Oulun Kärppien harjoituspelisesonki kauden 2008-2009 alla

  • 66 367
  • 159

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaikki ei ole sentterin varassa, myös OPG ja Järventie myös availevat tarkasti kiekko saadaan kyseisille kavereille vauhtiin ja aina on vaaratilanne vastustajan päädyssä.

Omat agentit hallilta tiesivät kertoa, että harjoituspeleissä OPG-Ylönen pakkiparissa OPG pyrki kokoajan pelaamaan omalla alueella syötöt Anatoli Ylöselle, joka jakoi sitä eteenpäin. Ne harvat kerran kuin OPG pelasi kiekkoa ns. jalalla ylöspäin suoraan ylöspäin olivat aika hanurista, teki keskari itsensä pelattavaksi tai ei.

Mielenkiintoista jos OPG:stä on tulossa ensi kaudelle pakki, joka pystyy nimenomaan avaamaan peliä "vääräoppisesti" sentterin ja keskikaistan ohi laitureille vauhtiin.

Hieno homma jos näin on.
Marasta on kuulunut paljon hyvää.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aivan turha kuvitella OPG:stä mitään hyökkäyksen käynnistäjää. Tosin itse olen nähnyt tältä kaudelta vain perjantaisen HIFK-ottelun mutta se riitti vakuuttamaan minut OPG:n kiekollisista kyvyistä. Sitä ei yksinkertaisesti ole. Suorastaan pelottavan huono kiekon kanssa.

Sen sijaan Ohtamaa oli positiivinen ylläri. Toki välillä nuorella pojalla hieman puntti tutisi ison pahan ifk:n poikien kanssa, mutta yllättävänkin rohkeaa ja hyvää peliä nuorelta mieheltä. Mielestäni Ohtamaalla on hyvät mahikset tehdä Lepistöt ja breikata heti nuorella iällä joukkueen kiekollisena ykköspakkina jos vain Alatalo antaa liigassakin vastuuta yhtä paljon kuin reenipeleissä.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Nordic Trophyn sivujen mukaan Kärpät otti HV:ltä turpaan 2-0 seuraavalla kokoonpanolla:

1-kenttä:
#22 Toni Koivisto
#24 Jari Viuhkola
#17 Kristian Kuusela
#44 Martti Järventie
#2 Oskari Korpikari

2-kenttä:
#71 Jonas Andersson
#66 Daniel Corso
#50 Juhamatti Aaltonen
#6 Ilkka Mikkola
#5 Atte Ohtamaa

3-kenttä:
#39 Vesa Viitakoski
#21 Tommi Paakkolanvaara
#12 Teemu Normio
#25 Juho Jokinen
#28 Ossi-Petteri Grönholm

4-ketju:
#18 Mikko Alikoski
#19 Juho Keränen
#11 Tatu Backman

7 puolustaja:
#9 Matti Koistinen

13 hyökkääjä:
#23 Tomi Pekkala

Maalivahdit:
#31 Petri Koivisto
(#32 Tuomas Tarkki)


Mitä olette mieltä, pitäisikö Corson ja Viuhkolan vaihtaa paikkaa keskenään? Yhden näkemäni Tappara-pelin perusteella väittäisin, että Daniel Corson luistelunopeus riittäisi Viuhkolaa paremmin todellisten vauhtikoneiden Koiviston ja Kuuselan rinnalla. Vastaavasti Viuhkolan rauhallisuus ja taito täydentäisi ja tasapainottaisi Corsoa paremmin Anderssonin ja Aaltosen hurlumheihokia. Näin molemmista ketjuista tulisi aiempaa parempia. Viitakoski-Paakkolanvaara-Normio -ketjun koostumukseen olen tyytyväinen.

Kärppien syksyn 2008 dreamteamista Antti Aarnio ja Antti Ylönen ovat olleet illan pelistä pois ja Tomi Pekkala ja Matti Koistinen heidä tilalla (NT:n tilastojen mukaan).
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ongelma on, että jos Viuhkola ja Aaltonen on samassa ketjussa, ei yksi kiekko riitä. Piku pyörii ja pyörii ja odottaa kiekkoa, mutta Juhis vain kiertää vastustajan maalia ja yrittää sitten laukausta, joka yhdeksän kertaa kymmenestä ei mene maalia kohti.

Kyllä minä noilla ketjuilla kokeilisin vielä pari peliä, olihan tuo sentään ensimmäinen ottelu uudella ykkösketjulla yhdessä.
 

Alttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lukko, Tomi Kallio
Koivisto, Kuusela ja Järventie olleet tilastojen perusteella hyvässä vauhdissa TPS-matsissa. Tosin panostahan pelissä ei juurikaan ollut, mutta ainahan onnistuminen ruokkii itseluottamusta.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Ongelma on, että jos Viuhkola ja Aaltonen on samassa ketjussa, ei yksi kiekko riitä. Piku pyörii ja pyörii ja odottaa kiekkoa, mutta Juhis vain kiertää vastustajan maalia ja yrittää sitten laukausta, joka yhdeksän kertaa kymmenestä ei mene maalia kohti.
Tuo on ollut ongelma aiemmin, kun kaksikko on harvakseltaan yhdessä pelanneet. Jos Aaltonen haluaa kehittyä korkeammalle tasolle, täytyy hänen nähdä kenttä aiempaa laajemmin. Siinä ei enää yksin pörrääminen riitäkään vaan on nähtävä myös ketjukaverit ja luotettava heihin. Eli liittäisin tämän Viuhkolan ja Aaltosen yhdessä pelaamisen Aaltosen henk.koht. kehittymiseen.
 

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Corso oli tänään poissa, motivaatio-ongelma?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin tai ihan vaan kierrätys.
Nyt siellä oli Pekkala mukana ja Backman pelas sentterinä.
No ei varmaan ollut mistään kierrätyksestä kyse. Ei Alatalokaan ole niin tyhmä että kauden tässä vaiheessa, kun ketjujen kemiat pitäisi saada kohdalleen, heittää kakkossentterin katsomoon pelkän pelaajakierrätyksen vuoksi. Jos kierrätyksestä olisi kyse niin Pekkalalle ja Backmanille olisi voinut tehdä tilaa joku muukin.

Olisko sitten jotain pientä pipiä Corsolla tms. mutta kierrätykseen en hänen kohdallaan usko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös