Otteluseuranta Ke-to 1.5-2.5.2013

  • 11 790
  • 96

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
BOSTON 2-1! Loistavaa pudotuspelikiekkoa, coast-to-coast! JVR kolisuttaa alivoimalla tolppaan ja vastahyökkäyksestä Redden ampuu ja Horton ohjaa!
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Vauhdikasta kiekkoa Bostonissa, varsin paljon tapahtumia. Ansaitussa 2-1 kotijohdossa tauolle.

2-1 maali tarkistettiin videolta kun Horton ohjasi hieman yläriman alapuolelta kiekon pömpeliin.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Katsoin eilen nauhalta Hawksin ja Wildin ensimmäisen pelin ja täytyy sanoa, että vauhti ja viihdearvo on ollut aivan toista luokkaa Bostonissa tänä yönä.

Bruins näyttää ihan eri joukkueelta kuin runkosarjan lopussa ja vei 5vs5-pelissä Torontoa mennen tullen. Ilman YV-osaamista Leafs olisi jäänyt olisi ollut todella pulassa. Kuvaavaa lienee, että toiseksi paras paikka maalintekoon syntyi JvR:lle AV:lle. Kiekko kehikkoon ja vastaiskusta Bruins johtoon. Aika tylyä, mutta kyllä Bruins johtonsa ansaitsi.

Bostonin nelonenkin ehti rokottamaan jo Toronton nelosta, joten saa nähdä, miten sen peliajan käy.

Kyllä Leafs vielä parantaa peliään, koska tuolla temmolla Boston ei jaksa koko peliä. Todella viihdyttävää kiekkoa. Melkein täydellistä, jos Toronto olisi ollut paremmin vain mukava tasakentällisin.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Pingviineiltä katosi ehkä vähän pelin punainen lanka tuon maalin jälkeen ja Isles sai hyviä paikkoja. Nyt Pingviinit päässeet takaisin mukaan peliin.

On muuten pirun kaunista, kun kaikki niitit ajetaan loppuun asti!
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Dupuis 2-0! Kovaa halonhakkuuta maalin edessä ja Dupuis saa törkättyä riparin sisään.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pascal Dupuis niittaa Penguinsille 2-0!
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Seguin kilauttaa tolppaan. Julistettiin jo maaliksi, mutta eipä tuo mennytkään. 2vs0 hyökkäys oli.
 

Ooben

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, NHL
Bruins käy heti tolpassa, Leafs selviää säikähdyksellä. Taas hirveä kiekon menetys omalla sinisellä.
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Bostonissa koko halli juhlii jo 3-1 maalia, mutta ''maalintekijä'' Seguin lienee ainut joka tietää että kiekko osui vaan tolppaan. Hämmetävä tilanne kaiken kaikkiaan.
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Kyllä Boston pelottavan vahvalta vaikutti. Leafs aivan jyrän alla koko erän. Noh, onneks vasta 2-1 niin toivoa vielä on kunhan kotijoukkueen intensiteetti jossain vaiheessa hiukan laskee. Toivottavasti.

Liles-Kostka pari oli kyllä aivan järkyttävissä vaikeuksissa koko ajan. Kostkalla ei oikein tunnu mikään riittävän näissä peleissä ja Liles on todella köykäinen fyysisesti. Ei oikein tuollainen yhdistelmä tahdo toimia. Neloseen ehkä toivoisi muutosta jatkossa. Jalkoja ja edes vähän lisää käsiä tuo huutaisi. Näillä laitureilla ei paljon annettavaa ole kuin ilman hanskoja ja epäilen, että yksikin tälläinen pelaaja riittäisi näissä peleissä. Frattinia rosteriin joko neloseen tai ylemmäs ja vaikka Komarov neloseen?

Ja miltei 3-1 samantien erän alkuun. Kadrilta paha kiekonmenetys ja pakit hiukan unessa, josta 2vs0 hyökkäys. Seguinin veto onneksi ristikkoon.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Kyrsii kyllä tämä Gamecenter kun alkuseremoniat tuli NESN lähetyksestä, mutta vaihtui sitten johonki NBC:n tylsään versioon. Ei nappaa yhtään enempää se Toronton CBC:n lähetys.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Bozak ilmeisesti hajosi. Huonompi homma.

edit: takaisin penkillä, olikin kai varusteissa vikaa. Leafs sai myös ekan vedon tässä erässä maalille asti.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Ensimmäinen erä takana. Peli muistutti ajoittain viimekeväistä Philadelphia-sarjaa, vauhtia, kovaa karvausta ja virheitä molemmilta. Ei kovin vakuuttavaa Pensin peli. Saattaa tulla maalirikkaita otteluita.
 

Dmurphy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kyrsii kyllä tämä Gamecenter kun alkuseremoniat tuli NESN lähetyksestä, mutta vaihtui sitten johonki NBC:n tylsään versioon. Ei nappaa yhtään enempää se Toronton CBC:n lähetys.

Joo huomasin itekkin kun lähetys yhtäkkiä vaihtui. Aika tylsän kuulosta tää nykyinen. Hirveetä paskaa on myös Johnny Boychukin kiekollinen peli... Hukassa kokoajan. Muuten näyttää ihan hyvältä Bruinsin pelaaminen.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Jaa se Cooken jäähy olikin estäminen. Luulin, että taklaus tuomittiin vääräksi, mitä se ei sinänsä missään nimessä ollut.

Löytyykö tähän Pensin peliin streamia, jossa Pensin omat selostajat? Tämä NBC:n lähetys on ihan vitusta.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Se on tuo Leksakin näköjään yllättävän liukasliikkeinen kaveri, näppärästi järjesti itsensä yksin läpi mutta Rask veti pidemmän korren.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Löytyykö tähän Pensin peliin streamia, jossa Pensin omat selostajat? Tämä NBC:n lähetys on ihan vitusta.

Voin jakaa tuskasi, sillä itsekin katsoisin mielummin NESN lähetystä tästä Bruins pelistä kun tätä pätkivää NBC:n lähetystä. Pakko kai vaihtaa tuohon CBC:n lähetykseen, saapahan ainakin nostalgia tripin NHL peleihin.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Boychuk vetää lämärillä neljään yhteen.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Voin jakaa tuskasi, sillä itsekin katsoisin mielummin NESN lähetystä tästä Bruins pelistä kun tätä pätkivää NBC:n lähetystä. Pakko kai vaihtaa tuohon CBC:n lähetykseen, saapahan ainakin nostalgia tripin NHL peleihin.

Tämä ei pätki, mutta selostajat ovat ihan kassalla.

Mitäs vittua Toronto?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös