Ovatko ennakot oikeassa? (ottelut 1-12)

  • 22 863
  • 65

Kaivanto

Jäsen
Olisi kuvitellut, että avausvoitto tulee luvuin 1–2 parin räkämaalin ja huikean maalivahtipelin siivittämänä. Tämä on realismia, ei pessimismiä. Tappioputkijoukkueiden peli on yleensä niin sekaisin, että tuommoinen on todennäköisin tapa voittaa.

Tappara näytti Turussa loppua kohti yllättävän hyvältä muutenkin kuin maalivahtipelin osalta. Sekä pelaajille että valmennukselle hatunnosto siitä, että johtoasemassa pelaaminen oli taustat huomioiden rauhallista eikä mennyt pelkäksi purkamikseksi. Kuitenkin samaan aikaan täytyy huomata, että Tappara sai usein kontrata vastaan syöttelemällä lähes tyhjällä jäällä, niin hajallaan TPS:n pakka oli. Tämä oli kuitenkin vain yksi hyvä ilta ja yksi voitto, jollainen tulee huonollekin joukkueelle silloin tällöin ihan tilastomatematiikan vuoksi. Tapparan pitkän aikavälin trendi on edelleen synkkä.

No, olennaisin asia jatkon kannalta oli kolme pistettä. Jos murheellisen syvällä ollut joukkue saa tästä peli-ilmeensä ja tuloksensa kääntymään, vain iloisuus ylittää hämmästyksen. Kolme seuraavaa ottelua kertoo paljon lisää.

Onko sarjataulukon kärjessä nyt kaksi parasta joukkuetta, kuka tietää. Yhtä kaikki Tapparan sarjaohjelma on sellainen, että se kohtaa seuraavien 16 kierroksen aikana kaikki muut joukkueet (osan kahdesti) paitsi taulukon ykkösen ja kakkosen eli Jokerit ja KalPan.
 

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
No niin, nythän peli alkaa näyttää jo jääkiekolta! Tärkeä voitto tähän vaiheeseen, ja yv:kin näytti hyvältä! Blues ei ollut kovin kaksinen tänään, mutta Tappara pelas viisaasti ottelun. Onneksi saatiin alussa ne tärkeät maalit. Ja kylläpä vaan Barkov pelasi hyvän ottelun! Ei tarvii varmaan arvuutella, etteikö olis seuraavassakin pelissä jäällä! Pistetilikin aukesi heti eka matsissa, hienoa! Erkinjuntti sit meni ja loukkaantu, mikä on kyllä ikävää koska maalinteko voimaa tarvittais edelleen. Tenutekin alkaa näyttää jo pikku hiljaa vahvistukselta! Kyl tästä nyt jotain muutakin välillä tulee, ku sanomista.. :)

EDIT: Ja kaikkien mollaama maalivahti osastokin hoitui tänään ihan hyvin, tästä on hyvä jatkaa..
 

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Sieltä siis tuli pisteet rankkien jälkeen myös Ässiltä. Jani Nieminen on kyllä pelannut hyvin viime pelit. Ässillä oli saumat latoa voitto omiin nimiin, mutta Jani hoiti hommat hyvin! Ja Metsola oli sit hyvä rankuilla, mikä olikin aika mielenkiintoinen veto!
Touhu tosiaan näyttää jo ihan hyvältä, toki pitää muistaa ettei mopolla mahottomia. Mutta nyt tuo on sellaista peliä, että sitä uskaltaa jo toivoa pisteitä. Vänttinen-Lähde-Pekkala kenttä oli ihan hyvä. Vielä ku saatais tuo Erkinjuntti takas kehiin. Ylivoimakin oli ihan hyvän näköistä tänäänkin, se alkukauden takertelu saatiin onneksi ravisteltua pois. Silloin kun ei päästy edes rauhoittamaan.. Leimulta vielä kun alkais tulemaan onnistumisia!
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara voisi nyt pysytellä tuossa IFK:n ja JYPin välissä...

Onneksi tässä nyt on siitä pahimmasta lumimyräkästä tupaan toivuttu eikä pisteiden kannalta ole hävitty mitään. 3 voittoa jo neljästä viimeisestä.
 

#37

Jäsen
Tuomas Vänttinen kirjoitti:
Sormi poikki!!ilmeisesti aamulla operoidaan!!on tää nättiä...
8 tuntia sitten
...
Joo lämärihän siihen vaihteeks tuli..kiitos immeiset tsemuista kovasti!!!
6 minuuttia sitten
Näin Facebookissa.

Loistava peli eilen Vänttiseltä ja koko ketjulta, pahaan saumaan tuli loukkaantuminen.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vänttisen loukkaantuminen on kyllä iso takaisku tällä hetkellä. Mies ehti juuri päästä hyvään vireeseen edellisen vamman jälkeen ja oli kahdessa voittopelissä todella isossa roolissa tasakentällisin ja av:lla. Kun hyökkäyskalusto on pienikokoinen, Vänttisen rooli vahvana vääntäjänä ja puolustuksen erikoismiehenä vain korostui. Tällä hetkellä joukkueessa ei ole ketään vastaavaan rooliin kun nelossentterinäkin on pelaillut kuka milloinkin. Vänä kaapi Ässiä vastaan monet oman pään aloituksetkin voitoiksi, tällaisia ns. pieniä asioita joilla on pelin lopputulokseen kuitenkin hirveän iso merkitys. Harmittaa ja paljon.
 

HKoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolueeton tarkkailija
Nyt ollaan syvissä vesissä, kun juuri saadun tiedon mukaan Jarkko Pyymäki palaa riveihin loppukaudeksi. Huh huh, ei tätä tusinajätkää olisi enää mielellään seurassa nähnyt.

Samalla Virpiö lähtee KooKooseen ja Karjalainen Hokkiin loppukaudeksi. Virpiölle voidaankin samalla sitten sanoa näkemiin, ei vahvistanut Tapparaa missään vaiheessa.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Virpiöstä oli aikakin päästä eroon. Kiitos ja näkemiin. Sen sijaan Karjalaisen olisi mielellään nähnyt saavan enemmän vastuuta. Oli viime kaudella todella pirteä muutamassa näkemässäni ottelussa.

Pyymäki ihan hyvä haku. Nelosketjuun raataja ja taklaaja. Oikeastaan ihan tarpeellinen haku tämän kauden joukkueeseen.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kyllä minäkin tervehdin innolla Pyymäen paluuta. Mielummin häntä nelosessa katsoo kuin Kangasniemeä. Saatiin taisteleva ja itseään likoon pistävä oma kasvatti takaisin, joka hoitaa puolustavan sentterin roolin nelosessa varmasti kohtuullisesti. Mitään pisteitä on turha odottaa, mutta jos on samanlaisessa kunnossa kuin lähti, niin tervetullut vahvistus neloseen. Hyvä, että reagoitiin Vänän loukkaantumiseen.
 

Kaivanto

Jäsen
Nyt ollaan syvissä vesissä, kun juuri saadun tiedon mukaan Jarkko Pyymäki palaa riveihin loppukaudeksi. Huh huh, ei tätä tusinajätkää olisi enää mielellään seurassa nähnyt.

Mielipiteet ovat samanlaisia kuin persereiät, tämä on ilmeisesti se persereikä?

Lähes vuosikymmen kasvattajaseuran paidassa, sata lasissa vaihdosta toiseen selän koskaan suoristumatta, aina roolinsa tyytyen. Rooli on ollut sama kuin nytkin eli rikkova pelaaja alimmissa ketjuissa. Sen tehtävän Pyymäki täyttää loistavasti. Enempää tai vähempää vaadita.

Jos Virpiö ei osu maaliin, mikä tahansa joukkue vahvistuu vaihtamalla hänet Pyymäkeen. Aivan erityisesti tämä koskee Tapparaa, koska Pyymäki korjaa kääpiöhyökkäyksen rakenteellista kieroumaa.
 

Burgerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Boston Bruins
Pakko myöntää, Tapparan munattomaan ja pienikokoiseen kääpiöhyökkäykseen istuu jopa Pyymäki oikein hyvin. Tapparasydämiä ei ole ollenkaan liikaa tämän vuoden joukkueessa, tervehdin varsin ilolla (kaikesta huolimatta) tätä hankintaa.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Kyllä Pyymäki on hyvä haku nelosen keskelle. Turha siellä on flegmaattista Kangasniemeä peluuttaa. Pyykkö ei ole koskaan ollut itsellekään mikään suuri suosikki, mutta hoitaa roolinsa aina hyvin! Positiivista tässä treidissä olisi/on se, että Ipan mies Kangasniemi katsomoon ja aito Kirvesrinta kaukaloon.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Nimenomaan Dufvan pelitavassa ja työntekoa kunnioittavassa rosterissa oli Pyylle aukko. Tyytyy todellakin rooliinsa ja sytyttää taklauksella silloin tällöin omat ja välillä myös vastustajan. Roolipelaaja jos joku.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Pyy on yks mun suosikki Tapparoista urallaan. Sen 'koohotus' saa välillä yleisön syttymään jos vertaa Virpiöön niin 100 kertaa parempi.
 

crimson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pakko kompata tätä - jos Tapparasta selkeästi jotain tällä kaudella on puuttunut niin nelosketjun sentteri. Vänttinen on (ehjänä) täydellinen kolmosketjun sena. Pyy hoitaa tuon roolin täydellisesti ja nyt voi jo sanoa, että meillä tulee olemaan yksi liigan parhaista nelosista jos homma menee Pyy Lähde Pekkala -pohjalta.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No niin, 12 peliä hujahti. Tuloksena 5 voittoa, 7 tappiota. Yksi Dufva ja yksi Ojanen valmennusportaaseen.

Kangasniemi Ilvekseen, Tapparaan Kovanen, Palola, Ahtola... Vähän kuin Jokereissa meno ollut näin lyhyellä pätkällä.

Sijoitus tällä hetkellä 11. , joten kauhean kauas ennakkoarviot eivät menneet. Toki Tappara selätti jo yhden kappaleen kriisejä ja on sen jälkeen pelannut tasolla, joka riittää ylemmäskin, mutta toisaalta täytyy laskea kuherruskuukauden päättyvän yms.

Tällä hetkellä ei ole pettynyt olo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös