Mainos

Otto Karvinen Jokereihin

  • 50 162
  • 238

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Aivan käsittämätöntä. Eihän tuo osaa edes luistella kunnolla ja törmäilee omiin miehiin. Kuinka vähän on saatu tältä ex-jullilta. Liksa varmaan jengin kärkipäätä. Pitäisi näyttää esimerkkiä jäällä nuoremmille. Valle tulee olemaan "pikkuisen" eri maata.

Tuleeko Karvinen silti menemään valmennuksen papereissa Filppulankin edelle? Ei kait nyt sentään..?
 
Ilmalan Herra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jäin ihan oikeasti miettimään tuossa ottelun aikana, että ketäs hittoja meillä pelasikaan kakkos- ja kolmoskentässä, kun koko ajan jäällä tuntui vuorottelvan Forslundin ja Liuksialan kenttä. Liuksialalle ja Lindille olen valmis antamaan puhtaat paperit, mutta tän Karvisen olin jo viime vuoden syksyllä valmis passittamaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, mielellään yhdessä Määtän kanssa. Aivan luokatonta tekemistä koko ajan, tai no oli Odella yksi hieno laukauksen blokkaus tokassa erässä, mutta sekin taisi tulla vahingossa kompastuksen seurauksena.
 
D. Moylan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voiko Karvisella olla sopimuksessaan jonkinlainen takuu peliajasta? En tiedä tehdäänkö sellaisia sopimuksia, mutta muuten on vaikea ymmärtää peluutusta. Edelleen tykkään kaverista pelaajana nelosen grinderina, mutta rooli ylivoiman sniperina on jotenkin täysin absurdi.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ei ole. Joskus pelaajille kyllä luvataan, että saa esim. 5-10 peliä pelata tietyssä roolissa ja sen jälkeen katsotaan mihin riittää. Nämäkin yleensä vielä sovitaan valmennuksen kanssa, joten ei niitä sopimuksiin kirjata.
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voiko Karvisella olla sopimuksessaan jonkinlainen takuu peliajasta? En tiedä tehdäänkö sellaisia sopimuksia, mutta muuten on vaikea ymmärtää peluutusta. Edelleen tykkään kaverista pelaajana nelosen grinderina, mutta rooli ylivoiman sniperina on jotenkin täysin absurdi.
Voipi olla, että tämän päivän uutisen myötä tilanne muuttuu. Määtän luottomies ei välttämättä ole Dufvan luottomies. Ainakaan samaan rooliin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ode oli tänään mun mielestäni oikein hyvä, väittäisin että paras Jokeripelinsä. Heti ekassa erässä taklaukset loppuun joka kerta.
RD tuli taloon, niin täytyi alkaa näyttää mitä osaa. Mä luulen että Risto ottaa Karvisen hampaisiinsa ns. "hyvällä tavalla".
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Hyvää peliä vaikka siinä yhdessä vaihdossa oli tuplasti aineksia isoihin rangaistuksiin.
 
C14H18N2O5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
RD sano sille enne peliä "Ode hei, sä oot SM-kullan voittanu veteraani, oisko aika näyttää esimerkkiä?"

Ode nyökkäs, ja loppu on historiaa.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Edelleen noita joukkuetta haavoittavia aivopieruja tulee. Aivan sama kuin viime kaudella ja maksetaan hintaa. Varakapteeni.

Hyvääkin oli ja tuon tyyppistä pelaajatyyppiä Jokerit tarvitsee. Liike vain on niin huonoa ettei ehdi mihinkään.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret

töfting

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Hyvä peli Odelta tänään. Siis varsinkin odotuksiin nähden. Kun pelaa ja toimii kovaa, niin välillä tulee niitä kaksiminuuttisia, sille ei voi mitään.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Joo tää on vähän ristiriitaista kun jengi haluaa kovaa pelaavia pelaajia ja sitten itkee jos ne saa jäähyjä.

Tosin myönnettäköön heti, että Ode ei ole se fiksuin kovan pelin taitaja ja saa paljon tyhmiä jäähyjä. Mut tää on hei Mestis!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jvg

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Joo tää on vähän ristiriitaista kun jengi haluaa kovaa pelaavia pelaajia ja sitten itkee jos ne saa jäähyjä.

Tosin myönnettäköön heti, että Ode ei ole se fiksuin kovan pelin taitaja ja saa paljon tyhmiä jäähyjä. Mut tää on hei Mestis!
No kun tämä sama mies tekee tätä jatkuvasti. Sitten on loukkaantuneena osan kaudesta. Muutama hyvä vaihto ja peli ei ainakaan minulle riitä.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Nyt eletään kuitenkin tätä kautta.
Toivottavasti auttaa joukkuetta enemmän. Tuo ykkönen voi jopa toimia. Katsotaan nyt miten jatkuu. Karvisella oli yksi erittäin hyvä paikka ajaa maalille ensimmäisessä erässä, mutta ei sinne jostain syystä mennyt.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Otto on selvästi pelaaja, joka tarvitsee peliin selkeät raamit, joissa itseään toteuttaa. Dufvan alaisuudessa ihan eri pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös