Ookkei eli ei siis maalia. Säännötkö oli tosiaan nämä, että tuosta ei tule esimerkiksi rangaistuslaukausta saati jäähyä, pelin viivyttäminen. Eli olenko ymmärtänyt oikein, että maalin voi vastustajan maalintekotilanteessa siirtää taktisesti pois paikaltaan ennen kuin kiekko menee maaliin?
Salibandyssä on tuollaisten tilanteiden varalta paremmat säännöt. Mun mielestä vastaavista tilanteista saisi tuomita maalin.
Itseänikin kummastutti tämä tilanne ja harmittaa Armian puolesta. Onko säännöt näissä kisoissa oikeasti tällaiset? Minusta se oli selkeä maali, koska Sveitsin kaveri työnsi maalin (kaikki jotka ovat pelanneet jääkiekkoa ja ehkä muutkin tietää, että maalinsiirtäminen on kaatumistilanteissä yleistä) ja kiekon maaliin meneminen oli ihan selkeä vaikka maali vähän olikin liikkunut. Näillä säännöillähän tuolla voisi joku paskajengi, joilla muutenkin on kokoajan joku jäähyllä pistää maalivahdin ja puolustajat työntelemään maalia kaikissa vaikeissa tilanteissa, ilman sanktiota tai vain jäähyn saaneena.
Tai vielä pahempi pelin lopussa, jossa voi toisella joukkueella mennä viimeinen mahdollisuus tasoitukseen kun vaan työnnetään maali pois juuri kun kiekko on lipumassa viivan yli toiseksi viimeisellä sekunnilla. Siinä ei paljon enää tasotusmahdollisuuksia ole viimeisellä sekunnilla.
Tästä olisi pitänyt tulla maali tai rangaistuslaukaus.
Hieno maali Nättiseltä ja selkeästi Nättinen yritti myös ohjata, eli ei pelkästään osunut mailaan. Nättinen on todella hyvä ollut näissä kahdessa pelissä, tulee Mikko Koivu mieleen.