Ei pitäis vaan on.Pitikö tän Heikkerin olla joku sarjan kovin veska
Ei ollut ensimmäinen suuri virhe tuomareilta tässä pelissä.Siis Reini ajettiin kiekottomana aivan pystyyn, eikä jäähyä. Mitä tuomareita nää Joensuussa oikeen on? :D
Ei hypännyt, eikä taklannut päähän. Kova ja puhdas taklaus.Ja Isiguzo taklaa Pennasta päähän. Hyppäs oikeen vielä. Tollasillekin ois varmaan paikka löytynyt kymmenen vuotta takaperin, eikä niin ihana sellainen. Hyi helvetti Jokipojat on oksettava jengi.
Katsoin uudestaan ja nostan käden virheen merkiksi. Outo oli tuomarilinja kuitenkin koko ottelun ajan...Ei hypännyt, eikä taklannut päähän. Kova ja puhdas taklaus.
Vaikea sanoa millaista pelaaminen kuurona on, mutta uskoisin, että on aika pahoja vaikeuksia kommunikoida ja hahmottaa pelikenttä ympärillä. Kuuloaistilla on kuitenkin todella suuri merkitys sille, että hahmottaa osittain kuolleet kulmat. Toki humoristisesti sillä verukkeella puolet meidän joukkueesta on kuuroja.Hiukan häiritsee Ketterän selostaja sanomalla Roosia Ketterän maalissa Ruusiksi. Johonkin alun torjuntaan sanoi Ruusun torjuvan ja miettisin ihan tosissani Markus Ruusun olevan lainassa Imatralla.
PS. Enpä tiennyt Tuton pakkina pelaavan Väreen olevan täysin kuuro. En moista muista nähneeni tai kuulleeni näin korkealla tasolla.
Miten Marjeta on onnistunut pilaamaan hänen tuloonsa asti Mestiksen tehokkaimman ylivoiman?Tutolla mennyt kyllä huonompaan suuntaan ylivoima valmentajan vaihduttua.
Ohhoh, tämä tuli itsellekin yllätyksenä. Muistelin joskus lukeneeni jonkin artikkelin kuurosta pelaajasta, mutten muista oliko juuri Väreestä kyse. Kova soturi kyseessä, kun Mestiksessä asti pystyy pelaamaan ilman kohtuullisen tärkeää aistia.Vaikea sanoa millaista pelaaminen kuurona on, mutta uskoisin, että on aika pahoja vaikeuksia kommunikoida ja hahmottaa pelikenttä ympärillä. Kuuloaistilla on kuitenkin todella suuri merkitys sille, että hahmottaa osittain kuolleet kulmat. Toki humoristisesti sillä verukkeella puolet meidän joukkueesta on kuuroja.
Todella kova saavutus kuitenkin pelata kuurona näinkin korkealla sarjatasolla, jos tosissaan ollaan.