Mainos

Pakisto

  • 142 276
  • 422

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen sanonut aikasemmin että Valli tulee olemaan liiga pakki tulevaisuudessa ja olen samaa mieltä edelleen, täällä tai muualla. Tosiasia on että meillä on suuria hitaita pakkeja, jotka eivät muualle pääse (Toivonen, Pentikänen ja Levokari) ja meillä on Heino, jonka tilastot eivät paljoa lupaa sekä sitten kolme liigapakkia eli Rontti, Sorokins ja Peltonen. Meillä on ominaisuuksia, joita tarvitaan Langkow´n eteen siivoamaan, mutta meillä ei ole hyökkäykseen mitään.
Atte Valli tuntuu olevan monelle jostain syystä kammotus, miksi sitä en ymmärrä. Hänellä on kuitenkin kokoonsa nähden hyvä voimataso eli pärjää väännössä, hyvät kädet ja luistelu. Laukasu on keskinkertainen ja useimmin menee yli, mutta kaikesta huolimatta hänessä on sellaisia ominaisuuksi, joita ei monesta tämän päivän juniorimyllyn tuotteesta löydy. Valli pystyy pitämään kiekkoa ja avaamaan peliä, jopa joskus tuomaan itse kiekon ylös. Eikä siitä nyt niin kauan ole kun Ara Atteen luotti...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Yksi lisä Atesta

Olen noista TosiFanin esittämistä seikoista aivan samaa mieltä ja lisäksi esittäisin vielä semmoisen kuulemani asian että Atte on pukukoppipelaaja. Niitä ei joukkueessa ole koskaan liikaa...

Ja lisäksi IrGGu sanoi joskus että Atte on söpö... Niitä tyttöjen suosikkejakaan ei tuossa joukkueessa ole, jos vaikka Atte aloittaisi samanlaisen buumin kuin Rauli aikoinaan ;)
 

mah

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät , hifk ,
Re: Yksi lisä Atesta

Onhan atella hyvä potentiaali nousta liiga tasoiseksi puolustajaksi mutta jos itse olette seuranneet kaverin a-jun. ja miesten liiga pelejä , niin niissä on huima ero . a-junnuissa Atte on hyvä , joukkueensa kantava voima mutta liigassa vielä ns. höntyilevä poikanen . Niissä "miesten" peleissä mitä olen atelta nähnyt niin liian paljon kiekkoa vastustajan lapaan ja taklaustilanteissa ajaa itsensä itsensä harmittavan usein ulos tilanteesta . ja siitä vahvuudesta kokoon nähden niin esim. saman kokoinen Härkälän Jere on paljon attea fyysisempi . En nyt millään halua haukkua kaveria mutta minä antaisin hänen kasvaa pelillisesti vielä nuorten liigassa tai vaikka mestiksessä .
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse kallistun Herra Punajuuren linjoille.

Voi olla että Atte Vallista tulee vielä joskus mitat täyttävä liigapuolustaja. Tällä hetkellä hän ei sitä kyllä ole.

Mielestäni Vallin suurin heikkous on juuri tilanteiden arvioimisessa ja pelinluvussa. Hän ajaa harmittavan usein omasta miehestään ohi, kun puolustajan tärkeimpiä tehtäviä kuitenkin on pitää oma mies pihdeissä ja ennenkaikkea tämän maila kurissa. Tässä Atella on edelleen paljon parannettavaa, vaikka hän ei nyt Turussa yhtä pahasti säntäillyt kuin tasan vuosi takaperin. Koska vilpittömästi toivon Vallin nousevan liigapuolustajien joukkoon, niin pitänee uskoa, että tuo säntäily menee nuoruuden kärsimättömyyden piikkiin.

Edellämainittua puutetta voisi toki paikata ns. kiekollisilla ominaisuuksilla ja "kiekolliseksi" pakiksi häntä täällä onkin nimitetty. Atten kahden viime kauden tilastot a-junioreissa ovat:

02-03: 31 06+10=16
03-04: 29 05+06=11

Vertailun vuoksi muutaman viimeisimmän Ässien oman "kiekollisen" junioripuolustajan vastaavat tilastot:

Jarno Miikkulainen:
36 06+18=24
06 02+07=09

Kaj Kuusisto:
35 11+17=28

Tommi Rajamäki:
29 12+17=29
02 01+02=03

Pasi Peltonen
32 04+25=29

Ei voi mitään, mutta minusta Valli on pisteineen aika kaukana kiekollisesta puolustajasta.

Tottakai puolustajan saldoihin vaikuttaa aina myös joukkueen ja ennen kaikkea oman kentällisen taso. Silti minun on vaikea havainnoida Vallia hänen a-junioritilastojensa perusteella kiekolliseksi puolustajaksi. Kiekollisen puolustajan rooli oman joukkueen hyökkäyspelissä on kuitenkin tukea sitä maalintekoa. Ja sen pitäisi kyllä näkyä myös henkilökohtaisissa pisteissä.

Toisekseen Vallin pystyavaukset ovat ikävä kyllä olleet viime aikoina luokkaa "Törnvall" eli suuntautuneet jonnekin vyötärön ja hartioiden väliin. Laukausta on vaikea kommentoida, kun sitä ei ole liigajoukkueen peleissä oikeastaan edes nähty. Suurin syy miksi ei olla nähty löytynee tuolta kirjoituksen kohdasta tilanteiden arviointi ja pelinluku.

Liike onkin sitten ihan hyvää luokkaa. Varsinkin kun sitä pakostakin vertaa kookkaiden puolustajien (Toivonen, Levokari, Pentikäinen) vastaavaan. Sen liikkeen lisäksi vain pitäisi pystyä hyödyntämään niitä muitakin ominaisuuksia. Toivottavasti Atte pystyy, sillä se ei olisi pahitteeksi jos pudotuspelit ihan oikeasti ovat se joukkueen tavoite.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Hfboardsilla joku kertoo että Boden IK olisi juuri sainannut Törnvallin. Onko jollain jotain tietoa asiasta vai onko kyseessä ankka?

EDIT: No tulihan se varmistus sieltä, en viitsinyt avata omaa ketjua koska pidin tätä vielä huhuna...
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yllättävän pitkään meni ennen kuin tähän ratkaisuun päädyttiin. Iikalla ei liene enää pitkiin aikoihin ollut valmennuksen täyttä tukea takanaan.

Katsotaan miten pojan käy. Ainakin täytyisi karaistua henkisesti.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ihan hyvä ratkaisu lähettää Iikka muualle kehittymään, kun täällä sitä kehitystä ei tuntunut tapahtuvan. Välillä esitti ihan mukiinmenevää peruspeliä, mutta tämän hetken pakistoon ei liene asiaa, ilman muutamaa loukkaantumista.

Todennäköistä on, että on katsottu viisaammaksi antaa mahdolliset paikkausvuorot Vallille ja Hietamäelle, mikä on ihan ok ratkaisu, "omia" junnuja kun ovat. Nyt kun yhdestä pakista luovuttiin, voitaneen olettaa esim. Heinon ja Toivosen terveystilanteen olevan riittävän hyvä?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Josef Boumedienne ilmaisi Iltalehdessä että "SM-liiga kiinnostaa Boumediennea edelleen. Hän neuvotteli paluusta Tapparaan, mutta seura valitsi Robert Kantorin, joka ei ole ns. työsulkupelaaja."

Jos ei Tapparaan mahdu, niin entäs Ässiin?

Sitä paitsi hän hakee suomen kansalaisuutta, eli tulevaisuudessa ei edes veisi ulkomaalaispaikkaa (jos ei NHL sitten ala ja vie miestä sinne).

Tiedä vaikka olis edullinenkin koska itse haluaisi pelata suomessa?

Ja kun katsotaan päästettyjä maaleja (11) tällä kaudella, ei pakistoonkaan varmaan pahitteeksi olisi kunnollinen ja suhteellisen varma vahvistus!

Miettikääpä sitä (Saukkosen sanoin) ;))
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Boumediennen kansalaisuusmuutos tekisi asian avoimeksi kaikille seuroille rasittamatta ulkomaalaiskiintiötä, joten asia on ns. mahdoton Ässien osalta. Voi hyvinkin olla "kuumaa" tavaraa sm-liigan siirtomarkkinoilla. Pakisto on ja sillä pelataan, kunhan pelattaisiin kuten pitää ja kuten ollaan suunniteltu. Kunhan nyt EDES oma peli saataisiin kuntoon. Jätetään se pelaajaruletti tuonne Lahteen. Hyökkäykseen se snaipperi jos varaa on.

Vedät zeta muuten aika uskomattoman nopeita johtopäätöksiä...

Tiedä vaikka olis edullinenkin koska itse haluaisi pelata suomessa?

Siis hä. Miksi olisi ? Järki käteen.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Byrokratian rattaat pyörivät sen verran verkkaisesti, ettei Josefista tämän kauden aikana suomalaista tule. Eikä se Ässien kannalta tosiaan ole edes oleellista, sillä saumoja ei ole sen paremmin ruotsalaiseen kuin suomalaiseenkaan Josefiin. Vaikka mies työsulun ajaksi Suomeen kinuaisikin, niin jos vaikka sitten tuon ulkomaalaiskiintiön vuoksi yksikään SM-liigan suurseuroista ei kykene häntä palkkaamaan, valinnee hän sittenkin mieluummin Ruotsin kuin Ässät tai jonkun muun Suomen pikkuseuran.

Kapan kanssa taas samaa mieltä, että jos vahvistusta hankitaan, niin sitten hyökkäykseen. Omiin on toki mennyt liikaa, mutta se puoli korjaantuu jo oleellisesti jahka koko joukkue alkaa pelata sillä tiiviydellä ja liikkeellä kuin on suunniteltu. Tuo peräpää riittää liigaan tuollaisenaankin. Hyökkäys sen sijaan huutaa kurkku suorana lisää potentiaalista tulivoimaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Viestin lähetti kapa76


Vedät zeta muuten aika uskomattoman nopeita johtopäätöksiä...



Siis hä. Miksi olisi ? Järki käteen.

No joo, kuhan ajattelin virkistää keskustelua... :)

Vähän väärä esimerkki, mutta esim Nurminen pelaa Pelicansissa varmasti lähes ilmaiseksi -> halu pelata kasvattajaseurassa.

Jos kaveri haluaa suomen kansalaisuuden, niin todennäköisesti enemmin pelaa silloin suomessa kuin ruotsissa jos valintaperusteena ei ole vain raha. :)

Mieluummin tietenkin hyökkääjä mutta tuttu (jo sm-liigasta) oleva pakkikaan ei ainakaan minua yhtään haittaisi!
 
Vaikea tilanne

Kaikki tiesivät ettei Toivonen ja Levokari kaksikko ole niitä tuulennopeita pakkeja. Ihmettelen vain miksi miesten täytyi Pelicans ottelussa olla pakkiparina. Kaksi kookasta ja hidasta pakkia samaan aikaan jäällä. Pakeista voisi saada paremmin irti mikäli pakkiparit olisivat tasapainossa keskenään. Alkukaudella näin ei välttämättä ole ollut. Pakisto ei ole kauden ensimmäisissä neljässä peleissä loistaneet ja osasyy saattaa olla tämä. Pakkipareja voisi kokeilla tyyliin fyysinen/puolustava-kiekollinen/liikkuva. Tämä Ässien joukkueessa ainakin jossain määrin onnistuisi. Miehiä ei pahemmin voi vahtaakaan, kun valuuttaa ei ole. Huolestuttavaa on mikäli kuulemani asia Levokarin palkasta pitää kutinsa. 500 000 vanhaa mummonmarkkaa tästä kaudesta. Osittain kuulemma Tamin viime kaudella räätälöimä sopimus johon Ässät ja Hirsimäki suostuivat tämän kauden puolella. Tästä asiasta en tosin ole täysin varma, mutta kahden eri henkilön suusta olen asian kuullut. Toivottavasti ei pidä paikkaansa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti TosiFani
Toivonen, Levokari ja Heino eivät kuulu liigaan, äkkiä miehet kierrätykseen.

No jos näin on, niin mihinkä niitä sitten tässä vaiheessa kautta kieretettäisiin?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän näille kavereille palkanmaksajia löydy Euroopasta tai Mestiksestä. Tilalle omista Valli, Hietämäki ja Törnvall, yksi ulkomaalaispaikka on käyttämättä ja onhan Mestiksessä hyviä nuoria pakkeja malliin Heikkinen...
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkäpä tässä nyt kuitenkin kannattaa katsoa 20 peliä ennen kuin suurempia tuomioita annetaan. Rohkenen kuitenkin aika vahvasti epäillä Vallin ja Hietamäen kykyä pelata liigatason kiekkoa illasta toiseen. Erityisesti Vallin kehitys on mielestäni taantunut ja Atte ei ole tällä hetkellä edes A-junnujen kärkipakki, vaan Hietamäki ja ehkä myös Härkälä on mennyt jo ohi. Törnvalliahan ei saa Ruotsista ennen vuoden vaihdetta. Iikka olisi mielestäni se ainoa todellinen vaihtoehto nykyiselle kokoonpanolle.

On itsestään selvää, että Ässien tapauksessa joukkueen pitää pelata pakkien ominaisuuksien perusteella, eikä tähän asti nähdyllä konseptilla, jossa vastustajat pääsevät ylittämään vauhdilla keskialueen. Tällöin on aika luonnollista, että Ässien isot pakit ovat vaikeuksissa. Samaa pätee kyllä myös pieneen kalustoon, eli Legoon ja Heinoon. Oikeastaan ainoastaan Rontti ja Pentikäinen pystyvät hoitamaan myös nämä tilanteet. Pentikäisen kanssa Ässien pitäisi saada tehtyä juuri nyt monivuotinen sopimus ja ostaa äijä ulos Tapparasta. Atte P muodostaisi Rontin kanssa erittäin hyvän puolustuksen rungon jo ensi kaudelle. Tämä siitäkin huolimatta, että sekä Rontti ja Pentikäinen pelasivat eilen kauden huonoimman pelinsä. Se Pelicansin toinen maalihan oli mielestäni nimenomaan Rontin moka, Levokarihan pelasi kiekon Rontille, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt pelata ylöspäin keskialueelle, missä hyökkääjät jo olivat, eikä antaa metrin syöttöä taaksepäin Levokarin jalkoihin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti vero . Tämä siitäkin huolimatta, että sekä Rontti ja Pentikäinen pelasivat eilen kauden huonoimman pelinsä. Se Pelicansin toinen maalihan oli mielestäni nimenomaan Rontin moka, Levokarihan pelasi kiekon Rontille, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt pelata ylöspäin keskialueelle, missä hyökkääjät jo olivat, eikä antaa metrin syöttöä taaksepäin Levokarin jalkoihin. [/B]

Sen verran olen eri mieltä, että Rontti ei ollut mielestäni eilen huono. Kyllähän äijä painoi ihan sata lasissa koko ajan, pari kertaa hyökkäyksen kärkenä piti kiekkoa vastustajan päädyssä, vaikka kaveria roikkui kyydissä.Tietenkin tämä ei ole puolustajan tehtäviä, mutta liikkuvuudella ja yrityksellä mielestäni paikkasi pari mokaansa.
Mielipiteitähän on yhtä monta kun katsojaakin...
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No huh huh, kun sitä ollaan taas kovin hätäisiä. Eritysesti yllättää, että tähän mustavalkoisuuteen syyllistyy TosiFani, jolla oletin olevan perspektiiviä nähdä metsä puilta.

Joukkue on pelannut nimenomaan joukkueena päin helvettiä, ja eniten siitä ovat kärsineet ehkä juuri Levokari, Toivonen ja Heino, joiden jo etukäteen tiedossa olleet pelilliset puutteet ovat ajoittain tulleet hieman kärjistetysti esille. No, toki joukkueen pelaaminen lähtee yksilöistä, ja yksilöiden parantaessa parantaisi joukkuekin, eikä tuokaan trio siinä mielessä voi piiloutua muiden selän taakse. Vaikkakin juuri tuolla kolmikolla hommat mennevät niin päin, että he parantavat rutkasti nimenomaan muun joukkueen mukana ja nimenomaan silloin, kun se muu kentällä oleva viisikko pystyy peittämään heidän puutteensa. Viisikkopuolustaminen kuntoon ja muutama onnistuminen alle, niin johan noistakin realisoidaan tyystin toisenlaista hyötyä Ässien käyttöön.

Se kai se nyt viimeinen temppu olisi lähteä Ässien resursseilla miehiä kierrättämään. Kyllähän Valli, Hietamäki ja Törnvallkin mahdollisuutensa saavat, kunhan sen ansaitsevat. Ja Valli sekä Törnvall ovat aimmin mahdollisuuksiaan saaneetkin, mutta melko hiljaista on toistaiseksi ollut tarjolla olleiden tilaisuuksien hyödyntäminen. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta tällä erää nämä nykyiset miehet ovat kyllä selkeästi valmiimpia pelaamaan liigatason kiekkoa. Ainakin pitkässä juoksussa, yksittäiset ottelut ovat toki asia erikseen.

500 000 mummonmarkkaa ei Ässissä kovinkaan moni poika tienaa. Ei myöskään Levokari. Ei edes Tami olisi hänelle tuollaista tarjonnut, Hirsimäestä puhumattakaan. Eiköhän Pauli olisi liittynyt joukkueeseen jo aika paljon aiemmin kuin elokuussa, jos hänelle moisia rahoja olisi tarjottu. Näytönpaikka tämä on Paulillekin, rahastamisen aika on sitten joskus myöhemmin, mikäli pelit siihen malliin kulkisivat, että siihen mahdollisuus tarjoutuisi.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti angnus
Sen verran olen eri mieltä, että Rontti ei ollut mielestäni eilen huono. Kyllähän äijä painoi ihan sata lasissa koko ajan, pari kertaa hyökkäyksen kärkenä piti kiekkoa vastustajan päädyssä, vaikka kaveria roikkui kyydissä.Tietenkin tämä ei ole puolustajan tehtäviä, mutta liikkuvuudella ja yrityksellä mielestäni paikkasi pari mokaansa.
Mielipiteitähän on yhtä monta kun katsojaakin...

Niin, siis eilenkin Rontti ja Pentikäinen olivat parhaat Ässäpuolustajat, vaikka muutama virhe kummallekin tuli. Ennen eilistä ei edes tullut niitä harvoja virheitä....
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti vero
Niin, siis eilenkin Rontti ja Pentikäinen olivat parhaat Ässäpuolustajat, vaikka muutama virhe kummallekin tuli. Ennen eilistä ei edes tullut niitä harvoja virheitä....

Eipäs liioitella. Vaikka Rontti onkin ollut haparoivan puolustuksen parhaimmistoa, maksoi hänen henkilökohtainen virheensä hyökkäyssinisellä Lukko-Ässät ottelun 3-1 maalin.

Pentikäinen on yllättänyt perusvarmoilla otteillaan, mutta kovin isoa roolia ei hänelle putkinäön ja rajallisen liikepotentiaalin vuoksi voi ajatella.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti TosiFani
Toivonen, Levokari ja Heino eivät kuulu liigaan, äkkiä miehet kierrätykseen.

Heino ei ilmeisesti ole sopeutunut sinne Suomen Pittsburghiin, yöelämä on siis vielä huonommalla mallilla kuin Hämeenlinnassa?

Toivosen voisitte lähettää takaisin tänne etelään, tulisi synkän talven Pelicans, Saipa ja Ässät peleihin jotain mielenkiintoa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Pata
No huh huh, kun sitä ollaan taas kovin hätäisiä. Eritysesti yllättää, että tähän mustavalkoisuuteen syyllistyy TosiFani, jolla oletin olevan perspektiiviä nähdä metsä puilta.

Se mitä näin eilen ja se mitä olen kuulut, on aivan selvää. Toivonen ja Levokari olivat aina tilanteessa jäljessä ja kun juttelin Kaukorannan kanssa pelin jälkeen, hän kertoi että oli sovittu ettei kolmannessa erässä "isot" miehet ole yhtäaikaa kentällä. Lisäksi kysyin Levokarin avauksista, joista yksi tuli Nielikäisen kypärää, toinen meni noin kaksi metriä yli pleksin ja viimeinen jäi Pelicans pelaajan lapaan ja tuli 3 - 2 maali. Pade kertoi, että Levokarin tarkoitus oli pelata yksinkertaista avauspeliä, mutta kun ei usko niin ei usko.
Toivottavasti olen väärässä ja duo Toivonen ja Levokari ovat keväällä Ässien pakkeja, mutta terän käytön heikkous ja nopeuden puute ovat sellaisia ettei niitä helposti korjata.
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Voiko lähetyksen palauttaa?

Absoluuttinen totuus viime kauden ritaripaidan miehistä yhden nähdyn liigaottelun perusteella:

Heino on kuin Santeri Immosen ja Vesa Salon risteytys, joka on vioittunut risteytysoperaatiossa. Santerilta tulee fyysinen olemus, mutta ilman vauhtia ja sisukkuutta. Vekulta puolestaan kestoliuku ja ajan hallinta. Harmi vain, että tilan hallinta ajanhallitsija-Akilta puuttuu kokonaan. Järjestään joko fyysinen tai henkinen sijainti on muualla kuin omalla tontilla. Salolta tuli vekkujen lisäksi kuitenkin myös huippusuorituksia kiekollisena, Heino ei näytä saavan edes parin metrin syöttöä omille. Näillä esityksillä peliaikaa voisi antaa ennemmin vaikka Vallille.

Toivonen puolestaan näyttää pelkäävän kiekkoa. Rauman kesähöntsässä mies loisti kiekollisena, mutta HIFK-ottelussa lähes jokainen kohtaaminen kiekon kanssa päätyi hätäsutaisuun toiseen päähän. Miehen luistimetkin näyttävät tervaantuneen sitten viime näkemän. Heino voisi lainata lääkärilaukustaan rauhoittavia myös Toivoselle, jotta peliin tulisi joku tolkku.

Toivottavasti nähty ei ole kaksikon todellinen taso, vaan tuntuma on vain kadoksissa jalkavaivojen jäljiltä. Vielä kauden kynnyksellä pidin pakistoa Ässien vahvuutena, nyt nähtyäni tämän kaksikon toimissa tosipeleissä en ole siitä enää lainkaan niin varma.

Punis
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Re: Voiko lähetyksen palauttaa?

Viestin lähetti Hra Punajuuri
Absoluuttinen totuus viime kauden ritaripaidan miehistä yhden nähdyn liigaottelun perusteella:

Heino on kuin Santeri Immosen ja Vesa Salon risteytys, joka on vioittunut risteytysoperaatiossa. Santerilta tulee fyysinen olemus, mutta ilman vauhtia ja sisukkuutta. Vekulta puolestaan kestoliuku ja ajan hallinta. Harmi vain, että tilan hallinta ajanhallitsija-Akilta puuttuu kokonaan. Järjestään joko fyysinen tai henkinen sijainti on muualla kuin omalla tontilla. Salolta tuli vekkujen lisäksi kuitenkin myös huippusuorituksia kiekollisena, Heino ei näytä saavan edes parin metrin syöttöä omille. Näillä esityksillä peliaikaa voisi antaa ennemmin vaikka Vallille.

Toivonen puolestaan näyttää pelkäävän kiekkoa. Rauman kesähöntsässä mies loisti kiekollisena, mutta HIFK-ottelussa lähes jokainen kohtaaminen kiekon kanssa päätyi hätäsutaisuun toiseen päähän. Miehen luistimetkin näyttävät tervaantuneen sitten viime näkemän. Heino voisi lainata lääkärilaukustaan rauhoittavia myös Toivoselle, jotta peliin tulisi joku tolkku.

Toivottavasti nähty ei ole kaksikon todellinen taso, vaan tuntuma on vain kadoksissa jalkavaivojen jäljiltä. Vielä kauden kynnyksellä pidin pakistoa Ässien vahvuutena, nyt nähtyäni tämän kaksikon toimissa tosipeleissä en ole siitä enää lainkaan niin varma.

Punis

Toivosta en ole niinkään seurannut, mutta Heinoa tuli tarkkailtua Ässät-JYP ottelussa, ja mies vaikutti aivan turhalta pelaajalta. Täysin kyvytön paska, jos suoraan sanotaan. Lukko-pelissä ei tullut kovin tarkkaan seurattua, kun sen Ganal Tv:stä katselin. Radiokuuntelun perusteella mies ei ole esittänyt mitään Ilves, Pelicans, eikä HIFK ottelussa, muutamia virheitä on tehnyt. Takaisin Hämeenlinnaan tämä Kauno Saarioiden oma kulttihahmo. Paljon pitää Heinon parantaa, että Ässillä olisi jotain käyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös