Otteluseuranta (TPS)

  • 474 604
  • 5 085
Tila
Viestiketju on suljettu.

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Aika iso kasa liigajoukkueita on onnistunut hankkimaan riveihinsä SHL-tason ruotsalaisia pelureita, esim Lukolla Press ja Westerholm x 2. Miksi Tepsi rekrytoi Allsvenskan-pelaajia? Liigassa kuitenkin vetoa myös paremman tason ruotsalaisille juuri nyt.
Niittymäelle riittää että pelaaja on ruotsalainen. Kerran hän on onnistunut hankinnassaan ja kuvittelee, että kaikki ruotsalaiset ovat aina kovia pelimiehiä Liigassa. Eivät valitettavasti ole. TPS:n skouttaus on aivan lapsen kengissä. Otetaan kaikki ketä saadaan, kun kuitenkaan kunnollisia suomalaispelaajia ei saada.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Suosikkijoukkue
TPS
On tuo Sund kyllä järkyttävän huono pakki. Tekikö ottelussa yhtään oikeaa ratkaisua? En ainakaan itse nähnyt.
Antsa Niittymäki on hänen kohdallaan taas osunut oikeaan ”timanttiin”.
Kyllä nuo TPS:n ruotsalaispelaajatkin olivat tänään ihan kuutamolla. Täydellisen tyhjiä arpoja kuten vähän ennakkoon jo arvelinkin.
TPS:n valmennuksella tuntuu olevan kyky saada hyvätkin pelaajat taantumaan.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun ensimmäistä erää katselin, niin ajattelin, että tämä Tepsin pelaaminenhan näyttää aika hyvältä. Ajoituksissa ja syöttötarkkuudessa oli vähän parannettavaa samoin hyökkäyksiin lähdössä ja vastustajan hyökkäysalueelle pääsemisessä. Kuitenkin ihan hyvää pelaamista, jota oli kiva katsoa. No sitten tuli toinen erä ja pelaamisen taso laski kuin lehmän häntä. Ensimmäinen erä pelattiin huolellisesti hyvällä asenteella ja töitä tehtiin. Sitten heti toisen erän alussa alkoi sama vanha paska. Vastustajalle annetaan omalla ylivoimalla maali ihan vain sen takia, että itse pelataan huolimattomasti, ylimielisesti ja lepsusti. Ei tällä tasolla nyt vaan voi tapahtua tällaista. Ensimmäistä erää Tepsi hallitsi, mutta toisessa erässä ei enää pelaaminen kiinnostanut ja kyllä pakko on todeta, että fysiikka alkoi myös pettää. Mitä harjoituskaudella on tehty, jos joukkue jaksaa pelata 20 minuuttia 60 minuutista? Kyllä näillä pelaajilla on pakko olla myös huono kunto. Lukon pelaajat liikkuivat paljon paremmin ja olivat nopeampia. Ero vain kasvoi pelin edetessä. Tepsissä on kyllä näitä hitaita pelaajia aika monta. Pelaajille voisi myös kertoa, että peli kestää 60 minuuttia, eikä riitä, että pelataan yhden erän verran. Toisessa erässä Tepsillä oli vielä hyviäkin hetkiä, mutta koko ajana enemmän ja enemmän Lukko vei. Kolmannessa erässä Lukko olisi pystynyt järjestämään kunnon teurastuksen, koska sen verran karmeaa oli Tepsin pelaaminen.

Mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä enemmän tuli puhtaasta huolimattomuudesta johtuvia virheitä, syötöt menivät minne sattuu, hyökkääminen oli vaikeaa puolustaminen luokatonta. Samat ongelmat tulivat esille, mistä olen monet kerrat kirjoittanut. En jaksa enää toistaa näitä samoja asioita. Tepsi puolista pelin alussa minusta ihan hyvin, mutta puolustamisen laatu heikkeni ottelun edetessä ja vastustajalla oli taas tilaa ja aikaa keskialueella ja varsinkin Tepsin päädyssä. Tepsi väsyi, mikä on jännä juttu, kun ammattilaisurheilusta pitäisi olla kyse. Puolustustyöskentely muuttui koko ajan sekavammaksi ja sekavammaksi. Kolmannessa erässä Lukko pyöritti välillä ihan miten tahtoi Tepsin alueella. Puolustus oli hätää kärsimässä ja taas tuli esille se, että eihän tuolla pakistossa ole ollenkaan tarpeeksi kaksinkamppailuvoimaa. Sund on kyllä ihan hasardi ja esitykset ovat huonoja. Tappara pelissä lahjoitti vastustajalle maalin ja nyt illankin pelissä lahjoitti vastustajalle maalin, kun pelasi huonosti. Hänellä ei kiekot pysy lavassa, syötöt menevät minne sattuu ja laukauksetkin ovat heikkoja. Koko ajan tulee hänelle virheitä. Parikin kertaa ylivoimalla pyöritys keskeytyi sen takia, kun Sund menetti helpoti kiekon.

Hyökkäyspelaaminen oli aikaisempiin peleihin verrattuna ensimmäisessä erässä parempaa kuin aikaisemmin. Mutta hyvä pelaaminen jäi siihen ensimmäiseen erään. Tepsi tarvitsee maalintekijöitä. Olin toiveikas, että Holm olisi Tepsin oma Malte Strömwall, mutta nyt en enää ole ollenkaan varma. En vielä lähde tuomitsemaan. On ihan kohtuullisesti aloittanut, mutta maalintekovoimaa joka tapauksessa Tepsiltä puuttuu. Tepsin viimeistely on luokatonta. En edelleenkään tajua, mikä idea on heittää jatkuvasti näitä päätykiekkoja, kun vastustaja on lähes aina ensimmäisenä kiekossa ja purkaa tilanteen. En myöskään tajua sitä, miten voi olla näin suuri ero siinä, että vastustaja pääsee keskialueen yli ja Tepsin alueelle helposti, mutta Tepsi ei välillä meinaa päästä edes omista pois. Voisi Kaskinen nyt vähän katsoa mallia muiden joukkueiden pelaamisesta. Tepsin pelaaminen oli huolimatonta ja virheitä täynnä. Lopussa ei saatu minkäänlaista kiriä aikaiseksi.

Tepsin alivoima on todella heikkoa ja ylivoima huonoa. Lukko pyöritti ylivoimaa paljon paremmin. Toki Tepsin huono av-pelaaminen auttaa asiaa. Välillä mietin, että mitä Filppulan päässä oikein joskus liikkuu. Pari kertaa hän tuhosi orastavan ylivoimapyörityksen omilla hölmöillä ratkaisuillaan ja aiheutti Lukolle vastahyökkäyksen. Kahdessa Tepsin ylivoimassa Lukko sai aikaan parhaat maalintekopaikat. Neuvo vastustajille: Jos Tepsi hallitsee peliä ja on saanut aikaiseksi pyöritystä, niin hankkiudu alivoimalle, niin saat pelin haltuusi. Ylivoimalla syötöt ja syöttöjen vastaanottaminen oli huolimatonta ja välillä oli vaikeuksia päästä edes Lukon alueelle.

Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin 4.ketju on minusta ihan hyvä. Sai pari kertaa hyviä pyörityksiä aikaiseksi ja pelasi kokonaisvaltaisesti hyvin. 3.ketju oli minusta pirteä ja sai luotua joitakin vaarallisia tilanteita, joista olisi paremmalla viimeistelyllä voinut tehdä maalin. Se täytyy kyllä sanoa, että Nurmi ei todellakaan ole mikään maalintekijä, eikä hänestä sellaista taida tulla. Intonen oli minusta hyvä ja hänestä voi tulla oikeinkin hyvä pelaaja. Taitoa riittää ja osaa lukea peliä. Fysiikkaa täytyy kehittää ja kaksinkamppailuvoimaa pitää saada lisää. Potentiaalia selvästi on.
 
Viimeksi muokattu:

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin on Kaskinen valmistanut joukkueen illan peliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä suorastaan eeppistä tuo puolustuspelaaminen, ai että! Tulee ihan Leimeen ajat mieleen. Kyllä tuolta tämän illan jälkeen pitää jonkun lähteä, mieluiten Kaskisen ja Salon molempien.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Hahaa! :D No NYT lähtee hianosti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin peliin sopii hyvin tämä legendaarinen savolainen sanonta "elä laakase, naatitaan" Koska muuten viimeksi on TPS pakki vetänyt lämärillä siniviivalta. Ei kai vaan Forsström ole se pelaaja?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Btw. Palmu painoi 8min JYP- uran jälkeen byyrin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Illan epistola jää näkemättä, mutta melkoista menoa taas. Melkoinen syväkyykky käynnissä.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Vaikea päättää mitä toivoisi tästäkin pelistä. Ennemmin 10-1 kuin 2-1 joka tapauksessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Vaikea päättää mitä toivoisi tästäkin pelistä. Ennemmin 10-1 kuin 2-1 joka tapauksessa.
Tästä en ole samaa mieltä. Jos loppupeli pelataan hyvin, mutta lukko on silti parempi, niin 2-1 kelpaa kyllä. Hyvällä pelillä häviäminen ei oo niin paha, koska sitten tietää että voittoja tulee kyllä seuraavista peleistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös