Te junnut ootte niin hassuja. Tuolla tavalla opetettiin koulussa teidän isille ja äideille :)
Ei taidettu puhua äidille NHL:n lausumisesta mitään jossain kansakoulussa 1950-luvun alussa.
Suomen kielen kirjain n lausutaan än, ei mitenkään muuten. Aivan sanoin kuin hän on hän eikä esim. "hen", mitä jossain piireissä kuulee. Tai no, tietysti riittävä kehitys- tai aivovamma varmasti johtaa siihen, ettei ä-kirjain taitu suussa ja puhe vääntyy "enhooel"-mökellykseksi, mutta pidättäydytään nyt normaalissa ääntämisessä.
Lausumista voi käyttää tarpeen tullen vaikka tunnistamiskeinona, jos sattuisi tulemaan joku aseellinen konflikti ja kieroja ulkomailta maahan lähetettyjä desantteja pitäisi tunnistaa. Jos ei kuulusteltava osaa aseen piipun edessä lausua änhooällää kaikilla ä-kirjaimilla vaan solkottaa jotain e-äänteitä sekaan, niin sitten voi jo painaa liipaisinta. Eipä siinä mitään menettäisi, oli kyseessä desantti tai ei.
Ä niin kuin äiti, ei Ä niin kuin eiti.
N niin kuin än, ei N niin kuin en.
L niin kuin äl, ei L niin kuin el.
M niin kuin äm, ei M niin kuin em.
M ja Ä? Me emme sano "emme", me sanomme "ämmä".