Vuoden moka: Jenni Vartiaisen sanoitukset
Levy täynnä hyviä sävellyksiä mutta sanoitukset ihan hirveää kuraa. Todella noloja rimanalituksia tyyliin "tammikuu, synkkä ja hipaton..."
Vuoden pettymys (albumi): Jenni Vartiainen - Terra (sanoitukset täyttä paskaa)
Näin kirjoittelevat pojat JA:n Music Awards -ketjussa ja ovat myös sikäli oikeassa, että Jenni Vartiaisen Terra-albumin kappaleet, joiden sanoituksista on vastannut
Teemu "Sisälläni asuu soul-laulajatar"
Brunila, ovat jälleen kerran poikkeuksetta aivan hirveää oksennuspaskaa. "
Tammikuu, synkkä ja hipaton..." (Selvästi päihtynyt) ei kuitenkaan vedä millään lailla vertoja Brunilan pahimmille Vartiais-aivopieruille (vrt. "
Kun me erottiin, sä laitoit minut nettiin / Joku Ilpo mua katselee ja itseään koskettelee" [Nettiin]), joiden vuoksi lahjakas naisartisti on tehnyt itsestään taannoin lähes naurunalaisen.
Kannattaa kuitenkin ehdottomasti muistaa, että Terra-levyllä on brunila-lietteen täydelliseksi vastapainoksi myös toinen, täysin timanttinen puoli, jonka muodostavat
Mariskan sanoittamat mestariteokset (mm. Muistan kirkkauden, Päivät on täällä hitaita) Vartiaisen aiempien albumien tapaan (mm. Malja, Minä ja hän, Missä muruseni on). Onkin todella sääli, että Vartiainen-Mariska -kaksikon mykistävän ilmiömäinen yhteistyö ja kauniit kappaleet hukkuvat pitkäsoitto toisensa jälkeen edellä mainitun turkulaisen "sanoittajaneron" tuotosten alle, minkä vuoksi vuoksi Vartiaisen albumit ovat kokonaisuuksina kaikkea muuta kuin tasaisia.
Jotta siis saisin vakuutettua -OO-:n ja Jussizipin siitä, että kyseinen platta ei missään nimessä ole onneksi kauttaaltaan brunila-kategorian krapularipulointia Aurajokeen, valitsen päivän biisiksi Jenni Vartiaisen "
Suru on kunniavieras" -kappaleen, jonka sanoitusvastuu on ollut todellisella sanataiturittarella.
Bravo, Jenni ja Mariska!