Täällä on hyviä nimiä nostettu esiin korvaajiksi kauden jälkeen lähteville. Kirjoittelen tähän listaan sopivia nimiä eri paikoille ensi kautta ajatellen. En lähde kaivamaan AHL/NHL akselin pelaajia vaan pysyttelen enemmänkin jo tutuissa nimissä, koska itselleni tuntemattomien pelaajien arviointi ei ole mielekästä. Lähtökohtana omaan pohdintaan on, ettei kolmikko Gardiner, Turunen tai Kovarcik jatka enää Kärpissä ensi kaudelle. Eli hyökkäyksen puuttuvat palaset olisivat nämä.
Tardif - X - X
X - X - X
Alasiurua - Virta - X
Antti-Roiko - Korpimäki - X
C: Hyviä senttereitä on onneksi vapautumassa ja mahdollisia korvaajia on vielä hyvä määrä. Manniseen tai Marjalaan en usko. Manninen tienaa varmasti tuplapalkkaa verrattaen mitä Kärpissä saisi ja on oman sarjansa aivan kirkkaimpia tähtiä. Marjalalla tavoitteena taitaa olla tulokassopimus ja olisiko sitten Kärpät varavaihtoehtona, jos ovet ei Buffalon organisaatioon aukea.
Arttu Ruotsalainen,
Mikael Ruohomaa,
Joona Koppanen,
Ville Petman,
Peter Abbandonato,
Axel Holmström,
Nate Schnarr,
Eetu Koivistoinen
Holmströmiä ja Koppasta lukuunottamatta kaikki mainituista voisivat olla 1. sentterin roolin täyttäviä nimiä. Erityisesti kiinnostaa Ruotsalainen, jolla on jo toinen alavireinen kausi käynnissä. Tarjolla olisi kärkirooli ja mahdollisuus nousta takaisin aivan kärkimiesten joukkoon Euroopassa. Koivistoisella on sopimus, mutta otteet ovat olleet heikkoja ja ehkä Luulajan kanssa voidaan tehdä kauppaa miehestä.
LW: Tarjontaa on vasemmalle puolelle valtavasti jo pelkästään Liigan puolelta. Laiturit laitan listaan ensisijaisten puolien mukaan, mutta moni vasemman laidan pelaaja pystyy pelaamaan myös oikealla ja sama tietenkin toisinpäin. Tämä on tarpeen varsinkin kun rightin puolen pelaajia yleensä on vähemmän tarjolla.
Patrick Curry (myös sentteri, mutta aloitusprosentti todella heikko),
Kristian Vesalainen,
Steven Jandric,
Matyas Kantner,
Petteri Puhakka,
John Quenneville,
Sampo Ranta,
Henrik Haapala
Joukosta löytyy paljon erilaisiin taitoihin nojaavia pelaajia. Curry on ehdottomasti näistä nimistä itselleni mielenkiintoisin. Hänellä on optio, mutta KalPa on sekoillut monesti näissä tapauksissa ja toivottavasti Karjalainen saisi miehen mukanaan Ouluun. Kantner olisi toinen Savon tuliainen, joka kiinnostaisi. Puhakka tietysti on huhuissa pyörinyt ja hänet olisi kyllä mahtavaa nähdä ensi kaudella joukkueessa. Loistava kahden suunnan pelaaja, joka osaa tehdä myös maaleja.
RW: Oikealle puolelle nimiä on myös ihan mukava määrä, josta lähteä pohtimaan. Rueschhoff on mahdollinen jatkaja, joten häntäkin voi sovitella johonkin noista tyhjistä oikean puolen paikoista. Tarve kuitenkin on vähintään yhdelle laadukkaalle laiturille, joten tässä siihen hieman nimiä.
Lubos Horky,
Linus Andersson,
Eemil Erholtz,
Vincent Marleau,
Nick Halloran,
Max Ellis,
Aku Räty,
Jesse Puljujärvi,
Nimistä otan ensimmäisenä kiinni kaksikkoon Puljujärvi/Räty. Jessen kohtaloa en mieti suuremmin, mutta jos mahdollisuus aukeaa niin Pulju on kotiutettava millä keinoin tahansa. Räty on siinä mielessä mielenkiintoinen, että varauksesta on jo kuusi vuotta ja on pitkään ollut Arizonan/Utahin järjestelmässä. Kesällä on sopimus katkolla enkä näe hänen antaneen sellaisia näyttöjä, jolla saisi lisäaikaa ainakaan kyseisessä organisaatiossa. Edellisen hyvän kauden jälkeen on taantunut ja paikka ylhäällä alkaa olemaan tavoittamattomissa. Ehkä paluu Ouluun ja sitä kautta tekemään hyvää uraa Ruotsissa/Sveitsissä.
Muista nimistä nostan Erholtzin, jonka on jo uutisoitu saapuvan takaisin Ouluun. Miehessä on jotain samaa kuin Puhakassa ja nostan suuresti peukkua tälle hankinnalle. Ellis on hieman mystinen tapaus. Alkukaudesta loistavia otteita ja sitten loukkaantuminen/sairastuminen vei pitkäksi aikaa pois. Nyt ilmeisesti palaamassa kokoonpanoon. Myös Tapparassa loistanut ja Puhakan kanssa kovan kaksikon muodostanut Halloran voisi olla loistava kaappaus pohjoiseen. Hän on pystynyt pienellä peliajalla tuottamaan loistavasti tehoja ja ei siitäkään olisi haittaa, että samalla heikennettäisiin Tapparaa.
Loppuun asettelen näistä nimistä oman hahmotelman, joka on jotain realistisen ja fantasian välimaastosta.
Tardif - Ruotsalainen - Räty
Puhakka - Koppanen - Erholtz
Alasiurua - Virta - Rueschhoff
Antti-Roiko - Korpimäki - "Rouhija"