Mainos

Otteluseurantaketju 28.2.2010 (su-aamusta su-iltaan): MITALIPELIT

  • 168 624
  • 1 107
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olli ajaa kaikille alakertaan kunnon kahvat.

Ollin viiksiä tulee suorastaan ikävä. Tosin viiksien tuoma aerodynaaminen vastus saattoi heikentää Ollin peliä, sillä siloposkisena Oltsa viiletti kentällä kuin eläin ja iski kaksi maalia. Siltikin, ehdottomasti seuraavaan arvokisaturnaukseen koko Suomen miehistölle pakollisena pääsyvaatimuksena pornoviikset ja Saksan kisoihin teemaksi "Günther kyntää tykimmin!"
 

ahtikullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Pappojen tason oli todella heikko tässä turnauksessa, joten tuota ei liene kovin vaikea paikata.

Teemu Selanne - 21 laukausta. Eniten Suomen joukkuessa noissa kisoissa. Kaikkien aikojen pisteporssin #1 Olympialaisissa. 0+2.

Saku Koivu - 0+2. +/- tilasto 0. 45 voitettua aloitusta. Joukkeen kapteeni.

Ville Peltonen - +3. Ainut maali Suomen verkkon Villen kentalla ollessa oli sitten kun Ruotsi pelas 2 miehen ylivoima. Teki esityon parin maalin ennen finaalia ja myos siella OJ:n 3:3 tasoittukseen. 0+1.

Jere Lehtinen. Raatoi huikeita minutteja alivoimalla ja jopa se "torjunta" pelin lopussa...

Ei noi kaverit kuulu niihin kekkeroihin? Sinne olis pitannu valita junnuja, keta ikina tule mieleen... Noi kaverit on voittanu enemman kun kuaan muu vuosien varrella Suomelle ja voiittivat tanankin. Miksi ei ole joukkuessa Jussi Jokista, Bergenheimia, Pyorala, Nokelaista, jne. Uskon etta niillekin pelaijille tulee turnauksia, mutta ... kai niilla on jo U20 ja U18 kisosta lahtieen ollut mahdollisuus todista, etta heidat vailitessaen vain kulta tulee. Ei ole tullut. Papat taas oon todistanu kerta toisensa jalkeen '95 (nevo foget?) asti, etta homma hoituu... Loistava papat. On ollu upea kasva teidan peleja katsoessa ja niista riemutessa. KIITOS!
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Enää about 10 tuntia koko Olympialaisten huipennukseen Kanada - USA. Kun ajattelee, että millainen lievästi ilmaistuna jännäri oli joukkueiden välinen aiempi kohtaaminen Vancouverissa, niin eihän tässä enää pysy kohta housuissaan.

Armoa ei tulla antamaan ja vain voittajat muistetaan. Huh..
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun katseli TV:stä kanadalaisten fanien uhoamista Slovakia-ottelun jälkeen niin toivon että USA voittaa finaalin.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Enää about 10 tuntia koko Olympialaisten huipennukseen Kanada - USA. Kun ajattelee, että millainen lievästi ilmaistuna jännäri oli joukkueiden välinen aiempi kohtaaminen Vancouverissa, niin eihän tässä enää pysy kohta housuissaan.

Armoa ei tulla antamaan ja vain voittajat muistetaan. Huh..

Todellakin armoton taisto tulossa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jos toinen lähtee karkumatkalle niin sitten repeää ja urakalla, muuten epäilen vähämaalista ja tasaista ottelua, tulivoimaa on molemmilla mutta niin on taitoa pysäyttää tämä tykistö. Vanhoja fraasejahan nämä on, mutta ylivoima-alivoima on suuressa arvossa, paikoista pitää rankoa julmalla kädellä. Kanadan laajempaan materiaaliin luotetaan, voitto isäntämaalle luvuin 6-2.

Vielä kun olisi Kekäläinen selostamossa pistämässä faktat kuntoon.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Onkohan finaalin kokoonpanoja ilmoitettu vielä mihinkään, tai mihin ne yleensäkkään ilmoitetaan?

IIHF:n sivuille ne ilmestyvät. Katsopa seuraavaa sivua viimeistään noin tunti ennen pelin alkua:
http://www.iihf.com/channels10/olympics-2010/statistics.html

Ottelun tuomarit on nimetty sen sijaan jo aikaisemmin:
http://www.iihf.com/channels10/olym...le/mccrearyohalloran-for-final.html?tx_ttnews[backPid]=3471&cHash=d595531e73

Referees: Bill McCreary (CAN), Dan O’Halloran (CAN).
Linesmen: Stefan Fonselius (FIN), Jean Morin (CAN).

Kolme kanukkia ja yksi suomalainen linjatuomari. Olisi nyt luullut, että tasapuolisuuden nimissä niistä NHL-tuomareistakin olisi edes yksi jenkkituomari irronnut ottelua tuomitsemaan. On se kumma, kuinka Kanada niin usein pääsee näihin tuomarivalintoihin myötävaikuttamaan.

En epäile, etteivätkö tuomarit pyrkisi puolueettomuuteen, mutta onko sellainen alitajuisesti edes mahdollista? Eivät tuomaritkaan mitään koneita ole. Saapa nähdä, vaikuttaako ottelun tuomarilinjaan se, että taatusti tuomarit haluavat sisimmässään nähdä kultamitalit oman maansa pelaajien kaulassa omissa kotikisoissa.

Toivottavasti ei käy niin, että Kanadalle ei anneta varsinkaan lopussa mistään jäähyä, koska kanukkituomarit eivät halua "ratkaista peliä" ja ottaa syntipukin viittaa harteilleen 18 000 fanaattisen katsojan silmien edessä, ja vastaavasti USA passitetaan milloin mistäkin hipaisusta istumaan.No, sittenpähän sen näkee.

No, ehkä epäilykseni ovat aiheettomia, ja päätuomarikaksikko uskaltaa heittää Kanadankin pelaajia reippaasti jäähylle.
 

Sic

Jäsen
Semmoset fiilikset on, että tästä saadaan mahtava päätös kisoille, luvassa luultavasti jääkiekon juhlaa: vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) Tuskinpa tässä malttaa enää kauaa venailla matsin alkua. Veikkailisin, että varsinaisella peliajalla ratkeaa, mutta penkkiurheilijana toki toivoisi jatkoaikaa :) USA:n kannalla olen ite, vaikka suomen persraiskasivatkin, mutta jotenkin tuo nuori ja vauhdikas USA:n joukkue on iskenyt minuun kisojen alusta asti, esimerkkipelaajana Patrick Kane. Eikä saa unohtaa huikeaa Milleriä maalissa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Olisi nyt luullut, että tasapuolisuuden nimissä niistä NHL-tuomareistakin olisi edes yksi jenkkituomari irronnut ottelua tuomitsemaan. On se kumma, kuinka Kanada niin usein pääsee näihin tuomarivalintoihin myötävaikuttamaan.

Omasta mielstä taas pirun hyvä jos loppuotteluun on valittu parhaat tuomarit eikä mitään jyrirönniä paskomaan housuihinsa, kun matsissa saatetaan nähdä taklauksiakin. Jotenkin en jaksa uskoa, että ammattilaiset, jotka ovat tuominneet satoja otteluita NHL:ssä alkaisivat mustaamaan uraansa viheltämällä huonosti finaalissa. Aika hyvin noi kanukkituomarit viheltävät kanadalaisseurojenkin matseissa enkä usko, että kukaan siellä edes katsoo onko tuomari Kanadasta vai USA:sta.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
En epäile, etteivätkö tuomarit pyrkisi puolueettomuuteen, mutta onko sellainen alitajuisesti edes mahdollista? Eivät tuomaritkaan mitään koneita ole. Saapa nähdä, vaikuttaako ottelun tuomarilinjaan se, että taatusti tuomarit haluavat sisimmässään nähdä kultamitalit oman maansa pelaajien kaulassa omissa kotikisoissa.

Toivottavasti ei käy niin, että Kanadalle ei anneta varsinkaan lopussa mistään jäähyä, koska kanukkituomarit eivät halua "ratkaista peliä" ja ottaa syntipukin viittaa harteilleen 18 000 fanaattisen katsojan silmien edessä, ja vastaavasti USA passitetaan milloin mistäkin hipaisusta istumaan.No, sittenpähän sen näkee.

No, ehkä epäilykseni ovat aiheettomia, ja päätuomarikaksikko uskaltaa heittää Kanadankin pelaajia reippaasti jäähylle.
Kunhan ei yhtä vieraskoreita olla kuin Slovakia ottelussa. Crosby kampitettiin kahteen kertaa, kaksi korkeaa mailaa naaman seutuville, toisessa oli reipas estäminen mukana, ja kerran Luongoa maila kypärään ilman maalineduskahinaa, yhdestäkään rikkeestä ei tullut jäähyä. Katson kyllä punavalkoisten lasien läpi eikä suosikkiensa rikkeitä niin näe kuin vastustajan, tohtisin väittää että niin se menee joka fanilla. Kuten sanoit niin eihän tuomarit koneita ole, kyllä valtava pauhu jotenkin vaikuttaa. Näkeehän sen kotoisistakin tuomareista, kakka pyrkii kurkkimaan ja käsi nousee herkemmin kun kotiyleisö huutaa riittämiin. Nyt taitaa olla meteli melkoinen, aina ei tahdo kotikatsomoon kuulla pillin vihellystä.

Nautitaan ottelusta täysin rinnoin, haukutaan ja kehutaan tuomarit pelin jälkeen jos ja kun aihetta on. Ei tämmöisen ottelun aikana tahdo otteluseurantaan ehtiä, erätauolla ehkä. Parempi voittakoon.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kyllä tuo tuomarivalinta selvän edun Kanadalle antaa vaikka herrat varmasti tasapuolisuuteen pyrkivätkin. Outoa ettei NHL:stä muka olisi löytynyt jenkkituomaria viheltämään tätä peliä. Katsotaan sitten illemmalla kuinka paljon Kanada kyseisistä tuomareista hyötyi. Vai olisiko täällä oltu mielissään jos Torinon finaalissa olisi ollut viheltämässä kolme ruotsalaista tuomaria? Vai onko kanukit tässäkin ylivertaisia?

Ja mitä tulee Slovakia-Kanada peliin niin kyllä siellä niitä kanukkien rikkeitä myös jätettiin monesti viheltämättä.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Peli varhainen alkamisaika antaa mielestäni Usalle edun , koska he ovat pelanneet turnauksessa suurimman osan peleistä tähän aikaan.

Onkohan nuorelle joukkueelle päiväpelit helpompia kuin vähän vanhemmille,
jolloin olisi edes joku tekosyy suomen häviölle lisää.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Käsittämätöntä ettei nyt edes muodollisuuden vuoksi voida laittaa toiseksi tuomariksi esim. Jenkkidumaria. Molemmat tuomarit Kanadasta, kysyn miksi ihmeessä. Vaikka tasapuolisuuteen varmasti pyrkivät, niin tässä tapauksessa voi jo alitajuntakin tehdä kepposet...
 

Howitzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
USA:lle taitaa käydä sama mitä Suomelle 2006. Voitetaan kaikki pelit paitsi se tärkein eli finaali. Eiköhän Kanada ota sen kullan ja ei minulla ole mitään sitä vastaan.
 

RDivis

Jäsen
Jotenkin vaan meikäläisen mieli kallistuu toivomaan Team USAlle voittoa. Miksikö? Pidän tavasta, jolla joukkue on koottu. Lisäksi joukkueesta löytyy pelaajia joista tykkäilen (esim. E.Johnson). Toki Känädälläkin on Brodööri. Mutta kaveri ei ole edes 1#. Toki saa syyttää itseään ja otteitaan.

Lisäksi itsellä on tälläistä perisuomailaista mentaliteettiä. "Kotikisoissa voitto on aivan liian hyvä juttu." Paskamaista? Ehkä, mutta neutraalina en halua katsoa finaalia.
 
Veikkaan että Kanada tulee tähän matsiin yhtä suurella raivolla kuin Kanada-Venäjä puolivälierään. Saa nähdä selviääkö USA, Millerillä tietysti suuri rooli. Veikkaus kuitenkin on että tänään Kanadaa ei pysäytä edes Miller eikä hyvä puolustuspeli.

Peli alkakoon.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Täällä ollaan USA:n ja Patrick Kanen bandwagonissa. Helkkarin hieno peli luvassa ja aion nauttia jokaisen sekunnin. Vauhti on todennäköisesti vähintään x2 Suomen peleihin verrattuna. Hyvää iltaa kaikille, kohta mennään!
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Juomat ovat ulkona kylmässä odottamassa tämän kiekkospektaakkelin alkua. Toivottavasti nähtäisiin erittäin viihdyttävä peli.

Kanada on ollut aina Suomen jälkeen kakkossuosikkini, mutta toisaalta taas olisi ihan hienoa että USA voittaisi jääkiekon olympiakultaa 30 vuoden tauon jälkeen. Eli ihan sama kumpi maa voittaa, kunhan saataisiin vaan tälle kaikkien aikojen tasokkaimmalle kiekkoturnaukselle arvoisensa lopetus.

Ikävä tulee jo tässä vaiheessa. Mitä olympialaisten jälkeen? Tiistaina varmaan tulee karu arki taas eteen raahautuessa Rinkelinmäelle ja kun on pakko todeta, että ei tämä kiekko nyt niin tasokasta täällä ollutkaan... Nyt on nähty jääkiekkoa ja kohta joutuu taas katselemaan siihen verrattuna lähinnä ringetteä.

Alkaisi jo tämä finaali!
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kanadan puolella ollaan, mutta toivottavasti silti nähdään tiukka matsi eikä tyyliin Suomi - Usa jossa peli ohi 10 minuutin jälkeen. Jatkoaika ratkaisu olisi aika maukas lopetus tälle turneelle!
 

Paha_Kurki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juomat ovat ulkona kylmässä odottamassa tämän kiekkospektaakkelin alkua. Toivottavasti nähtäisiin erittäin viihdyttävä peli.

Tätähän tässä toivotaan. Ja eiköhän noi tämän hetken kaksi maailman parasta joukkuetta tarjoa sellaisen spektaakkelin, että alta pois!

Ikävä tulee jo tässä vaiheessa. Mitä olympialaisten jälkeen?

Kyllä sitä tekemistä löytyy! Tässä on kaksi viikkoa katottu kun toiset urheilee. Tänää vielä rötvätään, syödään ja katotaan urheilua. Huomenna alotetaan taas ite treenaamaan. MM-kisat, kevät ja Kesä tulee nopeesti!
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Tuomari valinnat on kyllä lievästi sanoen kyseenalaiset, luulisi että olisivat sinne nyt edes yhden jenkki tuomarinkin löytäneet niin olisi vältytty turhilta spekulaatioilta tuomarien tasapuolisuudesta.

Itse peliin, toivottavasti nähtäisiin samanlaista jääkiekon juhlaa kuin turnauksen edellisessä kohtaamisessa, tosin epäilen että tänään ei niin avointa peliä nähdä. Panokset ovat niin kovat, että luultavasti molemmat pelaavat melko varovaista peliä ja hakevat ratkaisua erikoistilanteiden kautta, lopputuloksena Kanadan niukka voitto tyyliin 2-1 tai 3-2.

Tähän se sitten päättyy, toivottavasti saadaan hienolle turnaukselle arvoisensa päätös. Suomi vei pronssit suoraan sanoen surkeilla esityksillä, mutta kaikki kunnia silti jätkille mitalista. Kanada ja USA taas puolestaan ovat kiistatta olleet turnauksen kaksi parasta joukkuetta joten ei muuta kuin jännäämään peliä!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös