Mainos

Päivän doping-käry

  • 1 065 685
  • 4 733

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin siis tarkoitin että tuskin pystytään aukottomasti todistamaan että Johaug on joko käyttänyt Anabolisia täysin douppaamis mielessä tai että Johaug olisi oikeasti nauttinut tuota huulirasvaa tietämättä että se sisältää clostebolia.

Ja Norjan doping-säännösten perusteella tällä urheilijan tiedolla/tietämättömyydellä on merkitystä ja sen perusteella voisi IL:n jutun mukaan selvitä myös kokonaan ilman rangaistusta. Tämä tuskin kelpaisi WADA:lle ja FIS:lle vaan tuollainen tuomio varmasti vietäisiin CAS:in tuomittavaksi, tosin sillä tavalla Johaug kilpailukielto siirtyisi siihen asti kunnes CASin tuomio tulee ja siihen kuulemma voisi mennä pitkäkin aika ja tuona aikana Johaug tosiaan voisi siis halutessaan kilpailla. En usko tähän tiehen vaan kyllä sieltä jonkinlainen tuomio tulee ja oma arvio on edelleen vuoden tienoille ja maksimissaan niin että Johaug pääsisi mukaan seuraaviin talviolympialaisiin. Eilenhän spekuloitiin että tämä tuomio saataisiin siis parin viikon sisällä, eli marraskuun alussa.

Minusta Johaug ei ole pärjännyt hyvin sprinteissä jos tuolla edellä olevalla Kyrön kommentilla viitataan sellaiseen. En ole sprinttejä varsinaisesti seurannut muuten kuin Tour de Skillä ja sanoisin kyllä että Johaug on tuossa kilpailumuodossa ihan ynnä muuta porukkaa ja on ollut sitä koko uransa ajan.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli Norjan säännöillä urheilijan ei kannata ottaa selvää mitä lääkäri hänelle antaa. Näin ollen lääkäri voidaan asettaa tykinruoaksi ja päästää kiellettyjä aineita täyteen pumpattu urheilija pälkähästä. Ihan hyvä järjestelmä. Sänky seinän viereen, käsi seinässä olevasta reiästä ja olet täysin tietämätön mitä sinulle mahdollisesti jopa suonensisäisesti tehdään. Aina löytyy joku porsaanreikä, varsinkin kun tuntuu, että Norjassa doping-säännöt on tehty mahdollistamaan aina valmiina oleva selitys väärinkäytökselle.

Harmi ettei hiihtoa voi jättää pannaan, kun ei sitä ole vuosikausiin seurannut kuin Urheiluruudusta ja vahingossa teksti-tv:ltä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mulle tulee tunne että tässä ei arvosteta maksavia katsojia. Nythän norskit sanoo että me tehdään käytännössä ihan mitä meitä huvittaa. WADA on enää ainut instanssi jolla on lihasta laittaa edes pikkaisen kovaa kovaa vasten.
 

Jupe#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onhan tuo aika uskomatonta, että suomalaiset käräyttänyt Norjan kansallissankari Inggard Lereim toimii FIS:n organisaatiossa, Norjan antidopingtoimikunnassa ja Wadassa. Kyllähän tästä touhusta on maku mennyt jo aika päiviä sitten!
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Minusta Johaug ei ole pärjännyt hyvin sprinteissä jos tuolla edellä olevalla Kyrön kommentilla viitataan sellaiseen.

Uskoisin, että Kyrö viittasi Björgeniin. Vuonon suurimpaan doping-turskaan, joka ei vielä ole tarttunut Rapalaan.
 
Ehkä parhaan, joskin vähälle huomiolle jääneen kommentin heitti, kukapa muu, kuin K-P Kyrö...

Kyrö totesi lakonisesti, että suurin ihmetys tässä on joidenkin menestyneiden pitkän matkan hiihtäjien aikuisiällä tapahtunut nopea kehitys sprinttimatkoilla? Siis tyypit, joiden kroppa on vuosikausien kovalla työllä viritetty pitkäkestoiseen suoritukseen yht'äkkiä alkavat pärjätä hyvin nopeutta ja voimaa vaativissa lajeissa! Mitäköhän tuollainen kvanttihyppy vaatii? Noh, huulirasvaa kai vissiin...

Keneen Kyrö tuolla mahtaa viitata? Toivottavasti ei ainakaan Björgeniin, sillä siinä hän menee metsään. Björgen on hallinnut koko uransa oikeastaan kaikki matkoja sprtinstä 30 kilometriin. Johaug voisi olla lähempänä, mutta eihän hän sprintissä ole mitenkään erityisen hyvin pärjännyt.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Keneen Kyrö tuolla mahtaa viitata?
Tarkoittanee Sundbyta. Martin oli vielä tämän vuosikymmenen alussa avuton sprintteri eikä läpäissyt edes karsintaa kovinkaan usein. Nyky-Sundby pystyy hiihtämään sprinteissä jopa podiumille, eli melkoinen harppaus on tapahtunut.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Facebookissa Carlssonin Conny ei usko, että Norjassa doupataan. Melkoinen komediahahmo hänkin tuossa jankuttamisessaan. Ja Bryggaren Artsi toki komppaamassa, suomalainen, joka juoksi sadankympin aidat v. 1984 13.35. Huikeeta lienee se sana, jota etsin.
 
Tarkoittanee Sundbyta. Martin oli vielä tämän vuosikymmenen alussa avuton sprintteri eikä läpäissyt edes karsintaa kovinkaan usein. Nyky-Sundby pystyy hiihtämään sprinteissä jopa podiumille, eli melkoinen harppaus on tapahtunut.

Onhan Sundby muutenkin kehittynyt hiihtäjänä huimasti noista vuosista. Vuosikymmenen alussa hän ei ollut maailman kärkeä myöskään normaalimatkoilla.

Tuohan on ollut hiihdossa ihan yleinen uskottavuusongelma kun samat urheilijat ovat menestyneet niin sprintissä kuin pisimmillä matkoillakin. Parhaina esimerkkeinä varmaankin Björgen ja Northug.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Heidi Weng on nyt ilmoittanut että ei lähde mukaan Norjan huomenna alkavalle maajoukkueleirille vedoten "henkilökohtaisiin syihin". Onkohan siinä sitten seuraava potilas Sundbyn ja Johaugin jälkeen?
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Heidi Weng on nyt ilmoittanut että ei lähde mukaan Norjan huomenna alkavalle maajoukkueleirille vedoten "henkilökohtaisiin syihin". Onkohan siinä sitten seuraava potilas Sundbyn ja Johaugin jälkeen?

Meille taitaa olla luvassa uutisia piakkoin. Millasiakohan uutisia ovat? Conny Karlsson voi taas selitellä lisää. Tavallaan viihdyttävää.
 

Pekkis

Jäsen
Syväsalmi juuri "lupasi", että 2-4 vuotta tulee kakkua. Riippuu nyt vaan siitä, että tiesikö Therese vai ei. Reilusti ennen Rukan kisoja tiedotetaan.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Syväsalmi juuri "lupasi", että 2-4 vuotta tulee kakkua. Riippuu nyt vaan siitä, että tiesikö Therese vai ei. Reilusti ennen Rukan kisoja tiedotetaan.

Eikö se itse ilmoittanut ennen testiä käyttäneensä ko. voidetta eli periaatteesaa myöntää käytön? Vai ilmoitetaanko noihin ennakoihin kaikki mahdolliset purkit ja purnukat vaikka tiedettäisiin ettei niissä ole mitään kiellettyä?
 

Salama44

Jäsen
Riippuu nyt vaan siitä, että tiesikö Therese vai ei. Reilusti ennen Rukan kisoja tiedotetaan.

Thereselle toimitettiin kyseinen huulirasva pakkauksineen jossa luki doping. Miten joku voi kysyä tiesikö hän vai ei?

Huulirasvan pakkauksineen jossa luki doping toimitti hänelle joukkueen lääkäri. Näin kertoi urheiluruutu tänään. Jos lääkäri ei välitä tällaisista merkinnöistä eikä urheiljakaan lue pakkauksien ja puikon tekstejä (jossa luki dopig aineen nimi) ja välitä niistä kyseessä tietoinen dopingin käyttö.

Neljän kuukauden testaustauko mahdollistaa täydellisen doping valmentautumisen. Samoja aukkoja on ollut ennenkin testauksessa mm. jamaikalaisten pikajuoksijoiden ja afrikkalaisten kestävyysjuoksijoiden kanssa. Uskomatonta että näin voidaan vielä menetellä. Kaikki perustuu tarkkaan aikatauluun että lopetetaan ajoissa ennen kauden alkua tai kisoja.

Nyt Johaug ei malttanut lopettaa vaan ajatteli hieman pitkittää kuuria luullen huulirasvan määrän olevan niin pieni ettei se näkyisi enää testeissä jos joutuisi sellaiseen. Testit ovat kuitenkin tarkentuneet ja itkuksihan se meni kun nyt on ainakin 2 vuoden kilpailukielto tulossa.
 
Viimeksi muokattu:

Pekkis

Jäsen
Thereselle toimitettiin kyseinen huulirasva pakkauksineen jossa luki doping. Miten joku voi kysyä tiesikö hän vai ei?

Sepä se. Eikös jossain vaiheessa ollut juttua, että juuri tässä kyseisessä paketissa sitä varoitusmerkintää ei muka ollut?

Täysin käsittämätöntä on kyllä se, että maailman paras naishiihtäjä saa olla kesken kovan harjoitusjakson 129 päivää dopingtestaajilta rauhassa. Tänään kuulin taas sellaisen huhun, että tämä viimeisin testi oltaisiin tehty kaksi päivää "sovittua" aiemmin. Alkaako rivit rakoilemaan?

Norjan maajoukkue, tervetuloa Lahteen! Me täällä ADT:n kanssa teitä jo kovin odotamme.
 

Milanja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Heidi Weng on nyt ilmoittanut että ei lähde mukaan Norjan huomenna alkavalle maajoukkueleirille vedoten "henkilökohtaisiin syihin". Onkohan siinä sitten seuraava potilas Sundbyn ja Johaugin jälkeen?

Mikähän tässäkin vaan on taustalla oikeasti? Alkaa kyllä niin raakasti päivä päivältä enemmän haisemaan tämä Norjan touhu. Melkein toivoisi että käryjä tulisi lisää. Paljon.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Norjan maajoukkue, tervetuloa Lahteen! Me täällä ADT:n kanssa teitä jo kovin odotamme.

Kyllä tässä jo odottaa suksiskabojen alkamista. Rehti kilpailu Salpausselän kiverillä harjuilla tulee olemaan hurja. Vielä hurjempi on kuitenkin epärehti kilpa liikuntasalien takahuoneissa ja muutamissa muissakin paikoissa. Can't wait.

Montakohan kertaa Suomen maajoukkue on testattu kesällä? Onko ihan tyypillistä norjalaista toimintaa, ettei hiihtäjiä testata HARJOITUSKAUDELLA. Syökää norjalaiset vittua!
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Montakohan kertaa Suomen maajoukkue on testattu kesällä? Onko ihan tyypillistä norjalaista toimintaa, ettei hiihtäjiä testata HARJOITUSKAUDELLA. Syökää norjalaiset vittua!
Onkohan hirveää foliohattuilua tää mun teoria. Yhdessä noista täällä linkatuista jutuista sanottiin että dopingtestaajilla on selvä kalenteri missä milloinkin testaavat? Norjalaisedustus kaikilla tasoilla on niin iso, että olisiko hiihtomaajoukkueella tieto tuosta kalenterista ja näin olisivat pystyneet välttelemään noita?

Olisiko mahdollista, että jokaisen maan abtidopingtyypit saisi testata myös muita maajoukkueita ns. yllätystesteillä?
 

TJ MACKEY

Jäsen
http://m.iltalehti.fi/talviurheilu/2016101822482068_tl.shtml?orig_ref=http:/%

Doping-pomo Lereim ilmoittaa, että "ihan normaalia" olla testaamatta 4 kuukautta. Hassu mies tämä Lereim. Jos olisi mikä muu tahansa kansallisuus kyseessä, herra olisi kohtuu innolla vonkaamassa käryjä. Kuningatar Teresen kohdalla, yllätys yllätys, sävy on toinen.

On kyllä Norjan propagandakoneisto uskomattomassa lyönnissä. Alkaa olemaan aika oksettava ja ala-arvoinen näytös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös