Mainos

Otteluseuranta (TPS)

  • 488 194
  • 5 085
Tila
Viestiketju on suljettu.

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Edelliskaudella kun Fraser lähti oltiin tyytyväisiä siitä. Ei enää jalka riittänyt, eikä tuommoisilla ”nyrkkisankareilla” tee nykyajan lätkässä enää mitään. Nyt täällä sitten taas halutaan Fraseria paikalle. Källgren haukuttiin paskaksi kuntoutujaksi joka tulee vain läpsyttelemään ja terveyttämään itseään. Nyt halutaankin Källgren pysymään Turussa hinnalla millä hyvänsä. Ei oo helppoo Tompalla ja Uramalla tämmösen fanilauman edessä.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En väittäisi näkemäni perusteella tahalliseksi polvitaklaukseksi. Oli liikaa vauhtia eikä enää ehtinyt reagoida Pajuniemen harhautukseen. Pajuniemen itsensä jalka jäi tilanteessa leveälle, Mankinen ei jalkojaan levittänyt. Todella ikävä tilanne, josta toivottavasti selvitään säikähdyksellä, mutta esim. Kupari suht samankaltaisessa tilanteessa loukkaantui niin pahasti, että on koko loppukauden sivussa. Mankiselta hieno ele käydä pahoittelemassa.
Ei se Mankinen yrittänytkään väistää . Mankisella oli koko ajan katse Pajuniemeen päin kun se luisteli TPS:n siniviivalta ja liukui kohti ja ihan riittävästi jalat levällään. Eikä tilanne ei tullut yllättäen vauhti ei ollut niin kova mutta riittävä aiheuttaakseen loukkaantumisen.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Ei se Mankinen yrittänytkään väistää . Mankisella oli koko ajan katse Pajuniemeen päin kun se luisteli TPS:n siniviivalta ja liukui kohti ja ihan riittävästi jalat levällään. Eikä tilanne ei tullut yllättäen vauhti ei ollut niin kova mutta riittävä aiheuttaakseen loukkaantumisen.
Samaa mieltä. Ei tuollaisia tule oman joukkueen pelaajan kanssa vaan silloin yrittää estää törmöyksen kaikin keinoin kun kuitenkin rintamasuunta oli oikein ja näki tilanteen.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Edelliskaudella kun Fraser lähti oltiin tyytyväisiä siitä. Ei enää jalka riittänyt, eikä tuommoisilla ”nyrkkisankareilla” tee nykyajan lätkässä enää mitään. Nyt täällä sitten taas halutaan Fraseria paikalle. Källgren haukuttiin paskaksi kuntoutujaksi joka tulee vain läpsyttelemään ja terveyttämään itseään. Nyt halutaankin Källgren pysymään Turussa hinnalla millä hyvänsä. Ei oo helppoo Tompalla ja Uramalla tämmösen fanilauman edessä.

Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että Fraserin olisi voinut pitää joukkueessa varsinkin, kun fyysiyyttä ja kamppailuvoimaa pakistosta puuttuu aika paljon. Fraserillä on puutteensa eli hitaus ja huonot kiekolliset taidot. En häntä nyt olisi ruvennut pitämään hinnalla millä hyvänsä, mutta sanotaanko, että paremman puutteessa. Toki Fraserin tilalle olisi voinut hankkia jonkun vastaavanlaisen pelaajan, joka osaa pelata myös kiekolla ainakin kohtuullisen hyvin ja jolla on parempi liike. Persson olisi ollut hyvä, jos olisi saatu pidettyä. Nyt Fraserin tilalle ei ole otettu lähellekään sama tyyppistä pelaajaa ja se välillä näkyy. Olen sitä mieltä, että kovanaamojen ja tappelijoiden aika alkaa olla ohitse. Mikä on hyvä asia. Välillä vaan tuntuu, että kyllä edelleenkin olisi välillä tarvetta sille, että joukkueessa on yksi korsto, joka tarvittaessa puolustaa omiaan. Fraser on sellainen fifty-fifty tapaus, että onko tarpeeksi hyvä pelaaja Tepsiin ja liigaan, mutta on Tepsin joukkueessa huonompiakin pelaajia. Fraserin hitautta ja taitovajetta olisi voinut paikata sopivalla pakkiparilla esim. Larsson.

Minä en ole Källgreniä haukkunut missään vaiheessa. Pidin ensin uutista uudesta maalivahdista omituisena ja ihmettelin asiaa, mutta asia selvisi melko nopeasti, kun tuli uutinen Tirrosen sairaslomasta. Minä pidin itseasiassa Källgreniä potentiaalisesti hyvänä hankintana ja asiahan oli järkevästi hoidettu, koska hänellä on koeaika. Kopin nyt tähän osittain oman viestini, koska en viitsi toistaa samaa asiaa, joten jokainen voi lukea mielipiteeni tuosta alta.

"Voi herranjestas nyt taas tätä meininkiä! Kyllä minäkin ensin pidin tätä hankintaa perin kummallisena, kun ei Tepsillä ole minusta ollut ongelmia maalivahtien kanssa, vaikka ajoittaista haparointia on ollut havaittavissa. Tämän pistäisi enemmänkin joukkueen huonon puolustamisen piikkiin, joka aiheuttaa maalivahdeille harmaita hiuksia, paineita ja stressiä, kun puolustajiin ei voi yhtään luottaa. Sitten tuli tämä harmittava uutinen Tirrosen loukkaantumisesta, josta saatiin samalla selitys uuden maalivahdin hankkimiselle. Voi tietenkin ihmetellä, että kannattiko Tirrosta kuormittaa näin paljon. Enemmän olisi voinut antaa vastuuta myös Pohjanoksalle.

Tähän aikaan vuodesta on aika mahdotonta saada valmista huippumaalivahtia tai edes keskimääräistä parempaa maalivahtia hankittua. Hyvällä tuurilla voisi tietenkin onnistua, jos joku joukkue on laittamassa pillit pussiin meneillään olevan kauden suhteen ja myymässä pelaajiaan. Källgren eroaa tapaus Olssonista nyt parissa kohtaa. Kyseessä on nyt ensi alkuun tammikuun loppuun asti ulottuva lainasopimus eli katsotaan, että tuleeko hommasta yhtään mitään vai lähetetäänkö poika paluupostissa takaisin. Ei Tepsi tässä siis ihan hirveästi menetä. Toki, jos Källgren ei pärjää, niin sitten ongelma pitää ratkaista jollakin toisella tavalla. Olssonin tapauksessa olisi myös voinut soveltaa koeaikaa eli hänen tapauksessaan en ymmärrä, miksi tehtiin kauden loppuun asti ulottuva sopimus. Källgren on nuori kehittyvässä iässä oleva pelaaja, jolla luultavasti on kova halu antaa näyttöjä ja päästä pelaamaan. Asenteen luulisi olevan kunnossa toisin kuin jollain Olssonilla, jota ei taida edes hirveästi kiinnostaa yrittää kentällä pelata hyvin. Källgren on kieltämättä arvoitus, mutta annetaan hänelle nyt edes mahdollisuus näyttää ja onnistua. Vähän tosiaan voisi antaa nyt armoa, vaikka se on täysin totta, ettei Tepsin onnistumisprosentti pelaajahankintojen osalta ole kovinkaan iso."
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onneksi muutkin on alkanut heräilemään kuin Pajuniemi. Ykköskenttä on toiminut kuten neloskenttäkin. Eipä kakkoskenttäkään huono ole ollut, nykyisessä koostumuksessaan. Onneksi Källgren jatkaa aloittavana.

Anttalainen ansaitusti poppareilla ja Windlert tilalla. Anttalainen oli Pelicans ottelun huonoin pakkimme.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Janatuinen loukkaantuneena? Omaa kuitenkin ratkaisupotentiaalia..

Tässä tämän illan kokoonpanossa olisin vaihtanut nyt ensialkuun Lehtisen Ja Budishin päittäin..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
Janatuinen loukkaantuneena? Omaa kuitenkin ratkaisupotentiaalia..

Tässä tämän illan kokoonpanossa olisin vaihtanut nyt ensialkuun Lehtisen Ja Budishin päittäin..
Ykkös ja nelosketjut ovat viimeaikoina toimineet varsin hyvin, en niitä lähtisi kyllä rikkomaan. Ainoa mitä itse olisin tehnyt, olisin vaihtanut nättisen ja lehtisen paikat päikseen. Mutta katsellaan illalla.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kai tässä ollaan yritetty mahdollisimman vähän rikkoa nyt noita ketjuja, jos ja kun Pajuniemi on taas ensiviikolla rosterissa. Hyvin toimineet kaikki ketjut niin turhaa olisi sekoittaa 2 peliä varten ketjuja.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kai tässä ollaan yritetty mahdollisimman vähän rikkoa nyt noita ketjuja, jos ja kun Pajuniemi on taas ensiviikolla rosterissa. Hyvin toimineet kaikki ketjut niin turhaa olisi sekoittaa 2 peliä varten ketjuja.

Silti kiinnostaa miksi Lehtinen pelaa mutta Janatuinen ei.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti hallilla on porukkaa ja tunnelmaa VVn kunniaksi. Eiköhän siellä mediakuutiolta vilahda jossain vaiheessa Tukosen jatkosopimus. Vielä kun kairaisivat voiton niin kiekkoilta olis jokseenkin täydellinen..

Edit:Mielenkiintoista nähdä kuka heitetään ykkösylivoimaan Pajun tilalle..Itse heittäisin Tukosen..
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Äärimmäisen tärkeät back to back ottelut Lukkoa vastaan tänään ja huomenna edessä. Minimitavoitteena pitää olla että vähintäin toinen näistä voitetaan, koska muutoin kympin sakkiin meneminen vaikeutuu todella paljon. Sarjataulukko vääristää tilannetta siltä osin, TPS:llä on ottelu enemmän pelattuna kuin Ässillä ja Kalpalla.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Vähitellen puolustajien laatu vaan nousee esiin, ja hyökkääjien kiekolliset ratkaisut Lukon päässä. Omissa pakit paskoo hyökkääjien muroihin ja hyökkäyksessä toisinpäin.

Huolellisuutta nyt, niin hyvä peli tästä saadaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös