Mainos

Oulun Kärpät kaudella 2020–2021

  • 421 413
  • 1 364
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelillisesti avauspeli oli selvää Kärppien hallintaa. HPK sai pari lahjamaalia Kärppien (Metsävainion) virheistä, mutta ei riittänyt lahjat. Kärpät jyräsi pomminvarmasti voittoon.

Ennen kaikkea Kärpät jyräsi vahvasti neljällä ketjulla. Jokainen ketju sai vuorollaan painettua peliä HPK:n päätyyn ja se jos mikä on hyvä asia. Yksilöistä heikoimmat löytyivät tänään keskikaistalta. Kunyk tietysti oli loistava, mutta muista ketjuista sentterit Mustonen, Kristof ja Metsävainio olivat kaikki ketjunsa heikoimpia lenkkejä. Eikä heidänkään tekemisensä ihan sysihuonoa ollut Metsävainiota lukuun ottamatta. Tino saa valitettavasti ottaa piikkiinsä molemmat vastustajan maalit tänään.

Hirvitti kyllä Blomqvistin peli, ensimmäiset pari erää oli kaikkea muuta kuin vakuuttavaa. Onneksi petrasi sentään kolmanteen sen verran että napsi tarvittavat kopit. Kenttäpelaajisto toki auttoi reilusti kun kaksi viimeistä erää pelattiin pääasiassa HPK:n puolustuspäässä. Toivotaan että Annunen tai Rybar palaa kehiin nopeasti. Ei näillä junnuveskareilla montaa peliä voiteta.
 
Samaa mietin. Ihme ulinaa. Se HPK:n jäähy tuli siitä kun Pulju kampattiin, ei siinä mielestäni filmiä ollut
Puljua otettiin joka paikassa jo etukäteen kiinni ja toivottavasti tähän tullaan puuttumaan jatkossa tuomariston toimesta.

Aivan liian ylivoimainen pelaaja liigaan ja toimet sen mukaiset.

Ei tule varmastikkaan pelaamaan koko kautta Oulun Kärpissä.

Harmi, mutta realiteetit on tällaiset.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks

Niin, kyllähän tämä vahvasti alkaa näyttää siltä, että Pulju lähtee kesken kauden. Toivotaan, että toimistolla olaan sitten hereillä ja hankitaan laadukas korvaaja/ korvaajat.
 
Niin, kyllähän tämä vahvasti alkaa näyttää siltä, että Pulju lähtee kesken kauden. Toivotaan, että toimistolla olaan sitten hereillä ja hankitaan laadukas korvaaja/ korvaajat.
Tyyliin Lasch olisi edes jotain mutta epäilen vahvasti että siihen saadaan minkään näköistä tyydyttävää korvaajaa.
 
Viimeksi muokattu:

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Tyyliin Lasch olisi edes jotain mutta epäilen vahvasti että siihen saadaan minkäännäköistä tyydyttävää korvaajaa.
Kyllä siihen Liigan tasolle vähintäänkin tyydyttävä korvaaja saadaan, kun taso on mitä on. Mutta Puljun tasoista korvaajaa ei kyllä voi mistään saada.
 
Hieno voitto! Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän peli kääntyi kärpille.

Muutama huomio:
- ”4-ketju” oli todella hyvä, Kuokkanen on pelimies
- Heshkan ja Sulakin kemiat vielä hakusessa.
- Kotisohvalla innostuin aina, kun näin herrat Karvinen ja Sailio jäällä. Olisi pitänyt arvata, että nämä ukot ovat heti ekassa matsissa hereillä.
- Hermosessa näen potentiaalia kasvaa kahden kärkiketjun tuloksen tekijäksi, laukaus ja luistelu toimii.
- Teppo oli viime kaudella todella hyvä haku. Todella kiekkovarma puolustaja.
Kuokkis ajetaan nelosessa sisään ja tässä oli esimakua.

Huikee potku kaverilla, reisissä näyttäs olevan muutakin kuin maitohappoa.

Vahva jässikkä.
Fysiikka on kunnossa todellakin, vahva potku ja hpk pakit jäin kuin seisomaan.

Näköjään jos saa paikan niin ei tuhlaile kovasti..

Mieleeni jäi asia että taitaa olla eurooppa-kaukalot outoja pitkän p-amerikan rupeaman jälkeen.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Vaikka Kristof tällä palstalla paljon raippaa on saanut ja ihan aiheesta, niin täytyy sanoa, että tänään pelasi omaan silmä ihan mukiin menevän pelin, eikä vähiten varmaan Sailion ja Karvisen ansiosta. Täytyy myös todeta, että Kristof sopii ihan mukavasti tuohon Sillin ja Oden väliin ja pelasikin loput harkkapelit ja nyt tämän runkosarjan avausottelun ihan mallikkaasti. Toki eihän tämä ole sitä mitä Kristofilta odotettiin ja odotetaan ja itsekin olen sitä mieltä, että Kristofin temput alkaa olla nähty, mutta antaisin aikaa vielä tämän syyskauden, jos ei natsaa niin ei varmaankaan tule joulua näkemään Oulussa. Toki Kristofin pienentyvä vastuu ja nyt pois ottaminen ylivoimalta kielivät myös sitä, että ei se valmennuksenkaan luotto ihan 100% enää ole.
 
En olisi valmis lyömään vielä naulaa arkkuun Kristofin osalta.

Annetaan vielä jaot kaverille.

Tehnyt monia tärkeitä maaleja Oulun Kärpille ja varmasti on kärppäsydän rinnassa.

En epäile hetkeäkään.

Katsotaan syyskausi mutta ei se mikään jumala kuitenkaan ole ja koskaan sellaiseksi edes hankittu.
 
Micol

Jäsen
Mamba haluaa varmasti vielä katsastaa Kristofin hyödyllisyyttä suoraviivaisemmassa pelaamisessa ja siksi hänet laitettiinkin Sillin ja Oden väliin. Jos pystyy nykyisessä roolissaan myös kohtuullisiin tehoihin, niin pelatkoon sitten vaikka "jarruketjussa". Pääasia, että kokonaisuudet ja kemiat toimisi yhteen parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä on tosin muistettava sekin, että Koskenkorva kärkkyy kovasti sitä samaa paikkaa rymistelijöiden keskellä ja hän on Ristoon nähden kovempi aloittaja, vaikka jääkin taidollisesti hieman jälkeen. Noh, onpahan ainakin olemassa jonkinlaista kilpailua alaketjujen sentterin paikoista.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Ei peliä ilman Kuokkasen maalia. Tosin ikä on tullut Jannellekin kun Kärppä-uran maaleja-per-peli putosi nyt 1,5:een. KooKoota vasten skarpataan sitten, eks je?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka Kristof tällä palstalla paljon raippaa on saanut ja ihan aiheesta, niin täytyy sanoa, että tänään pelasi omaan silmä ihan mukiin menevän pelin, eikä vähiten varmaan Sailion ja Karvisen ansiosta. Täytyy myös todeta, että Kristof sopii ihan mukavasti tuohon Sillin ja Oden väliin ja pelasikin loput harkkapelit ja nyt tämän runkosarjan avausottelun ihan mallikkaasti. Toki eihän tämä ole sitä mitä Kristofilta odotettiin ja odotetaan ja itsekin olen sitä mieltä, että Kristofin temput alkaa olla nähty, mutta antaisin aikaa vielä tämän syyskauden, jos ei natsaa niin ei varmaankaan tule joulua näkemään Oulussa. Toki Kristofin pienentyvä vastuu ja nyt pois ottaminen ylivoimalta kielivät myös sitä, että ei se valmennuksenkaan luotto ihan 100% enää ole.
Kristof pelasi ihan ok pelin, mutta fakta on se että hän oli tuon ketjun heikoin lenkki. Sailio ja Karvinen olivat parempia. Eikä Kristofia ole hankittu Kärppiin pelaamaan noiden Sillin ja Oden kanssa. Roolin pitäisi olla isompi. Uskon että Kristof itse turhautuu ensin nykyiseen rooliinsa. Jos hän joutuu jatkuvasti pelaamaan nelosketjun äijien kanssa, eikä saa ylivoima-aikaa niin luultavasti hän alkaa jossain vaiheessa kyselemään siirtoa muualle. Ei tuo Kristofin rooli nelosketjussa ole oikein kenenkään edun mukaista. Liian kallis mies Kärpille siihen rooliin ja toisaalta liian pieni rooli Kristofin itsensä kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vielä tekee mieleni nostaa avausottelun jälkeen kaksi miestä tikun nokkaan.

Janne Kuokkanen. Täyttä timanttia Kärpille. Joka kerta kun Kuokkanen saa kiekon, hyviä asioita tapahtuu. Jotenkin kornia on että tällainen jätkä pelaa nimellisessä nelosketjussa. Onneksi vain nimellisessä, koska Kuokkanen kuitenkin ihan oikeutetusti on isossa roolissa ylivoimalla. Kuokkasen pelinopeus on sillä tasolla, että selvästi huomaa pojan viettäneen viime kaudet pohjois-amerikan pikkukaukaloissa. Kuokkanen osaa näköjään ampua myös suoraan syötöstä todella hyvin. Syöttelytaito ei sen sijaan tullut ollenkaan yllätyksenä. Voi kun Jannelle olisi vähän laadukkaampia ketjukavereita tarjolla. Jälki olisi pisteiden valossa vieläkin rumempaa.

Radek Koblizek. No juuri se Kuokkasen ketjukaveri. Vaikka edellisessä lauseessa toivoin Kuokkaselle kovempia ketjukavereita niin silti totean että Koblizek on hyvä. Tämä jätkä ei tarvitse peliinsä mitään muuta kuin viimeistelytaitoa lisää. Olen aiemminkin kesällä sanonut, että jos Kobla oppii vähänkään maalaamaan niin 30 kaappia kauteen on realismia. Enkä tingi niistä sanoistani vieläkään. Radek on hemmetin taitava ja erittäin nopea luistelija. Noilla ominaisuuksillaan hän järkkäsi tänäänkin pari kolme maalipaikkaa itselleen. Vain se vitun viimeistely oli tuttua Koblizekia. Hannes Hyvönen, opeta Koblalle maalinteko.

Nostan vielä kolmannenkin, vaikka puhuin kahdesta. Hermosen Julius. Tästä jätkästä mä tykkään. Hermonen parantaa kuin sika juoksuaan. Hitaasti mutta varmasti. Ei näillä eväillä mennä koskaan änäriin asti, eikä välttämättä koheloonkaan, mutta siitä uskaltaisin lyödä vaikka vetoa että jonain päivänä Hermonen takoo yli 20 maalia kauteen kotoisessa Liigassa. Tällä kaudella en vielä usko siihen, mutta 10+ maalia olisi jo ihan realismia.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Yhden pelin perusteella ehkä turhaa tehdä pitkiä johtopäätöksiä, mutta innostus tarttui niin muutama juttu.

- Karvinen, Sailio, Kristof perkuleen hyvä
- Puljua jännitti
- Sulak on pelimies
- Blomqvist alun haparoinnin jälkeen, etenkin kolmannessa erässä hyvä
- Kärpillä oli kyllä erittäin liukkaat ja kiimaiset neljä kenttää. Karvaus oli erittäin agressiivistä.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
- Blomqvist alun haparoinnin jälkeen, etenkin kolmannessa erässä hyvä
- Kärpillä oli kyllä erittäin liukkaat ja kiimaiset neljä kenttää. Karvaus oli erittäin agressiivistä.
Kärpillä ei ole pelkästään neljät erittäin liukkaat ja kiimaset kenttää, vaan myös neljät liukkaat ja kiimaset molarit! Vaikka Kärppien molariosastolta puuttuukin toistaiseksi se mestaruuden takuumies, selkeä ykkösmolari, on Kärppien molariosasto (Rybar, Annunen, Blomqvist, Meriläinen) kaikessa laajuudessaan ja potentiaalissa kyllä kaikkien aikojen Kärppä-historian paras! Eilenkin ihanasti sen mitä päätöserää näin, niin ihanasti molarin edessä ollut Kärppien viisikko luotti molariinsa. Aika huikea juttu, tuo osasto on yksi, johon olen Kärpissä aika hemmetin ylpeä. Noista hemmoista kuullaan vielä...
 
Marple

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kookoo
Eilinen peli oli näin puolueettomastakin näkökulmasta varsin viihdyttävää katsottavaa. Kärpät vei ja HPK selviytyi mukana. Kuvaavaa oli, että HPK:n maalitkin tulivat lähinnä Kärppien henkilökohtaisista virheistä. Kova on joukkoe Oulussa tänäkin vuonna, ja erityisesti on kyllä ihailtava Kärppien oman juniori tuotannon toimivuutta. Omia kasvatteja löytyy maalista, puolustuksesta sekä hyökkäyksestä. Eikä kyseessä ole mitään täytemiehiä, vaan pelitapaa toteuttavia, ratkaisuun pystyviä nuorukaisia. Kärpillä on varmaankin laajin juniori määrä, ja johtuen siitä, myös kilpailu on kovaa, joka väistämättä kehittää liigajoukkoeelle vuodesta toiseen uusia avainpelaajia.

Tuohon kaikkeen, kun lisätään vielä Sulak, Puljujärvi, Heshka , Kunyk, Koblizek , Kuokkanen jne. niin vaikea on nähdä runkosarjan voiton karkaavan Oulun ulkopuolelle. Varsinkin Puljujärven ja Sulakin kohdalla tuli eilen useasti mieleen "väärässä sarjassa pelaamisen" ilmiö. Kunyk oli vakuuttava, mutta tuollaisella taidoilla varustettuna on syytä ollakkin, varsinkin ,kun Puljujärvi tekee tilaa varastamalla vastustajilta kaiken huomion. Sivuhuomiona eilisestä, että Jesseä vastaan sai pelata täysin erisäännöillä,kuin muita vastaan.

Sulakista vielä sen verran, että näytti olevan pelitavan kanssa hieman hakemista, mutta kun tuosta vielä vireeseen pääsee, ja saa onnistumisia alle, niin eiköhän sieltä tule niin pakkien piste-, kuin maalipörssinkin voitto.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Metsävainio kellotti eilen peliaikaa 6.04. Ilmeisesti laitettiin vilttiin huonojen suoritusten jälkeen? Eikös Mamba ole peräänkuuluttanut sitä, että Kärpissä saa epäonnistua. Toki Metsävainio pelasi eilen huonosti. Seuraavaksi vähiten peliaikaa kellotti hyökkääjistä Kuokkanen 11.12. Hänelle taas soisi enemmänkin peliaikaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

Ermine#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina
Kuokkaselle annetaan varmasti rauhassa saada pelituntumaa. Oli vasta toinen ottelu pitkään toviin. Eiköhän Kuokkanen nappaa ennen pitkään paikkansa kakkoskentästä.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä, että Kuokkaselle annetaan varmasti rauhassa aikaa nostaa kuntoaan. Edellisistä peleistä kuitenkin reilu puoli vuotta.
Puljunkin kohdalla pitää muistaa, että alla oli 2 viikon pelitauko. Hyvä kuitenkin, että sai heti maalin aikaiseksi.
 
Zinetula

Jäsen
Metsävainio kellotti eilen peliaikaa 6.04. Ilmeisesti laitettiin vilttiin huonojen suoritusten jälkeen? Eikös Mamba ole peräänkuuluttanut sitä, että Kärpissä saa epäonnistua. Toki Metsävainio pelasi eilen huonosti. Seuraavaksi vähiten peliaikaa kellotti hyökkääjistä Kuokkanen 11.12. Hänelle taas soisi enemmänkin peliaikaa.
Ei tainnut viltissä istua. Tosiaan viitisen minuuttia enemmän peliaikaa Koblilla ja Kuokkasella. Selittyy pääosin ylivoimilla ja tasavajaalla. Kaksi jäähyä tuli siitä kun Puljua rikottiin ja kakosyv alotti molemmat, missä mukana Kobli ja Kuokkanen. Ainakin toista vetivät reippaasti päälle minuutin.

Voihan olla, että lopun johtoasemassa on ketjuja ja sentteripelaamista myös tiivistetty, mutta en puhuisi viltittämisestä. Toki eihän Metsävainio itsekään ole tyytyväinen peliin kahden karkean virheen takia, jotka johtivat maaleihin. Oli varmasti kovat odotukset hänelläkin pisterikkaan preseasonin jälkeen ja menikö lataus yli vai oliko muuten jännitystä pelissä.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kunyk ainakin pelasi loppua kohti välillä Metsävainion paikalla ykkösketjun lisäksi.

Niin pelasi ja välillä siinä taisi pyörähtää Jokinen ja Pyöräläkin. Ei kolmannessa erässä Metsävainio tainnut juurikaan pelata, penkillä kuitenkin istui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös