Otteluseurantaketju 16.-17.5, Konferenssifinaalit

  • 18 744
  • 148

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flyersin erä.

Hyvin liikkuu Flyersin koko joukkue tällä hetkellä ja karvauspeli on aktiivista.

Koppimaali oli Gagnelle tarjolla, mutta tuplatolppa tuloksena.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Ehdottomasti hyvä erä Flyersilta ja ennenkaikkea myös puolustussuuntaan. Hyökkääjät tekivät hyvää duunia myös omaankin päähän. Oma pelinavaaminen toimi myös varsin hyvin ja saatiin niitä mukavia rintamahyökkäyksiä aikaiseksi. Kyllähän Flyersilla näyttäisi näin erän perusteella arvioituna olevan pari asetta joilla iskeä. Toinen on painaa maalille niin härskisti kuin vain ikinä voi ja toinen on tuo Habsin pakkien kiekollisuuteen tai siis sen osittaiseen puuttumiseen muutamien kohdalla iskeminen. Ongelma vain oli jälleen kerran että kun sitä kiekkoa tupata saada paikoista maaliin. Toki vastassa on Halak, mutta silti. Lisää laatua laukauksiin.

Tuo Gagnen tilanne oli kyllä ironiaa parhaillaan. Kun ei kerta tolpassa olisi riittänyt niin vielä toinen kaupanpäälle. Hyvin Simon vei rystylle, mutta nyt ei ollut onnikaan myötä.

Toiseen erään uskoisin Habsin tulevan hivenen eri sykkeellä, joten Flyersinkin pitää vielä parantaa. Nyt olisi vain ollut hyvä käyttää jonkinmoinen etsikkoaika hyväkseen ja latoa edes se toinen maali taululle, mutta kun ei niin ei.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
JVR!!!! Ja maalinedestä kiekkoa reppuun ja väkisin!!!
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
van Riemsdykista kuultiin. 2-0 ja jälleen maalin edestä.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
No niin nyt mulkun patonginpurijan istuessa boksiaan voisi tehdä vaikka sen YV-maalin. Tuskin tapahtuu, mutta ainahan saa toivoa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
DANNY BRIERE!!!!!! Ja SIELLÄ LEPÄÄ!!!

e. Ei ollut ihan YV-maali, mutta kelpaa. Habs-fanien "suosikkipojun" maalin luulisi piristävän Montrealissakin.
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
3-0 DANIEL BRIERE!! (Vitut niistä merkeistä.) Habsia koulutetaan.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Ja Pronger boksiin. Ei näin...

Nyt on vieläpä tärkeä AV-mies istunnolla.
 

Jesterhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Spontaani repeäminen siinä vaiheessa kun Gionta on maskimiehenä ja Leighton vaan katselee miehen yli että näkee.
Edit. Jack Bauerkin oli peliä katsomassa!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Jaahas siellä on taas "miehekkäät" Habsit toimissaan...

edit. Kyllä kelpaa kun Jack Bauerikin on katsomassa...Kieferilläkin oli ihan pofiiparran tynkää...
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
Hyvin hoidettiin alivoima.

Nyt katsotaan mitä jäähyjä tarjotaan, Kostitsynille(?) ainakin tultava, typerä selkään taklaaminen.

E: Ja kaksi minsaa ylivoimaa, 4-0?
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Gagne 4-0!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
SIMON GAGNEE!!! Joko Halak vaihtoon?

edit. Kyllä Halakille riitti ja yksi ranskis mulkku lisää jäälle. No katsotaan millainen herätys tämä on Habs nipulle.
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
SImon GAGNE!!! 4-0

Ja Price tulee häkin suulle.
 

Isaa

Jäsen
Kyllä, kyllä. Eipä ainakaan tässä pelissä Habsien puolustus Halakeineen onnistunut pysäyttämään vastustajan hyökkäystä. Halak vielä vaihtoon näemmä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Jaa, eihän tuosta Leinolle kuuluisi syöttöpistettä. Ihmeelliset nykysäännöt.
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
Leino's a beast. Samoin on kyllä kaikki muutkin. Parin pelin paussi teki Gagnelle aika kutaa.

Joikaako ne muuten OLEeeta siellä?

E: Kyllä, aivan legendaarista.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Oisko silläkin vähän vaikutusta että Philly pelasi toissapäivänä, hyvä draivi jäänyt päälle eikä turhia taukoja, niinkuin viimeksi oli 9 päivää taukoa ennen Bostonin kohtaamista ja siinä meinasi käydä köpelösti. Ei vielä nuolaista, mutta tämän pelin osalta ainakin näyttää hyvältä.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Danny Danny...pää kylmänä. Olisihan siitä voinut antaa salomonitkin, mutta ei nyt tämäkään väärin ollut. Nyt olisi melkoisen tärkeä AV edessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös