"Pori on mukava paikka" -ketjun innoittamana ajattelin kirjoittaa jotain kaupungista, jossa olen nyt reilun 10 vuotta asunut. En niinkään ajattele herättäväni keskustelua (tottakai vastaukset ovat tervetulleita!), vaan antaa jonkinlaista kuvaa kaupungista niille ihmisille, jotka tuntevat sen vain jääkiekon kautta. Toisekseen, muualta muuttaneena olisi kiva kuulla muiden muuttajien kokemuksia ja mikäpä ettei, jos joku paljasjalkainenkin kertoisi omaa Oulu-kuvaansa.
Oulu: Oulu on Suomessa yhtä syrjässä kuin Suomi on Euroopassa. Jossain aikaisemmassa ketjussa (jota en valitettavasti löytänyt) totesin, että lähteepä täältä ajamaan miltei mihin suuntaan tahansa, niin ensimmäisenä vastassa on 200-300 kilometriä pelkkää metsää. Rannikkoa seuraamalla kaupunkeja on HUOMATTAVASTI enemmän, sisämaassa ajeltaessa niitä ei pahemmin ole. Pohjois-Suomen kartta:
http://www.oulu.fi/kuvat/pohsuomi.gif
Ympäristöönsä nähden Oulu on suhteettoman kokoinen, kuten jo samaisessa ketjussa totesin. Oulun seutukunnassa asuu n. 200 000 asukasta ja Pohjois-Suomessa n. 550 000 asukasta - eli Suomen pohjoisen puoliskon väestöstä reilu 30% asuu Oulussa ja sen lähikunnissa. Jaa, että mikä on Oulun seutua? Radio Megan kuuluvuuskartta antaa osviittaa (kiekkoa seuraaville ihmisille: Jääli on paikka Oulun ja Kiimingin välissä :-):
http://www.radiomega.fi/index.cfm?area=kuuluvuusalue
Oulu - Pohjois-Suomen pääkaupunki: Näinhän sitä "mainostetaan" ja osaltaan se pitää paikkansakin. Ouluun on muuttanut melkoinen määrä pohjoissuomalaisia ja opiskelujen alussa suurin osa tuntemistani ihmisistä oli jostain muualta kuin Oulusta. Siitä huolimatta, omakohtaisten kokemusten valossa oululainen ei ole pohjoissuomalainen. Oululainen on oululainen - pohjoissuomalaisen identiteetti muuttuu (tai sulautuu) oululaiseksi, vaikka toki siihen jää piirteitä aikaisemmasta kotipaikasta. Esim. kuusamolaisille oululainen on "etelän mies" :-)
Opiskelija-Oulu: Oulun yksi leimaa antava piirre on yliopisto. Vaikka muitakin kouluja on, niin yliopiston teknillisen tiedekunnan teekkarien "kulttuuri" on tarttunut pysyvästi niin luonnontieteilijöihin, humanisteihin, lääkisläisiin kuin keskiasteen oppilaitosten opiskelijoihin. Wappu on toki näyttävin esimerkki, mutta opiskelukauden aikana on vaikea olla törmäämättä ties minkä laitoksen edustajiin ja heidän pippaloihinsa.
Itse Linnanmaan (irvileuat sanovat "Linnanmäen") yliopistorakennuksesta: Sen "vanha" puoli (oliko 60-luvulta) suojeltiin hiljakkoin ja se on sisältä kyllä pakollisia nähtävyyksiä kaikille Oulussa vieraileville. Kertakaikkiaan uskomaton paikka, jonka suojeluarvon käsittämiseen tarvitaan vähintään 5 vuoden arkkitehtiopiskelut.
Linnanmaan yliopistokompleksia rakennettaessa ollaan varmasti myös ajateltu nk. hyötyliikuntaa, nimittäin päivittäisen opiskelun aikana tulee käveltyä melkoisia matkoja.
Oulu - Teknologiakaupunki: Oulua on yritetty profiloida myös teknologiakaupunkina. Osittain se on tieten tahtoen rakennettua, mutta pääosa siitä lienee kuitenkin tullut yritysten mukana, joita paikalle on houkutellut oppilaitosten suoltaman työvoiman saatavuus.
Teknologia-Oulu -imagon inkarnaatio on yliopiston kupeeseen kasvanut Teknologiakylä. Muutamasta rivitalon pätkästä se on paisunut kattamaan koko alueen Linnanmaan (yliopisto) ja Rajakylän (huonomaineinen kaupunginosa) väliin. Siinä ne kököttävät, hightec-Oulu ja "ongelma"-Oulu vierekkäin, kuin tarkoituksellisesti toisilleen kontrastia luomassa. Käytännön esimerkkinä tästä kerrottakoon se, että meinasin eräänä iltana töistä lähtiessä jäädä auton alle Linnanmaata ja Rajakylää yhdistävällä pyörätiellä. Onneksi en ollut alikulkukäytävässä ja perässä ajaneella poliisiautolla oli pillit päällä :-)
Teknologiayritysten ansiosta Oulun lentokenttä on ollut vilkkaassa käytössä ja ainakin omasta mielestä tämän Oulunsalossa sijaitsevan kentän terminaali on todella sympaattinen ja kaunis rakennus. Tutustumisen arvoinen paikka itse kullekin.
Työttömien Oulu: Niin - korkean teknologian työpaikkoja kyllä löytyy, mutta muilta aloilta ne saattavat olla kiven alla. Ja toisekseen, muuttoliike on tuonut myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole suurempaa haluakaan tehdä työtä.
Autovarkaudet ovat valitettavaa arkipäivää ja aina ajoittain huumeongelma kirjaimellisesti kävelee vastaan. Rajakylä ja Itä-Tuira ovat melko huonomaineisia paikkoja, molemmissa asuneena väittäisin kuitenkin mainettaan paremmiksi. Tosin, jos autosi varastetaan, niin sitä voisi hyvinkin käydä etsimässä Rajakylän kerrostaloalueen parkkipaikoilta... :-/
Vaikka Rajakylässä tai Itä-Tuirassa on ehkä suurin todennäköisyys joutua kadulla hakatuksi tai ammutuksi, niin voi se sattua keskustassakin. Muutama vuosi sitten eräs kaveri ammuskeli huvikseen, kun ei ollut muutakaan tekemistä :-)
Ei Oulussa kuitenkaan tarvitse olla elämäntapatyötön tai avohoitopotilas osatakseen pitää hauskaa: ikimuistoisimmat "opiskelijapippalot" olivat ehdottomasti "Oulun Kristalliyöt", keskustassa koulun alkamisesta riehaantuneiden nuorten mellakka. Ja silloin olin juuri päässyt sanomasta, että Oulu on suht rauhallinen paikka.
Pyromaanien Oulu: On Oulussa yritetty polttaa kerrostalojakin, mutta käytän aasinsiltaa siirtyäkseni historiaan. Nimittäin, jossain vaiheessa Oulussa oli buumi, jolloin vanhat suojellut puutalot kuin sattumalta paloivat uudisrakennusten tieltä. Sen sijaan vanhat kivitalot ovat säilyneet ja tekevät keskusta-alueesta melko värikkään kokonaisuuden. Tehorakentamisen aikaiset harmaat kivitalot ovat toki valta-asemassa, mutta onneksi nykyään rakennettaessa käytetään usein vanhaa julkisivua niin pitkälle kuin mahdollista.
Porvari-Oulu: Oulussa on myös aina osattu "riistää" "maakuntaa". Ammoisina aikoina Oulun "tervaporvaristo" tapulikaupungin oikeuksin käytti Kainuun metsiä omien rahapussiensa lihottamiseen, nyttemmin Pohjois-Suomea tyhjennetään osaavista ihmisistä koulujen ja "high-tech" -työpaikkojen avulla.
Porvari-imagoa kohottamaan hiljakkoin remontoitiin isolla rahalla Uusi Seurahuone, johon Oulun niin uudet kuin vanhat rikkaat pääsevät tuhlaamaan markkojaan :-)
Loistohotelli vielä puuttuu ja nykyisillä IT-alan osakekursseilla sitä tuskin aivan heti rakennetaan :-)
Meri-Oulu: Joskus muinoin 20% Oulun asukkaista työskenteli merenkulkualalla. Sittemmin homma näyttää hiipuneen, viimeisestä matkustajalaivasta on aikaa hemmetin kauan (muistaakseni joku laiva liikennöi aikoinaan Oulusta Luulajaan ja Skellefeåhon). Merestä muistuttavat vielä kuitenkin lukuisat pienvenesatamat ja teollisuuden rahtisatamat sekä oma suosikkini Toppilan satama (joka ei kovin vilkas ole :-).
Oulun verovapaat pizzeriat: Tapulikaupunkioikeudet taisivat jäädä oululaisten selkärankaan ja niinpä puoli-autonomisena alueena Oulussa on sitten päätetty antaa verovapaus pizzerioille. Halpapizzeriat kuuluvat Oulun kaupunkielämään vähintään yhtä tiukasti kuin monenmoiset juottolat ja kännykkäkaupat.
Kesä-Oulu: Voiko Oulussa tehdä kesällä mitään muuta kuin istua patiolla (s.o. terassi) ja juoda kaljaa? Jonkinlaista kesäohjelmaa toki järjestetään, mutta mitään valtakunnallisesti tunnetumpaa tapahtumaa ei ole.
Sen sijaan, jos olet Oulussa vierailemassa kesällä, niin kannattaa aivan ehdottomasti nautiskella kesäisen Oulun parhaasta asiasta - pyöräteistä. Vuokraa, lainaa tai "lainaa" pyörä (tai rullaluistimet), hommaa itsellesi kartta ja löydät aivan uusia ulottuvuuksia vierailulle.
Koti-Ouluni: Jaa-a. Yksiselitteistä kuvaa Oulusta en osaa muodostaa. Uutta ja vanhaa, edistyksellisyyttä ja taantumusta, liberaalia ja konservatiivisuutta, suvaitsevaisuutta ja nurkkakuntaisuutta. Oulu on toisaalta mukava pikkukaupunki, toisaalta luotaantyöntävä ongelmapesäke.
Se, millaiseksi Oulun koen, riippuu täysin siitä, mitä asiaa, miltä kantilta ja missä mielentilassa sitä katson.

Viimeksi muokattu: