Mainos

Päivän urheilu-uutinen

  • 142 674
  • 601

Mace

Jäsen
Henry Blavatsky kirjoitti:
Katselin urheiluruudusta Ackermanin käytöstä Mannista kohtaan, ja kyllä rapisi samantein kaikki kunnioitus pois Ackermania kohtaan, ylimielinen kusipää. Hävisi kirikamppailun Manniselle ja sen jälkeen tahallinen lyönti maassa olevan Mannisen ranteeseen. Ja palkintojenjaossa Hannu oli kättelemässä Ackermania ja ojensi kätensä saksalaiselle, mutta tämä ei ollut huomaavinaankaan ja jätti kättelemättä Mannisen.. No, Hannu siinä hieman naureskeli ja jatkoi matkaansa korkeimmalle korokkeelle.

Yleensä tuon tapaista käytöstä kuin Ackermanilla eilen on tottunut näkemään lähinnä ala-asteikäisten taholta,..

Allekirjoitan täysin. Aivan käsittämätöntä pelleilyä, varsinkin kun otetaan huomioon, että mieshän oli loppusuoralla aivan täysi statisti, hävisi Loddwickillekin. Todennäköisestikin stadionille tultaessa on ollut jotain aivan normaalia hiihtolinjojen valitsemista, ja tuollaisessa tilanteessahan varsin usein sattuu jonkinlaista pientä kontaktia/"kiilaamista". Tämä on sitten vuosia lajin huipulla olleelle Ackermannille tainnut tulla täytenä yllätyksenä ja antanut Ronny-boylle hyvä tekosyyn takataskuun tappion varalle.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin, Henry ja Fani, rauhoittukaahan, vaikka suu vaahdossa onkin. Meidän uljas lätkämme on täynnä kitiseviä ämmiä kirjoittamattomine sääntöineen, ei siinä Hannu-pojan kiilailut ja Ackermanin epäurheiljimaisuuden pitäisi maata kaataa. Rapatessa roiskuu ja noita on urheiluhistoria täynnä. Jari Porttila varmaan kuittaa asiasta ja keksii jo syyn miksi Manninen floppaa taas arvokisoissa.

Hyvä kuitenkin, että Suomen yhdistetyn tiimi kävi kertomassa tästä FISn porukoille. Tämän olisi kuitenkin voinut jättää tekemättä!


MACK
 
Viimeksi muokattu:

M10

Jäsen
Ehdottaisin Suomen hiihtomaajoukkueelle latupoliisin palkkaamista. Tuota tapaus-Ackermaniakaan ei olisi koskaan tapahtunut, jos tuolla ladun varrella olisi Suomen vaaleansinisissä trikoissa häärinyt sellainen 198cm/110kg latupoliisi ja samanlainen Saksalaisilla, mutta mustissa trikoissa. Tuonkin ohitusjupakan olisivat he voineet nyrkeillä keskenään selvittää, eikä mitään raukkamaisia sauva-iskuja oltaisi nähty.

Isokokoiset ja fyysiset latupoliisit takaisivat täydellisen suoritus-rauhan maajoukkueen taitaville hiihtäjille ja samalla hiihtolähetyksiinkin tulisi aimoannos mielenkiintoa kun 2.4 km:n väliaikapisteen kohdalla olisikin käynnissä mylly.

Latupoliisin varustukseen kuuluisivat muuten samat varusteet kuin taitohiihtäjillä, mutta suksina heillä olisi kuitenkin ns. minarit. Eihän tuosta pystypainista perus-fischereillä mitään tulisi. Vai muistatteko minkälaista armeijassa oli poistua taakse suksilla.

Tiedän että kaikkien mielestä tämä uudistus ei hiihtourheiluun välttämättä kuuluisi, mutta ainakin mielenkiintoa ja nuoria katsojia tälle jalolle lajille tulisi lisää. Varmasti joku kukkahattutäti eduskunnassa moisesta tappelemisesta taas herneen nenään vetäisi, mutta mitäs sitten?

Latupoliisit voitaisiin palkata maajoukkueeseen hieman epäsuorasti. Näen jo sieluni silmin kun Marvaila sanoo: "juu, Patrick Lostedt hankittiin hiihto maajoukkueeseen puhtaasti huoltopuolelle". Mutta siellä se Pate häärisikin ladunvarrella rystyset teipattuina, kireissä trikoissa ja minareissa valmiina noutamaan jonkun japanin pienikokoisen latu-sukkulan.

Sanokaa mitä sanotte, mutta tässä uudistuksessa olisi munaa! Jos en väärin muista, niin Pirkko Määttä oli ensimmäisiä latupoliisien puolesta puhujia.
 

Malone#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wolverhampton Wolves
Morrow10 kirjoitti:
Ehdottaisin Suomen hiihtomaajoukkueelle latupoliisin palkkaamista. Tuota tapaus-Ackermaniakaan ei olisi koskaan tapahtunut, jos tuolla ladun varrella olisi Suomen vaaleansinisissä trikoissa häärinyt sellainen 198cm/110kg latupoliisi ja samanlainen Saksalaisilla, mutta mustissa trikoissa. Tuonkin ohitusjupakan olisivat he voineet nyrkeillä keskenään selvittää, eikä mitään raukkamaisia sauva-iskuja oltaisi nähty.

Isokokoiset ja fyysiset latupoliisit takaisivat täydellisen suoritus-rauhan maajoukkueen taitaville hiihtäjille ja samalla hiihtolähetyksiinkin tulisi aimoannos mielenkiintoa kun 2.4 km:n väliaikapisteen kohdalla olisikin käynnissä mylly.

Jep. Juurikin näin! ;)

Olisi siinä kyllä nähtävää. Kai näillä latupoliiseilla olisi myös näitä ns. kirjoittamattomia sääntöjä ja sauvoissa fight-strapit...
 

JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Tuo olisi kiinnostavaa jo siitä syystä, että kuulisi Bubin selostavan tappelua. "Oikea suora perille, tai no kyseessä ei ole nyrkkeilystä tuttu oikeaoppinen suora isku, vaan ennemminkin kielikuva siitä kuinka kova lyönti osuu kohteeseensa maksimaalisella voimalla..." Ihan hyvä idea, kannatan.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mack kirjoitti:
...Jari Porttila varmaan kuittaa asiasta ja keksii jo syyn miksi Manninen floppaa taas arvokisoissa.

Ja Jari ei petä odotuksia.

Jari Porttila kirjoitti:
Häpeä Ronny ja Saksa!

Ronny Ackermann, olet huono häviäjä ja poikkeuksellisen huono esimerkki kaikille nuorille ihailijoillesi.

Ronny, häpeä jos osaat. Ja pyydä nopeasti tekoasi anteeksi, julkisesti ja näkyvästi. Vain niin voit pelastaa enää sen vähän, mitä pelastettavissa on.

Vaikka viime sunnuntain yhdistetyn sprinttikisassa olisi käyty kiivastakin taistelua ladulla, ei se silti oikeuta sinua sellaiseen käytökseen, joka välittyi koko Euroopalle tv-lähetyksen kautta. Itseensä pettynyt urheilija löi kisan voittajaa, Hannu Mannista, sauvan terävällä osalla! Ja vielä silloin kun voittaja makasi maassa!

Käsittämätön teko.

Tilannetta voidaan verrata siihen, että jalkapalloilija potkaisisi pelin jälkeen toista tahallaan vatsaan tai sylkisi tätä päin näköä.

Tiedämme, että rangaistukset ovat tällaisesta tempauksesta kovat. Nyt odotamme kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöksiä asiasta. Se ei voi katsoa Ackermannin tempausta läpi sormiensa, vaikka yhdistetyn FIS:n päättäjät ovatkin saksalaisia. Ackermanin on saatava rangaistus epäurheilijamaisesta teostaan. Teosta, jossa hän puuttui kilpakumppanin koskemattomuuteen.

Ronny, sinun on turha selittää, että Manninen olisi kiilannut sinua ladulla. Urheilijana tiedät, että kisan johtaja valitsee oman hiihtouransa ensin ja muut tekevät takana minkä pystyvät. Kärjessä oleva voi myös vaihtaa hiihtouraansa, jos niin haluaa. Vain loppusuoralla, merkityn alueen jälkeen hiihtouran vaihtaminen on kiellettyä.

Ronny ja Saksan yhdistetyn joukkueenjohto osoitti mitä suurinta epäurheilijamaisuutta Lillehammerissa. Ackermann piti jopa oikeutettuna tekoaan - lyömistä sauvan terävällä kärjellä kisan voittajaa, joka vieläpä makasi silloin maassa! Saksan joukkueenjohto hyväksyi teon, koska ei pyytänyt sitä anteeksi.

Käsittämätöntä ja häpeällistä toimintaa lajin yhdeltä suurmaalta.

Niin itse tapahtumasta. Olihan tuo aikamoista pöljäilyä Ackermannilta, sitä ei voi kiistää. Mannisella on kuitenkin aiemmilta kausilta vastaavanlaisia kahnauksia ladulla nähty, joten kyllä Hannullakin saattaa olla hiemaan peiliin kurkistamisen paikka. Eilisessä kisassa en tosin tv-lähetyksen kautta ainakaan mitään estämisiä havainnut.
 

scholl

Jäsen
Taas on Marion Jones eronnut dopingista narahtaneesta urheilijasta. Ensin CJ Hunter, nyt Montgomery. Kukakohan olisi seuraava poikaystävä. Jos omassa maassa dopingkontrolli tiukkenee niin silloin kannattaa harkita vaikkapa unkarilaisia heittolajin edustajia.
 

AaaPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, HIFK
scholl kirjoitti:
Taas on Marion Jones eronnut dopingista narahtaneesta urheilijasta. Ensin CJ Hunter, nyt Montgomery. Kukakohan olisi seuraava poikaystävä. Jos omassa maassa dopingkontrolli tiukkenee niin silloin kannattaa harkita vaikkapa unkarilaisia heittolajin edustajia.

En halua viilata pilkkua, mutta muistaakseni Montgomery ei ikinä kärähtänyt dopingista.. Eiks se vaan yhdistetty siihen Balcoon..

Saatan toki muistaa väärinkin.
 

Viljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki hyvät
scholl kirjoitti:
Taas on Marion Jones eronnut dopingista narahtaneesta urheilijasta. Ensin CJ Hunter, nyt Montgomery. Kukakohan olisi seuraava poikaystävä. Jos omassa maassa dopingkontrolli tiukkenee niin silloin kannattaa harkita vaikkapa unkarilaisia heittolajin edustajia.


Huhu kertoo jotta Isometsä olis nähty Jonesin kanssa lenkillä... :-)
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Uutisissa sanottiin juuri, että Jenkit aikovat kieltää vankien kiduttamisen
Miten se voidaan kieltää kun he ovat useaan kertaan maininneet että he eivät kiduta vankeja?
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Niilo kirjoitti:
Uutisissa sanottiin juuri, että Jenkit aikovat kieltää vankien kiduttamisen
Miten se voidaan kieltää kun he ovat useaan kertaan maininneet että he eivät kiduta vankeja?
Kyllähän jenkit tietty hölmöjä varmaan on mutta ei kai kiduttaminen ihan urheilua siellä(kään) ole?
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
No en nyt sopivampaakaan ketjua tälle löytäyt (yleisurheilu kesä 2005 alkaa olemaan takana päin), niin laitampahan tänne.

30.12 oli iltalehden urheilusivuilla juttua Johanna Mannisen treenaamisesta Englannissa.
No eihän siinä mitään. Hyvä kun lähtee maailmalle treenaamaan, kovien nimien kanssa.
Seuraava pätkä herätti jutussa ihmetystä: "Täällä juostaan paljon ja kovaa. Kun nämä juoksevat 300-metriä 45 sekuntiin, minä olen juossut niitä tähän aikaan 60 sekuntiin. Satasen vedot mennään piikkareilla ja lujaa, kun minä olen niitä syksyllä juossut 18 sekuntiin, Manninen sanoo."

Siis tuon pikku pätkän perusteella ei tarvitse enää ihmetellä miksi Suomalainen pikajuoksi laahaa niin paljon muiden maiden perässä.
Minusta 100 metriä on jo niin pitkä matka, että siinä tarvitsee vauhtikestävyyttä. Ne viimeiset 20 metriä kuitenkin on tärkeimmät huippuaikaa ajatellen.
Ja Suomessa sitten vedetään kauden kannalta tärkeimmät harjoittelu kuukaudet lönköttelyvauhtia.
Tosin kesällähän tuon näkee onko tuosta uudenlaisesta harjoittelusta hyötyä. Itse veikkaan, että ainakin kaikki yli 100 metriä pidemmillä matkoilla Manninen tekee uudet ennätyksensä.
 

scholl

Jäsen
Iltalehti kertoo seuraavaa:
Ben Johnson: Minut lavastettiin syylliseksi
1.1.2006 22:15
Takavuosien pikajuoksija Ben Johnson väittää, että hänet lavastettiin syylliseksi dopingin käyttöön Soulin olympialaisissa 1988.

- En ole petkuttaja, Ben Johnson vakuuttaa. Kanadalainen Johnson oli Soulissa nopein sadalla metrillä ME-ajalla 9,87, mutta tulos pyyhittiin historian kirjoista, kun Johnson kärysi dopingista.

Johnson kertoi sunnuntaina Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, ettei hän käyttänyt dopingia.

- Jotkut voivat sabotoida ruokaasi tai juomaasi, aivan kuten minulle kävi Soulissa 1988, Johnson sanoi.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
tant gredulin kirjoitti:
Upeeta! Kaverilla on nk vanhasuomalainen työmoraali ja sisua vaikka muille jakaa.

Vielä hienompaa on, että kuten noissakin uutisoinneissa tuli ilmi, ei Quarshie todennäköisesti jää ensi kauden ainoaksi suomalaiseksi NFL:ssä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Celtic, goodbye

Nähtiinpä tänään Englannin cupin Fulham-häviön lisäksi myös Skotlannin cupissa melkoinen yllätys, kun kakkosdivarin Clyde voitti Celticin kotonaan 2-1. Toivon mukaan jättejä kaatuu Clyden tieltä myös jatkossa, mutta sen seuraava vastus - Gretna - ei todellakaan lukeudu suur-seuroihin.

BBC:n uutinen
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huerzo kirjoitti:
...sen seuraava vastus - Gretna - ei todellakaan lukeudu suur-seuroihin.
Tämä Gretna on siitä legendaarinen jengi keskuudessani, että käynnissä olevalla CM-urallani sieltä ponnahtaa melkoisen erilaisia nuoria skotlantilaiseen jalkapalloon.

Esim. kolmosdivariseura East Fife nimesi taannoin uudeksi managerikseen "former veteran Gretna playerin", ja yllätys oli melkoinen huomatessani tämän tuoreen managerin olevan 16-vuotias. Joukkueessani Celticissä pelaa kaksi hankkimaani lupaavaa Gretna-kasvattia, molemmilla on arvoissaan nähtävissä myös non-playing- arvot valmentajanuraa ajatellen, ja molemmat ovat ilmoittaneet tahtovansa jäädä Celticin organisaatioon myös peliuransa jälkeen. Ei siinä mitään, toinen on 16-vuotias, toinen jo 18.

Tällaista fiktiota tuohon oikeaan uutiseen liittyen, Gretna on äijä. Erilainen, mutta silti äijä.
 

jh1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere Saints
Huerzo kirjoitti:
Nähtiinpä tänään Englannin cupin Fulham-häviön lisäksi myös Skotlannin cupissa melkoinen yllätys, kun kakkosdivarin Clyde voitti Celticin kotonaan 2-1. Toivon mukaan jättejä kaatuu Clyden tieltä myös jatkossa, mutta sen seuraava vastus - Gretna - ei todellakaan lukeudu suur-seuroihin.

Tavallaan tuo Gretna kyllä on suurseura, sillä uusi omistaja on tuonut runsaasti rahaa seuralle ja nykyisin Gretna maksaakin pääsarjatason palkkoja pelaajilleen. (esimerkkinä mainittakoon vaikka Steve Tosh joka siirtyi seuraan Aberdeenistä saatuaan paremman sopimustarjouksen Gretnalta)

Lisäksi muistelisin että tuo Clyde pelaisi tällähetkellä ykkösdivarissa.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
jh1981 kirjoitti:
Tavallaan tuo Gretna kyllä on suurseura, sillä uusi omistaja on tuonut runsaasti rahaa seuralle ja nykyisin Gretna maksaakin pääsarjatason palkkoja pelaajilleen. (esimerkkinä mainittakoon vaikka Steve Tosh joka siirtyi seuraan Aberdeenistä saatuaan paremman sopimustarjouksen Gretnalta)
Nyt kun tarkisti Gretnan tilanteen, niin näkyy olevan Skotlannin kakkosen kärkiseura (linkki sarjataulukkoon) komealla maalierolla. Ensi kaudella jo ykkösdivisioonassa. Omat muistikuvat olivat kolmen-neljän vuoden takaa, jolloin Gretna temmelsi 4. ensimmäisen divisioonan ulkopuolella. Eli nousu on ollut todella nopeaa, meininkihän on kuin Al Fayedin Fulhamilla...noh, rahalla saa ja...

jh1981 kirjoitti:
Lisäksi muistelisin että tuo Clyde pelaisi tällähetkellä ykkösdivarissa.
Heh, miinaan mentiin. Pitäisi jaksaa tarkistaa faktat, ennenkuin kirjoittaa. On sarjassa tällä hetkellä neljäntenä (linkki sarjataulukkoon). Kiitokset korjauksesta.

Iker kirjoitti:
Tämä Gretna on siitä legendaarinen jengi keskuudessani...
[piirunverranohiaiheen]Tuolla suosikkiseuroissani oleva Montrose on myös tullut minulle tutuksi CM/FM-futismanagerisarjan kautta. Eipä seurassa sinänsä mitään erikoista ole, joskus se on tullut valituksi ja sillä tiellä on pysytty. Oikeassa elämässä Montrose on edelleen 3. divisioonan häntäpäässä, voi kun älyäisivät kysyä sinne parempaa manageria...[/piirunverranohiaiheen]
 

JAgE

Jäsen
208

Kyllä Kajsa Bergqvistin hyppäämä naisten korkeuden halli-ME on maininnan arvoinen suoritus. Kajsa siis hyppäsi lauantaina Saksan Arnstadtissa 208, joka ylittää sentillä Heike Henkelin 14 vuotta vanhan ennätyksen. Mainittakoon vielä, että ennätys syntyi ensimmäisellä yrityksellä.

Aiempi kauden kärkitulos 201 oli myöskin Kajsan nimissä. Torstaina hän hyppäsi Tukholmassa vain 198, joten pikkuisen yllättävää ME:n syntyminen oli. Vaikka hallikausi onkin vasta aluillaan, oli Kajsa jo ennen tätä ennätyshyppyä suurin voittajasuosikki Moskovan halli-MM-kisoihin.

Hienoa, että edes Ruotsilla on tällaisia yleisurheilun supertähtiä!
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Itse nostaisin urheilutarjonnasta esille eilisen African Nations' Cupin ottelun Kamerun-Norsunluurannikko (neljännesfinaali), jossa pelattiin ensin 90 minuuttia epätyypillisin afrikkalaislukemin 0-0, mutta seuraavan viiden minuutin aikana molemmat joukkueet osuivat jatkoajalla kertaalleen. Jatkoajan jälkeen (120 min) päästiinkin rangaistuslaukauskisaan, joka oli kaikkien mainostv-firmojen ohjaajien painajainen: joukkueet ampuivat peräkkäin 22 rangaistuslaukausta tehden maalin vuorotellen. Jopa maalivahdit onnistuivat viimeisenä onnistuneena parina. Ratkaisu syntyi, kun "ison rahan tähdet" pääsivät toiselle "vuoroparille". Eto'o tinttaisi Kamerunin 12 vedon yli maalin, eikä vastustajan Drogba epäröinyt pistää palloa omalla vuorolla pussiin.

Tietäisiköhän joku futisfriikki, onko tämä rankkusessio arvokisaennätys?

Linkki BBC:n uutiseen
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Huerzo kirjoitti:
Ja yllätys, yllätys, kukkona tunkiolla häärii Allianssin upottanut kiinalainen. Melkoinen mestari, eiks Ye? Linkki
Taikuri Yen jäljiltä paljastuu uusia kupruja, ja tälläkin kertaa kohteena Belgian jalkapalloviheriöt. Ye oli yrittänyt ostaa helmikuussa 2005 Belgian kakkosliigassa pelannutta Ronsea miljoonalla eurolla, mutta tarjous hylättiin. Viikkoa myöhemmin Ronse hävisi kuitenkin yllättäen Waaslandille lukemin 0-5. Merkillinen yhteensattuma, että Waaslandin ruorissa oli tuolloin eräs Thierry Pister ja Ronsen joukkueessa vaikuttivat sellaiset viime kauden Allianssista tutut kasvot kuin Hochine Chebaiki ja Mustapha Douai...

Linkki SportWereldin uutiseen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös