"Nyt niitä valoja."
Radiossa Jormakka kertoi että Erkinjuntti oli turhautuneena yrittänyt paiskata juomapulloa vaihtoaition laitaan mutta oli vahingossa lentänyt kentälle, siitä tuo jälkimmäinen kakkonen.
Kyllähän noita paskoja tuomioita on nähty puolin ja tuosin. Ja jäänyt monta jäähyä viheltämättä kummaltakin joukkueelta
Ne on porilaisia, ei ne mitään sille voi.
Mitä vittua Isometsä?
Hagman taklaa päivänselvällä polvitaklauksella Luceniusta ja Lucenius joutuu loukkaantuneena jättämään kentän. Isometsä viheltää Luceniukselle ja DJ:kin osoittaa tilannetajunsa soittamalla "Mikä on kun ei taidot riitä".
Pthyi.
Saiko Palola jotain rangaistusta? Jos siis teki jotain, niin täällä kerrottiin.
Radiossa Jormakka kertoi että Erkinjuntti oli turhautuneena yrittänyt paiskata juomapulloa vaihtoaition laitaan mutta oli vahingossa lentänyt kentälle, siitä tuo jälkimmäinen kakkonen.
Joo kyllähän sitä pitää saada juomapullo heittää kentälle jos Tapparan pelaajaa vähän kiukuttaa.
"Nyt niitä valoja."
Kun ottaa aisteista näön käyttöön voi todeta, että kyseessä oli päivänselvä ja täysin turha polvitaklaus.
Sinäkö näit jostain tuon heiton?
Ei osunut kuvaan täällä.
Lügan nettisivujen mukaan ainoa tilanteesta tuomittu jäähy olisi 10-minuuttinen Palmrothille.Eikö noista jaeta enää nykyään mitään käytöskymppejä, kun Palmroth lämmää pari sekuntia summerin jälkeen kohti Riksmania? Tästä hyvästä Ässien paras av-pelaaja jäähylle Palmrothin seuraksi.
Saiko Palola jotain rangaistusta? Jos siis teki jotain, niin täällä kerrottiin.
...Lucenius väistää viime hetkellä...
Radiossa Jormakka kertoi että Erkinjuntti oli turhautuneena yrittänyt paiskata juomapulloa vaihtoaition laitaan mutta oli vahingossa lentänyt kentälle, siitä tuo jälkimmäinen kakkonen.
Katsoppa se hidastus uudestaan. Pelitilanteessa näytti selvältä polvitaklaukselta, hidastuksessa ei enää niinkään. Katsotaan vaan niin Lucenius pelaa vielä tänään.
Ennenkuulumatonta, että kiekollinen hyökkääjä yrittää väistää vastustajaa. Joskus olen kuullut puhuttavan harhauttamisesta, mutta en tidä niin...