Boldaus oma. Ongelmana tässä näen lähinnä sen, että mikäli uutenavuotena oltaisiin yksinomaan kaupunkien ym. tahojen ammattilaisten hoitamien tulitusten varassa, eiköhän yhdellä jos toisella seudulla jäätäisi kokonaan ilman showta, kun painetta etenkin julkisten ilotulitusten perumiselle tulisi, vedottaisiin vanhusten vaippoihin jne. Itse olen kyllä sitä mieltä, että tavalla tai toisella kunnon näyttävät paukkupommit kuuluvat uuteenvuoteen, eikä niitä mikään valoshow pysty korvaamaan.Nolla euroa kuten viimeiset kymmenen vuotta. Sitä ennen rahaa paloi ja vaaratilanteita koettiin, enemmän kuin tarpeeksi. Silmävammoilta olen välttynyt, enkä ole niitä todistanut. Omatekoiset pommit ja "paranneltut" raketit olivat vaarallisimpia.
Olen järjestettyjen ilotulitusten kannalla.
Itse en ole aikuisiällä käyttänyt euroakaan ilotulitteisiin, mutta n. 10-15-vuotiaana, olivathan ne se vuoden loppuhuipennus. Mainoslehtiä selattiin tuntikaupalla ja videoita katseltiin ja jahka 27 päivä koitti, oli se kuin jouluaatto heti edellisen perään. Faija piti raahata heti aamusta rakettikaupoille, kun pelkäsin, että ne ehtisivät loppumaan. Ostoslista oli tarkkaan harkittu ja laskettu vanhempien myöntämän budjetin rajoissa, mutta eihän niitä keskiluokkaisen perheen lapsellekaan ollut koskaan "tarpeeksi" ja tuli vannottua, että jahka olen aikuinen ja tienaan itse rahani, tulee pommeja ostettua säkkikaupalla, mutta niin vain kiinnostus on mennyt, toki niitä mielellään yleisönä katselee.
Paljolta harmilta vältyttäisiin, mikäli ihmiset ymmärtäisivät käyttää ilotulitteita ohjeiden mukaan, sekä käyttää aina suojalaseja, kun niitä ollaan sytyttämässä. No, tuli sitä itsekin lapsena leikittyä sotaa, mutta pientä käteen tullutta palovammaa lukuun ottamatta haavereilta vältyin.
Sinänsä taitaa ilotulitteiden K18-ikäraja olla yksi eniten läpi sormien katsotuista laeista maassamme. Iät ja ajathan niiden luovuttaminen alaikäisille on ollut kiellettyä, mutta en ihmettelisi, vaikka enemmistön taivaalle palavista rahoista sytyttäisivät juuri ne ylä- ja alakouluikäiset skidit.