Mainos

Paavo Väyrynen tulee taas!

  • 303 386
  • 1 639

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Nyt viimeisimpänä on sitten lähtenyt mediallekin tiedoksi KRP:lle laitettu tutkintapyyntö:

Tässä KRP:lle lähetetyssä tutkintapyynnössä on taustalla Paavon suussa liian happamilta maistuvat pihlajanmarjat. Venäjälle tämä Paavon amok juoksu sopii erinomaisesti Paavo kun on ollut koko uransa Tehtaankadun juoksupoika ja innokas sätkynukke, jonka opportunismi ja persous presidentin virkaan hakee vertaistaan ja on ollut suoranaisen kiusallista seurattavaa jo vuosikymmeniä.

EU ja NATO-vastainen sekä Venäjämyönteinen presidenttiehdokas olisi Venäjän intresseille mieluisa vaihtoehto, joka saisi näkyvyyttä julkisuudessa monin verroin kannatustaan enemmän. Venäjä saa nyt Paavon tekemästä rikosilmoituksesta ja ilmoille heittämistään väiiteistä itselleen hyödyllisen olkiukon, jonka varjolla voidaan esittää väitteitä Suomen presidentinvaalien aitoudesta, rehellisyydestä ja oikeudellisuudesta. Paavo ei ole siis vieläkään hyödytön idiootti.

Toki sillä, että vaikka Paavo olisikin mukana vaaleissa (eli Posti ei olisi tahallisesti hävittänyt kannatajakortteja) ja saisi parhaimmillaankin 1%:n kokonaisäänistä on tässä kontekstissa toisarvoista. Paavon todellisella kannatuksella ja merkittävyydellä jo nyt saatu näkyvyys on liikaa ja toivoisi myös medialta hieman pelinlukua ja voisi jättää vanhan ja väsyneen reliikin huutelemaan vastatuuleen hopeamitaliensa kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Milloin ketjun otsikko lähtee vaihtoon? Ainahan Paavo on tullut ja tulee aina tulemaankin.

Nyt viimeisimpänä on sitten lähtenyt mediallekin tiedoksi KRP:lle laitettu tutkintapyyntö:

Taas kerran poliisin resurssien haaskausta jos Paavo on tuon oikeasti tehnyt, eikä vain esitä. Ehkä päälle syyte tietoisesti perättömästä tutkintapyynnöstä ja petoksesta Paavolle?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On äijällä kyllä suuret luulot itsestään. Että jopa presidentinvaalien voitto ratkesi siinä, kun posti hukkasi Paavon kortit. Ihan varmasti muuten olisi ainakin toiselle kierrokselle mennyt.

Muutaman viikon kun Paavo miettii tuota asiaa lisää, niin sitten on jo varmaa että voitto olisi tullut ekalla kierroksella ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Harmi vaan, kun postin sabötöörit katkaisi presidenttitien. Saakeli mitä komiikkaa.

Mutta ei huolta, Jouko Pihon mukaan Paavosta tulee kuitenkin aikanaan Suomen presidentti, eikä vaaleja siihen edes tarvita:

"Paavo Väyrynen, sinun aikasi ei ollut vieläkään, mutta se tulee! Sinun aikasi on silloin, kun Suomi on keskellä suuria taloudellisia vaikeuksia ja uhkaavaa sotaa. Silloin sinut valitaan Suomen presidentiksi poikkeusoloissa ilman vaaleja, kun hallitus kutsuu sinut yksimielisesti hoitamaan Suomen tasavallan presidentin tehtävää.

Tällainen tilanne edellyttää myös sitä, että syystä tai toisesta Suomi on juuri sillä hetkellä ilman virassa olevaa presidenttiä.

Paavo Väyrynen, sinusta ja tehtävästäsi lausutut profetiat tulevat toteutumaan, kun on niiden oikea aika."
 
Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät

Eikös Jokkeri ole profetoinut Paavoa myös Suomen kuninkaaksi. Vai olikohan sittenkin niin, että Jokkerista itsestään piti tulla Suomen kuningas? No joka tapauksessa Jokkeri on säveltänyt biisin, jolla oli tarkoitus ensin osallistua Uuden musiikin kilpailuun, mutta jostain syystä ei osallistunut.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Lopettaisi nyt jo. Trumpilta "varastettiin" vaalitulos vasta vaalien jälkeen, mutta Paavolta jo ennen vaaleja. Tekee itsestään vaan entistäkin suuremman valtakunnan pellen tällä sekoilullaan, kun ei se niitä kannattajakortteja saa riittävästi kasaan, vaikka saisi kerätä niitä vielä kymmenen seuraavaakin vuotta. Paavon kannattajat ovat jo muutenkin katoava luonnonvara luonnollisen poistuman kautta.

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Nyt alkaa menemään sekopäiseksi.
Kaiken aiemman on voinut hymähdyksillä kuitata ja jopa hieman huumorilla.

Nyt toimintaa menee enenmän luulotautiseen sekoiluun.

Lopettas jo. Juna on mennyt 10 vuotta sitten.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Paavo on kyllä siirtynyt sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta jonnekin rajan tuolle puolen, jossa oikeampia kuvauksia alkaa olla "sekopäinen", "absurdi", "pelottavan harhainen" jne. Tuossa välillä Paavo alkoi muuttumaan sellaisesta hieman arveluttavasta poliitikosta enemmän puhtaaksi huumorihahmoksi, mutta nyt aletaan liikkumaan jo siellä Anoturtiais-leveleillä, joissa ei ole enää edes mitään hauskaa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Nyt alkaa menemään sekopäiseksi.
Kaiken aiemman on voinut hymähdyksillä kuitata ja jopa hieman huumorilla.

Nyt toimintaa menee enenmän luulotautiseen sekoiluun.

Lopettas jo. Juna on mennyt 10 vuotta sitten.
Paavon juna meni oikeastaan jo kymmenen vuotta aiemmin, mutta ainoa, joka ei sitä tunnu tajuavan, on Paavo itse. Naurettavaa meininkiä.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Paavon täytyy nyt tehdä KRP:stä rikosilmoitus, koska tuo on selvästi ylempää johdettua toimintaa.

Paavon sota tuulimyllyjä vastaan vain kiihtyy tästä pienestä takaiskusta. Sikäli harmi, sillä luulisi Paavon itsensäkin tajuavan, että aika entinen ei koskaan enää palaa ja että tämä nykyinen meininki ei todellakaan takaa hänelle menestystä minkäänlaisissa vaaleissa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Paavon sota tuulimyllyjä vastaan vain kiihtyy tästä pienestä takaiskusta. Sikäli harmi, sillä luulisi Paavon itsensäkin tajuavan, että aika entinen ei koskaan enää palaa ja että tämä nykyinen meininki ei todellakaan takaa hänelle menestystä minkäänlaisissa vaaleissa.
Maailma muuttuu, Paavo ei. Vielä kun joku saisi sille tuon taottua päähän, mutta ollee turha toivo.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps

Jokohan riittää?
Turha kuvitellakkaan kun Väyrysestä on kyse. On monenmoista instanssia vielä mihin pystyy valituksia osoittamaan.

Olen monesti ihmetellyt, että eikö se oikeasti tajua kuinka noloa tuo pyristely on ja miltä se näyttää ulkopuolisille. Onko Vuokko rouvakin niin aivopeseytynyt vuosikymmenten saatossa ettei tajua puhua järkeä, että se aviosiipan juna meni jo kymmeniä vuosia sitten
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Hyvä juttu Väyrysestä, kuinka hän on tavallaan tuhonnut oman perintönsä. Jutun mukaan Väyrysestä olisi voinut tulla Johannes Virolaisen kaltainen arvostettu politiikan "grand old man", jonka sanoilla olisi edelleen jonkinlaista painoarvoa, mutta Väyrysestä on sen sijaan tullut politiikan Matti Nykänen.

Kuten jutussakin mainitaan, Väyrysen olisi pitänyt vetäytyä sivuun vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen, jotka menivät häneltä ehkä odotettua paremmin ja joissa hän teki minunkin mielestäni onnistuneen kampanjan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Piti linkittää tämä sama, koska tosiaankin erinomainen analyysi Paven elämäntyöstä, juuri noin näen asiat itsekin. Joskus silloin ala/yläasteen rajoilla olin tosi kiinnostunut politiikasta, ja muistan miten juuri pidin Paavoa kauhean fiksuna miehenä. Puhutaan siis juurikin vuoden 1994 presidentinvaalien ajasta jne. Ja ehkä jo hyvin hissukseen noista ajoista alkaen hänellä alkoi sitten kuitenkin mennä sellaiseksi tahattoman koomikseksi sekoboltsi touhuksi, koska jotenkin hän oli liikaa omien pakkomielteidensä ajama eikä vähiten tuon presidentinviran suhteen. Ja on nyt sitten ajan saatossa nähtävästi jotenkin katkeroitunut, ja sitä omaa katkeruuttaan purkaa nyt sitten juuri tuollaiseen mattinykäsmäiseen sekoiluun..

Mutta kyllä, ehdottomasti hän itse tuhosi sen oman kansallisen arvostuksensa, jonka olisi kyllä muutoin saanut..
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Puhutaan siis juurikin vuoden 1994 presidentinvaalien ajasta jne. Ja ehkä jo hyvin hissukseen noista ajoista alkaen hänellä alkoi sitten kuitenkin mennä sellaiseksi tahattoman koomikseksi sekoboltsi touhuksi, koska jotenkin hän oli liikaa omien pakkomielteidensä ajama eikä vähiten tuon presidentinviran suhteen.
Niin, kyllähän ne kuuluisat "Mediapeli" -kommentit noiden vaalien jälkeen alkoi pikkuhiljaa luisuttaa Paavoa sinne koomisen hahmon puolelle, vaikka ei oltu vielä lähelläkään nykytasoa. Mutta muistan, miten tuolle katkeran oloiselle huonolle häviäjälle naureskeltiin noiden vaalien jälkeen, ja se teki minusta jonkinlaisen kolhun Paavon maineeseen poliitikkona.

Sikäli pidinkin yllättävänä sitä, miten vahvan ja uskottavan kampanjan Paavo kuitenkin sitten 2012 vaaleissa veti, ja oli itse asiassa todella lähellä mennä toiselle kierrokselle. Noista vaaleista jonkinlaiseen kulttimaineeseen jäi ne omalla (ja Vuokon) kuvalla varustetut mukit, mutta muuten Paavo oli minusta ihan uskottava ehdokas noissa vaaleissa. Paavon alamäki taisi sitten alkaa siitä, kun ilmeisesti tuon hyvin sujuneen kampanjan jäljiltä lähti puheenjohtajakilpaan mukaan ja jäi siinä Sipilän mutta myös Puumalan taakse kolmanneksi. Sen jälkeen alkoi se ihmeellinen veivaaminen eri puolueiden ja vaalien välillä, kun ilmeisesti koki Keskustan pettäneen hänet, ja Paavo alkoi luisumaan pikkuhiljaa politiikan Matti Nykäseksi.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

"Tämä ei jää tähän.", Paavo varmaan miettii tällä hetkellä. Kaikki muut toivovat päinvastaista.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tiettyjen piirien somessa näyttää nyt liikkuvan sellainen tieto/väite, että Paavo ei olisi saanut kasaan kuin vain 3500 kannattajakorttia. Kuulostaa jopa jo hämmästyttävän pieneltä määrältä, että tiedä häntä. Kuusi vuotta sittenhän Paavo kuitenkin sai vielä kortit kasaan, tosin en muista oliko tuolloin sellaista puhetta, että aika tiukille veti jo silloinkin. Ja niistä ihmisistä jotka tuolloin Paavolle kortin kirjoittivat on varmasti ehtinyt useampi jo ihan kuolemaankin viimeisen kuuden vuoden aikana.. eli sikäli isokin pudotus Paavon korttien määrässä olisi ihan looginen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös