Kyllä täytyy antaa tunnustusta HIFKlle. Söivät kyllä Kerhon peliä. Tosin hiukan saa peiliinkin katsoa, mutta ei mitään pois vierailta. Silti sen verran hattua Koti jengille, että vaikka omasta pelistä ei hyvää tullut, niin ei alettu turhautumaan vaan pidettiin se oman alueen keskiosa tiiviinä. Kolmannessa sitten alkoi Kerhokin rummuttamaan, kun ei se jalka enää nouse häiritsemään. Pari upeaa yksilösuoritusta Nenoselta ja Kunykilta. Vielä kun Kunykin viime sekuntien tilanne ei olisi ollut paitsio ja siitä latassut börsän tai saanut rankkarin, niin olisi kyllä sydän pettänyt. Hena Kane ratkaisi vielä kivasti rankkareissa ja viimeisimpänä lukkona Voutilaiselta todella hyvä matsi. Lisäksi sanoisin että jos Innala olisi yhtä kuuma kuin viime kaudella, niin noista paikoista mitä sää joka ilta, mies olisi jopa nättisen ohi mennyt maalipörssissä. Todella kova matsi ja sekin kääntyi hankaluuksien kautta meille, joten hyvä fiilis. Kattilassakin päälle 5000 silmäparia ja hyvää mainosta heille jotka ei usein käy matsissa.
Lisäksi täytyy vielä mainita että tuomarit ei ollut todellakaan tämän matsin tasolla. Frimanin molemmat jäähyt aivan vitsejä. Friman sai jäähyn kampituksesta kun Kangasniemi kaatuili omia, laskiko kukaan sen jälkeen kuinka monta oikeaa kampitusta jäi sen jälkeen viheltämättä? Laskin vain yhdellä kädellä ja sormet loppui kesken.