Mainos

Oulun Kärpät 2023–2024 – mikä neuvoksi?

  • 439 405
  • 1 941

Redimor

Jäsen
Koko valmennus vaihtoon, myös Ari Hilli. Näytöistä huolimatta. Kuuluu samaan saunaseuraan. Vai miksi juuri Ari Hillin poika valittiin kesken kauden kärppien videovalmentajaksi pari kautta sitten? Hänenki näytöt jäi lopulta aika vaatimattomiksi videovalmentaja
Ei tulosurheilussa vaihdeta kuin ne jotka eivät tee tulosta. Ne kannattaa pitää joilla tuloksen tekeminen onnistuu.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mutta onko tuo se juurisyy? Minulle ei ainakaan ole varmuudella selvinnyt, onko alkukauden passiivinen pelaaminen ollut Marjamäen oma tavoitetila vai ajoivatko jotkut muut tekijät pelaamisen sellaiseksi. Oma käsitykseni on, että Laten tavoite olisi peluuttaa hyökkäys- ja puolustuspelaamisen suhteen tasapainossa olevaa kiekkoa, jossa tehdään paljon ja päästetään vähän maaleja. Kuten hänen edellisellä aikakaudella tapahtui.

Oli miten oli, eihän Marjamäkikään nyt sitten ole löytänyt lääkkeitä siihen, miten Kärpät saadaan taas menestymään. Hän on nyt kolmas peräkkäinen epäonnistunut päävalmentaja (Mamba toki onnistui aluksi loistavasti, mutta taantui sittemmin). Toki voidaan todeta, että Marjamäellä olisi nyt ollut edeltäjiään paremmat pelaajat käytössään. Samalla kuitenkin lukuisia pelaajia on kritisoitu mm. täällä palstalla, että eivät ole olleet sitä mitä piti. Minä en ole päässyyt selvyyteen, onko syy pelaajien huonouteen heissä itsessään, valmennuksessa vai muussa toimintaympäristön epäkohdassa.
Olen samaa mieltä Derksenin kanssa eikä mielestäni Marjamäki ja muu valmennus Hilli mukaanlukien ole pääsyy heikkoon menestykseen. He kaikki tyynni ovat ammattimiehiä ja ukkojumalakaan ei pystyisi parempaan tällä hetkellä. Ongelmat ovat paljon syvemmällä ja mistäs me tiedetään minkälaista tulehdustilaa koko organisaatio potee. Jos katsotaan kokonaisuutta, siellä on vallalla vahvasti vanhat pelikaverit ja heidän kaverinsa ja sukulaisensa, siitä syntyy se sisäsiittoisuus eikä nähdä enää kokonaisuutta. Katsokaa nyt ketkä siellä patsastelee ja viimeisin hankinta on vielä etelän auringossa, näin tärkeällä hetkellä. Luullaan että rahalla ongelmista selvitään. Ei muuten selvitä vaikka se raha tärkeää onkin.
 

Micol

Jäsen
Olen samaa mieltä Derksenin kanssa eikä mielestäni Marjamäki ja muu valmennus Hilli mukaanlukien ole pääsyy heikkoon menestykseen. He kaikki tyynni ovat ammattimiehiä ja ukkojumalakaan ei pystyisi parempaan tällä hetkellä. Ongelmat ovat paljon syvemmällä ja mistäs me tiedetään minkälaista tulehdustilaa koko organisaatio potee. Jos katsotaan kokonaisuutta, siellä on vallalla vahvasti vanhat pelikaverit ja heidän kaverinsa ja sukulaisensa, siitä syntyy se sisäsiittoisuus eikä nähdä enää kokonaisuutta. Katsokaa nyt ketkä siellä patsastelee ja viimeisin hankinta on vielä etelän auringossa, näin tärkeällä hetkellä. Luullaan että rahalla ongelmista selvitään. Ei muuten selvitä vaikka se raha tärkeää onkin.
Eli, kun valmennuksessa on kerran 'ammattimiehiä', niin syy ja vika ei voi olla ainakaan siellä, että tämä kausi on menossa pahasti vihkoon? Aika erikoisesti koitat nyt vähätellä valmennuksen vastuuta menestyksen kannalta ja laittaa syyt lähinnä organisaation niskoille. Onhan sielläkin osastolla tottakai kritisoitavaa, mutta ei poista edelleenkään valmennuksen (ja pelaajien) vastuuta tässä taapertamisessa. Jos pääsyyllinen on nimettävä tämän kauden runkosarjafarssiin, niin se ei voi olla kyllä kukaan muu kuin Lauri Marjamäki - ei kahta sanaa. Muilla sitten omat osuutensa - eikä vähiten Harri Aholla.

***

Miksi muuten Hillin nimi pitää vetää väkisin moneen asiaan / viestiin mukaan? Ei sillä miehellä ole mitään vitun tekemistä pelitapa-asioiden kanssa, eikä ole ollut enää edes hetkeen mukana vaihtoaitiossa. Hän hoitaa maalivahtivalmennuksen moitteetta ja se on nykyään Kärppien selvästi vahvin osa-alue urheilupuolella, kun kaikessa muussa sakkaa. Hän jatkakoon näillä näytöillä niin pitkään, kun homma toimii - eli pitkään.
 

KovajuttuHei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näin epätoivon partaalla on hyvä unelmoida paremmasta ja ensi kausi onkin suuren nousun alku. Suurimman muutoksen pitää tulla valmennukseen ja tuoda uusi päävalmentaja, joka toisi mukanaan omat apuvalmentajat. Haba voisi tajuta irtisanoutua virastaan ennen kuin hallitus ja Virkkunen pakon edessä purkaa miehen työsopimuksen. Pelaajasopimuksissa on tilanne, jossa huonoja soppareita ei aivan hirveästi ole. Sen takia oma toivekokoonpano voisi olla seuraavanlainen

Turunen - "Manninen"/Kunyk - "Baptiste" tai joku samankaltainen voimakas ja taitava työtätekevä laituri
Puhakka - Tiivola - "Wännström"
Björkqvist - Hyry - Antti-Roiko
Hermonen - Koskenkorva - Anttila

Ja loukkaantumisten aikaan sitten korvaajina voi olla Lohisaloa, Yliniemeä ja Heikkalaa

Koivisto - Pokka
Ohtamaa - Pelli
Kivistö - Olkkonen
Paaso


Westerholm
Kokko

1. ketjuun Turusen ja taitavan sentterin lisäksi Baptisten kaltainen maaleja tekevä hyvä laituri sopisi kuin nenä päähän.

Tiivolan lähteminen on liipaisimella niin huonon kevätkauden takia, mutta voisin nähdä eri valmentajan alaisuudessa ihan ok 2. sentterinä. Kotiutetaan Tapparasta Puhakka ja kiinnostavana villinä korttina Tiivolan tutkapari Wännström saattaa irrota Saksasta tämän kauden jälkeen. Ei välttämättä ehkä häntä, mutta vähintään samanlainen ylivoiman spesiaalipelaaja, joka elää yv-maaleista.

3. ketjussa nälkäistä ja nuorta ja siihen Björkqvist painamaan sata lasissa joka ilta. Hyryn voi nostaa 2. ketjuun jos Tiivolalla ei pelaaminen nappaa.

Nelonen on omasta mielestä selkeästi nuo kolme ja tuolla kolmikolla myös varmasti pelaaminen toimii.

Puolustukseen kovat satsaukset ja tuolla kuusikolla kyllä mestaruushaasto ei jää puolustuksesta kiinni. Kahden tutun nimen lisäksi heittäisin Rundbladin tilalle Pellin, jota on huhuttu Ilvekseen mutta käsittääkseni ei sopparia vielä kyllä ole.

Maalivahdit ovat varmat ja todennäköisesti runkosarjassa peluutukset menevät aikalailla tasan.

Päävalmentajaksi Miettisen Tommi tai Jouko Myrrä. Joku muukin nousussa oleva ilman Kärppäsiteitä oleva valmentaja kyllä kelpaisi myös.

Näillä aseilla voitaisiin hyvillä mielin mennä ensi kaudella nostamaan pohjoista huipulle jonne se kuuluukin.
 

johtaja48

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Päävalmentajaksi Miettisen Tommi tai Jouko Myrrä. Joku muukin nousussa oleva ilman Kärppäsiteitä oleva valmentaja kyllä kelpaisi myös.
Itselläkin pyörii jatkuvasti mielessä, että miksi helvetissä kärppien päävalmentajan pitäisi olla aina seuralle ennestään tuttu, joko nostetaan apuvalmentajan paikalta tai sitten Marjamäki tyyliin haetaan muualta tuttu mies takaisin. Mistä tämä aate ylipäätään tulee ja miksi siitä ei luovuta?

Kuten varsinkin nyt Mikkolan ja Marjamäen aikakausina on huomattu, se ei todellakaan toimi enää. Seura kaipaisi uusia tuulia muualta, ja ehdottomasti Hilliä lukuunotammatta koko valmennustiimin voisi vaihtaa muualta tuleviin ukkoihin.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kenelle jatkoa, kenelle ei? Hieman pohdin sopimuksettomien ja lähtevien asemaa. Täytyy myös korostaa, että tuomioni on enemmän ennuste kuin mielipide.

Joel Blomqvist (jatkoa/NHL)
- Tekee NHL-sopimuksen, mutta yksi ehjä kausi Euroopassa ei olisi pahitteeksi. Sen päättänee viimeistään Penguins harjoitusleirin jälkeen. Laskeeko Kärpät jo tässä vaiheessa Westerholm-Kokko-kaksikon varaan, eikä tee Blomman kanssa jatkoa?

Leevi Meriläinen (NHL)
- Ottawa kutsuu Liiga-kauden komeettaa. Kiinnitettiin Kärppiin ennen NHL-sopimusta, mutta paluu epätodennäköinen ilman monien seurauksien summia. Lähtee etenemään farmin kautta, kuten Rinne aikanaan ja Annunen nykyään.

Ludvig Byström (ei jatkoa)
- Teräsmies Ludden on aika vaihtaa maisemaa. Nauttinut seurajohdon suurta luottamusta ja varmasti pidetty pelaaja joukkueen sisällä. Hyvä hankinta Mannerin joukkueeseen, mutta kaksi viime kautta ovat olleet valtavaa takapakkia. Hyökkäyspään taidot ovat rajalliset, mutta on myös liian pehmeä omassa päässä.

Joona Mourujärvi (ei jatkoa)
- Todennäköisesti Mestis kutsuu, koska tulee yli-ikäiseksi U20-joukkueessa. Sopimuspuolustaja, mutta ei Liiga-pelejä tällä kaudella. Potentiaalia pelata vielä Liigassa ja erottuu edukseen kätisyydellään. On Liigan sivujen mukaan pelipaikkansa pienin (170/70).

Topi Niemelä (NHL)
- Lainapelaajan onnistumisesta ottaa seuraava askel voi olla helposti yhtä mieltä, mutta kaikkea hyvää silti hänelle.

Jaakko Niskala (ei jatkoa)
- Vielä varsin nuori puolustaja tarvitsee enemmän vastuuta muualta kehittyäkseen pysyvästi Liiga-tason puolustajaksi. Mitään ei ole vielä menetetty.

Atte Ohtamaa (jatkoa)
- Ikää on jo sen verran, että Kärpät näyttäytyy vahvana ykkösvaihtoehtona jatkaa uraa ja ulkomaat saattaa olla nähty. Mikään ei ole varmaa, sillä Allu on yhä kansainvälisen tason yleispakki ja vahva ehdokas myös Leijonien kapteenistoon. Optimaalisempi rooli saattaa olla jatkossa kuitenkin kakkosparissa.

David Rundblad (rajatapaus)
- Erittäin kaksijakoisen kauden pelannut konkaripakki. Parhaimmillaan eliittiluokan yleispuolustaja, joka tekee läpi pelin oikeita asioita, mutta pahimmillaan löysä palkkasoturi. Terävin hyökkäyspään osaaminen puuttuu ollakseen kärkipuolustaja. Viihtyy tiettävästi hyvin Oulussa.

Petter Emanuelsson (ei jatkoa)
- Viime kauden täsmähaku, joka hieman yllättäenkin teki eniten maaleja Kärpistä, usein Troy Bourken syötöistä. Aktiivinen karvaaja, joka sopeutui Ouluun erinomaisesti ja sai jatkon. Ei kannata odottaa maalintekijää, mutta kahden suunnan osaamiseltaan on arvossaan. En kuitenkaan näkisi enää paikkaa kärkiketjuissa ja (näillä näkymin) Marjamäen suunnitelmissa.

Julius Junttila (jatkoa)
- Tämä ei ole oma mielipide, vaan oikeastaan karu totuus Junttilan asemasta Kärpissä. Hyvinä iltoina vanhat taidot ovat vielä tallella, mutta säännöllisen top6-roolin voi kyseenalaistaa.

Otto Karvinen (ei jatkoa)
- Arvokas osa nelosketjua ja suunnilleen tiedettiin mitä saatiin. Ei tule enää paremmaksi pelaajaksi. Tämä ei ole oma mielipide, mutta en näkisi syytä jatkolle. Toisaalta jatkosopimus ei olisi paljon jo tälle kaudelle nähtyä paluuta yllättävämpi uutinen ja Odella on paikka ainakin kärppäyhteisön sydämissä.

Joonas Kemppainen (rajatapaus)
- Kemppaisen tiedettiin julkisesti katselleen viime keväänä pelipaikkaa myös ulkomailta ja osittain siksi teki Kärppiin vain vuoden sopimuksen. Hyvä aloittaja ja tuonut tuttuja vahvuuksiaan, mutta antaa tasoitusta luistelussa. Ikä näkyy, mutta kelpaa vielä Leijoniin.

Ville Koivunen (NHL)
- Kärppien parhaimmistoa kevätkauden valoisimmilla hetkillä. Saanut U20-kisoissa nähtyjä lukkoja auki kauden edetessä ja on hyvällä tiellä kohti NHL-valloitusta. Sopimusteknisesti tulokaskausi lähtee U20-ikäisten liukumasäännin turvin käyntiin ensi kaudella.

Cody Kunyk (ei jatkoa)
- En henkilökohtaisesti ole jatkoa vastaan. Erottuu Kärppien sentteristössä luistelullaan ja pelinlukutaidoillaan, vaikka monesta syystä vahvuudet eivät ole parhaalla tavalla realisoituneet. Palasi täksi kaudeksi Ouluun otettuaan itse yhteyttä. Ottajia on kuitenkin varmasti myös Euroopassa ja rahakkaammissa ympyröissä, mutta toisaalta Kunykilla on perspektiiviä.

Tuukka Tieksola (NHL)
- Sopimus Carolinaan jatkuu normaalisti, mutta viimeistä kautta. Ei ole erottunut edukseen muista prospekteista, vaikka perustaso riittää AHL:ään. Ulososton uhka on omaan silmään mahdollinen, mutta toivottavasti Tasen visiitistä oli enemmän hyötyä.

Liipaisimella sopimuksesta huolimatta?

Mikko Niemelä
- Löytyykö enää tilaa Brynäs-visiitin jälkeen? Kertoo palaavansa vahvempana takaisin. Omaan silmään ei asiaa enää edes kolmospariin.

Kasper Björkqvist
- Niin paljon kuin pidänkin Björkqvististä, on ollut odotuksiin nähden pettymys. Vaikka roolia tulosyksikköön on vaikeampi kaavailla Kärpissä, tehot ovat jääneet vähäisiksi ja Björkqvist on hukkunut pelitavassa harmaaseen massaan. Toivon Kapelta onnistumisia ja ennen kaikkea sitä tuttua energiaa, kunhan mies on jälleen täydessä terässä.

Julius Hermonen
- Vieläkö jatkaa rotaatioroolissa 26-vuotiaana? Tilannetta ei juuri helpota Heikkalan kasvanut vastuu. Maisemanvaihto veisi uralla eteenpäin.

Carl Jakobsson
- Alun alkaen turhan oloinen hankinta. Projektiluontoinen arpa ja aihio, joka on väläytellyt spedemäisiä ominaisuuksia, mutta täyttää lopulta hädin tuskin ulkomaalaisvahvistuksen kriteereitä.

Jesse Koskenkorva
- Hieman samassa tilanteessa kuin Hermonen. Hyry on syönyt pelipaikan nelosketjusta ja vastuu on jäänyt todella vähäiseksi.

Ville Leskinen
- Välit Marjamäkeen ja yleinen asenne ovat olleet viime aikojen puheenaihe, eikä suotta.

Lauri Marjamäki (ja "kumppanit")
- Voi kun olisikin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lauri Marjamäki (ja "kumppanit")
- Voi kun olisikin.
Marjamäen kuvittelisin olevan liipaisimella, jos tästä kaudesta on nyt tulossa sellainen pannukakku, kuin tällä hetkellä näyttäisi olevan luvassa. Nämä ns. "kumppanit" voivat sitten mennä sen taakse ja todeta, että reagoitu on vaikka kipeää tekikin ja nyt katseet eteenpäin. Sen suurempiin muutoksiin en pelaajiston ulkopuolella oikein jaksa uskoa.
 

Blackhawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät
Turunen - "Manninen"/Kunyk - "Baptiste" tai joku samankaltainen voimakas ja taitava työtätekevä laituri
Puhakka - Tiivola - "Wännström"
Björkqvist - Hyry - Antti-Roiko
Hermonen - Koskenkorva - Anttila

Ja loukkaantumisten aikaan sitten korvaajina voi olla Lohisaloa, Yliniemeä ja Heikkalaa

Koivisto - Pokka
Ohtamaa - Pelli
Kivistö - Olkkonen
Paaso


Westerholm
Kokko
Tykkään tästä "laatu korvaa määrän" asenteesta. Omasta mielestäni etenkin Kärppien hyökkäys on sysipaskasti roolitettu. Hyökkäys on ostettu täyteen isolla rahalla entisiä pistelinkoja sen enempää miettimättä että mikä rooli kellekin sopisi. Tuloksena on sitten nähdyn kaltainen sieluton ostojoukkue.

Tästä ei varmastikaan meno hirveästi paskentuisi jos nyt ensimmäisenä lähdetään siitä että pistetään ylivoima kuntoon. Siis yksi rightin snaipperi ja yksi sulavasti liikkuva ja kiekkoa pommittava pakki viivaan kiitos. Onko ne sitten vaikka juuri Pokka ja Baptiste? Nämä kaksi paikkaa kun saadaan kuntoon, löytyy loput palaset kyllä jo omasta takaa. Turunen oikealle ja vaikka Björkqvist maalin eteen, niin aivan varmasti tulee tulosta.

Uskon että Kunyk, Björkqvist, Rundblad ja Tiivola pystyvät varmasti parantamaan tästä kaudesta, kunhan poikien annetaan pelata ja Kappe pysyy terveenä. Ohtamaa on jo seuralegenda joka hoitaa sopivassa roolissa hommansa, Turunen on ollut harvoja valopilkkuja ja Anttila on hoitanut oman tonttinsa kunnialla. Junttilalle, Kemppaiselle, Kivistölle, Byströmille, Emanuelssonille ja Leskiselle näyttäisin mononkuvaa takalistoon.

Oma Kärpät 2023-2024 näyttäisi kutakuinkin tältä:

Hyökkäyksessä jatkaa: Turunen, Kunyk, Björkqvist, Tiivola, Anttila, Hyry, Antti-Roiko, Koskenkorva, Hermonen, Heikkala
Ostoslistalle: Rightin snaipperi (saa olla kalliskin)

Pari paikkaa jätän hyökkäyksestä avoimeksi vielä tässä vaiheessa.

Puolustuksessa jatkaa: Ohtamaa, Rundblad, Olkkonen, Paaso,
Ostoslistalle: Ylivoimapakki (tämä saa myös olla kalliskin)

Jätän tänne myös pari paikkaa avoimeksi vielä tässä vaiheessa.

Veskariosastolla Westerholm, Kokko

Ensi kauden kärppäjoukkue ei tarvitse kallita miljoonamiehiä jämärooleihin tai alisuorittamaan ylempiin ketjuihin. Riittää kun on muutama säkenöivä tähti, sitä kautta ylivoima kunnossa ja nuoria ja nälkäisiä alemmissa ketjuissa isompaa roolia janoamassa. Less is more, laatu korvaa määrän ja sitä rataa.

Toimiston puolen asioihin täällä on kyllä ollut helvetin hyviä kommentteja. En nyt jaksa muuta kommentoida kuin että Hilli ja Virkkunen ovat ainoat jotka saa täältä puhtaat paperit. Lopuille voidaan minun puolesta näyttää ovea.

Tosielämässä toki ensi kauden joukkue on jo Laten Latelle kasaama, joten todennäköisesti sama meno jatkuu ensi kaudellakin. Sitä seuraavan kauden valmentaja tulisi kyllä ehdottomasti valita nyt keväällä ja aloittaa syksyllä Kärppien uuden tulemisen rakentaminen. Olisiko nyt ulkomaalaisvalmentajan paikka Tapparan malliin?
 
Viimeksi muokattu:

Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Tosielämässä toki ensi kauden joukkue on jo Laten Latelle kasaama, joten todennäköisesti sama meno jatkuu ensi kaudellakin. Sitä seuraavan kauden valmentaja tulisi kyllä ehdottomasti valita nyt keväällä ja aloittaa syksyllä Kärppien uuden tulemisen rakentaminen. Olisiko nyt ulkomaalaisvalmentajan paikka Tapparan malliin?
Oma suosikkini olisi Pekka Virta, mutta epäilen kannattaako hänen lähteä Kärppiin sitten kuitenkaan hyvässä liidossa olevaa uraansa (SaiPa:ssa epäonnistumisesta huolimatta) mahdollisesti vesittämään. Voi olla, että Virran hieman ärhäkkä olemus olisi myös liikaa Aholle ja muille mukaville miehille.

Lienee erittäin vaikeaa löytää sellaista ulkomaalaisvalmentajaa, jonka pelitapaosaaminen olisi tarpeeksi korkealla tasolla liigaan. Ja Kärppien scouttaamistason tuntien todennäköisyydet onnistumiseen olisivat aika mitättömät.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lienee erittäin vaikeaa löytää sellaista ulkomaalaisvalmentajaa, jonka pelitapaosaaminen olisi tarpeeksi korkealla tasolla liigaan. Ja Kärppien scouttaamistason tuntien todennäköisyydet onnistumiseen olisivat aika mitättömät.
En uskalla edes ajatella, millaisen ulkomaalaisvalmentajan Aho & co. onnistuisivat löytämään, kun pelaajienkin kanssa osumatarkkuus huitelee siellä 10% tienoilla.
 

T.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Luleå HF
Oma suosikkini olisi Pekka Virta, mutta epäilen kannattaako hänen lähteä Kärppiin sitten kuitenkaan hyvässä liidossa olevaa uraansa (SaiPa:ssa epäonnistumisesta huolimatta) mahdollisesti vesittämään. Voi olla, että Virran hieman ärhäkkä olemus olisi myös liikaa Aholle ja muille mukaville miehille.

Lienee erittäin vaikeaa löytää sellaista ulkomaalaisvalmentajaa, jonka pelitapaosaaminen olisi tarpeeksi korkealla tasolla liigaan. Ja Kärppien scouttaamistason tuntien todennäköisyydet onnistumiseen olisivat aika mitättömät.
John Tortorella Kärppiin, niin loppuu se muniinpuhaltelu :P
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En uskalla edes ajatella, millaisen ulkomaalaisvalmentajan Aho & co. onnistuisivat löytämään, kun pelaajienkin kanssa osumatarkkuus huitelee siellä 10% tienoilla.
Varmaan Dmitri Yushkevich. Löytyy Kärppätaustaa ja muiden puhelinnumeroita ei nyt tähän hätään ollut luettelossa.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Oma suosikkini olisi Pekka Virta, mutta epäilen kannattaako hänen lähteä Kärppiin sitten kuitenkaan hyvässä liidossa olevaa uraansa (SaiPa:ssa epäonnistumisesta huolimatta) mahdollisesti vesittämään.
SaiPasta surkeat näytöt ja kenkää, sieltä Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle tasolle. Mikä tässä on hyvää liitoa?
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
En uskalla edes ajatella, millaisen ulkomaalaisvalmentajan Aho & co. onnistuisivat löytämään, kun pelaajienkin kanssa osumatarkkuus huitelee siellä 10% tienoilla.
Ouluun saattaa olla vaikea houkutella ketään pohjoisamerikkalaista tai keskieurooppalaista ihan sijainnista johtuen, joten oma katseeni kääntyy valmentajiin, joilla on jonkinlainen side pohjoiseen jo entuudestaan.

Näillä spekseillä, täysin ilman mitään faktaa tai sen kummempaa tutkimusta mieleen tulee esim Hans Wallson, joka valmensi Skellefteån Ruotsin mestariksi ja on tuon jälkeen valmentanut mm NLA:ssa ja Tsekeissä:


Laajemmin ajateltuna, olisi raikasta vaihtelua saadaa liigaan valmentaja (tässä tapauksessa Kärppiin), jolle liiga on koskematonta maaperää.
 

Blackhawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät
En uskalla edes ajatella, millaisen ulkomaalaisvalmentajan Aho & co. onnistuisivat löytämään, kun pelaajienkin kanssa osumatarkkuus huitelee siellä 10% tienoilla.
:DDDDD

Nojoo, ajatuksena oli että Suomessa ei taida olla sellaista riittävän meritoitunutta valmentajaa joka uskaltaisi lähteä peluuttamaan rohkeaa ja ylöspäinsuuntautuvaa lätkää. Suomessa lähes jokainen kuuluu tähän Vierumäen koulukuntaan, mikä ei enää sytytä pelaajia eikä yleisöä.

Mutta tiedostan kyllä että rohkeus ei ole sellainen sana mikä olisi kovassa huudossa kärppätoimistolla. Tampereella on vähän eri meininki.
 

Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Laajemmin ajateltuna, olisi raikasta vaihtelua saadaa liigaan valmentaja (tässä tapauksessa Kärppiin), jolle liiga on koskematonta maaperää.
Pian se saadaan Tapparan puolesta. Odotan innolla! Oma ennustukseni on että Tappara tulee pian kokemaan suvantovaiheen ja hieman pelkään että se sattuu juuri Grönborgin kohdalla. Pelkään on siinä mielessä hassu sana ku puhutaan verivihollisen epäonnistumisesta, mutta pelko kohdistuukin kokonaisuuteen. Juuri ulkomaalaisen onnistuminen voisi poikia lisää katseita yhä kansainvälisempään toimintaan. Ulkoa tulisi lisää väkeä sisään, joka voisi ajaa myös Suomesta enemmän väkeä ulkomaille. Laajentunut kokemusperä toisi erilaisia haasteita ja lisäisi oikein kohdattua kehitystä koko lajin, mutta myös Liigan ja Suomen jääkiekon ympärille.
 

Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
SaiPasta surkeat näytöt ja kenkää, sieltä Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle tasolle. Mikä tässä on hyvää liitoa?
Mielestäni Virta on isossa kuvassa suorittanut erinomaisesti Liigassa jo pitkään, ensin KalPassa ja sitten Lukossa. Huonosti mennyt jakso paskassa SaiPassa ei kyllä ainakaan omissa silmissäni sitä miksikään muuta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Marjamäen kuvittelisin olevan liipaisimella, jos tästä kaudesta on nyt tulossa sellainen pannukakku, kuin tällä hetkellä näyttäisi olevan luvassa. Nämä ns. "kumppanit" voivat sitten mennä sen taakse ja todeta, että reagoitu on vaikka kipeää tekikin ja nyt katseet eteenpäin. Sen suurempiin muutoksiin en pelaajiston ulkopuolella oikein jaksa uskoa.

Varmasti fanit ja moni muukin ovat sitä mieltä että Late on nähty.
Minä en ole sitä mieltä. Jos päävalmentaja potkitaan yhteisymmärryksessä ensi kaudeksi
ja muu organisaatio saa puuhastella tuttuun tyyliin., sehän tarkoittaisi sitä, että palataan lähtöruutuun
ja Ahon hankinnoilla vedellään tuttua hutikutia ja vedetään arvalla uusi päävalmentaja. Kuka sellaista haluaa ?
Jos radikaaliksi pitää heittäytyä, niin koko seuran valmennus ja UTJ uusiksi sekä vapaamatkustajat Kukkonen & Mikkola samoista ovista. Sitten se vastaa uudisrakentaminen alkaisi. Minusta ei ole hyvä vaihtoehto.
Marjamäki tämän kauden jälkeen tietää ketkä heivataan kelkasta ja ketä tilalle. Virkkunen pitää niin hienosti taloutta ja Hilli valmentaa moket, niihin ei kantsi sorkkia. Sen sijaan Harri Ahon puuhat on nähty ja toivottavasti
vaihtuu, jopa niin että uusi johtaja tulisi täysin ulkopuolelta Oulua eikä sitä vihtomista enää jatkettaisi.
 

Blackhawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät
Raikas nimi Kärppien peräsimeen voisi olla 36-vuotias torniolainen Antti Alamäki, joka vaikuttaa tällä hetkellä Luleån valmennustiimissä. Kärppätaustaakin löytyy kolmen A-junnukauden verran, joten Oulu ei todellakaan olisi täysin tuntematon paikka. Käsittääkseni talo ja perhe löytyy Torniosta, joten perheellistä miestä tuskin tarvitsisi hirveästi Ouluun lahjoa. Raikkaita muutoksen tuulia tuova pohjoisen poika, jolla kielet taittuu ja menestyksen nälkää löytyy takuuvarmasti.


Miinuspisteitä tulee Luleån pieleen menneestä SHL-kaudesta, mutta toisaalta joukkue kävi CHL-finaaleissakin kokeilemassa. Kokemattomuudesta miesten pääsarjatasolla valmentamisesta myös miinuspisteitä, mutta se ei ole kyllä ennenkään estänyt.

Isoin plussa saunakerhoon kuulumattomuudesta, mutta ikävä kyllä kärppätoimistolla se meinaa miinusta.
 

Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Raikas nimi Kärppien peräsimeen voisi olla 36-vuotias torniolainen Antti Alamäki, joka vaikuttaa tällä hetkellä Luleån valmennustiimissä.
Nimensäkin puolesta sopisi hyvin Kärppiin.
 

Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ihan hyvä nosto Alamäen osalta, mutta itse näen, että tässä tilanteessa päävalmentajan tulisi kokenut koutsi, jolla on liigasta tuloksia ja kykenee valmentamaan aidosti voittavaa lätkää sekä pystyy vastaamaan liigan kovaan pelitavalliseen vaateeseen. Kaipaisin myös, että kyseisellä koutsilla olisi edelleen kova intohimo itsensä ja pelin sekä pelaajien kehittämiseen. Tommi Miettinen on omissa papereissa ainut vähemmän kokenut ja voittanut koutsi, jota voisin harkita myös. Jouko Myrrä ei itseäni henkilökohtaisesti vakuuta tarpeeksi paljon, että häntä kannattaisi tässä tilanteessa harkita. Se on selvä, että vapaamatkustaja Aho tulisi saada myös pois ja tilalle ansioitunut ammattilainen, kuten Sahlstedt jolle annettaisiin vapaus laittaa meidän pelaajatarkkailu/rekrytointi ammattimaiselle tasolle ja sieltä vapaamatkustajat pois kokonaan. Ylipäätään voittaminen ja ammattimaisuus tulisi saada takaisin keskiköön tekojen ei vaan poliittisten puheiden tasolla. Lisäyksenä, että tulevan päävalmentajan tulee saada päättää apuvalmetajistaan ja siinä voisi olla kanssa yksi asia, mihin tuleetus voisi olla paikallaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös