Päättäjien ja virkamiesten yms. taloudelliset porsastelut -ketju

  • 226 010
  • 1 421

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kokoomuspoliitikoilla on todennäköisesti kuitenkin keskimääräistä poliitikkoa enemmän kontakteja yritysmaailmaan ja moni on jo noiden henkilösuhteiden takia pro-business (ei siis pro-market, jonka puolesta itse täysin olisin). On siis ihan relevanttia muistaa näissä tapauksissa myös esimerkiksi Männistön mehiläissuhmuroinnit.

Ja toki monet muut suhmuroinnit.

Kyllä se "ilmainen" yhteinen raha kelpaa täyttämään kokoomuspoliitikonkin kaverin taskuja ja tosiaan niitä kavereita piisaa joilla ei moraalisia esteitä ole tunkea kättä yhteiselle hunajapurkille syvemmälle kuin mitä olisi kohtuullista. Ja piisaa niitä poliitikkojakin ketkä ihan ilomielin tarjoavat kaverille sitä purnukkaa mistä kouraista kun parempi on rahan olla omassa piirissä kuin jaettavaksi kaikenmaailman köyhille ja vassareille.

Kokoomuslaiset hyödyntävät hankinnoissa kontaktejaan hankintalain porsaanreissä oman arvioni mukaan paljon. Ei kärkeen päästä ainakaan kunnissa, mutta kovasti kilpaillaan erään toisen puolueen kanssa kakkossijasta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hankinnan tehnyt toimialajohtaja oli 2015 Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas ja hankinta tehtiin nykyisen Kokoomuksen kansanedustajan isän yhtiöltä.

Haiseehan toi hankinta lionsclub-korruptiolta kilometrin päähän.

Eikä ”ihan” riviedustajan, vaikkei edustaja itse tähän liitykään.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Osa omaa työtäni on julkisten hankintojen tekeminen. Niihin liittyy meillä niin monta kontrollipistettä ja tarkistusta että en koskaan ymmärrä, miten tuollainen kuvio voi mennä missään läpi. Ja hankintojen pilkkomista kilpailutuksen välttämiseksi ei kannata täällä edes miettiä, koska se ei mene millään ilveellä läpi.

Ja olen hyvin tyytyväinen siihen, että meillä tilanne on tällainen. Mieluummin asiasta keskustelee hankinnan torpanneen tarkastajan kanssa kuin iltiksen toimittajan.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Wanhaa kunnon suomalaista korruptiota. Ei vedetä suoraan miljoonia tai miljardeja omiin taskuihin ala itänaapuri mutta tällaisten kuvioiden kautta ”pienempiä” summia wink, wink -meiningillä tuttujen yksityisiin taskuihin. Pienistä puroista mudostuu Suomen järjestelmän kontekstissa tietysti lopulta massiivinen ja tehoton kokonaisuus.

E. tosin esim. siinä Business Finlandin Amerikka-kuviossa taisi rouva vetää ihan suoraan miljoonia omiin taskuihin eli on tuollainen meininki mahdollista Suomessakin.
Niin, Suomessa ei ole mafiaa vaan julkisten varojen väärinkäyttöä. Epäpäteviä virkamiehiä, jotka eivät osaa kilpailuttaa grynderien tekemiä tarjouksia, kunnallispoliitikkoja, jotka tyytyvät kunnan tapaan, suunnitelmia, joissa ei piitata kustannus/hyöty-mallista. Ja totta kai, sopassa ovat mukana kaikki puolueet ja kaikki kunnat ylimpänä mallinaan kulloinenkin hallitus.

Kaikkien tuhlausten äiti on sote. Mutta nykyinenkin hallitus kunnostautuu Orpon johdolla: tunnin juna, joka ei ole tunnin juna ja jonka kustannus/hyöty-analyysi on osoittautunut miinusmerkkiseksi. Silti tämä Urpo ajaa hanketta kuin käärmettä pyssyyn. Voimme vain arvailla miksi: ehkä pelissä on arvovalta ja kaverisuhteet.

Kaupungeissa tapahtuu aina, on suorastaan huonoa mainosta kaupungille, jos julkisia varoja ei panna haisemaan sopivin väliajoin. Vantaan Kuusijärven kuuluisa 600K pulkkamäki on totta kai erinomainen esimerkki leväperäisyydestä ja silkasta idiotiasta.

Yritykset, silloin kun valtio maksaa, eivät ole pekkaa pahempia: häpeäpilkkuna tässä on Fortum, jonka Saksa ja Venäjä-kytkökset ovat tuottaneet veronmaksajille jo nykyisen alijäämän verran tappiota. Ay-liike on aina kusettanut oikeistolaisia jäseniään, koska sen jäsenmaksuilla on tuettu vasemmiston vaalikampanjoita.

Jokerit oli erittäin syvällä Venäjän ahterissa taannoin. Kyseessä oli yhden liikemiehen kuningasidea. Urheiluelämä kokonaisuudessaan vaatisi myös perkuuta: miten valtion rahanjakelu todellisuudessa toimii. Tiedemaailma on oma lukunsa: tutkimusrahojen jaossa tieteelliset kriteerit ovat hyvin tulkinnanvaraisia.

Suomi on yhtä lailla umpikorruptoitunut maa, meidän ei ole mitään syytä röyhistää rintaamme edes Italian edessä. Julkinen rahankäyttö on tehotonta ja leväperäistä joka paikassa. Luulisi, että kaikkien puolueiden intressissä olisi laittaa korruptiota kuriin, mutta päinvastoin toimitaan. Koska jokainen taho vuorollaan hyötyy veronmaksajien rahojen väärinkäytöstä.

Jos joskus sellainen ihmeellinen PM tyyliin Kai Korte ilmaantuisi, joka todella haluaisi laittaa rahankäytön korruption kuriin, niin työsarkaa riittäisi. Markkinoin itse tekoälyn mahdollisuuksia. Toisaalta tuhlauksen poistaminen voisi myös vähentää säästämisen tarvetta: tämän pitäisi kiinnostaa myös vasemmistoa.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jumppakepit 28 390, kassit 20 040 ja videot 59 952 euroa = 108 382 euroa. Hankintojen pilkkominen kilpailuttamiskynnyksen ylittämisen välttämiseksi on kiellettyä.

Syyksi, miksi kokonaisuutta ei ole kilpailutettu Larsson kertoo Hesarissa:
”Sen takia, etteivät kepit ole mitään harjanvarsia, vaan ne on kustomoitu eri kokoisille ja eri-ikäisille lapsille. On ihan eri asia, otatko haravanvarren vai kustomoidun kepin.”
Kepeissä on Larssonin mukaan tehty selvitys niiden hinnoista ja saatavuudessa.
”Vastaavanlaisia, puisia ja erikokoisille oppilaille mitoitettuja, erityisesti keppijumppaan tarkoitettuja keppejä ei ollut laajasti tarjolla. Hankintamäärä on ollut niin iso, että toimittajia on ollut vaikea löytää.”
Ei tuo ole lain mukainen suorahankintaperuste. Vaikka esim. Suomessa toimijoita ei olisi kuin yksi, EU:n alueella toimijoita voi olla muitakin. Ensin pitää kilpailuttaa, ja jos kilpailutuksessa ei ole saatu yhtään tarjousta, voidaan tehdä suorahankinta samoilla ehdoilla (tekniset speksit yms.) kuin mitä oli kilpailutettu. Hankintayksikkö ei saa olettaa (ei edes tehtyään markkinakartoituskyselyn), että markkinoilla on vain yksi toimija. Lisäksi: jos hankinnalle olisi ollut joku suorahankintaperuste (esim. patentin suojaama yksinoikeus), ei hankintaa olisi tarvinnut alun alkaenkaan pilkkoa, vaan se olisi voitu tehdä kilpailuttamatta kerralla koko 108 382 euron summalle. Pilkkomalla hankinnan osiin Larsson on osoittanut tietävänsä, ettei lain mukaista suorahankintaperustetta ollut olemassa.
 
Byvajet

Jäsen
Suomi on yhtä lailla umpikorruptoitunut maa, meidän ei ole mitään syytä röyhistää rintaamme edes Italian edessä. Julkinen rahankäyttö on tehotonta ja leväperäistä joka paikassa. Luulisi, että kaikkien puolueiden intressissä olisi laittaa korruptiota kuriin, mutta päinvastoin toimitaan. Koska jokainen taho vuorollaan hyötyy veronmaksajien rahojen väärinkäytöstä.
Kummallisinta on se, että puoluekannasta riippumatta peruskansan moraali lienee korkeampi kuin poliitikkojen. Ainakin uskon, että korruption kitkemiselle on kansan tuki niin vasemmistoa kuin oikeistoa äänestävissä.

Kai se sitten on niin, että poliitikoiksi hakeutuu vallanhimoisia ja moraalisesti lipeviä ihmisiä. Ja tietenkin tilaisuus tekee varkaan. Ja kun esimerkit ympärillä luovat vaikutelman, että kaikkihan näin toimivat, soppa on valmis.

Nykyhallituskin kitkee pimeän työn paljastamisesta, vaikka se on ymmärtääkseni tuottanut enemmän veroeuroja kuin vienyt niitä.
 
Jass0

Jäsen
Ei se hullu joka pyytää vaan... sopivasti pilkottu vielä hinnat niin, että jäivät kilpailutusrajan alapuolelle.

Olisi taas MOT:lle tutkittavaa.
Itselle tuli tuo MOT myös mieleen.

100.000€ meni että heilahti johonkin "kustomoituihin taukojumppakeppeihin".
Tosi hieno sana tuo "kustomoitu", tuosta sanastakin jo annetaan puolet kauppahinnasta anteeksi.
Pari viikkoa vedetään keppitaukojumppaa, kunnes kyllästytään. Seuraaviin hankintoihin tuskin tulee hetkeen rahaa, kun kaikki meni KUSTOMOITUIHIN taukojumppakeppeihin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kummallisinta on se, että puoluekannasta riippumatta peruskansan moraali lienee korkeampi kuin poliitikkojen. Ainakin uskon, että korruption kitkemiselle on kansan tuki niin vasemmistoa kuin oikeistoa äänestävissä.

Kai se sitten on niin, että poliitikoiksi hakeutuu vallanhimoisia ja moraalisesti lipeviä ihmisiä. Ja tietenkin tilaisuus tekee varkaan. Ja kun esimerkit ympärillä luovat vaikutelman, että kaikkihan näin toimivat, soppa on valmis.

Nykyhallituskin kitkee pimeän työn paljastamisesta, vaikka se on ymmärtääkseni tuottanut enemmän veroeuroja kuin vienyt niitä.
Peruskansan moraali taitaa olla korkea juuri niin kauan kuin ei itse ole hyötymispuolella. Ihmisissä on paljon härskejä ja ahneita, joille moraalia rajoittaa eniten pelkkä pelko kiinnijäämisestä ja se, että eivät pääse nappaamaan naapurin omaisuudesta.
 
Jass0

Jäsen

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

"”Koulumme muut liikuntavälineet ovat rikki, eikä rahaa uusien hankkimiseen ole. Tuntuu siksi hurjalta että tähän laitettiin niin paljon rahaa”, kertoo toinen alakoulun opettaja."

Se meni hyvin.
Nurisijoista tuli mieleen, että tuleeko näiltä tulevaisuudessa uusi vastaus kysymykseen, mitä koululiikuntaa inhosit eniten.

”Keppijumppaa!”
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Keravalla ei ilmeisesti ole kuultu vielä Youtubesta. Sinne kun kirjoittaa hakukenttään sanan keppijumppa, niin alkaa videoita tuleen pitkälista.
Niistä voi valita haluamansa. Eikä maksa mitään?

Siinä on tietenkin se huono asia, että ei saatu kaverille siirretty vajaata 60 kiloa.

Toivottavasti jengi nostaisi tästä suhmuroinnista todella ison metelin. Uskomatonta puuhastelua.

Luojan kiitos He jäivät kiinni !!

P.S nyt kun olisi porkkanoiden kasvattaja, kannattaisi ottaa yhteyttä Keravalle. Mulla olisi tässä läjä porkkanoita. Oon yleensä myynyt kilohinnalla, mutta käviskö tälläinen 3 e / kpl hinta. Kilpailutusrajahan tais olla 60 tonnia,mut jos mä myyn Teille 19980 kpl ni saadaan sellainen 59940 euroa
Menee sopivasti just alle 60 tonnia

Mulla ois sit vinkki, et Pena tekee semmosia puulaatikoita, niihin mahtuu 150 porkkanaa / laatikko. Et niitä tarvittais sit 134 laatikkoo. Hinta tais olla 180 euroa kappale. Ne ois 24120 euroa.

Kimmolla on muuten softafirma, se voi tehdä parin kokkiystävänsä kanssa videon, jossa näytetään mitä voit porkkanoista valmistaa ja etenkin millä tavalla. 3 vuoden diili on mun mielestä hyvä. Video on n. 45 min. Veloitus 50 snt / min. Avausmaksu on 20 euroa

Tehdäänkö kaupat
 
Viimeksi muokattu:

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund

"”Koulumme muut liikuntavälineet ovat rikki, eikä rahaa uusien hankkimiseen ole. Tuntuu siksi hurjalta että tähän laitettiin niin paljon rahaa”, kertoo toinen alakoulun opettaja."

Se meni hyvin.

Onneksi lähdettiin pienestä liikkeelle ja hommattiin vain jokaiselle oma keppi säilytyspusseineen.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Eikä ”ihan” riviedustajan, vaikkei edustaja itse tähän liitykään.
Pakko kysyä että minkä takia tuot tätä niin hanakasti esille? Ettei pevin puheenjohtaja olisi päässyt vähän ihonalle? Eihän poikaa nyt isänsä teoista voida tuomita, erityisesti kun mitään näyttöä ei ole että nuorempi Vestman olisi tähän suhmurointiin jotenkin osallinen.

Kuten @Tuamas oivallisesti kirjoitti, kyseessä on ns. lionsclub-korruptiota, joka taas on merkittävä osa ns. maan tapaa. Voisi kai tästä pidemmältikin kirjoitella, mutta enpä viitsi päivääni näin masentavaa asiaa enempää pohtimalla pilata.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei kaikki käsittääkseni saaneet omaa pussia. Kyllä siinä hienosti säästettiin.

Jep, yhteen pussiin pitää laittaa monta keppiä, jotta se näyttää siltä myydyltä "porkkanalta". Hinta 120e/pussi
 
Jass0

Jäsen
@Patarouva @ftr
Eniten opettajia harmittaa tapa, millä projekti hoidettiin. Oppilailta tai opettajilta ei kysytty minkälaista taukoliikunta voisi olla. Päätös keppijumpparekvisiitasta tehtiin kesäloman aikana.
Tuohon kiteytyy paljon. Ei mitään kyselyjä, että mikä voisi kiinnosta, mitä haluaisitte? Lyödään vaan kepit käteen ja sanotaan varmaan päälle, että "jumpatkaa nyt p*rkele".
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Osa omaa työtäni on julkisten hankintojen tekeminen. Niihin liittyy meillä niin monta kontrollipistettä ja tarkistusta että en koskaan ymmärrä, miten tuollainen kuvio voi mennä missään läpi. Ja hankintojen pilkkomista kilpailutuksen välttämiseksi ei kannata täällä edes miettiä, koska se ei mene millään ilveellä läpi.

Ja olen hyvin tyytyväinen siihen, että meillä tilanne on tällainen. Mieluummin asiasta keskustelee hankinnan torpanneen tarkastajan kanssa kuin iltiksen toimittajan.
Mulla on sama juttu. Ihmettelen aina ihan monttu auki, miten tällaisia ylipäätään on mahdollista tapahtua. Itsekin olen siis kansallisen hankintarajan ylittävien hankintojen hankinta-asiantuntija kuntayhtymässä, ja on yhdentekevää minkä suuruinen hankinta on kyseessä, sillä nuo menevät aina todella monivaiheisesti hyväksyntään. Organisaatiossa täytyy olla isoja sisäsyntyisiä vikoja, jos tuollaiset vehkeilyt menevät läpi edes tarjouspyyntövaiheeseen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kaikissa julkisissa organisaatioissa ei ole hankintaorganisaatioita, vaan eri alojen asiantuntijat saattavat tehdä hankintoja niin sanotusti "oman työnsä ohessa".

Edit: Tokihan hyväksyjä on erikseen pakko olla ja hänen vastuulleenhan tällaisen on tiputtava.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kaikissa julkisissa organisaatioissa ei ole hankintaorganisaatioita, vaan eri alojen asiantuntijat saattavat tehdä hankintoja niin sanotusti "oman työnsä ohessa".
Se on totta, ja pienemmässä organisaatiossa on pakon sanelema tosiasia, että organisaatiossa on vain se yksi pakollinen hankintalain tunteva henkilö. Toki hänenkin tulisi osallistua mahdollisuuksiensa mukaan kaikkiin hankintoihin, mutta yhtälailla vastuu on tarjouspyynnön laatijalla kysyä epäselvistä asioista.

Mutta sitten kun kyse on tällaisista isommista kunnista, kuten nyt vaikka Keravasta, niin meriselitykset loppuvat. Siellä on olemassa hankintayksikkö omine johtajineen, juristeineen ja asiantuntijoineen, joista jokainen tietää tasan varmasti, miten hankintalaki (et al.) toimii, mistä joutuu markkinaoikeuteen ja mistä lehtien palstoille.

Kuten sanottu, tämä (ja aikaisemmat vastaavat sekoilut, kuten HUS:n taannoinen tapaus) ovat itselleni ihan mahdottomia käsittää. Hankinnoista vastaavan johdon tulisi saada saman tien kenkää tällaisista.
 
Byvajet

Jäsen
Peruskansan moraali taitaa olla korkea juuri niin kauan kuin ei itse ole hyötymispuolella.

Onhan tuossa perää, mutta silti uskon, että monilla kynnys avoimeen ja suunnitelmalliseen kusettamiseen on varsin korkea.

Minulla omatunto herää jo siitä, jos huomaan kotona saaneeni kassalta liikaa rahaa takaisin. Palautan kympinkin.

En usko olevani ainoa. Useimmilla ihmisillä on moraalinen omatunto, joka estää suunnitelmallisen vilpin.
 
Niinpä. Liian moni tosin puolustelee itselleen vilppiään sillä, että kun ne muutkin huijaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pakko kysyä että minkä takia tuot tätä niin hanakasti esille? Ettei pevin puheenjohtaja olisi päässyt vähän ihonalle? Eihän poikaa nyt isänsä teoista voida tuomita, erityisesti kun mitään näyttöä ei ole että nuorempi Vestman olisi tähän suhmurointiin jotenkin osallinen.

Kuten @Tuamas oivallisesti kirjoitti, kyseessä on ns. lionsclub-korruptiota, joka taas on merkittävä osa ns. maan tapaa. Voisi kai tästä pidemmältikin kirjoitella, mutta enpä viitsi päivääni näin masentavaa asiaa enempää pohtimalla pilata.

Ei, hän on ihan asiallinen edustaja, mutta puoluehallituksen jäsen ja eduskunnan merkittävimmän tai toiseksi merkittävimmän valiokunnan puheenjohtaja ei ole riviedustaja.

Enkä tiedä, olenko tätä jotenkin "hanakasti" tuonut, mutta tokihan meillä on lähipiirin teoista johtuvia ministerierojakin nähty ihan ilman sitä, että on oltu osallisia. Tässä sellaiseen tehtävästä eroamiseen tämän vuoksi ei liene mitään aihetta. PB:n hiljaisuutta tämä tietenkin selittää osaltaan. Samasta syystä Tuamaksen tahaton (?) viittaus juuri SIPOON herttuaan nauratti...
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keravalla ei ilmeisesti ole kuultu vielä Youtubesta. Sinne kun kirjoittaa hakukenttään sanan keppijumppa, niin alkaa videoita tuleen pitkälista.
Niistä voi valita haluamansa. Eikä maksa mitään?
Me vaimon kanssa lounaalla suunniteltiin että tässä olis urheiluseuroille paikka tehdä fygyä. Väitän että esim. voimisteluseura jonka hommissa oon ollut mukana jonkin verran tekisi mielellään keppijumppavideoita sanotaanko nyt vaikka 40k€ arvosta. Ja vielä niin että käyttöoikeus tilaajalle on ikuinen eikä kolmea vuotta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös