Onko sinulle tapahtunut outoja juttuja?
Tein tämän ketjun koska nämä tapahtumat ovat tärkeä osa elämääni
tällä hetkellä. Ne vaikuttavat elämässäni nykyyän todella paljon.
Normaalin 16-17 vuotiaan elämä voi muuttua yhdessä hetkessä.
Jos sinulle on tapahtunut, jotain samankaltaista vastaa tähän tai lähetä yksityiviestillä kiitos!
Tässä minulle viimevuosina tapahtuneet kaksi hyvin samankaltaista juttua.
Syksyllä 2011, joskus siihen aikoihin.
Oli maanantai, päivä oli normaali. Heräsin, join aamukahvit ja lähdin kouluun. Koulupäivä oli normaali, ei mitään erikoista.
Tulin koulusta kotiin. Olin kotona joskus 15.30 niin kuin yleensä.
Söin, katsoin tv:tä ja aloin pelaamaan änäriä. Pelasin normaalisti, eli koko illan kavereiden kanssa aina kello 23 asti. Söin vähän jotain iltapalaa.
Kävin nukkumaan. Yhtäkkiä havahduin siihen että näen äitini, lähes itkevän ja kysyvän: ''Mika mikä sinua vaivaa'' ja sitten pimeni, se kesti lähes n. minuutin ja havahduin taas, näen että vanhempani ja isoveljeni ovat vieressä ja tönivät minua, mutta en pysty reagoimaan mitenkään.
Aivain kuin olisin kuollut. . Jälleen pimenee, lopulta he päättävät, että vievät minut sairalaan.
Ambulanssia ei siis tilattu, vaan menimme isän pakettiautolla.
Lopulta, kun olemme sairaalan pihalla, herään ja pystyn kävelemään sisälle sairaalaan itse.
Olo oli aivan normaali, siinä odottelimme vastaanotolla, että pääsen tutkimuksiin.
Alkututkimuksissa ei löydy mitään, jään 3 päiväksi tutkimuksiin.
Minulle tehtiin pääntutkimuksia, mutta mitään esim. epilepsiaa liittyvää ei löydy.
Pääsin kotiin ja jatkoin elämää niin kuin ennenkin, ajattelin että kyseessä olisi ollut vaikka unihalvaus.
Syksy vuonna 2012, Olin ammattistartilla, koska en päässyt opiskelemaan.
Nyt olin ammattistartin kautta työssäopissa autokorjaamolla.
Ehdein olemaan siellä viikon. Kun maanantain 29.11 minun piti mennä hammaslääkäriin,
joten en päässyt töihin sinä päivänä. Kun saavuin hammaslääkäristä kotiin, olo oli jälleen normaali.
Minun kaverini tuli käymään, ja kysyin: ''Keitetäänkö kahvit?'' Ja niinpä menin keittämään kahvia.
Kesken kahvinkeiton, vasemmassa kädessä tuntui kauhea paine, ihan kuin joku menisi ihon sisällä kohti hartijoita. Se oli mieletön ja pelottava kokemus. Kun paine kasvoi, lähdin kaverin luo.
Kun hän oli edessäni, kysyin vain: ''Mikä mun kättä vaivaa'' Kaveri ei tajunnut ja alkoi nauramaan.
Hän kysyi: ''Mitä sä pelleilet?'' Sitten kaaduin, löin pääni ja taju lähti. Herään noin 15-25min jälkeen.
Makaan lattialla ja sairaanhoitaja kysyy: ''Mikä vointi, tiedätkö ketä olet ja missä olet?''
Olo oli aika sekava, kun he kuljettivat minua sairaalaan. Lopulta sairaalassa virkosin kunnolla.
Tajusin sitten, mitä oli tapahtunut. Olin vain siinä vastaanotolla, ja joku lääkäri tuli kertomaan,
että tutkimuksissa ei löytynyt mitään vakavaa, joten pääsen kotiin.
No olin innoissani, että pääsin kotiin, koska sieltä tulee kohta HPK-Ässät matsi!
Ässät voitti 1-2 jatkoajalla. Fiilis oli tietty mieletön. No ei siinä, päätettiin porukoiden kanssa,
että en mene töihin seuraaana päivänä, eli tiistaina 30.11, vaan huilaan, no sitten.
31.11 menen töihin ja alkoi tuntua epämukavalta käsissä. Ne olivat ihan kuin muovailuvahaa.
En jaksanu kantaa mitään jne. No sanoin pomolle, et nyt pitää mennä varmaan käymään sairaalassa.
No isäukko tuli hakemaan ja taas mentiin. No siellä otettiin homma vähä vakavemmin kun viime kerralla.
5 tuntia vastaanotolla, sitten omaan huoneeseen ja mut tutkitiin niin kuin vuonna 2011.
3 päivää jälleen, mutta yllätys yllätys ei mitään. No oli se aika kova isku, kun mulle annettiin vuoden ajokielto
kaikkiin moottoriajoneuvoihin. + Epilepsia lääkitys, eli Trileptal lääke. Niitä joudun popsimaan siihen asti,
etttä ajokortti tulee. Ne siis ehkäisevät kohtauksen saantia. Vaikka minulla ei epilepsiaa ole koskaan todettu.
Nykyyän elän jälleen normaalisti, niin kuin aina.
Mutta joka päivä joudun pelkäämään, koska se kohtaus taas tulee.
Kuitenkin jos se tulee, niin autokortti siirtyy aina vuodella eteenpäin...
Enkä ole tänäkään vuonna opiskelemassa, joten tämä vuosi olen kotona.
Toisaalta se on ehkä hyvä, että voi ottaa rennommin, joka tietty ehkäisee kaikenmaailman kohtauksia.
Kun ei oo mitään sen kummempaa stressiä.
Lähetelkää omia kokemuksianne tähän, vaikka sitten ufoista ja täydellisistä naisista, jotka on minun mielestäni edelleen myytti? :O
Tein tämän ketjun koska nämä tapahtumat ovat tärkeä osa elämääni
tällä hetkellä. Ne vaikuttavat elämässäni nykyyän todella paljon.
Normaalin 16-17 vuotiaan elämä voi muuttua yhdessä hetkessä.
Jos sinulle on tapahtunut, jotain samankaltaista vastaa tähän tai lähetä yksityiviestillä kiitos!
Tässä minulle viimevuosina tapahtuneet kaksi hyvin samankaltaista juttua.
Syksyllä 2011, joskus siihen aikoihin.
Oli maanantai, päivä oli normaali. Heräsin, join aamukahvit ja lähdin kouluun. Koulupäivä oli normaali, ei mitään erikoista.
Tulin koulusta kotiin. Olin kotona joskus 15.30 niin kuin yleensä.
Söin, katsoin tv:tä ja aloin pelaamaan änäriä. Pelasin normaalisti, eli koko illan kavereiden kanssa aina kello 23 asti. Söin vähän jotain iltapalaa.
Kävin nukkumaan. Yhtäkkiä havahduin siihen että näen äitini, lähes itkevän ja kysyvän: ''Mika mikä sinua vaivaa'' ja sitten pimeni, se kesti lähes n. minuutin ja havahduin taas, näen että vanhempani ja isoveljeni ovat vieressä ja tönivät minua, mutta en pysty reagoimaan mitenkään.
Aivain kuin olisin kuollut. . Jälleen pimenee, lopulta he päättävät, että vievät minut sairalaan.
Ambulanssia ei siis tilattu, vaan menimme isän pakettiautolla.
Lopulta, kun olemme sairaalan pihalla, herään ja pystyn kävelemään sisälle sairaalaan itse.
Olo oli aivan normaali, siinä odottelimme vastaanotolla, että pääsen tutkimuksiin.
Alkututkimuksissa ei löydy mitään, jään 3 päiväksi tutkimuksiin.
Minulle tehtiin pääntutkimuksia, mutta mitään esim. epilepsiaa liittyvää ei löydy.
Pääsin kotiin ja jatkoin elämää niin kuin ennenkin, ajattelin että kyseessä olisi ollut vaikka unihalvaus.
Syksy vuonna 2012, Olin ammattistartilla, koska en päässyt opiskelemaan.
Nyt olin ammattistartin kautta työssäopissa autokorjaamolla.
Ehdein olemaan siellä viikon. Kun maanantain 29.11 minun piti mennä hammaslääkäriin,
joten en päässyt töihin sinä päivänä. Kun saavuin hammaslääkäristä kotiin, olo oli jälleen normaali.
Minun kaverini tuli käymään, ja kysyin: ''Keitetäänkö kahvit?'' Ja niinpä menin keittämään kahvia.
Kesken kahvinkeiton, vasemmassa kädessä tuntui kauhea paine, ihan kuin joku menisi ihon sisällä kohti hartijoita. Se oli mieletön ja pelottava kokemus. Kun paine kasvoi, lähdin kaverin luo.
Kun hän oli edessäni, kysyin vain: ''Mikä mun kättä vaivaa'' Kaveri ei tajunnut ja alkoi nauramaan.
Hän kysyi: ''Mitä sä pelleilet?'' Sitten kaaduin, löin pääni ja taju lähti. Herään noin 15-25min jälkeen.
Makaan lattialla ja sairaanhoitaja kysyy: ''Mikä vointi, tiedätkö ketä olet ja missä olet?''
Olo oli aika sekava, kun he kuljettivat minua sairaalaan. Lopulta sairaalassa virkosin kunnolla.
Tajusin sitten, mitä oli tapahtunut. Olin vain siinä vastaanotolla, ja joku lääkäri tuli kertomaan,
että tutkimuksissa ei löytynyt mitään vakavaa, joten pääsen kotiin.
No olin innoissani, että pääsin kotiin, koska sieltä tulee kohta HPK-Ässät matsi!
Ässät voitti 1-2 jatkoajalla. Fiilis oli tietty mieletön. No ei siinä, päätettiin porukoiden kanssa,
että en mene töihin seuraaana päivänä, eli tiistaina 30.11, vaan huilaan, no sitten.
31.11 menen töihin ja alkoi tuntua epämukavalta käsissä. Ne olivat ihan kuin muovailuvahaa.
En jaksanu kantaa mitään jne. No sanoin pomolle, et nyt pitää mennä varmaan käymään sairaalassa.
No isäukko tuli hakemaan ja taas mentiin. No siellä otettiin homma vähä vakavemmin kun viime kerralla.
5 tuntia vastaanotolla, sitten omaan huoneeseen ja mut tutkitiin niin kuin vuonna 2011.
3 päivää jälleen, mutta yllätys yllätys ei mitään. No oli se aika kova isku, kun mulle annettiin vuoden ajokielto
kaikkiin moottoriajoneuvoihin. + Epilepsia lääkitys, eli Trileptal lääke. Niitä joudun popsimaan siihen asti,
etttä ajokortti tulee. Ne siis ehkäisevät kohtauksen saantia. Vaikka minulla ei epilepsiaa ole koskaan todettu.
Nykyyän elän jälleen normaalisti, niin kuin aina.
Mutta joka päivä joudun pelkäämään, koska se kohtaus taas tulee.
Kuitenkin jos se tulee, niin autokortti siirtyy aina vuodella eteenpäin...
Enkä ole tänäkään vuonna opiskelemassa, joten tämä vuosi olen kotona.
Toisaalta se on ehkä hyvä, että voi ottaa rennommin, joka tietty ehkäisee kaikenmaailman kohtauksia.
Kun ei oo mitään sen kummempaa stressiä.
Lähetelkää omia kokemuksianne tähän, vaikka sitten ufoista ja täydellisistä naisista, jotka on minun mielestäni edelleen myytti? :O