Hyvin näkee, että itseluottamusten ero näillä joukkueilla on kilometrin mittainen. KooKoolla onnistuu ihan kaikki, jopa tuurilla. Ukot heittää välillä jotain toivotaan toivotaan syöttöjä ja kappas aina pomppii perille. Sitten taas JYPillä ei onnistu yhtään mikään, kiekko ei edes mäihällä mene maaliin asti. Aina kun sanotaan, että "tuuri pitää ansaita" niin nyt se pitää paikkansa, kyllä kookoo tuolla pirteällä pelaamisellaan ansaitsee myös niitä onnekkaita sattumia. Joka jätkä vetää ihan täysillä jokaisen tilanteen, mikäs siinä kun homma kulkee ja selvästi näkee, että siellä nautitaan jokaisesta vaihdosta.
JYP taasen...no, huomaa että ei ole kenelläkään kivaa pelata rakastamaansa lajia. Varmaan oksettaa mennä kentälle kun peli ei kulje sitten millään koko joukkueelta, siellä vanhemmat pelaajat miettivät että "ei tätä enää jaksa, taidan lopettaa tähän kauteen" nuoret taas miettivät tulevaisuuttansa jossakin muussa seurassa. Niin se ihmismieli toimii, se on ihan luonnollinen reaktio, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Sitten kun et nauti tuosta tekemisestä niin se on ihan täyttä tuskaa, tällä hetkellä se on juuri sitä itseänsä tuo peli. Kiroavat koko lajin että miksi ikinä lähdinkään tähän leikkiin mukaan, olisi vähemmän tuskaista jossain muussa hommassa.
Siis nämä nyt ihan koostettu niistä havainnoista, mitä minulle välittyy tuosta tekemisestä kentällä. Ehkä vähän pitkälle vedetty, mutta hyviin juttuihin pitääkin aina keksiä lisämaustetta. YV on muuten harvinaisen jumissa, lähes jokainen peli hävitään yksinkertaisesti siihen, että omilta ylivoimilta ei saada mitään aikaiseksi ja kaveri rokottaa omiltaan armotta. Sillä tavalla ei ole helppoa voittaa ketään.