Pääsylippujen ja kausikorttien hinnat kaudella 2007-08

  • 8 982
  • 129

Rankkari

Jäsen
Yksi lisäheikkous uudessa järjestelmässä on lastenlippu/liput. 7-15 vuotias joutunee huonommille paikoille, ellei maksa enemmän, kuin 5€.(10-12€) Perhelipun ostaneille käy samoin. Tai jos aikuisen mukana on 1 tai 2 7-15vuotias, niin katsomon keskialueelle tuskin on asiaa.

Oletetaan, että uusi järjestelmä otetaan tarkkaan valvontaan. Katsomossa istutaan niin harvakseen, että yleisökeskiarvo pitää tuplaantua, jotta "tunnelma olisi tiiviimpi".
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hescu kirjoitti:
Ei ollut Sirviöllä tämän asian kanssa tekemistä, vaan muut sen hoitivat.

Keitä ovat nämä "muut"? Aika merkilliseltä tuntuu, jos Sirviöllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vaikka nimenomaan Sirviö oli hoitanut kyseisen yrityksen myös KalPan yhteistyökumppaniksi.
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Dynamite kirjoitti:
Keitä ovat nämä "muut"? Aika merkilliseltä tuntuu, jos Sirviöllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vaikka nimenomaan Sirviö oli hoitanut kyseisen yrityksen myös KalPan yhteistyökumppaniksi.

Ei ollut Sirviö, kuten jo sanoin (ja kuten itsekin vielä aiemmin oletin). Siis joku muu henkilö organisaatiosta hoiti tämän asian, ei sen kummempaa. Tätä ei voi siis Sirviön hattuun sulaksi merkitä.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hescu kirjoitti:
Ei ollut Sirviö, kuten jo sanoin (ja kuten itsekin vielä aiemmin oletin). Siis joku muu henkilö organisaatiosta hoiti tämän asian, ei sen kummempaa. Tätä ei voi siis Sirviön hattuun sulaksi merkitä.

Hoiteliko tämä "muu henkilö organisaatiosta" myöskin lippu-uudistuksen eli onko nyt tästä kauan kaivatusta lippu-uudistuksestakin turhaan kehuttu Sirviötä?
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Dynamite kirjoitti:
Hoiteliko tämä "muu henkilö organisaatiosta" myöskin lippu-uudistuksen eli onko nyt tästä kauan kaivatusta lippu-uudistuksestakin turhaan kehuttu Sirviötä?

En tiedä ja se on aivan sama ketä tästä uudistuksestä on "kehuminen". Turha se on joka tapauksessa.
 
Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Dynamite kirjoitti:
Hei älä nyt viitsi yleistää. Tiedän kyllä paljon porukkaa, jotka eivät ole koskaan kommentoinut sanallakaan lippujen hintoja ja yllätys yllätys nämä henkilöt ovat kouvolalaisia. Eiköhän se ole kuitenkin pieni porukka, joka jaksaa valittaa lähes joka asiasta kuten lippujen hinnoista. Savonlinnassa, Kajaanissa ja Vaasassa on näköjään ymmärretty, että paremmille paikoille lippu voi maksaa enemmän. Muutamille kouvolalaisille asian ymmärtäminen tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa.

Joo mutta ne ketkä tiedät, ei varmasti ole edes kourallinen tästä suuresta osasta, Kouvolalaisia, ketkä katsovat kriittisesti, näitä lipun hintoja yms. toimintaa, keneen lipun hinta vaikuttaa. Mun mielestä kun mestiksessä pelataan, niin tarvitsisi tälläistä uudistusta tehdä. Liiga on erikseen sitten, mutta kun sinne pitäisi ekaksi päästä, ennenkuin nää uudistukset tuntuisivat järkeviltä. No katsotaan miten se vaikuttaa näihin asioihin. Aika sen näyttää.
 
Rankkari

Jäsen
Yhteenvetona keskustelusta lippujärjestelmään, totean seuraavaa: Uudistuksen puolesta olivat Kookoon kannajien vähemmistö, ja muiden seurojen edustajat. Muutoksen vastustajina olivat Kookoon kannattajien enemmistö.

Todennäköisesti kannattajille itselleen uudistus ei haittaa mitään. Vastustajien mielestä uudistus haittaa itseään, taikka ainakin ymmärrystä riittää niille, joita se haittaa.

Mulle itselleni uudistus haittaa henkilökohtaisesti vain vähäisesti, mutta vastustan asiaa, koska se näyttäisi tuovan liian paljon harmia monille katsojille.

Ja kuten aikaisemmin kirjoitin joukkueen menestys vaikuttaa paljon siihen, totutaanko tähän uuteen järjestelmään. Mikäli joukkue ei menesty kotona, purnaus kohdistuu joihinkin asioihin. Tässäpä yksi hyvä kohde siihen.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rankkari kirjoitti:
Yhteenvetona keskustelusta lippujärjestelmään, totean seuraavaa: Uudistuksen puolesta olivat Kookoon kannajien vähemmistö, ja muiden seurojen edustajat. Muutoksen vastustajina olivat Kookoon kannattajien enemmistö.

Aika rohkeaa vetää mitään johtopäätöksiä kyseisen otannan perusteella. Viestiketjussa taitaa olla vain noin 25 kirjoittajan mielipiteet asiasta, joten mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyseisestä gallupista ei voitane tehdä.

KKP ry:n sivulta muutamien kirjoittajien mielipiteitä asiasta:

1) Aikamoista itkemistä tuolla JA:ssa (kpu)lipuista. Pitäs vissii olla nahkasohva ja lipunhinta 2e parhaimmalle paikalle et kelpais,nyt on kuumiskiin opiskelijan lipun hintaa laskettu,mutkun sillei pääse pehmustetulle penkille V***u mitä ruotsalais meininkii.
Saunan takana on tilaa näille

2) Varmaan paleltuu tytöiltä perseet niillä muovisilla penkeillä..?? Pitäis kummiski johonki edes olla tyytyväinen!!

3) Samaa mieltä Make. Hynysen sanoin haistahtaa vähän homolta.
Ei se jääkiekko seuran pyörittäminen ole halpaa..
 
Lue tarkkaan. Yhteenvetona keskustelusta lippujärjestelmään. Eli selvennettynä yhteenveto NIISTÄ, jotka osallistuivat keskusteluun. Tällä palstalla kirjoitetaan useinmiten tämän palstan asioista. Tai sitten mainitaan erikseen toinen palsta, kuten sinäkin.

KKP:n sivuilla on todennäköisesti nuorempia kirjoittajia. Kommenttini perustuu kirjoitustyylin seurantaan nyt, ja aikaisemmin. Joten he kuuluvat todennäköisesti siihen ryhmään, joka ajattelee asiaa näin: Ellei se itselle haittaa, niin asia on OK. Asioista on hyvä nähdä kokonaiksuuksia, eikä reagoida usein, johonkin pieneen yksityiskohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Dynamite kirjoitti:
KKP ry:n sivulta muutamien kirjoittajien mielipiteitä asiasta:

1) Aikamoista itkemistä tuolla JA:ssa (kpu)lipuista. Pitäs vissii olla nahkasohva ja lipunhinta 2e parhaimmalle paikalle et kelpais,nyt on kuumiskiin opiskelijan lipun hintaa laskettu,mutkun sillei pääse pehmustetulle penkille V***u mitä ruotsalais meininkii.
Saunan takana on tilaa näille

2) Varmaan paleltuu tytöiltä perseet niillä muovisilla penkeillä..?? Pitäis kummiski johonki edes olla tyytyväinen!!

3) Samaa mieltä Make. Hynysen sanoin haistahtaa vähän homolta.
Ei se jääkiekko seuran pyörittäminen ole halpaa..

Huoh...

En nyt ehkä lähtisi lainaamaan kirjoittajia, jotka ovat nähtävästi koonneet elämänviisautensa lähinnä huumoripaitojen sloganeista ja jostain Hynysen heitoista, ainakaan jos haluaisin jotenkin todistella omaa kantaani. Vielä kun nuo kakaroiden heittämät argumentit ovat täyttä puuta heinää.
 
Fordél

Heh kyllä. Itse odotan tässä enää miten Hevoshullun, Suosikin, Demin ja Mix -lehtien seuraavan numeron yleisönpalsta ja pääkirjoitukset reagoivat tähän KooKoon lippu- ja kaussariuudistuksiin. Nimimerkki Dynamite varmaan sitten referoiva meidän iloksi myös niitä tänne, jotta saamme kunnon argumentteja kehiin.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:

Jep. Ilmoittelen heti täällä, jos havaitsen mielipiteitä KooKoon lippu-uudistuksesta oli mielipiteet sitten esitetty Suomi24:n tai sitten jonkun lehtien mielipidenpalstoilla. Kaikki asiasta esitetyt mielipiteet ovat kaikki yhtä arvokkaita, jotta KooKoota saadaan kehitettyä eteenpäin eikä tyydytä aina vain entisiin toimenpiteisiin tai käytäntöihin vain sen takia, että koska aina on tehty niin tai näin.
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Dynamite kirjoitti:
...eikä tyydytä aina vain entisiin toimenpiteisiin tai käytäntöihin vain sen takia, että koska aina on tehty niin tai näin.

Eikä myös koskaan pidä tyytyä uudistukseen pelkän uudistuksen takia.
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdotan, että jokainen, joka ei pidä tätä pääsylippu-uudistusta kannatettavana, laittaa sähköpostia KooKoon toimistolle, ja kehottaa myös kavereitaan tekemään niin. Eli palaute suoraan sylttytehtaalle. Osoitehan on office@kookoo.fi , jollei nyt sitten Sirviö jne satu lukemaan tätä foorumia.

Eläkeläis/opiskelija/varusmies/työtön -kausarit heti takaisin. Siitä tulikin mieleen, onko koskaan kokeiltu arki-iltapeleihin bussikuljetusta Vekaralta. Kyyti ja pääsylippu kympillä. Tai jotain. Seuralle lipusta vitonen ja vaikka toinen vitonen bussifirmalle.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
ukkometso kirjoitti:
Ehdotan, että jokainen, joka ei pidä tätä pääsylippu-uudistusta kannatettavana, laittaa sähköpostia KooKoon toimistolle, ja kehottaa myös kavereitaan tekemään niin. Eli palaute suoraan sylttytehtaalle. Osoitehan on office@kookoo.fi , jollei nyt sitten Sirviö jne satu lukemaan tätä foorumia.

Minä puolestani ehdotan, että vastaavasti kaikki, jotka pitävät pääsylippu uudistusta ja toiminnanjohtajan pestiä kannatettavana ja hyvänä uudistuksena, laittavat kiitokset ja kehut tuohon Ukkometson mainitsemaan KooKoon sähköpostiosoitteeseen.
Usein kun on tapana antaa vain negatiivista palautetta, kuten Kouvolan Sanomien napakoista jokainen voi todeta. Kehottakaa kaikkia kavereitanne ja kylänmiehiä laittamaan siis kiitokset KooKoon toimistoon.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
ukkometso kirjoitti:
Siitä tulikin mieleen, onko koskaan kokeiltu arki-iltapeleihin bussikuljetusta Vekaralta. Kyyti ja pääsylippu kympillä. Tai jotain. Seuralle lipusta vitonen ja vaikka toinen vitonen bussifirmalle.

Kerrankin olen samaa mieltä jostain asiasta ukkometson kanssa. Olen itsekin monta kertaa ehdottanut bussikuljetuksia Vekaralta KooKoon peliin. Samalla bussikyytejä voitaisiin järjestää noin 10 kilometrin säteellä Kouvolasta kuten esimerkiksi Valkealasta, Korialta, Myllykoskelta ja Kuusankoskelta. Hyvinkin voitaisiin saada muutama sata katsoja lisää.
 
fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Fordél kirjoitti:
Miksi mun pitäisi mennä seisomaan kun puhe oli istumapaikoista, loogista? En ole ollut numeroituja paikkoja vastaan vaan sitä, että joudun istumaan huonoilla paikoilla peleissä kun samalla muualla on monta penkkirivillistä tyhjää, loogista? Kannatan uudistuksia, jos ne tuovat selvää lisäarvoa, mutta kuten olet huomannut (mikäli osaat lukea), ei täällä ole oikein kukaan pystynyt vielä perustelemaan uudistuksen hyötyä, loogista?

Miten niin joudut istumaan huonoilla paikoilla, jos hallissa kerran on sun juttujen mukaan todella paljon tyhjää tilaa? Jotenkin toi sun lause vaan sotii itseään vastaan.
 
Fordél

Jäsen
fågel kirjoitti:
Miten niin joudut istumaan huonoilla paikoilla, jos hallissa kerran on sun juttujen mukaan todella paljon tyhjää tilaa? Jotenkin toi sun lause vaan sotii itseään vastaan.

Koska sillä 5€ opiskelijalipulla ei pääse kuin huinoille paikoille tämän uudistuksen myötä.
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä hintauudistus on kyllä kädenojennus aikuisia kiekonseuraajia kohtaan. Ennen täysi-ikäisen lippu maksoi 10 € mutta nyt sisään pääsee 2 € halvemmalla eli 8 €:lla. Jos maksaa tuon vanhan 10 € niin pääsee sitten paremmille paikoille eli mikään muu ei ole muuttunut kuin se että peleihin voi päästä halvemmalla. Alennuslippulaisia uudistukset varmasti harmittavat, mutta ei missään pääse parhaimmille paikoille alennuslipuilla. Sitäpaitsi se on väärin että toinen maksaa puolet vähemmän samoista paikoista.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Toivottavasti sentään lippu-uudistus mahdollistaa sen, että "parhaimmilta paikoilta" hankitun kausikortin haltija voi edelleen katsoa pelit "huonommilta paikoilta" kaukalon päädyistä. Ellei, niin joutuu maksamaan sen halvemman hinnan sinne omasta mielestä parhaalle paikalle.

Tulis niitä sopimuksia, niin pääsis vääntämään oleellisista asioista:)
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooPee kirjoitti:
Ennen täysi-ikäisen lippu maksoi 10 € mutta nyt sisään pääsee 2 € halvemmalla eli 8 €:lla.

Tuo on kieltämättä laskettava uuden lippujärjestelmän hyödyksi asiakkaan kannalta. Jos olet valmis istumaan missä tahansa, kunhan halvalla pääsee, niin jatkossa säästää sen 2e/peli.

KooPee kirjoitti:
Jos maksaa tuon vanhan 10 € niin pääsee sitten paremmille paikoille eli mikään muu ei ole muuttunut kuin se että peleihin voi päästä halvemmalla.

Johan se on moneen kertaan todettu, että liikkumisvapaus tässä menee. Ja opiskelijat ym. erikoislippulaiset joutuu suoraan huonoimmille paikoille.
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Isaskar kirjoitti:
Ja opiskelijat ym. erikoislippulaiset joutuu suoraan huonoimmille paikoille.
Minun mielestäni on periaatteellisesti väärin että 5 €:n erikoislipulla pääsisi istumaan parhaille paikoille, kun normaali työssä käyvä joutuu maksamaan puolet enemmän samoista paikoista. Kyllä sen jossain pitää näkyä jos maksaa enemmän. Oikea tapa on että korkeampi lipun hinta näkyy parempina paikkoina.
 
Ei tarvitsisi päästä parhaille paikoille vaan edes pois sieltä ihan kulmista. Mun puolesta pehmeille penkeille saa olla vaikka satasen liput, sillä ei mun niillä tarvi istua.
 
RooHoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KalPa, rullakiekko, tuomarit
doc jokkeri kirjoitti:
Kun ravintola Sumulaakso perustettiin ajateltiin että se on meidän talouden pelastava lähde kun muuten näyttää koko ajan menevän niin saatanan huonosti. Toive olisi ollut että ihmiset käy siellä ostamassa paukkuja ja etenkin viikonloppupeleihin jatkoille. Mutta ei koko kautena näkynyt juuri ristinsieluakaan niin kuin ei kyllä kieltämättä peleissäkään. Ravintola pyöritti alkuun monta kuukautta pelkkää tappiota.

En jaksa aloittaa uutta ketjua, mutta pakko kommentoida tätä Ravintola Sumulaaksoa. Arki-iltoina (ei peliä) olisi ollut kävijöitä, mutta ravintola ei auki. Etenkin luistelukoululaisten vanhemmat kaipasivat kahvia odotteluaikana.

Ravintolassa mainostettiin syötävää, mutta toinen oli käytäntö. Mieheni tuli kerran suoraan töistä peliin, mutta tarjolla oli väin pakasteessa olevaa valmispitsaa. Toisenlaisella henkilökunnalla olisi ollut enemmän kävijöitäkin...
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooPee kirjoitti:
Minun mielestäni on periaatteellisesti väärin että 5 €:n erikoislipulla pääsisi istumaan parhaille paikoille, kun normaali työssä käyvä joutuu maksamaan puolet enemmän samoista paikoista. Kyllä sen jossain pitää näkyä jos maksaa enemmän. Oikea tapa on että korkeampi lipun hinta näkyy parempina paikkoina.

Mutta periaatteellisesti oikein, että puolet vähemmän maksava pääsee samaan peliin kuitenkin? Ero tulisi sitten siinä, että vähemmän maksava joutuu huonomalle paikalle. Näinhän se yleensä toimii, mutta nyt kuten on moneen kertaan todettu, huonoimmille paikoille joutuvat ovat siellä ihan turhaan kun niitä parempiakin paikkoja on joka tapauksessa vapaana. Halli on yksinkertaisesti liian iso, jotta tämä järjestelmä voisi toimia edes kohtuullisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös