Mainos

Pahimmat floppihankinnat 2022–2023

  • 26 245
  • 118
Olihan tuo JYPin puolustus ihan karmea, näkeehän sen noista päästetyistä maaleistakin. Ilvestäkin vastaan tuntui aina, että JYPin pakit lahjoittivat henkilökohtaisilla virheillään liukuhihnalta huippupaikkoja. Tai sitten avauspelaaminen oli heikkolaatuista, jos puolustukselle antoi painetta. Esimerkiksi Ilvekseen ei mielestäni Nikua lukuunottamatta kenelläkään JYPin puolustajalla olisi ollut asiaa, ei edes seiskapakiksi.
Myös Niku on lahjoittanut karmeilla hasardeillaan useita maaleja vastustajille, siihen on syynsä miksi pelaa Jypissä rahaliigojen sijaan.
 
Fit tucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestistä on annettu rikepiste.
Myös Niku on lahjoittanut karmeilla hasardeillaan useita maaleja vastustajille, siihen on syynsä miksi pelaa Jypissä rahaliigojen sijaan.
Nyt taas hieman lähtee liigan heikoimman jokkueen (kannattajien) kannalta juttu käsistä. Olen huomannut, että ilveksen kannattajat itkevät kaikesta ja suunnilleen pitäisi lahjoittaa pokaali ilman pelejä, että kirkuva vikisijöiden joukko rauhoittuisi. Ilves ei tule voittamaan liigaa ikinä, koska koko joukkue kannattajineen on aivan peräreiästä
 
ilves61

Minä olen ainakin ylpeästi peräreistä syntymästä kuolemaan! Noin muuten tämä purkautumisesi on vähän jännä, kun ei tuossa nyt mitenkään erityisesti edes Jypiä kohtaan hyökätty.
 
peksa

Jäsen
Olihan tuo JYPin puolustus ihan karmea, näkeehän sen noista päästetyistä maaleistakin. Ilvestäkin vastaan tuntui aina, että JYPin pakit lahjoittivat henkilökohtaisilla virheillään liukuhihnalta huippupaikkoja. Tai sitten avauspelaaminen oli heikkolaatuista, jos puolustukselle antoi painetta. Esimerkiksi Ilvekseen ei mielestäni Nikua lukuunottamatta kenelläkään JYPin puolustajalla olisi ollut asiaa, ei edes seiskapakiksi.

Tobias Winberg ja Ville Ottavainen ovat ihan päteviä ukkoja.

Varmaan puolustuksen virheet näkyy myös tilastoista kenen statsit ovat pakkasella. Kaikkia ei pidä lynkata jos joukkueessa on yks floppi.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Tobias Winberg ja Ville Ottavainen ovat ihan päteviä ukkoja.

Varmaan puolustuksen virheet näkyy myös tilastoista kenen statsit ovat pakkasella. Kaikkia ei pidä lynkata jos joukkueessa on yks floppi.
Winberg on ollut kokonaisvaltaisesti JYPin parhain puolustaja, mutta jäänyt Nikun varjoon.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Joo, Royn osalta tosiaan oli sellaisia puheita, että "nyt Tillu pitää latoa rahaa pöytään. Tällaisia pelaajia ei vapaudu joka päivä. Nyt mitataan halutaanko olla suurseura. X ja X meni jo sinne ja toinen tänne, jäädänkö tässäkin tyhjin käsin."

Voe helevettiläinen, kun Tillu olisi paniikissa latonut kassakaapista kaiken pöytään, niin että yksinäinen hämähäkki olisi vaan seittinsä varassa hiljaksiin laskeutunut kaapin katosta sen tyhjälle pohjalle, ja kädessä olisi Nikolishin vol 2 :D
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Joo, eipä tässä pysty Kerhosta oikein floppihankintoja tällä kaudella nimeämään, joten Woldin sanoisin itsekin, ja huomioiden juurikin tuon, ettei odotuksetkaan korkealla ollut. Toki 1+1 on joka tapauksessa heikko suoritus, vaikka rooli on ollut pieni.
Nyt kun noita Woldin ottelukohtaisia tilastoja katsoin tarkemmin, niin vaikea häneltä on lopulta enempää odottaa. HPK:n peluutus ja kohtelu vaikuttavat varsin erikoiselta. Peliaikaa on tullut keskimäärin vain kuusi minuuttia ottelua kohden ja vain kahdesti yli kymmenen minuuttia.

Erikoista, että hänelle ei tarjota pelituntumaa esim. Mestiksestä tai junnuista, vaan pidetään täyteukkona pienellä peliajalla. Koittaa siinä sitten kehittyä. Ymmärrän, että moni kotimainen junnu ei ole vielä valmis säännöllisesti Liigaan, mutta Wold jää tuossa kovin ikävästi väliinputoajaksi.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kerholla on ollut lähes koko kauden tilanne, jossa se pelaava kokoonpano on saatu raavittua kasaan vain vaivoin ja usein 4. ketjussa on viilettänyt täten ensimmäisiä pelejeä pelaavia junnuja, puolustajia ja tietysti se Wold. Oikeastaan HPK on vasta viimeisen viikon aikana päässyt sellaiseen tilanteeseen, jossa heillä on enemmän pelaajia hyökkäykseen terveenä kuin mitä kokoonpanossa olisi pelipaikkoja. Tiedän, aivan absurdi kausi loukkaantumisten tiimoilta.

Tietenkin kehityksenikin kannalta parempi paikka Woldille olisi toki ollut se Mestis, mutta valitettavasti se ei tällä kaudella ollut mahdollista kun seurajohto haki hyökkäykseen sen tarvittavan leveyden vasta siirtorajalla. Pikkaraiselta lieni tietoinen valinta peluuttaa Woldia ja kumppaneita mieluummin sen 5 minuuttia ottelussa kuin lähteä otteluun suoraan kolmella ketjulla.

Siinä toki olet hyvinkin oikeassa, että kovin ikävästi Wold jäi nyt tällä kaudella väliinputoajaksi. Kyvyt eivät riittäneet isompaan rooliin, mutta muitakaan pelaajia ei kokoonpanoon ollut ja näin ei päässyt Mestikseen hiomaan taitojaan.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Nyt kun noita Woldin ottelukohtaisia tilastoja katsoin tarkemmin, niin vaikea häneltä on lopulta enempää odottaa. HPK:n peluutus ja kohtelu vaikuttavat varsin erikoiselta. Peliaikaa on tullut keskimäärin vain kuusi minuuttia ottelua kohden ja vain kahdesti yli kymmenen minuuttia.

Erikoista, että hänelle ei tarjota pelituntumaa esim. Mestiksestä tai junnuista, vaan pidetään täyteukkona pienellä peliajalla. Koittaa siinä sitten kehittyä. Ymmärrän, että moni kotimainen junnu ei ole vielä valmis säännöllisesti Liigaan, mutta Wold jää tuossa kovin ikävästi väliinputoajaksi.

Tämä on juuri näin ja siksi aloitinkin, ettei Kerhosta oikein floppihankintoja pysty nimeämään.

@Heitinga tuossa jo avasi asiaa, eli ei Woldilla tosiaan paljon näyttöaikaa ollutkaan. Osittain tuo uskomaton loukkaantumissuma taustalla, mutta mielestäni mikään ei kyllä osoita, että valmentajakaan olisi ollut kovin kiinnostunut häntä peluuttamaan. Syyt jää spekuloitavaksi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Hyökkäys ja maalivahti kyllä, mutta puolustus omiin silmiin ihan eri paria. Niku toki Liigan paras hyökkäävä puolustaja, mutta siihen se sitten jääkin. Itse en vaihtaisi JYPin kanssa päittäin puolustuksia kuin SaiPan ja Sportin asemassa.

Josh Teves, leftin Adam Fox petti hivenen ennakko-odotuksiin nähden.

Ehkä niukasti laskisin siis JYPin pakistossa vaikuttaneen Josh Tevesin flopiksi. Vähän paremmalla onnella olisi ollut 50 pinnan pakki ja 30min/peli.

Nyt saldoksi jäi 48 ottelua, 3+7=10, -16. Aihiot ylempänä puhumaani saattoi jo aistia.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Winberg on ollut kokonaisvaltaisesti JYPin parhain puolustaja, mutta jäänyt Nikun varjoon.
En allekirjoita tätä, vaikka Winberg onkin Nikun jälkeen ollut paras. Nikun ansiot puolustuspäässä ja myös Winbergin kehittymisessä eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Niku on kiekollisena ollut paras pakki, tämän allekirjoittava varmasti kaikki, mutta on ollut sitä myös kiekottomana. Niku perustaa puolustuspelaamisensa sijoittumiseen ja peliälyyn, joka on aika normaalia kiekolliselle pakille, mutta eihän välttämättä näytä siltä, että olisi kiekottomana erityisen hyvä, vaikka sitä oikeasti onkin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämä on juuri näin ja siksi aloitinkin, ettei Kerhosta oikein floppihankintoja pysty nimeämään.
Olen tätä miettinyt, ja Ässien kohdalla on sama homma.. noin tasaisesta massasta en kyllä pysty oikein kunnollista floppia nimeämään, pettymyksiä sitten kylläkin. Koska floppi on kuitenkin vielä jotain paljon pahempaa kuin pelkkä pettymys. Järvisen pistemäärä esimerkiksi on pettymys, saati sitten Rohdinin maalimäärä. Philips taas ei ole pystynyt vastaamaan huutoon mitä toivottiin, mutta nythän tiedetään että mies loukkasi itsensä melkein heti kauden ensimmäisessä ottelussa. Eikä hän ole toipunut siitä kunnolla lainkaan, vaan on sen jälkeen pelannut koko kauden(?) puudutuspiikkien voimalla, mitä on pelannut.. eli flopiksi ei mene sikäli hänkään

Edellä mainittiin näemmä Graber, ja hänen floppiutensa voi halutessaan nähdä perustuvan siihen, että mies tuli samanlaisella ECHL-taustalla kuin Danforth, mutta pisteitä ei ole sitten syntynyt samaan tahtiin. Mutta se oli jo ennen miehen saapumista selvää, että todellakaan Danforthin kaltaista peluria sieltä ei tule, jolle liiga olisi kuin valettu sarja. Graber on kuitenkin melkein kaksimetrinen maratoonarin vartalon omaava pitkien ja hitaiden potkujen kaveri, jonka sopeutumisen kanssa on ollut hakemista, koska nykyinen liiga ei oikein sovi hänenkaltaiselleen kaverille. Olen itse ollut koko ajan sillä linjalla, että 25 pistettä tällä kaudella niin hyvä (ja 22 pistettä on nyt). Tietojen mukaanhan hänen optionsa ollaan käyttämässä, koska miehellä on paljoa hyviäkin puolia, ja ensi kaudella sitten se 30+ pistettä
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eetu Tuulolaa on vaikea voittaa tässä kategoriassa.
Kevätkauden siirroissa ainakin Moro ja Westerlund täyttävät pelkän täytteen roolin.
Morohan oli ymmärtääkseni ihan puhdas meemihankinta ja Pendon turenkilaishuumorin osoitus.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Eetu Tuulolaa on vaikea voittaa tässä kategoriassa.
Kevätkauden siirroissa ainakin Moro ja Westerlund täyttävät pelkän täytteen roolin.
Mites Koskiranta on teillä pelannut? Hän on ainakin SaiPassa nähtyjen otteiden perusteella todella kova floppi koko kolmivuotisen sopimuksensa ajalta. Kovalla hypetyksellä ykkössentteriksi SKA:sta ja tuloksena kolmen kauden aikana 94 peliä ja 8+21=29 tehotilastolla -30. Noistakin pisteistä iso osa sopimuksen ekalla kaudella kun sai pelata Zabon kanssa ylivoimaa yli 3.5 tuntia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ilves
Mites Koskiranta on teillä pelannut? Hän on ainakin SaiPassa nähtyjen otteiden perusteella todella kova floppi koko kolmivuotisen sopimuksensa ajalta. Kovalla hypetyksellä ykkössentteriksi SKA:sta ja tuloksena kolmen kauden aikana 94 peliä ja 8+21=29. Noistakin iso osa sopimuksen ekalla kaudella kun sai pelata Zabon kanssa ylivoimaa yli 3.5 tuntia.
Meille hankittiin Koskiranta ihan putaaksi 4.sentteriksi, siihen nähden on paikkansa täyttänyt ja hyökkäyspäässäkin on ihan ok. Mestaruudesta taistelevan joukkueen yksi tukipilari.
 
ilves61

Jäsen
Eetu Tuulolaa on vaikea voittaa tässä kategoriassa.
Kevätkauden siirroissa ainakin Moro ja Westerlund täyttävät pelkän täytteen roolin.
Tuulola parantanut nyt huimasti, toki pisteiden valossa kausi ollut surkea. Ei silti ehkä mikään suurin floppi, on tehnyt koko kauden hyviä asioita kuitenkin vaikka ei pisteitä ole tullut.

Moro taas on mielestäni ollut hyvä, Westerlund täyttänyt juuri täytteen roolin, mutta ei mahdu kyllä playoffeissa kokoonpanoon kaikkien ollessa terveinä.
 
Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Kasper Björkgvist,,,, NHL statuksella Kärppiin ( kuntoutumaan ) ja samat uroteot olisi tehnyt verkkapalkalla kuka tahansa juniori. Tietty Ahon hankinnoista moni muukin liippaa läheltä, mutta lähtökohtiin nähden Kasper.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Mites Koskiranta on teillä pelannut? Hän on ainakin SaiPassa nähtyjen otteiden perusteella todella kova floppi koko kolmivuotisen sopimuksensa ajalta. Kovalla hypetyksellä ykkössentteriksi SKA:sta ja tuloksena kolmen kauden aikana 94 peliä ja 8+21=29 tehotilastolla -30. Noistakin pisteistä iso osa sopimuksen ekalla kaudella kun sai pelata Zabon kanssa ylivoimaa yli 3.5 tuntia.

Koskirantahan on potentiaalisesti yksi kovimmista kiinnityksistä. On ollut kokoajan hyvä, mutta on tosiaan potentiaalia nousta ihan ratkaisevaan rooliin pudotuspeleissä ennenkaikkea siellä jarruosastolla.

Tietty satunnaiset väläykset hyökkäyspäähän auttaa paljon kärkikenttiä ja on nähty, että pystyy tuottamaan myös hyökkäyspäähän, mutta yhtä ilmeistä on, että hyökkäyspään tekemisestä häneltä puuttuu kärkikenttiin vaadittavaa terävyyttä ja tehoa.

Juuri äsken, tietämättä kyselystäsi tässä ketjussa, haaveilin tuolla toisessa ketjussa Koskiranta one more year mahdollisuudesta. Tällaista kansainvälisillä kentillä koulittua kaveria ensi kauden CHL -taipaleemme kaipaisi.

-edit- Ja pitäisin hyvänä jatkosopimuksena siksikin, että Koskirantahan on kuulopuheiden mukaan miljonääri. Jos jatkaa, jatkaa oikeasti siksi, että pelaaminen maistuu. Kuten tämä Kontiolan viimeinen tanssi osoittaa, näin se voi mennä.
 
Viimeksi muokattu:

#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mites Koskiranta on teillä pelannut? Hän on ainakin SaiPassa nähtyjen otteiden perusteella todella kova floppi koko kolmivuotisen sopimuksensa ajalta. Kovalla hypetyksellä ykkössentteriksi SKA:sta ja tuloksena kolmen kauden aikana 94 peliä ja 8+21=29 tehotilastolla -30. Noistakin pisteistä iso osa sopimuksen ekalla kaudella kun sai pelata Zabon kanssa ylivoimaa yli 3.5 tuntia.
Täyttänyt roolinsa nelosessa.
Kuitenkin nimi luo tekojaan kovemman kuvan.
Tuulolalla nyt oli neljän erän suonenveto kun runkosarjaa pelaamatta muutama kierros. Tämä omissa faneissa jo osalle riittänyt jonkinmoiseen sankari-statukseen.
Parantanut on, mutta anteeksiantamatonta hiihtelyä oli 40 ekaa kierrosta. Tehottomuus ei tällä ollut tuurista vaan tekemisestä kiinni.
Onneksi edes tässä vaiheessa on valoa näkyvissä ja alkanut antamaan vastinetta odotuksille ja rahalle.
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Tuulolan työmäärä on ollut koko kauden korkealla tasolla. Yhdessä vaiheessa taisi päästä kolmessa pelissä putkeen läpiajoonkin, mutta maaliin ei kiekkoa saanut sitten millään. Kyllähän odotuksiin nähden Tuulola on ollut heikko, mutta ei tuo mikään rasite ole ollut kuin sen 10-15 pelin pätkän, kun luistin ei liikkunut yhtään mihinkään. Ja tuohonkin uskon syynä olleen kovan reenin kevättä varten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös