Oulun Kärpät 2023–2024 – mikä neuvoksi?

  • 429 621
  • 1 943

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aika keskinkertainen se joukkue oli paperilla 2013-2014
No ei se sitä kyllä ollut. Kauteen lähdettiin joukkueella:

Huml-Maxwell-Aaltonen
Kähkönen-Viuhkola-Pyörälä
Junttila-Kemppainen-Donskoi
Alikoski-Keränen-Suoranta

Kukkonen-Niemelä
Ohtamaa-Pokka
Vallin-Lehtonen
Eminger, Nutivaara

Rynnäs
Karhunen

Myönnetään että ihan tarkkaan en muista miten ketjukoostumukset menivät ja esim. Maxwellille tuli pientä takapakkia kauden alussa, mutta oli kuitenkin hankittu jo hyvissä ajoin joukkueeseen. Lisäksi joukkueessa oli alkukaudesta myös David Kveton joka tuli muistaakseni ihan kohtalaisilla odotuksilla, lisäksi siellä oli myös mm. Joonas Komulainen yms. rosterin ulkopuolella.

Tietysti olihan tuossakin kysymysmerkkejä esim. Viuhkolan osalta, mutta toisaalta esim. Kähkösellä oli alla 19 maalin kausi, Huml oli painanut pari kautta ihan huipputasolla ja Pyörälä ja Aaltonen olivat liigan mittapuulla ihan supertähtiä. JJJ-ketjulta odotettiin myös paljon ja kausihan oli heillä hyvä.

Pakkikalustossakin sitten Kukkosen paluu oli ihan valtavan iso juttu ja muistelisin että Ohtamaalta ja Pokalta odotettiin läpimurtoja, jotka myös sitten toteutuivat. Lehtosen kohdalla taso tiedettiin, mutta pelkona oli se että kolaako mies liikaa lunta kauden aikana. Vallin oli vielä tuolla kaudella ihan hyvä yleispakki.

Joo, olihan tuossa varmaan jotain pohdinnan paikkoja, mutta kyllä aika moni liigaennakko arvioi Kärpät liigan kärkikahinoihin ja tuohon aikaan Marjamäenkin katsottiin olevan ihan eri tasolla kartalla siitä missä jääkiekon suhteen mennään. Ja niinhän mies olikin, ei siinä mitään.

Anyway, kyllä tuo kauden 2013-14 nippu oli ennakkoon yleisesti kova, ihan jo pelkästään Kukkosen, Pyörälän ja Aaltosen paluut olivat sellaisia että tuo nippu nostettiin järjestään kärkiporukoihin ennakoissa. Muita en nyt tähän hätään löytänyt kuin tämän Jatkoajan ennakon, siinä Kärpät on sijalla kaksi:

Lisäksi tässä käydään läpi Kärppien pelaajakarttaa ja siinäkin tuota materiaalia kehutaan:

Ja siis joo, ymmärrän pointtisi muuten ja kauden 2017-18 osalta olenkin samaa mieltä, mutta kyllä tuo kauden 2013-14 nippu oli jo kauteen lähdettäessä ihan helvetin kova ja se takoikin voittoennätyksiä uusiksi, tähän päälle sitten vielä loppukauden hankinnat eli Pirnes ja Masuhr niin juna menikin sitten päätyyn asti.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Aika keskinkertainen se joukkue oli paperilla 2013-2014
Tämä on nyt ihan höpöhöpöä, tuohan oli ennakkoasetelmissa katsottuna yksi odotetuimmista kausista. Penkin takana oli lupaava nuori koutsi joka korvasi Aravirran. Kukkonen, Pyörälä ja Aaltonen tekivät comebackinsa. Humlit, Donskoit, Kemppaiset sun muut jatkoivat edelliskaudelta. Tulijapuolella oli Kähköstä, Maxwelliä (jolta jo silloin odotettiin paljon), nuori ja lupaava Rynnäs yms. Oman Kärppäfani-ajan kovimmat ennakkoluulot osui nimenomaan tuon kauden jengiin.

Sen jälkeenkin on kyllä olleet odotukset tapissa ja jengit paperilla kovat, mutta olihan tuo nyt jo kauden alla paperilla sellainen jengi että oksat pois. Muistan sen odotuksen kun Maxwell taikka Aaltonen oli pitempään loukkaantunut ja pelasivat vihdoin ensimmäisen pelin yhdessä. Taisi mediakin nimetä joksikin "tuomionpäivän ketjuksi" tjsp. Ei se missään nimessä keskinkertainen ollut.

E: Arajuuret Aravirroiksi. On näin kesällä vielä vähän liikaa futiksessa kiinni.

Lisää edittiä: Voi kun tuota kautta edeltävän fiiliksen saisi vielä joskus takaisin. Kauden avausta odotti innoissaan ja usko jengiin oli kova. On tullut kasvettua sen verran että halliin jos eksyy niin katsomonosa on eri, mutta enemmän pelottaa tämä hengetön, jopa vähän väliinpitämätön usko.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Kähkönen oli tullut jo edelliselle kaudelle ja teki Kärpissä 19 maalia.
Aivan. Hieman mietin tuota mutta oli sen verran vahva muistikuva että olisi tullut Laten kanssa Bluesista, että olisin lähtenyt tarkistamaan asiaa. Silti allekirjotan loput viestistä. Helvetin vahva jengi jo paperilla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä olisiko parempaa ketjua, mutta laitetaan nyt tänne.

Kyllähän tulevalla UTJ:llä on työsarkaa ja toisaalta saa rakentaa "omanlaisensa" joukkueen kaudelle 24-25. Uudet hankinnatkin ovat vuoden lapulla ja samoin tuli esim Antonen.

Sopimus loppuu tämän kauden jälkeen:

Kokko (laina päättyy)

Ohtamaa
Paaso
Pieniniemi (laina)

Antonen
Anttila
Björkqvist
Bunnaman
Heikkala
Hermonen
Jakobsson
Junttila
Kemppainen
Koivunen (laina)
Koskenkorva (sisältää option)
Lohisalo
Mingoia
Tiivola
Turunen

Varsinkin hyökkäyksessä on tällä hetkellä 4 pelaajaa (Ala-Siurua,Antti-Roiko,Hyry,Yliniemi) joilla sopimus vielä jatkuu ja kun ainakin osa pelaajista alkaa jo syksyllä-alkutalvesta miettimään ensi kauden kuvioita niin on siinä UTJ:llä hommaa kun mahdollisesti pitää vielä tämänkin kauden joukkuetta jossain kohtaa säätää.
Olisi varmasti aiheelle sopivampikin ketju eli @Petofani aiemmin jo avaama ”Oulun Kärpät kaudella 2024-2025”, mutta meneehän tuo täälläkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki, Leijonat, Mestis, alasarjat.
Mikäköhän mahtaa olla rooli nuorille Antti-Roikolle, Lohisalolle ja Yliniemelle?

Siellä on kuitenkin rotaatiossa oletettavasti Hermosta, Heikkalaa ja Koskenkorvaa edellä ja onko U20-sarjaan enää järkeä Yliniemeä tai Lohisaloa laittaa?

Hermekseen pelaamaan Mestistä? Vai kierrätetään 18 hyökkääjän rotaatiota? Siihen en jaksa uskoa.

Mitä mieltä olette?
 
Otinkin jo vähän kantaa aiheeseen pidemmässä postauksessa tuossa aiemmin tällä palstalla, mutta Antti-Roiko ainakin pelasi viime kaudella jo Mestiksen läpi erittäin hyvin paperein ja ansaitsee oikeasti kunnon näytön paikan Liigassa —> 3. ketjuun laitaan heti aluksi ja loppu miehestä itsestä kiinni.

Lohisalolle loukkaantumisten kautta näytönpaikkoja ja pelejä vähintään nelosen laidassa. Näiden osalta sanoisin Heikkalan ja Jakodssonin olevan liikaa nykyrosterin laituriosastolla, eikä heidän tulisi olla viemässä peliaikaa/-paikkaa Antti-Roikolta ja/tai Lohisalolta.

Yliniemen laittaisin Hermekseen lainalle, josta hänet saa takaisin jos oikeasti tarvetta syntyy. Samalla saa miesten pelejä alle. Kossun kuitenkin pitäisin rosterissa 5. sentterinä ja näinollen Yliniemelle ei oikein jää reittiä pelaavaan rosteriin tällä kaudella.
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainahan nuo mestarijoukkueet jälkeenpäin vaikuttaa superkovilta, mutta kyllä tuossa 2014 joukkueessakin paljon tosiaan kysymysmerkkejä oli, vaikkakin myös kovempia supertähtiä. Onhan meillä kuitenkin nytkin siellä Ohtamaata ja Koivistoa pakistossa, jotka kyllä vastaavat ihan Kukkosta noina vuosina.

Ja esimerkiksi Viuhkola oli jo hyvinkin rikki tuona viimeisenä vuotenaan, Kemppainen oli tehnyt edellisellä kaudella 13 pistettä eli taisteli lähinnä Keräsen kanssa pelipaikasta. Eli kyllä meidän sentteristö on todella kova nyt. Junttila ja Donskoi olivat vielä käytännössä junnuja tuolloin. Ja jos vertaa nelosketjuja eli vaikkapa Björkvist/Hyry/Anttila vs Alikoski/Keränen/Suoranta niin eroa on kyllä tämän joukkueen eduksi (2 NHL-taustaista pelaajaa nelosessa jos noin pelattaisiin, käsittämätöntä). Ja hei, Mise oli tuolloin ykköspakkiparissa..

Itse en ainakaan odottanut tuolta joukkueelta mitään, mutta varovaisen optimistinen olin toki koska pitkästä aikaa saatiin moderni jääkiekkovalmentaja penkin taakse. Saa nähdä kauanko nyt pitää sellaista odottaa vai vieläkö Latella olisi uusia temppuja hihassa. Ehkä Liigan taso oli heikompi, jos ennakoissa Kärppiä kärkikahinoihin veikattiin.

2014-joukkueen eduksi lasken, että se porukka taisi olla nuorempi ja siihen osui onnekkaasti sopivasti lopullista läpimurtoaan lähestyviä pelaajia (JJJ:n lisäksi Nutivaara, Pokka, maalivahdit). Tässä joukkueessa sellaisia ei ole oikeastaan kuin Koivunen ja hänenkään keikkuminen pistepörssin kärkisijoilla ei yllättäisi enää ketään.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kummallista, että Ville Koivunen puuttuu yhä Kärppien pelaajalistasta kotisivuilla. Siellä on taidettu jäädä siihen uskoon, että hän ei missään vaiheessa käynytkään muualla.
Nyt on Koivunen ilmestynyt Kärppien sivuille numerolla #41. Eli Jandus saa ilmeisesti pitää alun perin hänelle annetun numeron #63 ja Koivunen tekee täten paluun toissa kaudella pelaamaansa numeroon 41. Eli tuttu numero tuokin toki Koivuselle jo, vaikka viime kaudeksi halusikin hämärien muistikuvieni mukaan vaihtaa numeron johonkin toiseen.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Nyt on Koivunen ilmestynyt Kärppien sivuille numerolla #41. Eli Jandus saa ilmeisesti pitää alun perin hänelle annetun numeron #63 ja Koivunen tekee täten paluun toissa kaudella pelaamaansa numeroon 41. Eli tuttu numero tuokin toki Koivuselle jo, vaikka viime kaudeksi halusikin hämärien muistikuvieni mukaan vaihtaa numeron johonkin toiseen.
Jospa Koivunen ole tähän tottunut, eikä hän tuntisi itseään Silliksi.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Heitetään villi veikkaus: Carl Jakobsson on tulevalla kaudella yksi Kärppien tärkeimmistä pelaajista ja 30 pistettä menee rikki.
Todennäköistä? Ei.
Mahdollista? En tiedä.
Mutta kun riittävästi heittelee niin joskus voi osua (ja voin sitten sanoa "minähän sanoin").

Viime kaudelle hankitut todella kovat pelimiehet olivat kyllä kaupungissa viimekaudella, mutta saapuvat vasta nyt työpisteelle :)

Jos unohdetaan umpisurkea viimekausi ja tilastot alla olevilta pelimiehiltä,
olisi Kärpät kärkikahinoissa ennakkokaavailuissa jos joukkueeseen olisivat nyt liittyneet mm:

Carl Jakobson
Teemu Turunen
Peter Tiivola
Joonas Kemppainen
Tommi Kivistö
Julius Junttila
Kasper Björnqvist
Marko Anttila

Joukkueeseen saatiin vielä naarattua kesällä:

Niklas Westerholm
Miika Koivisto
Martin Jandus
Vicktor Berglund
Joose Antonen
Trevor Mingoia
Connor Bunnaman

Kun huomioidaan, että Koskenkorva, Hyry ja Ville Koivunen saatiin jäämään
ja kapteenina jatkaa Atte Ohtamaa, ei tätä joukkuetta voi jättää kärkikahinoista millään konstilla pois.

Lauri Marjamäki saatiin vielä kirsikkana kakun päälle valmentajaksi.
On perkele ihme, jos ei nyt palata kärkikahinoihin.

Uskomaton pakisto, todella mahtava sentterinelikko,
On rightin ja leftin ratkaisijaa ja maalissa aina loistanut Westerholm.

Perkele, tää on meidän kausi :)
 
JPL

Nyt äkkiä sama resepti tähän suuntaan!
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Heitetään villi veikkaus: Carl Jakobsson on tulevalla kaudella yksi Kärppien tärkeimmistä pelaajista ja 30 pistettä menee rikki.
Todennäköistä? Ei.
Mahdollista? En tiedä.
Mutta kun riittävästi heittelee niin joskus voi osua (ja voin sitten sanoa "minähän sanoin").
Eihän sitä koskaan tiedä jos kemiat sattuu natsaamaan jonkun kanssa. Vähän tuntui viimekaudella Carlin peli sellaiselta kyttäilyltä eikä oikeen missään vaiheessa ollut pelin päällä.

Myös Marjamäen pelikirjamuutos voi olla useammalle pelaajalle mahdollisuus tuoda esiin vahvuuksiaan. Jakobssonin osalta nähtäväksi jää mitkä ne vahvuudet ovat.
 
Käväisin jäitä katselemassa, josta muutavia havaintoja:

- Harjoitteet keskittyivät todella paljon kamppailu- ja kääntöpelaamiseen sekä paineen alta lähtöihin omista.
- Käännettiin peliä puolustajien kautta nopeasti ylöspäin jo keskialueelta, jotta päästiin paineistamaan (jopa välillä kahdellakin syvään asti!)

- Selvästi pyrkimyksenä oli kovalla luistelulla lähteä omista mahdollisimman nopeasti ja peliä kääntäen päästä antamaan painetta.

- Anttilan ja Kemppaisen jalat näyttivät siltä, kuin olisivat koko kesän olleet betonissa (toki isoja kavereita ovat ja alussa ollaan)

-Tiivolan jalka näytti erittäin freesiltä ja järjesteli kavereille monta kertaa hyviä paikkoja.

-Koivusella jalkoja tullut kesän aikana huomattavasti lisää ja meno näytti irtonaiselta, olivat Tiivolan kanssa aika tehokas pari ja löysivät toisensa.

-Marjamäen puheessa toistui harjoituksen aikana monta kertaa huuto "ja mennään!" tai "Paine!"

Liian suuria johtopäätöksiä on tietenkin vaikea tehdä vielä, mutta ei siellä ainakaan minun katsoessani mitään viivelähtöjä hinkattu tai alaspäin pudoteltu. Kiekkoa laitettiin viivaan ja toimitettiin maalille vähintään kahden pelaajan ajaessa sinne.

Katsellaan muuttaako Marjamäki pelikirjaansa, mutta näin lyhyellä otannalla näyttäisi siltä että muutoksia olisi tulossa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Kiitokset Karvaturri tilannepäivityksestä, nämä ovat aina tervetulleita:)
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.
 
Liitteet

  • IMG_1461.jpeg
    IMG_1461.jpeg
    472 KB · kertaa luettu: 153

Redimor

Jäsen
Käväisin jäitä katselemassa, josta muutavia havaintoja:

- Harjoitteet keskittyivät todella paljon kamppailu- ja kääntöpelaamiseen sekä paineen alta lähtöihin omista.
- Käännettiin peliä puolustajien kautta nopeasti ylöspäin jo keskialueelta, jotta päästiin paineistamaan (jopa välillä kahdellakin syvään asti!)

- Selvästi pyrkimyksenä oli kovalla luistelulla lähteä omista mahdollisimman nopeasti ja peliä kääntäen päästä antamaan painetta.

- Anttilan ja Kemppaisen jalat näyttivät siltä, kuin olisivat koko kesän olleet betonissa (toki isoja kavereita ovat ja alussa ollaan)

-Tiivolan jalka näytti erittäin freesiltä ja järjesteli kavereille monta kertaa hyviä paikkoja.

-Koivusella jalkoja tullut kesän aikana huomattavasti lisää ja meno näytti irtonaiselta, olivat Tiivolan kanssa aika tehokas pari ja löysivät toisensa.

-Marjamäen puheessa toistui harjoituksen aikana monta kertaa huuto "ja mennään!" tai "Paine!"

Liian suuria johtopäätöksiä on tietenkin vaikea tehdä vielä, mutta ei siellä ainakaan minun katsoessani mitään viivelähtöjä hinkattu tai alaspäin pudoteltu. Kiekkoa laitettiin viivaan ja toimitettiin maalille vähintään kahden pelaajan ajaessa sinne.

Katsellaan muuttaako Marjamäki pelikirjaansa, mutta näin lyhyellä otannalla näyttäisi siltä että muutoksia olisi tulossa.
Rehellisesti: Mahtava homma jo valmennus loi nahkansa ja nyt tullaan menemään sitä kunnon vastustajan päädyssä olevaa hurlumheitä. Tätä on kaivattu.

Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.

Turhaa ongelmaa laittaa kiertoon enää jos laidoille pystyy myymään kymmeniä kertoja enemmän mainontaa.

Jospa tämä lähtisi tästä nyt etenemään. Enää UTJ ja somesta vastaavat ajantasalle niin alkaa näyttämään ammattimaiselta seuralta.
 
IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.
Eiköhän tuo led-kaukalo aja tosiaan paremmin nyt noiden jäänalaisten mainosten asian, joten otettu pois jäätä pilaamasta. Hienoa jos näin on
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
@Karvaturri68 kiitoksia raportista, kuulostaa lupaavalta. Eipä tosin yllätä, ettei vedellä enää mitään viivelähtöjä, koska eivät ne toimi, ja Kärpät nyt muutenkin yritti marraskuusta asti pelata aktiivista jääkiekkoa vaistoilla. Ehkä se nyt onnistuisi paremmin?

Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.
Kylläpäs näyttää Oulun Energia Areenan jää ja kaukalo oudolta, kun ovat ihan tyhjiä mainoksista. Tottunut katselemaan laidoilla sinistä, punasta, valkoista, mustaa jne väriä, mutta nyt ovatkin valkoiset.

Todella mukava juttu muuten myös, jos otettiin ne jäänalaiset ledit helvettiin. Jään taso palannee suht samalle tasolle kuin se ennen ledien laittamista oli. Vai palaako? No, se nähdään kohta. Jos palaa, niin pelaajat kyllä arvostavat. Viime kaudella oli nimittäin rivien välistä luettavissa jonkinmoista vitutusta siitä, että Suomen paras jää on tuhottu led-näyttöjen vuoksi.

Tuo muuten ihan kivan parannuksen alkushow'hun tuo led-kaukalo.

Alkais jo!
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.
Jääkoneet on lyöty päälle, mutta itse jäädyttämistä ei ole vielä aloitettu tuossa kuvassa. Jos olisi, niin kyllä siellä ne normaali mainoksetkin kaiketi olisi jo paikoillaan? Toivotaan kuitenkin, että ne led-näytöt myös jätetään pois led-kaukalon myötä.
 
Ai niin totta. Mutta ennen mainoksia joutuvat laittamaan jonkin verran jäätä ja sitten mainokset ja jokunen sentti jäätä vielä pinnalle.

No mutta toivottavasti jättävät ne pois, koska led-kaukalo hoitaa saman asian paremmin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Myös Marjamäen pelikirjamuutos voi olla useammalle pelaajalle mahdollisuus tuoda esiin vahvuuksiaan. Jakobssonin osalta nähtäväksi jää mitkä ne vahvuudet ovat.
Jakobsson oli kyllä kohtuullisen kylmä viimeistelijä. Tiedä, mitä sieltä vielä tulee. Jos Marjamäki iskee yhteen super-nelosen eli Björqvist-Hyry-Anttila, niin Jakobsson voisi päästä räpsimään maaleja Junttilan ja Tiivolan kanssa.
 
Meidänpeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liiga, KooVee, KPK, Chicago Blackhawks
Hallilla otettu jäänalaiset led-näytöt pois?

Jäädytys alkanut ja en ainakaan kuvan perusteella näe. Ja onhan se mahdollista että se tulee vielä, mutta en nää järkeväksi koska laidat ovat ledeillä.
Onko jäämestari edelleen sama kuin aiemmin? :D Ja onko tietoa onko jäädytyskoneistolle, putkistolle yms tehty nyt mitään kun ongelmia jään kanssa on ollut turhan usein? Todennäköisesti on, kun on kuitenkin investoitu luullakseni kalliiseen ledikaukaloon ja uuden areenan aikataulusta ei taida vielä olla tietoa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös