole edes pukua koskaan omistanut. Samaan aikaan, samalla alalla olevat muut saman ikäiset painavat pitkää päivää isolla rahalla Tiger of Swedenin puvuissaan. Ja metsästävät aina sitä seuraavaa palkankorotusta ja seuraavaa uutta tietokonetta tai kännykkää. Täytyy myöntää, että en ymmärrä. Toisaalta on hyvä, että minunlaisiani outoja hippejä on aika harvassa, yhteiskunnan rattaat taitaisivat muuten hidastua aika nopeasti.

Mikä on siis sinun suhteesi rahaan, työntekoon, vapaa-aikaan ja näiden suhteeseen?

 

[Jupe]

Mikä on siis sinun suhteesi rahaan, työntekoon, vapaa-aikaan ja näiden suhteeseen?

Aikalailla sinun ja kuvailemasi Tom of Swedenin välimaastosta sanoisin.

Aika lungissa toimistotyössä olen viihtynyt jo toistakymmentävuotta, mukavasti on duunia, ei liikaa, ok työympäristö ja esimiehet. Olen ylläpitänyt osaamista riittävällä tasolla ja kouluttanut itseäni firman maksamilla kursseilla pahanpäivän varalle.

Palkkaa ropisee kuukausittain sellaisen reilun suomalaisen keskivertopalkan verran ja olen tyytyväinen. Siitä riittää hyvin autoon,asumiseen, elämiseen, viihteeseen täällä pk-seudulla jne.

Vapaa-aika on todella tärkeää, olen tarkka työajastani ja en vietä työpaikalla yhtään ylimääräistä minuuttia.

Ja mikä helpottaa elämää ja talouden tilannetta on se että avovaimo tienaa ainakin 50% enemmän kuin minä. :)



_

 

[Evil]

Olen tehnyt alipalkattuja paskahommia kohta 20 vuotta, opintojen ohessa ja muutenkin. Nyt, kun syksyllä toivottavasti työllistyn koulutusta vastaaviin hommiin, tulen saamaan enemmän liksaa kuin ikinä aikaisemmin. Silti enemmän merkitsee se, että duuni on sitä mitä haluan tehdä, mihin olen saanut koulutuksen ja missä olen hyvä.

Kahden ja puolen kuukauden kesälomastakaan ei tosin ole haittaa...

 

[Palstalegenda]

Tuorein Voima-lehti vastaa tähän puolestani: Työ ei kannata

Kyllä se joskus kannattaa mutta suurimmalle osalle ei.

Jos työ olisi jotain hyvin mielekästä, niin kyllähän se sitten olisi ihan mukavaa. Tulee nyt mieleen vaikkapa joku NHL-tähti ja miljoonatulot. Normaalimpi työ on orjuutta. Ellei nyt sitten vaikka tykkää viljellä maata ja kokee sen jotenkin sielullisempana asiana kuin pelkkänä työnä, kun sipuli kurottaa kohti ilmakehää.

 

[Viljuri]

Tuorein Voima-lehti vastaa tähän puolestani: Työ ei kannata

Kyllä se joskus kannattaa mutta suurimmalle osalle ei.

Jos työ olisi jotain hyvin mielekästä, niin kyllähän se sitten olisi ihan mukavaa. Tulee nyt mieleen vaikkapa joku NHL-tähti ja miljoonatulot. Normaalimpi työ on orjuutta. Ellei nyt sitten vaikka tykkää viljellä maata ja kokee sen jotenkin sielullisempana asiana kuin pelkkänä työnä, kun sipuli kurottaa kohti ilmakehää.

Jos on kovin narsisti tai päihderiippuvainen, niin työn tekeminen ei varmasti "kannata". Vaikertaminen ei ole mitään työtä.

Vastaavasti, jos taas arvostaa muitakin asioita kuin livelarppia, niin objektiivinen, ei-egoistinen metriikkakin asioiden arvottamiseen syntyy kuin itsestään.

 

[Koala]

Itse olen ollut lähes koko ikäni taloudellisti tavallaan riippumaton, joten kaikesta työstä saatu korvaus on ollut jotenkin paradoksaalista taskurahaa, jonka saisin muutenkin.

Nyt kun ikää on karttunut jonkin verran mittariin, niin olen ymmärtänyt, että se rahan ja työn mielekkyyden tasapaino ei ole mitenkään helppo funktio. Täytyy tehdä työtä, jota itse arvostaa ja josta saa sen verran rahaa, etteivät ulkopuoliset pääse sanomaan "muiden rahoilla elää". (Vaikka muiden mielipiteet noin yleensä eivät saisi vaikuttaa elämään mitenkään suuresti.)

Muiden nuorten tavoin myös minä vaelsin pari vuotta siinä suossa, jossa pohditaan miksi halutaan isona. Nyt kun tavoitteet ovat jo aika kirkkaita, niin on paljon mukavampi ajatella omaa tulevaisuutta itsensä herrana. Ja siitä tässä varmaan on kysymys; olla tasapainoinen ihminen, joka tekee mielekästä työtä ja ansaitsee sen verran, että pystyy itsensä (ja myöhemmin muut) elättämään. Ne ylimääräiset voi säästää vaikka lapsille.

 

[verikuut]

Minä tienaan opiskeluaikoihin nähden ihan järjettömästi. Muihin työssäkäyviin verrattuna lienen siellä alemmalla keskitasolla. Raha on kivaa, mutta työstäni nautin niin paljon, etten laske ylityötuntejani (periaatteessa niitä ei pitäisi tulla, mutta alasta johtuen kesät tehdään töitä ja talvet sitten pyöritellään peukaloita).

Työn mielekkyys on kaikki kaikessa. Ja kun siitä maksetaan siedettävä korvaus, niin kyllä tämä työttömänä himassa makoilun voittaa.

 

[CorporalSyd]

Työn pitää olla mielekästä tai jaksaminen jää siihen 1-2 vuoteen. Sen jälkeen alkaa tulla sairaspoissaoloja, työstressiä ja uupumusta hyvin nopeasti.

En toki suosittele huonon liksan ja hyvien työpuitteiden yhdistelmääkään pysyvänä järjestelynä. Monissa IT-firmoissa joissa tämä yhdistelmä oli käytössä, oli työntekijäporras vastavalmistuneita tai vielä opiskelijoita ja useimmat lähti pois heti kun oli riittävästi CV:n täytettä seuraavan paikan hankkimiseksi.

Ainakin itse olen huomannut sen, että kun kuitenkin suurin osa vuodesta menee töissä niin kyllä sen työn pitää olla mielekästä. Tai sitten on pakko ostaa isolla palkallaan lisää vapaa-aikaa tehden vajaata viikkoa huonossa työpaikassa.

 

[ms.qvist]

Mikä on siis sinun suhteesi rahaan, työntekoon, vapaa-aikaan ja näiden suhteeseen?

Raha tuo turvallisuutta mutta ei välttämättä onnea. Tärkeintä minulle on mielekäs työ (jos sellaisen joskus saan) kuin tolkuttoman suuri tilipussi. Riittää, että palkka riittää elämiseen, sitä jää vähän yli matkusteluun ja harrastuksiin mutta mitään kuuta en taivaalta kaipaa itselleni tai oven taa jonoksi saakka ihmisiä hyötymään minusta ja miljoonistani.

Yhtälailla työn ohella tärkeää on se, että vastapainoksi vapaa-aikaa on riittävästi, työ ei kulkeudu kotiini - mikäli en sitä välttämättä halua. Kaipaan myös aikaa itselleni ja vain ja ainoastaan itselleni kenestäkään muusta välittämättä - tämä siis olettamuksena, että ei ole perhettä. Mieluiten tekisinkin töitä kotona omassa rauhassa mutta se on mahdotonta alalla jolle olen kouluttautumassa. Toisinaan on tyytyminen kompromisseihin.

vlad.

 

[kiljander]

Lähtökohta on se että jos tykkäät työstäsi, niin teet sen automaattisesti hyvin (jopa paremmin kuin muut), mikä johtaa etenemiseen ja parempaan palkkaan. Lisäksi asiassa mielestäni auttavat oikea elämänkatsomus (joka tuo oikeat arvot), sydämensivistys, älykkyys, hyvät käytöstavat, sosiaaliset taidot ja korkea koulutus.

Kyllä, raha tuo huolettomamman elämän. Onnen voi saavuttaa ilmankin.


Millään näistä ei ole merkitystä ikuisuusperspektiivistä.

 

[scholl]

Kumpaa arvostatte enemmän? Oletteko valmiita sietämään pitkää työpäivää pomon läpsiessä perseelle, jos palkka on hyvä vai pitää työn olla mielekästä, mutta palkalla ei niin väliä? Miten yleensäkin koet rahan itsellesi, määrääkö se elämäsi kaikkia tavotteita vai riittääkö että sitä on tarpeeksi välttämättömyyksiin

Oma plänini on seuraava. Yhdistetään intohimo ja harrastukset. Intohimo tarkoittaa sitä, että löytyy samanlaisella ambitio- ja lahjakkuustasolla varustettuja tyyppejä, joiden kanssa voi tehdä juttua. On se sitten palkkatyö tai ei. Ihan sama. Mulla ei ole koskaan ollut ongelma vetää overnightereitakaan. Pikemminkin teen parempaa jälkeä under pressure. Sen lisäksi tapana on yleensä ollut nimenomaan niin, että minä olen se leader, eikä joku muu. Jos löytyy tarpeeksi kova jätkä niin tottakai mielelläni otan sen mentoriksi, mutta yleensä ihmisiin saa pettyä.

Harrastukset saavat sitten olla yritysryväs, jossa kokeilen kaikkia ideoitani. Olen suunnitellut jonkinlaista holdingyhtiötä ja sitten oikeasti kokeilla kaikkea kivaa.

Mutta nyt on vielä oppimisprosessi vähän kesken, joten en ole siellä missä joskus tarkoitus on olla. Rahalla ei ole mitään merkitystä tässä vaiheessa, eikä se muutenkaan saa olla se draiveri, joka ajaa toimintaa.

 

[scholl]

Muiden nuorten tavoin myös minä vaelsin pari vuotta siinä suossa, jossa pohditaan miksi halutaan isona.

Tuota en ole koskaan miettinyt, mutta olen paljon miettinyt sitä, että mikä se on elämän tehtävä. En nyt tarkoita, että olisin niinkuin John Nash the Beautiful Mind leffan mukaan ja kuvittelisin oman maailmani ja siellä kammiossa sitten jotain täysin käsittämätöntä suunnittelisin, mutta kyllä se on niin, että kannattaa miettiä sitä, miksi ylipäätänsä on olemassa. Itse en ainakaan kestäisi ajatusta siitä, että olisin vaikka joku bussikuski. Siis oikeasti mitä hittoa niiden päässä liikkuu. Mennään aamulla duuniin ja illalla himaan, eikä mitään synny. En ole koskaan tehnyt ensisijaisesti rahan takia mitään ja en tainnut olla ikinä missään kesätöissä tms., vaan juttu on niin, että minun pääni pitää kehittää asioita, jotka osoittautuvat joskus sen verran merkittäviksi, että sekin sitten tuo mukanaan fyrkkaakin. Eikä niin, että keräisin sitä erityisesti ja olisin joidenkin typerysten kanssa tekemisissä jossain paskaduunissa pankissa Lontoossa exceliä hakkaamassa.

 

[sampio]

Työn mielekkyys on ehdottomasti tärkeämpää kuin pelkkä iso palkka. Tietysti jos nuo pystyy yhdistämään, ei siinä ole mitään pahaa, mutta mulle ei ole tullut sellaisia vastaan. Olen tehnyt melko monenlaisia hommia, jopa jotain sellaista, mistä olisi maksettu pidemmän päälle liki tuplasti suomalaisten keskivertopalkkaan, mutta ei napannut. Paremmin viihdyin noutopihamyyjänä pikkupalkalla asiakaspalvelussa. Mutta juu, onneksi uskalsin kokeilla nykyisiä hommia, koska ne ovat tuntuneet kaikkinensa juuri mulle sopivilta. Palkka ei päätä huimaa, mutta sillä tulee toimeen.

 

[Koala]

Tuota en ole koskaan miettinyt, mutta olen paljon miettinyt sitä, että mikä se on elämän tehtävä.

Mitä jos se ei kaikilla liity työhön? Bussikuskit saattavat käydä työssään sen takia, että saavat täytettyä sen oikean tehtävänsä elämässään; perheen?

En tiedä, mitään kokemusta ei ole asiasta. Kavereitani on ihan normaaleissa "hanttihommissa". Useimmat vain siksi, että "se on mukavaa ja siitä saa rahaa". Tarvitseeko sitä sen syvällisemmin analysoida?

 

[Evil]

En ole koskaan tehnyt ensisijaisesti rahan takia mitään ja en tainnut olla ikinä missään kesätöissä tms., vaan juttu on niin, että minun pääni pitää kehittää asioita, jotka osoittautuvat joskus sen verran merkittäviksi, että sekin sitten tuo mukanaan fyrkkaakin.

On se hyvä, että jotkut ovat siinä asemassa ettei rahan takia tarvitse tehdä mitään. Isikö elättää?

Hienoa olisi odotella vaan jumalaista inspiraatiota ja antaa pään kehitellä juttuja, mutta kun on syötävä ja asuttava ja elätettävä perhe. Töitä on tehtävä, kun ei ole sattunut syntymään kultalusikka suussa mihinkään baijerilaiseen linnaan.

 

[Palstalegenda]

Jos on kovin narsisti tai päihderiippuvainen, niin työn tekeminen ei varmasti "kannata". Vaikertaminen ei ole mitään työtä.

Implisiittisenä päätelmänä; Viljuri siis pitää kaikkia vihervasureita narsistisina päihderiippuvaisina? Tämän olettamuksen teen siksi, että kyseinen linkittämäni kirjoitus oli tuosta lehdestä, lehden hengen mukainen ja lainauksesi käsitti tuon linkityksen.

Jos ihminen on vaikkapa jonkin alan tohtori, eikä saa suunnillenkaan alansa töitä, vaan vaihtoehtona olisi siivoojan tai kaupan kassan ura, niin en menisi väittämään tuollaista tuonlaiseen työhön vittuuntunutta narsistiksi, päihderiippuvaiseksi tai egoistiseksi, joka arvostaa vain livelarppia.

Tuossa viime viikolla luonani visiteerasi muutaman yön muuan työtön tohtorismies. En pidä lainkaan tuollaisena kuin mihin lokeroon hänet laitoit, johtuen siitä, ettei hän sellainen ole.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Tämähän mielenkiintoinen kysymys. Itselleni toki asia on kristallin kirkas :)

Olen tällä hetkellä työssä, josta pidän. Oikeastaan tykkään tästä enemmän kuin aiemmista hommista yhteensä ja olen oikein tyytyväinen. Palkka on myös kohdallaan. Raha on silti erittäin tärkeä, koska jouduin harkitsemaan joku vuosi sitten työn vaihtoa, kun en kokenut palkkani olevan riittävä. Sitä korjattiin. Olisin tehnyt typerämpääkin työtä, jos vain palkka olisi ollut parempi. Hyvä kuitenkin, että kävi kuin elokuvissa. Kysymys on kuin raha vai rakkaus? Raha tietenkin, koska rahalla saa rakkautta.

Silti jos saisin mahdollisuuden, lopettaisin kaikki työt kuin seinään. Minulla riittää harrastettavaa ja tekemistä aivan tarpeeksi, että ei kävisi kyllä aika pitkäksi "kotona lojuessa". Sitä paitsi se kotona lojuminenkin on melko mukavaa.

 

[julle-jr]

Kyllä minulle ainakin työn mielekkyys on se olennaisin tekijä. Tosin olen onnekseni huomannut, että omasta mielestäni mielekkäät tehtävät ovat usein myös ihan kohtuullisesti palkattuja. Työn tämänhetkisen mielekkyyden lisäksi arvostan mahdollisuuksia tehdä tulevaisuudessa jotain muunlaista hommaa. Olen koulutukseltani DI. Ehkä mieluummin olisin opiskellut vaikkapa jotain historiaan ja politiikkaan liittyvää, mutta valitsin tekniikan esimerkiksi sen takia, että se näytti tarjoavan enemmän ja monipuolisempia työmahdollisuuksia. Tekniikan opinnothan olivat ajoittain melkoista pakkopullaa, enkä voi sanoa alati nauttineeni opiskeluajoista. Tosin en ajatellut, että se olisi opiskelun tarkoituskaan.

Pidän siis siitä ajatuksesta, että minulla on hyviä mahdollisuuksia hakeutua myös pois nykyisestä työstäni, tai kenties hankkia töitä toisesta maasta, jolloin kuviot muuttuvat uusiksi, vaikka työ pysyisikin samantyyppisenä. Tai pyrkiä eteenpäin samoissa kuvioissa. Tämä mahdollisuus johonkin uuteen tuo tämänhetkiseenkin työhön ekstramielekkyyttä, koska voin ajatella, että tämä on vain yksi projekti elämässä ja tämänkin projektin aikana oppii taas jotain uutta. Sitten kun kyllästyy liikaa ja tulee sopiva tilaisuus, voi tehdä jotain muuta. Itse asiassa uuden oppiminen onkin minulle yksi aika varma mielekkyyttä lisäävä tekijä. Jotenkin minusta tuntuisi epätoivoiselta ajatella, että joutuisin tekemään jotain samaa työtä vaikkapa 35 vuotta. Viime aikoina on alkanut tuntumaan siltä, että joskus voisi olla mukavaa ainakin kokeilla opettamista vaikkapa AMK:ssa tai miksei yliopistossakin. Osittain tästä syystä ryhdyin tekemään työn ohessa tekniikan alan jatkotutkintoa.

Mielelläni teen myös jotain yleishyödyllistä, tai siis sellaista, jonka ainakin itse miellän hyödylliseksi. Tekniikan ala on myös tätä tarkoitusta varten ollut hyvä valinta, koska kyllähän insinööreillä on kenties parhaimmat mahdollisuudet osallistua vaikkapa uusien energia- ja ympäristöratkaisujen kehittämiseen jne. Olenkin joskus jonkun ns. kettutytön kanssa baarissa keskustellessani ihmetellyt, että miksi hän ei ole ryhtynyt insinööriksi, jolloin voisi käyttää aikansa ja energiansa joidenkin todellisten ympäristön tilaa parantavien ratkaisujen innovointiin ja niiden käyttöönoton mahdollistamiseen. No, toki kaikki rehellinen työ on kai omalla tavallaan hyödyllistä.

 

[Ruutiveijari]

Silti jos saisin mahdollisuuden, lopettaisin kaikki työt kuin seinään.

Miten jos sinulle tarjottaisiin mahdollisuutta tehdä puolet nykyisestä työajasta puolella nykyisestä palkasta? Tämä on oma valintani nykyisellään. Teen työtä noin 16-20 tuntia viikossa, saan palkkaa noin 1500 euroa kuukaudessa. Ei paljoa, mutta juuri riittävästi. Entäpä jos tarjottaisiin neljän päivän työviikkoa, 80% palkasta?

Vapaa-ajasta olisi moni valmis maksamaan, mutta miksi niin moni silti tekee sitä 8h/5pv työtä? Ainoa vaihtoehto?

 

[Palstalegenda]

Pari linkkiä kertovat sen mistä tässä mielestäni on paljolti kyse.

Talouselämän jutussa vaihtoehtoisia mittareita onnellisuudelle. Ja kuinka onnellisuus on ollut BKT:n noususta huolimatta jo sangen pitkään laskussa.

Tässä tutkimuksessa onnellisuustekijöihin mennään varsinaisesti sivulla 3. Tuo hedoninen juoksumatto on ihan mielenkiintoinen teoria, lienee jopa havainto, niin ainakin väittävät.

Paljon saa tapahtua ennen kuin luovutaan BKT:sta, tai edes otetaan rinnalle tuo Index of Sustainable Economic Welfare, isew, (”kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi”) ja sen jatkokehitelmä Genuine Progress Indicator, gpi (”aidon kehityksen indikaattori”). Juu, kommareitten mittareita, sanovat jotkut.

BKT:n mukaan kun tarpeeksi pitkään elellään, yksilötasollakin, sikäli kun niin voi sanoa, niin kuollaan saasteeseen ja kiireeseen. Vaan voihan sitä kuolla semmoisiinkin. Saastesuojanaamaria kun hieman raottaa, niin saa juodakseen jotakin missä on joko klooria, lisähormoneita tai muita teollisia lisäaineita... mutta onneksi tilillä on rahaa ja kesäloman voi suorittaa ihan miten haluaa.

 

[Tykki]

Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että keskimääräisesti on mukavampaa kun rahaa on kuin että sitä ei ole.

On ollut aikoja, jolloin raha-asioita on pitänyt murehtia. En pitänyt siitä. Nyt asiat ovat paljon paremmalla tolalla kun lainatkin on maksettu. Tuntuu paljon paremmalta. Voin käyttää euroja entistä enemmän vaikkapa elämysten kokemiseen ynnä terveellisemmän ja parempilaatuisen ruoan ostamiseen. Lisäksi vaimo arvostaa kovasti sitä, että nykyään voimme palkata kerran vuodessa ikkunanpesijän pesemään asuntomme kaikki yli 60 ikkunapintaa.

Mitä tulee työn ja palkan suhteeseen, niin ainahan palkankorotus kelpaa. Toisaalta en ole halukas tekemään jatkuvaa ylipitkää työpäivää vaikka siitä rahallisen korvauksen saisikin, sillä se veisi aikaa siltä oikealta elämältäni jonka koen tapahtuvan työajan ulkopuolella. Voin vaikka vannoa, että loppumetreillä tuskin mietin, että olisinpa viettänyt enemmän aikaa töissä.

 

[Vanha Len]

En ole koskaan tehnyt ensisijaisesti rahan takia mitään ja en tainnut olla ikinä missään kesätöissä tms., vaan juttu on niin, että minun pääni pitää kehittää asioita, jotka osoittautuvat joskus sen verran merkittäviksi, että sekin sitten tuo mukanaan fyrkkaakin.

No helkkari...mulla on just tuo sama kuvio. Ei meitsillä muuten olisi aikaa roikkua täällä Jatkoajassa ja elättää viiden sierainparin perhettä. Merkittävät ideat, jotka kykenee muuttamaan massiksi ovat the juttu. Se ero tietty teikäläiseen tässä on, että ideoin pitkälti vain rahan vuoksi. Jos ei olisi tulostavoitteita niin pääni kehittämät asiat olisivat varmasti paljon "vapaampia ja parempia". Nyt pitää keskittyä suurelta osin vain tiettyyn tulokseen.

Kyl sun kelpaa.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Miten jos sinulle tarjottaisiin mahdollisuutta tehdä puolet nykyisestä työajasta puolella nykyisestä palkasta? Tämä on oma valintani nykyisellään. Teen työtä noin 16-20 tuntia viikossa, saan palkkaa noin 1500 euroa kuukaudessa. Ei paljoa, mutta juuri riittävästi. Entäpä jos tarjottaisiin neljän päivän työviikkoa, 80% palkasta?

Olen miettinyt tuota. Ei onnistuisi, koska pidän elintasostani. Pidän vapaa-ajasta niin paljon, että tuo ajatus palaa mieleen aina uudelleen ja uudelleen. Silti käytännössä minun pitää toivoa sitä lottovoittoa tjms., koska en halua persaukisena viettää päiviäni. Olen nimittäin yksi niistä, jotka haluavat aina toisinaan sen uuden tietokoneen tai taulutelevision. Tai uuden mopon. Tarvitsisin kuussa luultavasti reippaan pari tonnia (kenties lähempänä 2.5k tai 3k), että tekisin lyhempää päivää. Ajatuksena ei kuitenkaan alkuunkaan mahdoton.

Mutta henkisesti työ ei ole tärkeää, vaan se raha. Mikäli rahan ero on marginaalinen, sitten se työ.

 

[Viljuri]

Implisiittisenä päätelmänä; Viljuri siis pitää kaikkia vihervasureita narsistisina päihderiippuvaisina? Tämän olettamuksen teen siksi, että kyseinen linkittämäni kirjoitus oli tuosta lehdestä, lehden hengen mukainen ja lainauksesi käsitti tuon linkityksen.

Jos ihminen on vaikkapa jonkin alan tohtori, eikä saa suunnillenkaan alansa töitä, vaan vaihtoehtona olisi siivoojan tai kaupan kassan ura, niin en menisi väittämään tuollaista tuonlaiseen työhön vittuuntunutta narsistiksi, päihderiippuvaiseksi tai egoistiseksi, joka arvostaa vain livelarppia.

Tuossa viime viikolla luonani visiteerasi muutaman yön muuan työtön tohtorismies. En pidä lainkaan tuollaisena kuin mihin lokeroon hänet laitoit, johtuen siitä, ettei hän sellainen ole.

Eksplisiittisesti ilmaistuna arvoastelmana arvostan enemmän kaupan kassoja kuin työttömiä akateemisia. Tohtorismiehen mahdollinen kverulointi on kyllä jo sitten aivan sitä itseään. Tohtoreiksi luetaan monista muistakin kuin työhön liittyvistä syistä, mutta jos tietyn työn saaminen on ollut tärkein syy, niin eikö auttavalla perehtymisellä asiaan olisi voinut valita alaansa niin, että lukeneisuudelle olisi työmarkkinoilla jotakin käyttöäkin?

"Paskaduunit" ovat liverlarppaajien ja vittumarkojen pään sisällä olevia narsistisia harhoja työnteosta ja siitä, että miten pitkälle muiden pitää tyydyttää jonkin yksilön mielihaluja. Ajan myötä nämä väärinkäsitykset katoavat useimmilla (eivät kaikilla) päihteidenkäytön vähenemisen ja kokemuksen lisääntymisen myötä.

 

[SamSpade]

Monessa teollisuusfirmassa tehdään joko 30t/viikko tai 4 pv/viikko, täydellä palkalla. Useimmiten on niin että työn tehokkuus ja tuottavuus on noussut kun ihmiset tekevät lyhyempää viikkoa mutta saavat täyden korvauksen. Luulin että yksinkertaisesti silloin painetaan hommia kovempaa kun ollaan töissä. Ihan kannustettava tapa mielestäni.