Otteluseuranta (Kärpät)

  • 518 356
  • 7 375
Tila
Viestiketju on suljettu.
Kah, Rybar oli tänään hyvin lähellä olla Man of the match. Ihan eri mies maalissa, kuin edellisessä Bernin pelissä. Ja taaskin viittaan niihin tilanteisiin mitä oli enemmän eli tilanteisiin, jotka eivät johtaneet maaliin. Ihan älytön parannus. Eikä Bernin ainokainenkaan ollut mikään molarin maali, sillä molari pelasi sen kuten kaikki ammattiveskat pelaa. Peitetään maalista valtaosa, tolppa kiinni ja jos putken alle osuu, niin saa tehdä toisenkin. Se oli Bernin yhden parhaiden maalintekijöiden tekemä maali, ei mitenkään mikään "helppo", kuten antsa aina sanoo. Antsa myös huusi myös kerran unohtumattomasti mikkiin Pavel Datsyukin (uransa huipulla tuolloin) vapaasti laukomaa ylänurkkamaalia vajaa 3m päästä maalista, että "NYT MENEE HELPOSTI!". Eli älkää hyvät ihmiset kuunnelko ainakaan sitä asiantuntijaa maalivahti asioissa :)

Muutoin homma meni kuten kuvittelin. Vanhukset olivat muutamaa vaihtoa lukuunottamatta ottavana osapuolena läpi pelin, ykkösvitja loi paljon paikkoja, sekä Kristofin kuviteltiin nostavan ketjukaverinsa huipputasolle. Noh, ei ihmemieskään mahdottomia.

Kärpät pelasi kuitenkin tässä vaiheessa kautta kauden parhaan pelinsä, hyvä niin.
 

Micol

Jäsen
Mikä on sarjatilanne, montako pistettä vaaditaan jatkoon menoon hurreilta?
Koko paletti on vielä kovin auki. Jos ruåttalaiset häviävät patongeille, niin tie käy heille aika raskaaksi jatkopaikan suhteen. Voitolla puolestaan menee jännäksi viimeisen kierroksen suhteen. Kärpät tarvitsee varmaan pisteen tai pari vielä, niin jatkopaikka on saletti.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Mikä on sarjatilanne, montako pistettä vaaditaan jatkoon menoon hurreilta?
Oletuksella, että Bern hoitelee ranskalaiset molemmissa peleissä:
- Jos Skellefteå voittaa tänään patongit, niin Kärpät menee jatkoon ainakin 3/6p tuloksella. 2p voi myös riittää, jos maaliero pysyy hurreja/Berniä parempana.
- Mikäli saadaan Skellefteålta vähintään 3p, niin Kärpät voittaa lohkon.

Jos Bern/Skellefteå sitten munii pisteitä patongeille niin urakka vain helpottuu.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rybar oli mahtava! Kokonaisuutena melkoisen vakuuttava esitys Kärpiltä, paljon parempaa peliä kuin Bernin hakiessa voiton Oulusta. Bern myös ihmeen vaisu kotiyleisönsä edessä. Toki vieraiden vahvalla esityksellä osansa. Kivaa oli olla paikanpäällä kostamassa sveitsiläisille heidän Oulun ryöstönsä takaisin :)
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Koblizek näyttää olevan edelleenkin pelikäsitykseltään melkoinen raakile. Sääli, sillä kaikki fyysiset ominaisuudet riittäisivät ainakin Liiga-tasolla huipulle. Viimeiset ratkaisut - laukaukset ja syötöt - ovat vain jatkuvasti heikkoja.
 

Micol

Jäsen
Puljulta hirveää räpellystä kiekon kanssa. Jotenkin paistaa muutenkin joukkueen pelistä keskittymisen puute. Huolimatonta pelaamista. Annunen sentään aloittanut varmasti. Jokisesta täytyy todeta, että jos ei jotain taikalääkettä löydy tuohon luisteluun, niin tulee olemaan helvetin raskas kausi edessä. Liigan hitaimpia pelaajia nykyisellä luistelulla - valitettavasti.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Justus Annusen nolla rikkoontui ikävällä tavalla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lammikko on kyllä hyvä pelaaja. Byström on yllättänyt ainakin minut positiivisesti. Varmaa, fyysistä peruspeliä. Eikä tuo Jokinenkaan nyt niin huono ole kuin väitetään.
 

Micol

Jäsen
On se saatana kun aina sattuu nämä hyökkäyspään jäähyt samoille Sailiolle ja Karviselle. Aivan junnutason höntyilyä kokeneelta Sailiolta tähän peliin. Ei näin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös