Palkat kalenterivuonna 2014

  • 26 379
  • 112
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olli Palolan tulot 67 423 euroa vuonna 2014. Onko tietoa oliko Palolan palkka kaudella 2014-15 parempi kuin edeltävällä, kun tuohan määräytyy kalenterivuoden mukaan. Noh, toisaalta vaikka olisikin kovempi niin kyllä tuostakin voi päätellä että siinä on ollut hinta-laatu -suhde aika helvetin hyvin kohdallaan. Suorastaan ryöstöä.
Eikös Palola tehnyt aikanaan suoran kolmen vuoden suoran sopparin Tapparan kanssa? Jotakuinkin 2012 vuoden alkupuolella? Tässä vaiheessahan Palola oli vielä täysin nevöhööd liigatasolla mutta Rautakorpi näki jotain mitä muut eivät. Ensimmäinen kausi tästä 3v sopparistakin oli vielä Palolalta suht vaatimaton. Seuraavan kauden, ja Palolan maalikuninkuuden jälkeen mediassa kirjoiteltiin että kaveri latoo verkkaripalkalla maaleja Tapparalle. Ja latoi sen perään vielä toisenkin maalikuninkuuden, edelleen verkkaripalkalla, viimeisen kautensa tuosta 3v sopimuksesta.

Loistava diili Tapparalta aikanaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuohon tehtiin nimenomaan tarkistus, kuten Järvisellekin, koska Leinos-Mikki on niin reilu. Eli kesken sopimuksen ruuvattiin hintaa ylöspäin.
Saiko se aiemmin sitten edes verkkareita? Meinaan kun ei nuo verotiedot edelleenkään ihan siltä näytä, että kaveri olisi maalikuninkuuden jälkeen saanut palkankorotusta.
 

Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Joo, veikkaan että Glennillä ja Davisilla tilipussi pysyi suht samana, tai ehkä vähän nousi.
Ai jopa ehkä vähän nousi? :D Vuoden 2013 verotiedoista poimittuna: Ryan Glenn tienasi 55 454 ja Patrick Davis 47 996 euroa. Kaksikko edusti SaiPaa vain syyskauden ajan. Glenn tuli SaiPaan Itävallasta ja Davis Venäjältä, eli nuo edellä mainitut tienestit ovat noin puolen kauden SaiPan maksama palkka. Voisin uskoa, että kevätkaudelle palkat tuskin nousivat, eli SaiPan osuus näistä viime vuoden tienesteistä voidaan olettaa olleen suunnilleen nuo samat lukemat. Jos ja kun näin on niin kuulostaa melko hurjilta nuo n.200k€ palkat puolelle kaudelle.

edit.Tuen Vety olikin jo ehtinyt vastata aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Verotietoja Varsinais-Suomesta(Joita ei omasta mielestä vielä mainittu):
Lindell Esa Pekka 154 199 (50/50 Jokerit&Ässät)

Tähän Lindellin palkkaan kuuluu muuten todennäköisesti Pohjois-Amerikasta tullut NHL-sopimuksen allekirjoitusbonus keväältä 2014. Liikkunee jossain 70 000 euron kieppeillä.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Viime kauden pistepörssin TOP20:n palkat:

1. Hirschovits-Gerz Kim Michael 158 696
2. Perrin Eric 310 541
3. Tuppurainen Jani Juhani 220 061
4. Palola 67 423
5. Donskoi ---------
6. Vahalahti Ville Erkki 164 352
7. Bertrand ---------
8. Záborský Tomas 153 594 (Syksy 2014)
9. Hännikäinen ---------
10. Kuusela Kristian Martti-Mikael 190 856
11. Niemi ---------
12. Spina ---------
13. Saarinen ---------
14. Sandell 119 153
15. Giliati ---------
16. Ramstedt Teemu Oskari Göran 148 462
17. Elo ---------
18. Korhonen (Löytyy 2kpl, en tiedä onko kumpikaan oikea.)
19. Aaltonen ---------
20. Polak --------- (Syksy 2014)

Aika monta pelaajaa tienaa alle 120k€..
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joko lehdet ovat laskeneet hassun hauskoja pisteiden/torjuntojen tms. hintoja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
 

Ralph

Jäsen
Joko lehdet ovat laskeneet hassun hauskoja pisteiden/torjuntojen tms. hintoja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
Ei ole, koska sellaisilla listauksilla ei olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
 

axe

Jäsen
Viime kauden pistepörssin TOP20:n palkat:

1. Hirschovits-Gerz Kim Michael 158 696
2. Perrin Eric 310 541
3. Tuppurainen Jani Juhani 220 061
4. Palola ---------
...

Aika monta pelaajaa tienaa alle 120k€..

Sinne kärkeen vähän erilaista: Palola 67 423. Samassa Aamulehden listauksessa oli myös toptwentyyn kuuluva Sandell: 119 153.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Janne Niskala 127990€
Ville Uusitalo: 159 582e....
Tekisi mieli itkeä. Ei millään joukkueella pitäisi olla varaa maksaa yli 150k pelaajaan jonka ei pitäisi fanien mielestä pelillisin perustein olla pelaavassa kokoonpanossa.

Kärpillä toki Davisin tehopisteen hinnaksi muodostui myös 15600 euroa (!). Ässien Uusitalo keikkuu myös mukavasti 12220 euron pistehinnalla siinä perässä.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tekisi mieli itkeä. Ei millään joukkueella pitäisi olla varaa maksaa yli 150k pelaajaan jonka ei pitäisi fanien mielestä pelillisin perustein olla pelaavassa kokoonpanossa.

Onneksi fanit ei Porissakaan päätä näistä ja päästiin uransa huipulla olleen Uden käsillä nostelemaan kannua.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Onneksi fanit ei Porissakaan päätä näistä ja päästiin uransa huipulla olleen Uden käsillä nostelemaan kannua.
Joo, ei silloin ollut mitään valittamista kun pelasi palkan tasolla ja ylikin. Ude oli tärkeässä roolissa silloin keväällä. Jos nyt katsotaan, vaikka mestaruus ikimuistoinen onkin, tuo sopimus näyttää varsin huonolta hintansa puolesta.
 
Ja sitten ihmetellään miksei Ässät hommaa kunnon vahvistuksia! Mestistason äijä tienaa lähes 160k! Huh huh

Tossa joku kerta jonkun kanssa mietittiin että Ässillä on varmaan aika helvetisti kiinni rahaa Ahonen-Uusitalo-Marttinen-Ryan-Kuparinen-Gratton viisikossa minkä jälkeen loppu joukkueeseen ei ole oikein pätäkkää vaikka mainitulla viisikollakaan ei ihan kuuhun mennä erinäisistä syistä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Palolan on ollut mahdollista laittaa puolet palkastaan rahastointiin mutta silti on ollut hyvin halpa pelaaja Tapparalle.
Vain yli 100 000 euron menevää palkan osaa voi rahastoida ja tällöinkin maksimissaan 100 000 euroa. Ei siis ole Palolla ollut rahastoitavaa.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Vain yli 100 000 euron menevää palkan osaa voi rahastoida ja tällöinkin maksimissaan 100 000 euroa. Ei siis ole Palolla ollut rahastoitavaa.

Urheilijalla, jonka verovuoden urheilutulo ennen tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneiden menojan vähentämistä on vähintään 9 600 euroa, on vuodesta 2009 alkaen oikeus siirtää urheilutulostaan verovapaasti urheilijarahastoon enintään 50 % verovuoden urheilutulon bruttomäärästä, kuitenkin enintään 100 000 euroa (TVL 116c §).

https://www.vero.fi/fi-FI/Syventava...verotus/Ansiotulot/Urheilijan_palkkiot(25375) Ja linkki jännästi verohallinnon sivuille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös